Siirry pääsisältöön

Happea, happea!

Jos en urheilisi, mistään ei tulisi mitään. Se tuli todistetuksi tänään, kun jouduimme jäämään neljän seinän sisälle vangeiksi pojan tultua kipeäksi. Kaikki suunnitelmat peruuntuivat, ja vietimme päivän kotona.

Lapsia ei näy 38 asteen kuume ja räkätautikaan hidastavan, joten kellon lähestyttyä iltakuutta seinät alkoivat uhkaavasti kaatua päälle. Ei muuten, mutta olin totaalisen uupunut, ehkä eniten raittiin ilman ja hapen puutteesta. Lasten piirrellessä pöydän ääressä olin valehtelematta vaipumaisillani uneen, silmät eivät enää pysyneet auki kahvin voimallakaan.

Onneksi on juoksu! Liiallisesta sisäilmasta mädättyneenä mietin, etten kyllä jaksa viedä roskista ennen lenkkiä, liikaa hommaa, kylmä, tympeää. Onneksi havaitsin idioottimaisen velttouteni ajoissa, vedin lenkkivaatteet niskaani ja nappasin roskapussin mukaani. Jo ensimmäinen hengenveto raitista ilmaa sai ajatukseni kirkastumaan.

Lenkkiä varjosti hieman koko matkan kestänyt vatsakipu, joka matkan loppuvaiheessa siirtyi pallean ylle. Kivun syy jäi hämärän peittoon, toivottavasti se ei johtunut ainakaan hengitystekniikastani eikä toistu huomenna, kun on vuorossa pidempi 12,87 kilometrin lenkki 5:48 - 6:00 min/km keskinopeudella.

Tänään oli perus neljä mailia eli 6,44 kilometriä. Paha kyllä, lenkkiä ei voi lopettaa silloin, kun harjoitus päättyy, jos sattuu olemaan Skanssin K-Raudan sivustalla, kuten minä tänään, vaan pitää jatkaa kotiin saakka. Tässä tulee nyt testailtua vähän eri reittien pituuksia, joten voi sitten myöhemmin valita lonkalta sopivan, joka on lähimpänä vaadittua.

Yhtä kaikki, treeni 3/64: 7,47 km / 42:19 min / 5:40 min/km.

Juoksu tuntuu edelleen hyvältä, tämäniltaista vatsakipua lukuun ottamatta. Odottelen kuitenkin jo aikaa, jolloin saan vaihtaa nastalenkkarit lähes tuliteriin energy boosteihini.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen