perjantai 27. helmikuuta 2015

Uuje, mikä juoksu!

Keskinopeudet kilometreittäin.

Täytyypä sanoa, että tämänpäiväinen treeni jännitti ihan oikeasti, sillä vuorossa oli ensimmäinen kunnon vk-lenkki. Vauhtikestävyyttä en varsinaisesti ole koskaan aikaisemmin kunnolla treenannut, jos lyhytkestoisia intervalleja ei lasketa. Pitkät lenkit olen usein juossut virheellisesti vk-vauhdilla.

Nyt oli siis tarkoitus juosta ensin 1,61 kilometriä hitaasti, sitten 4,82 kilometriä nopeasti ja lopuksi taas 1,61 hitaasti. Osasin kerrankin pitää vauhtini alussa aisoissa, ja kun hidas osuus oli juostu, kiristin roimasti tahtia. Runkeeperin kertojaääni kertoi keskinopeuden viiden minuutin välein koko matkalta, joten en ihan pysynyt kärryillä, mikä todellinen vauhtini oli. Treeniohjelman mukaan nopea vauhti tarkoitti tällä lenkillä 5:23 - 5:29 min/km, mutta loppujen lopuksi alitin tavoitteen melkoisesti. Nopein kilometrini oli 4:58 min/km.

Koko matkalla ensimmäisen 1,61 kilsan keskinopeus oli 6,01 min/km, nopean 4,82 kilsan 5:07 min/km, viimeisen 1,61 kilsan 6:15 min/km ja ekstrakilsan 6:23 min/km. Eli mainiosti meni, tai paljon paremmin kuin kuvittelin!

Mutta oli se rankkaa. On ihan eri asia juosta viisi kilometriä kovaa vauhtia kuin 15 kilometriä jouhevaa, hyvältä tuntuvaa vauhtia. Nyt olin hengästynyt, ylämäet tuntuivat raskailta, ja koko ajan odotin, että milloin tämä loppuu. Oli taivaallista, kun naisääni kertoi, että nyt voin alkaa juosta taas hitaasti. Nopealla osuudella ei juuri muuta ajattele kuin että jaksan vielä, ei tietoakaan mistään ajatusten lennosta tai asioiden miettimisestä.

Olen silti jo nyt huomannut, että suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus tekevät juoksemisesta vielä paljon hauskempaa! Olen joskus aikaisemmin selaillut netistä erilaisia treeniohjelmia, jotka tavoittelevat tiettyä aikaa maratonilla tai puolikkaalla. Mutta ne ovat tuntuneet hankalilta ja työläiltä, kun itse pitäisi suunnitella lenkkikokonaisuudet tai ainakin miettiä niitä enemmän kuin nyt. Nyt kun Runkeeper kertoo minulle, mitä minäkin päivänä kuuluu tehdä ja miten, kaikki tuntuu paljon vaivattomammalta.  Minä vain juoksen ja yritän pysyä annetuissa ohjeissa. 

Tsekkaan huomenna, miten kroppa on palautunut tämänpäiväisestä. Jos tuntuu hyvältä, vedän pitkän huomenna, jos väsyttää, siirrän sen sunnuntaille.

Täytyy vielä sanoa, että ilman musiikkia treenaaminen olisi luultavasti täysin mahdotonta. Mutta säästän aiheen johonkin toiseen kirjoitukseen. Spotify on paras ystäväni, ja tänään kuuntelin Billy Idolia (!!!). Toimi!

Treeni 8/64: 8,79 km / 49:15 min / 5:36 min/km

torstai 26. helmikuuta 2015

Ihanat intervallit!


Taas uusi hyvä reitti plakkarissa.

Eilen oli vuorossa lyhytkestoiset intervallit peruslenkin päätteeksi. Peruslenkki = 6,44 km eli neljä mailia, joka Runkeeperin treeniohjelmassa tuntuu olevan viikoittainen ylläpitävä pk-lenkki. Sitä sitten aina varioidaan. Satuin olemaan tuon perusmatkan loppuessa Vasaramäessä, ja olikin aika hupaisaa vetää siellä 20 sekunnin vetoja, joissa juoksunopeus oli täysillä.

Ihanan vapauttavaa vetää niin lujaa kuin kintuista lähti, kun tiesi rutistuksen loppuvan jo 20 sekunnin päästä. Ei edes tuntunut kivuliaalta, vaan ihan kuin olisin saanut jostain voimaa yläkroppaanikin lisää. Ehkäpä ne salitreenit sitten kuitenkin tekevät tehtävänsä, vaikkei aina uskoisi.

Vauhtileikittelyä oli 5 x (20s täysillä + 2min hidasta), ja kun vedot loppuivat, olin vasta ylittänyt Hippoksensillan. Lenkille tuli siis taas vähän ylimääräistä pituutta, ja viimeisen vajaan kilometrin metsätien juoksin reippaasti vauhtia kiristäen, jotta sain kunnon loppukirin. Keskinopeudeksi koko lenkille tuli taas aika kova, 5:29 min/km, mutta näillä lyhyillä matkoilla en jaksa stressata liiallisesta vauhdista, kun nopeusvaihteluja koko matkaan mahtuu kuitenkin reilusti.

Treeni 7/64: 9,91 km / 54:26 min / 5:29 min/km

Tänään on lepopäivä, mutta huominen veto hieman jännittää, silloin on vuorossa ensimmäinen kunnon vk-lenkki. Tarkoitus on juosta 1,61 kilsaa hitaasti, sitten 4,83 kilometriä keskinopeudella 5:23 - 5:29 min/km ja lopuksi vielä 1,61 kilometriä hitaasti. Taidan vetää saman reitin kuin eilen mutta toiseen suuntaan. Saapa nähdä, miten saan vauhdin pidettyä yllä.

Lauantaina odottaakin sitten jo ihan kunnon siivu, 17,70 kilometriä, ja ajattelin mennä kipittämään sen Littoistenjärven tuntumaan.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Pientä tunnustelua

Eilen alkoi elämä voittaa, ja tänään uskaltauduin tunnustelemaan, miltä juokseminen reilun viikon tauon ja flunssan jälkeen maistuu. Olin yliarvioinut plussakelien ja sateen vaikutuksen, ja vedin jalkaani tavalliset juoksuaddut icebugien sijaan. Ihan hyvinhän niillä pääsi teillä, mutta pururadalle meno oli virhe.

Pääskyvuoren pururata oli lähes kokonaan jään ja pehmeän liukkaan lumen peitossa, ja juostuani reittiä noin puoliväliin oli pakko hankkiutua pois metsästä. Alamäki Kohmontielle olikin sitten pelkkää liukumista, joten oli viisasta tulla liukuradalta pois, ennen seuraavaa sairauslomaa.

Jalat tuntuivat ihan vetreiltä, vähän ehkä enemmän hengästyin alussa kuin yleensä, ja taas aloitin lenkin liian nopeasti. Ensimmäisen kilometrin keskinopeus oli 5:33 min/km, kolmannella kilometrillä se oli jopa 5:09 min/km. Koko matkan keskinopeudeksi tuli kuitenkin 5:50 min/km, mikä on ihan ok, kun ottaa huomioon, että tarkoitus oli juosta hidas lenkki.

Joudun nyt hieman soveltamaan, kun treeniohjelmasta jäi kaikkiaan neljä juoksua välistä, eikä tänään olisi edes ollut juoksupäivä. Otin ohjelmaan viime perjantain lyhyen ja hitaan lenkin, jonka oli tarkoitus olla 6,44 kilometriä.

Treeni 6/64: 7,39 km / 43:09 min / 5:50 min/km

Oli mahtavaa päästä takaisin treenaamaan, etenkin peruskengillä nastojen sijaan, mutta kyllä tuli muutaman kerran manattua tätä lounaisrannikon pääkallotalvea. Pimeää piennarta pitkin oikaistessani jalka lähti mudassa salakavalasti liukuun, ja seuraavalla askeleella jalan alla oli taas jäätä. Joku ressukka oli käynyt pururadalla luisteluhiihtämässäkin, tuskin hirveästi rentoutuneena.

Tuli tuolla juostessa mieleen, että mukavaa vaihtelua näihin kökkökeleihin tekisivät vauhtikestävyystreenit hallissa. Taidanpa ottaa selvää, milloin Urheiluhallissa on vapaata ja hankkiutua sinne vetämään intervalleja.

Lupaavaa kuitenkin, että juoksukunto ei tuntunut laskeneen ollenkaan, jalat toimivat hyvin ja muutenkin meno tuntui nautinnolliselta. Seuraavaksi onkin vuorossa sitten huominen intervallitreeni, jossa juostaan ensin tuo perus 6,44 kilometriä ja siihen päälle 5x20 s nopeita vetoja, joiden välissä aina parin minuutin palauttelut.

I'm back and it feels great.

Ensiaskeleet, mahtavaa.

Onni on taloudessa asuva kokki.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Malta mielesi ja saari

Taistoon käyn kera voimaruoan.

Kirjoituksen otsikko nauratti kökköydellään joskus lapsuusvuosina, nyt enää tuskin tuhahduttaa. Liekö turha mainitakaan, keho vaatii edelleen lepoa. Piti käydä tänään oikein lääkärillä kuulemassa ammattilaisen suusta ohjeet olemiseen: malta nyt vain, ettei tule sitten pidempää sairauslomaa.

Diagnoosi oli nimittäin niinkin originelli kuin virusinfektio, oireenmukainen hoito. Lepoa, hyvä nainen. Kerroin maratontreeneistäni, ja sitä suuremmalla syyllä kehotettiin kuuntelemaan kehoa ja malttamaan pari päivää lisää. Muuten voi iskeä sydänlihastulehdus ja pakkolepo pidentyä pariin kuukauteen.

Tiedänhän minä, tympäisee vain tällainen puolitehoisuus. Periaatteessa on toimintakykyinen, mutta tosiasiassa tuntuu kuin jokaisella hengenvedolla vetäisi kivirekeä. Ymmärrän, että kaipaan nyt tätä lepoa, ja pian askeleeni on entistä voimakkaampi ja kevyempi. Sitten juoksu maistuu vielä makoisammalta.

Käytiin kuopuksen kanssa lääkärin jälkeen Ruohonjuuressa. Myyjä lausui sanat, jotka halusin kuulla, eli hän on selvinnyt talven yli pakurijauheen ansiosta terveenä. Ostin varmuuden vuoksi vielä ääreisttrendikkäitä chia-siemeniä. Vannon nyt voimaruokien nimeen.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Inkivääriä, höyryhengitystä ja Vicks Vaporubia

Juuri kun ehdin rehvastella flunssanestovarustuksellani, näyttää siltä, että olen saanut lapsiflunssan numero ehkäpä 42. Oireet ovat aina samat: väsyttää, paikkoja särkee, keuhkoputkea korventaa. Ja tämä on nimenomaan tauti, joka tulee silloin, kun lapset ovat kipeinä. Tätä se viime viikonlopun hidas palautuminen kaiketi tiesi. Olen kerrassaan tympääntynyt flunssakauteen, vihaan sitä.

Tänään olen lääkinnyt itseäni juomalla noin viisi kuppia inkiväärillä höystettyä teetä, hengittänyt höyryn seassa Vicks Vaporubia ja hieronut ainetta suoraan rintakehääni, syönyt sinkkiä ja C-vitamiinia ekstra-annoksen.

Saapa siis nähdä, miten käy huomisen intervallivetoni. Jos olisin viisas, sanoisin sen ilman muuta siirtyvän aikaan, jolloin olen taas voimissani. Vaan kun en ole, uskottelen itselleni, että kyllä nyt pikkulenkin voi ihan nopsasti käydä vetäisemässä. Tiedän tiedän, jälkitaudit ja niin edelleen. En vaan malttaisi yhtään odottaa, ja vihaan tällaisia käänteitä suurissa suunnitelmissani.

Olen tässä samalla vähän opiskellut tulevaisuuden varalle uusista vastustuskyvyn tehostajista ja aion kasvattaa repertoaariani ainakin pakurisienestä valmistetulla teellä. Luin aiheesta uutukaisesta Ruohonjuuren lehdestä. Siinä kerrottiin myös toisesta tutustumisen arvoisesta sienilajikkeesta, joka kuulemma on kiinalaisten kestävyysurheilijoiden kestävyyden salaisuus. Hankin sitäkin.

Tänään Turun Sanomissa oli kiinnostava juttu terveysmittareista. Itselläni olisi käyttöä tuollaiselle Checkmylevel-mittarille, jolla pystyy tarkkailemaan kehonsa palautumista. Tulisi meinaan tarpeeseen, kun en näköjään itse osaa sitä tehdä.

Screenshot TS:n terveysmittarijutusta.


Tehtiin sitten lepopäivän kunniaksi siemennäkkäriä.



sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Uusi uljas lenkki - ja lepo


Loistava 13 kilometrin siivu. 8 kilometrin kohdalla pienehköä hortoilua.

Eilen vuorossa oli viikon viimeinen veto eli pitkä lenkki. Suurin haasteeni oli pitää tasaisen rauhallinen tempo ja tarkkailla, ettei vauhti karkaisi vauhtikestävyysalueelle, jolla yleensä olen pidemmätkin lenkit virheellisesti juossut.

Peruskestävyysharjoittelu on kuitenkin pitkän matkan juoksua harjoitellessa kaiken a ja o, sillä se totuttaa liikuntaelimistön pitkäkestoiseen harjoitteluun ja kyky käyttää rasvoja energianlähteenä tehostuu. (Lisää kestävyyden käsitteistä täältä.) Peruskestävyyttä tarvitaan, jotta keho osaa säästää elimistön hiilihydraattivarastoja tasaisesti koko matkalle.

Nyt olin valmistautunut kahdeksan mailin eli 12,87 kilometrin treeniin paremmin kuin viime viikon pitkikseen. Kartasta olin suunnitellut reitin, jonka arvelin olevan kutakuinkin oikean mittainen. Reitti kulki siis Skanssin takaa Kaarningon pirstoutuneiden kasvihuoneiden ohitse, metsän läpi aina Uudenmaantielle, josta Piispanristin Prisman sivuitse Poikluomantielle, Pyhän Katariinan tietä aina Kataraistentielle, Haritun läpi Eteläkaareen ja sieltä taas Skanssin ohi samaa tietä kotiin. Kokonaismatkaksi tuli 13,11 kilometriä, joten aika hyvin silmämääräinen arviointi piti.

Lenkki 4/64: 13,11 km / 1:17:03 / 5:53 min/km.

Pystyin pitämään tavoitevauhdin eli nopeuden välillä 5:48 ja 6:00 min/km. 

Lenkin jälkeen oli odotettu lauantaisauna, jossa otin ääritiukat löylyt. Lämpötilojen vaihtelu yhdistettynä koko viikon juoksukilometreihin (34,2 km) teki tehtävänsä, ja kehoni rentoutui niin, että olisi tehnyt mieli maata koko loppuilta. Vastaavaa fyysistä väsymystä olen tuntenut viimeksi joskus silloin, kun olen viettänyt koko päivän laskettelurinteessä lumilautailemassa ja saunonut fyysisen rääkin päätteeksi. 

Oli pakko jättää elokuva kesken ja vetäytyä sänkyyn jo kello 23, ennenkuulumatonta. Unentuloa ei voinut paeta, se saavutti väistämättä. Täytynee kunnioittaa treeniohjelman sanelemia lepopäiviä ja antaa kropan palautua rauhassa, ei tästä muuten mitään tule. Huomenna on salipäivä, mutta seuraavat juoksutreenit ovat vasta keskiviikkona.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Happea, happea!

Jos en urheilisi, mistään ei tulisi mitään. Se tuli todistetuksi tänään, kun jouduimme jäämään neljän seinän sisälle vangeiksi pojan tultua kipeäksi. Kaikki suunnitelmat peruuntuivat, ja vietimme päivän kotona.

Lapsia ei näy 38 asteen kuume ja räkätautikaan hidastavan, joten kellon lähestyttyä iltakuutta seinät alkoivat uhkaavasti kaatua päälle. Ei muuten, mutta olin totaalisen uupunut, ehkä eniten raittiin ilman ja hapen puutteesta. Lasten piirrellessä pöydän ääressä olin valehtelematta vaipumaisillani uneen, silmät eivät enää pysyneet auki kahvin voimallakaan.

Onneksi on juoksu! Liiallisesta sisäilmasta mädättyneenä mietin, etten kyllä jaksa viedä roskista ennen lenkkiä, liikaa hommaa, kylmä, tympeää. Onneksi havaitsin idioottimaisen velttouteni ajoissa, vedin lenkkivaatteet niskaani ja nappasin roskapussin mukaani. Jo ensimmäinen hengenveto raitista ilmaa sai ajatukseni kirkastumaan.

Lenkkiä varjosti hieman koko matkan kestänyt vatsakipu, joka matkan loppuvaiheessa siirtyi pallean ylle. Kivun syy jäi hämärän peittoon, toivottavasti se ei johtunut ainakaan hengitystekniikastani eikä toistu huomenna, kun on vuorossa pidempi 12,87 kilometrin lenkki 5:48 - 6:00 min/km keskinopeudella.

Tänään oli perus neljä mailia eli 6,44 kilometriä. Paha kyllä, lenkkiä ei voi lopettaa silloin, kun harjoitus päättyy, jos sattuu olemaan Skanssin K-Raudan sivustalla, kuten minä tänään, vaan pitää jatkaa kotiin saakka. Tässä tulee nyt testailtua vähän eri reittien pituuksia, joten voi sitten myöhemmin valita lonkalta sopivan, joka on lähimpänä vaadittua.

Yhtä kaikki, treeni 3/64: 7,47 km / 42:19 min / 5:40 min/km.

Juoksu tuntuu edelleen hyvältä, tämäniltaista vatsakipua lukuun ottamatta. Odottelen kuitenkin jo aikaa, jolloin saan vaihtaa nastalenkkarit lähes tuliteriin energy boosteihini.



torstai 12. helmikuuta 2015

Motivaattorit kuntoon

Kun tavoite on selvillä, kannattaa muistaa hoitaa myös motivaattorit kuntoon. Koska väistämättä tulee päiviä, jolloin lähteminen ulkoilmaan tekemään jotakin hikoiluttavaa kiinnostaa yhtä paljon kuin kassissa muhineiden latureiden, kuulokkeiden ja mustekalojen irrottaminen toisistaan.

Eilen oli sellainen päivä. Olin nukkunut huonosti ja katkonaisesti erinäisistä syistä, ja yritin levätä sitten päivällä, kun oli päiväuniaika. Päiväunethan eivät sovi minulle mitenkään, jos saatankin hetkeksi torkahtaa, lopputulos on epämääräinen sekoitus tympeää hyhmää ja juilimista päässä, usvan tuntua koko loppupäiväksi. Eilen vajosin juuri tällaiseen vilutuksen ja hitauden tilaan, kunnes kelluminen valveen ja unen rajamailla väkivaltaisesti keskeytettiin. Lisäksi jossakin limakalvoilla väijyi orastava flunssan uhka. Teki mieli niitata lenkkarit seinään ja kaivautua untuvapeiton alle velvollisuuksia piiloon. Ikkunan takana avautunut harmaus ei suoranaisesti nostattanut juoksufiilistä.

Mutta koska olen tosissani aikonut juosta kaikki treeniohjelmani lenkit ja katsoa, pääsenkö niiden avulla tavoitteeseeni, ei sitä niin pienin perustein ryhdytä lipsumaan. Tämä blogi on se viimeinen backuppi, koska olisi se ehkä vähäsen noloa ensin rehvastella täällä henkselit paukkuen ja sitten haudata koko hanke kaikessa hiljaisuudessa. Lopettaa vain kirjoittaminen. Sitten kun joku kysyisi, mitenkäs se maratooni, vaihtaisin vain sujuvasti aihetta. No eikä.

Onneksi pojalla oli sirkustreenit ja minulla kuljettajan pesti. Tunnin treenien aikana Steinerkoululta ehtii juuri sopivasti Karikolle juoksemaan neljä kierrosta.

Valmista tuli, eli 2/64 lenkki juostu: 6.58 km / 37m 13s / 5:40 min/km.

Keskinopeuskin alkoi muistuttaa pyydettyä, lenkin oli nimittäin määrä olla hidas. Seuraavalla pitkällä lenkillä lupaan itselleni, että juoksen oikeasti rauhallisesti enkä yritä ottaa lenkin loppua kiinni.

Lenkkipolulla muuten tunsi väsymyksen ja sen orastavan flunssan, ei noussut jalka niin kepeästi kuin pari päivää sitten.

Mutta minulla on ase pöpöjä vastaan, ja se toimi tälläkin kerralla. Joka päivä otan lusikallisen Möllerin kalanmaksaöljyä, sitä kammottavaa nestettä, uskon nimittäin teoriaan että mitä kamalampaa, sitä tehokkaampaa. Sen avulla ovat väsymyksen ja lasten pöpöjen aiheuttamat muutamien päivien flunssat (joista kärsin viime vuonna keskimäärin joka toinen kuukausi) pysyneet poissa. Jos tulee ihan oikeasti sellainen olo joka voisi kehkeytyä flunssaksi, terästän vastustuskykyäni vielä Minisunin Super defence -tabuilla. Toimii.

Tänään olen taas voimissani. On muuten huomattavasti selkeämpää, että on tavoitteellinen treeniohjelma, joka jakaa päivät treenipäiviin ja lepopäiviin. Silloin lepopäivänä voi ihan oikeasti hyvällä omallatunnolla levätä eikä miettiä, että pitäisikö sittenkin mennä vetäisemään yksi ihan pikkuriikkinen lenkki vain.

Vastustuskyvyn puolestapuhuja.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Hyötyliikuntaa ja tulevien matkojen mietintää

Nyt ovat hyvät neuvot kalliit! Kuuntelinpa nimittäin eilen suosikkiradiokanavaani Auran Aaltoja ja sain tietää, että Turussa järjestetään tulevana kesäkautena ennätysmäärä juoksutapahtumia. Toukokuun alkuun ajoittuu otollisia tapahtumia jopa kaksin kappalein: Turku City Run ja Kakskerran ympärijuoksut. Sen lisäksi, että molemmat kiinnostavat, ne ovat samana päivänä.

Kysymys kuuluu: kumpaan menen? Turku City Run olisi tasaisen maastonsa vuoksi iisimpi veto, mutta toisaalta Kakskerta tapahtumana kiehtoo kotikutoisuutensa vuoksi. Lisäksi maisemat olisivat huiput ja hengitettävänä merituulen raikastama ilma. Kakskerrassa on aika huisia mäkiä, olen ne monasti saarta ympäri pyöräillessäni saanut pakaroissani tuta. Jospa blogin mahdollisilla lukijoilla olisi sanasensa asiaan? Toukokuun 9. päivä on joka tapauksessa täydellinen ajoitus Paavoa ajatellen, ja niin se on varmasti suunniteltukin.

Eilen oli harjoitusohjelmani ensimmäinen virallinen maratontreeni. Suositus oli 6,44 kilometriä, joka piti ohjeen mukaan juosta rennosti. Juoksin 7,08 kilometriä kärryjuoksua, ja aikaa kului 44:06. Keskinopeus siis 6:13 min/km eli yli suositusten, mutta voin kertoa, että kärryjä ei lumisohjossa pienessä loivassa ylämäessä tuon nopeammin lyki! Vaikka poika huutaakin neuvostani vaarin ottaneena "lujempaa, lujempaa", äiti ei taivu.

Kaamean raskasta. Välillä on irrotettava toinen käsi aisasta normaaliin juoksuasentoon, koska käsivartta alkaa juilia. Lisäksi riesanani on ollut muutaman päivän ajan alaselkäkipu, jonka nyt vasta yhdistin liittyvän päivittäiseen parin minuutin lankkuharjoitukseen, jonka taas aloitin. Viime kerralla lankuttaessani kuukauden päivät oli sama juttu, alaselkä tuli alkuun kipeäksi.

Maanantai on valikoitunut parin viime viikon aikana myös salitreenipäiväkseni. Ohjelman on laatinut personal trainer, jonka opastuksella treenasin viime vuonna, ja treeni on suunniteltu tukemaan juoksuharrastustani ajatuksella, että ehdin salille vain kerran viikossa. Harjoitus on siksi kokonaisvaltainen ja sisältää maastavedot, penkkipunnerrukset, vatsat, pakarat ja takareidet sekä ylätaljan. Lämmittelyineen ja venyttelyineen treenin tekee vähän alle tunnissa. Eilen kulki kivasti, sain lisättyä maastavetoihin viimeiselle sarjalle painoja, myös takareisiin saa ensi kerralla lisätä vahvistusta.

Tänään on siis ansaittu lepopäivä, ja siksi pidänkin tähän loppuun palopuheen hyötyliikunnan puolesta. Hyötyliikunta on ehdottomasti lempiliikuntaani, sillä se lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ajatellaanpa vaikka töihin kulkemista. Töihin on kiistatta mentävä joka päivä (paitsi nyt, kun on hoitovapaalla) edestakaisin, ja miten työmatkat voisi paremmin käyttää hyödyksi kuin liikkuen?

Työmatkan sijainnin perusteella kulkutavaksi voi valita pyöräilyn tai juoksemisen, tai toiseen suuntaan toisen ja toiseen toisen, kuten itse tapasin viime kerralla töissä käydessäni tehdä, silloin tällöin. Eli pyörällä töihin, juosten kotiin. Tietysti työpaikalla on hyvä olla kunnon pukuhuoneet suihkuineen, mutta muuten tämäntyyppinen harjoitteleminen on vain itsestä kiinni. Ellei sitten asu 50 kilometrin päässä. Kun on laittanut kehonsa töihin ennen työpaikalle menoa, perille päästessä aivotkin ovat heränneet ja varsinaiseen työhön ryhtyminen on vaivattomampaa.

Hyötyliikunnan voi aloittaa huomaamatta, ihan pienestä. Portaat on tehty noustaviksi, lyhyet matkat käveltäviksi. Auto on hyödyllinen kapistus, mutta ei sen käyttöön tarvitse koukkuun jäädä. Liikkuminen on kaltaiselleni toimistorotalle elinehto, en halua siirtyä istumasta istumaan ja sen jälkeen vielä istumaan ennen kuin siirryn makaamaan.

Tuplarattaita valitessani juoksun mahdollistavat ominaisuudet eivät olleet itselläni edes listalla, mutta niin vain kävi, että Phil&Tedseistä tulikin juoksurattaat. Ne ovat riittävän kevyet, ja kolmen, tarpeeksi ison renkaan ansiosta kääntyvät helposti. Kärryjuoksu alkoi oikeastaan vähän vahingossa. Vein esikoista päivittäin puistoon kuopuksen kanssa, kun käveleminen alkoi tuntua tylsältä ja hitaalta. Kokeilin, onnistuisikohan juokseminen, ja seuraavana päivänä laitoin jo lenkkarit jalkaan. Siitä lähtien on juostu.

Huomenna on vuorossa toinen 6,44 kilometrin rento lenkki, ja se on tarkoitus vetää Karikolla.

Kun kärryihin on istutettuna ainoastaan yksi rikoskumppani, juokseminen on vielä melko kevyttä.


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Keho vaatii lepoa

Aikeistani huolimatta tänään on pakko pitää lepopäivä. Keho anoo palautumista, tuntuu lyijynraskaalta eilisen rutistuksen jäljiltä.

Huomenna maratontreeni alkaa tosissaan. Ensimmäisenä on vuorossa kepeä 6,4 kilometrin veto. Koska elämässäni on muutakin kuin juokseminen, treenejä täytyy vähän soveltaa. Eli huomisen juoksun toteutan kärryjuoksuna, kun vien ja haen pojan päiväkerhosta.

Kärryjuoksu on sellaista, että lapset istuvat tuplarattaissa "päällekkäin", eli toinen ylä- ja toinen alaistuimella. Kärryt ovat kevyet, mutta varsinainen juokseminen kammottavan raskasta. Reitissä on loivia ylämäkiä, joiden aikana ei ole toiveitakaan puhumisesta. Kun poika yrittää jutella, äiti mutisee tuskissaan. 

Kärryjuoksusta saa hyvin voimaa myös käsiin, ja lenkki ilman työntöjuhtana olemista tuntuu sen jälkeen erittäin kevyeltä.

Maanantaina on myös salipäivä lihasvoiman kartuttamiseksi, eli ehkäpä on ihan hyvä kuunnella kehoaan ja lepuuttaa tänään.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Juoksija pysyköön lestissään - tai ainakin kartalla

7 - 8 kilometrin välillä Runkeeper jäi pauselle joten seurauksena kartalla pätkä linnuntietä.

Tänään opin kaksi asiaa. Ensinnäkin: jos haluaa uuden reittivaihtoehdon plakkariinsa, matka kannattaa suunnitella huolellisesti kartan äärellä etukäteen, ettei käy kuten tänään. Unohdin nimittäin yhden kokonaisen kaupunginosan, ja siksi juoksu meni vähän plörinäksi. Olin suunnitellut juoksevani Uudenmaantien alikulkutunnelista Ilpoistentielle, jota pitkin siihen risteykseen, jossa tie haarautuu Uittamolle ja Katariinanlaaksoon. Olisin sitten juossut Haritun kautta Skanssiin ja kotiin Pääskyvuoreen.

Eihän se mennyt ihan niin. Ilpoistentie yhdistyi Eteläkaareen paljon lähempänä kotia, mitä olin kuvitellut, eikä lenkistä sillä tavalla olisi tullut aikomani pitkä lenkki. Käännyin siis Eteläkaarta Uittamolle, ja kun tavoitin se oikean risteyksen, tajusin, että olin sivuuttanut Ispoisten olemassaolon kokonaan.

Tuuli vastaan, mutta lenkki kulki kaikesta huolimatta joutuisasti. Käännyin Ispoisten puistotielle ja aloin haikailla Uittamon ja Luolavuoren pururatoja. Niitä en hämärtyvässä illassa viitsinyt kuitenkaan lähteä etsiskelemään, vaan päätin juosta Ispoista ja Luolavuorta tutuksi.

Kumma juttu, vaikka on vuosikaudet asunut noin viiden kilometrin päässä tuosta osasta Turkua, se on minulle edelleen melko sokkelo. Olen kyllä käynyt maankaatopaikalla ja juossut Luolavuorta ristiin rastiin joskus koulutunneilla, mutten näin äkkiseltään osaa lainkaan sanoa, miten reiteille pääsee.

Jatkoin Ispoisten puistotielle, ja Spotify tarjoili satunnaistoistollaan niin pliisua pilipalimusiikkia, että oli pakko pysähtyä säätämään jotain menevämpää. Yleensä minulla on juoksulenkkejä varten tehdyt soittolistat, mutta nyt annoin mennä randomilla. Se ei ollut niin hyvä idea, musiikista ei saanut kunnon kiksejä, kun luureista kuului jotain kummallista taidehelinää.

Musiikkia vaihtaessani onnistuin kytkemään Runkeeperin pauselle, ja vasta kun aloin ihmetellä, miksei naisääni kerro paljonko olen juossut, tajusin laittaa sen takaisin päälle. Vartti meni kartalla hukkaan, mutta laskin keskinopeuden perusteella lopullisen matkani alku- ja loppuajan mukaan.

Ispoisten puistotieltä käännyin Ispoisten kiertotielle, sieltä Kaarlentielle (huhhuh, mitä taloja!), sieltä Ispoisten puistotien kautta Porkankujalle ja sitten olinkin jo Vähäheikkiläntiellä. Piti päättää, menenkö tuttua ja turvallista Uudenmaantietä hautausmaan ohi Vasaramäestä, vai seikkailenko vähän lisää.

Käännyin Luolavuorentielle ja näin miehen kantavan suksiaan. Luolavuoren pururadalla voi siis hiihtää. Hyvä, etten lähtenyt sinne seikkailemaan, sillä vanhana hiihtäjänä vihaan laduilla kävellen tai juosten hortoilijoita. Peltolantie yhdistyi Hamppukadulle, se taas vaihtui Eteläkaareksi, sieltä Skrappakullantien kautta Sorakadulle, Skanssin ohi, Lausteen kuplahallin ohi ja Taalintehtaankatua radan alitse kotiin.

Lenkki oli noin 16,5 kilometriä, aika 1,31. Keskinopeus 5:32 min/km.

Täytyy sanoa, etten yhtään tykkää tuollaisesta hortoilusta. Pitää olla kirkkaana mielessä reitti, jonka aikoo juosta, jotta lenkistä saa kaiken irti. Nyt meni liikaa energiaa sen miettimiseen, mihin seuraavaksi pitää kääntyä.

Yleisesti nautin eniten pururadalla juoksemisesta, Lauste on paras. Siellä voi vetää aina vielä yhden ylimääräisen kierroksen, ja silti pysyy yhtä lähellä kotia. Muutenkin tuntemattoman reitin juokseminen verottaa keskittymistä, kun täytyy olla valppaampana ympäristön suhteen. Sitä paitsi pururadalla matka tuntuu aina lyhyemmältä kuin pitkin kaupungin katuja juoksennellessa, vaikka lopputulos on usein toinen.

Haluaisin silti löytää ne Luolavuoren ja Uittamon maastot ja tajuta, miten ne yhdistyvät Lausteelle. Keväämmällä sitten.

Toinen asia, jonka opin, oli se, että Runkeeper ilmoittaa osan nopeuksista maileihin suhteutettuina. Olin miettinyt kuumeisesti, miten ikinä pystyn juoksemaan pitkät lenkit niin hitaasti, kun treeniohjelma neuvoo. Esimerkiksi 16 kilometrin keskivauhdiksi suositellaan 9:20 - 9:40. Nyt vihdoin tajusin lukea ohjeen kokoneen: tietysti minuuttia per MAILI! Eli eihän se vauhti sitten niin hidas olekaan vaan ihan sopiva: 5:48 - 6:00 min/km.

Teki muuten terää tämäniltainen sauna lenkin päätteeksi. Huomenna taidan juosta jonkin palauttavan matkan maastossa, jonka tunnen kuin omat taskuni. 

perjantai 6. helmikuuta 2015

Viisi syytä juosta

Ehkä on hyvä tehdä heti alkuun selväksi, miksi juokseminen on niin tärkeää ja juuri minulle se juttu. Juokseminen ylipäätään jakaa mielipiteet hyvin vahvasti: toiset eivät ymmärrä lajia lainkaan, mutta ne jotka ymmärtävät, ne ymmärtävätkin sitten tosissaan.

1) Juokseminen on vaivattomin laji.

Juoksemista voi harrastaa missä tahansa. Lajiin ei tarvita muuta kuin omaa askellusta tukevat kengät (pakkaskaudelle omansa) sekä kuhunkin säähän sopivat vaatteet. Ei treenisaleja, ohjaajaa, aikatauluja, sitovuutta. Sen kun lähtee juoksemaan, milloin itselle sopii.

2) Juostessa saa hetken omaa rauhaa.

Kaverin kanssa lenkkeileminen on hauskaa, etenkin pitkillä matkoilla, mutta varsinainen työ tehdään yksin. Kun kilpailet itsesi kanssa, voit kiukutella vain itsellesi, eikä siitä tule huono omatunto. Juostessa ajatus kulkee vapaasti, hengitys tihentyy, hiki alkaa nousta iholle. Keho lämpeää, aineenvaihdunta vilkastuu. Se kirvoittaa ajatukset kulkemaan vielä vähän lennokkaammin, ideoita syntyy. Arkimurheisiin saa perspektiiviä, asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Saa ajatella hetken ihan rauhassa mitä haluaa.

3) Lenkkivariaatioita on loputtomiin.

Matkaksi voi valita lyhyen, pitkän tai jotain siltä väliltä. Voi juosta pururadalla, metsässä, asfaltilla, maastossa. Voi juosta hitaasti, täysillä tai tehdä intervalleja. Voi treenata ylämäkijuoksua tai alamäkijuoksua. Tänään voi juosta tästä ja huomenna tuolta. Voi juosta eri kaupungiosat tutuiksi ja nähdä kaupunki/maaseutu ruohonjuuritasolta.

4) Harrastuksesta voi tehdä tavoitteellisen osallistumalla juoksutapahtumiin.

Kun alkaa keräillä eri mittaisia matkoja ja tapahtumia, siihen jää vähän koukkuun. Kun päälle asettaa itselleen vielä aikatavoitteita, siirrytään jo seuraavalle tasolle. Onhan se nyt hauskaa nähdä, pystyykö, kykeneekö, onko itsestä tähän, ja jos ei, niin seuraavalla kerralla ainakin.

5) Lenkin jälkeen on maailman paras olo.

Koskaan ei lenkin jälkeen kiroa, että oliko nyt ihan pakko lähteä juoksemaan, kun tuli niin surkea olo.
Kun siitä vaan tulee niin hyvä olo. Jos hermot ovat riekaleina tai vasta kiristymässä, huono tuuli on tiessään, kun lenkki on juostu. Niin se vaan on.

Lisäksi henkilökohtaisella tasolla voin sanoa, että jos en tasaisin väliajoin voi/pysty/ehdi/saa saattaa itseäni hikeen ja hengästykseen, muutun niin ärsyttäväksi tuittupääksi, etten itsekään kestä olla omissa nahoissani.


Nastalenkkarit ovat olleet tänä talvena ehdottomat. Pito on näissä kengissä sataprosenttinen, kertaakaan ei ole lipsunut.

torstai 5. helmikuuta 2015

Kannat kohti maratonia, nyt se alkaa!

Tänään oli ensimmäinen virallinen maratontreeni, joskin vahingossa. Oikeasti treenaaminen alkaa ensi maanantaina, mutta jotenkin olin onnistunut kytkemään Runkeeperin treeneistä ensimmäisen intervallitreenin, joten sehän sitten vedettiin.

Matka oli 6,44 eli neljä mailia, jonka päälle tulivat neljä kertaa vedot 2 minuuttia hidasta, 20 sekuntia täysillä -juoksua. Kaikkiaan siis 7,99 kilometriä aikaan 41,35. Peruslenkkivauhti taisi olla vähän turhan nopea, se taitaa olla harjoituskauden alkuun se suurin kompastuskivi, johon täytyy kiinnittää huomiota. Tällä kerralla mikään ei häirinnyt, ei liian kuumat hanskat (sai ottaa ohuemmat juoksuhanskatkin jo puolivälissä pois), ja vaatteitakin oli juuri sopivasti. Säätila oli -1,3 astetta pakkasta ja lähes tuuleton ilmavirta. Täydellinen helmikuun juoksukeli siis.

Juoksu kulki mainiosti, ja intervallit lenkin loppuun tuntuivat erityisen innostavilta. Odotan tätä harjoitusohjelmaa todella paljon, koska mielekkääksi juoksemisen tekee se, että lenkit ovat erilaisia myös sisällöltään, ei vain maastoltaan.

Olen siis ladannut iphoneeni Runkeeperin appsin, jossa tavoitteeksi on asetettu maraton alle neljään tuntiin. Erilaisia peruslenkkejä, intervalleja ja pitkiä lenkkejä mahtuu treenikauteen 64. Juoksukuntoni on hyvä, olen juossut toisen raskauteni jälkeen säännöllisesti 3 - 4 lenkkiä viikossa joulukuusta 2013 lähtien. Noin puolet lenkeistäni ovat kärryjuoksua, jolloin Phil&Tedsien tuplissa on vaihdellen 1 - 2 naperoa kyydissä.

Ja sitten tähän ensimmäisen bloggauksen loppuun niitä tavoitteita. Päätavoite on juosta ensi kesänä 2015 Paavo Nurmi Maratonissa koko matka vähintään neljään tuntiin. Paavohan juostaan siis Turussa kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, joten lämpötila voi olla se pahin haaste jos on tappavan kuuma.

Sitä ennen varmasti toukokuussa juoksen pitkänä lenkkinä yhden puolikkaan jossain vielä määräämättömässä tapahtumassa.

Viime kesänä tavoitteena oli juosta puolimatka alle kahteen tuntiin, ja siinä onnistuin. Pöytyän maratonilla 30. elokuuta ajaksi tuli 1:55,53, johon olen melkoisen tyytyväinen vieläkin.

Juostuna on kokopitkä maratoni kolme kertaa 10/2008 Vantaalla, 06/2010 Forssassa ja 09/2010 Berliinissä, jolloin olin 9. viikolla raskaana. Paras aika on Vantaalta 5.09, ja siihen aikaan juoksuharrastukseni oli kaikkea muuta kuin tavoitteellista. Lähinnä sellaista menen kun huvittaa -meininkiä.

Nyt huvittaa lähes koko ajan. Olen päässyt siihen pisteeseen, että mietin, missä seuraavaksi voisin juosta. Onneksi reittejä on loputtomiin, ja jokainen juoksukin on erilainen.

Tähän blogiin on tarkoitus tallentaa juoksutreenien etenemistä kohti maratonia. Ehkä joku toinenkin innostuu lukiessaan juoksemisesta yhtä paljon kuin minä.

Loppukevennyksesi vielä linkki Hesarin edellispäiväiseen juttuun Himohölkkääjät päätyvät yhtä nopeasti hautaan kuin sohvaperunat.