perjantai 13. helmikuuta 2015

Happea, happea!

Jos en urheilisi, mistään ei tulisi mitään. Se tuli todistetuksi tänään, kun jouduimme jäämään neljän seinän sisälle vangeiksi pojan tultua kipeäksi. Kaikki suunnitelmat peruuntuivat, ja vietimme päivän kotona.

Lapsia ei näy 38 asteen kuume ja räkätautikaan hidastavan, joten kellon lähestyttyä iltakuutta seinät alkoivat uhkaavasti kaatua päälle. Ei muuten, mutta olin totaalisen uupunut, ehkä eniten raittiin ilman ja hapen puutteesta. Lasten piirrellessä pöydän ääressä olin valehtelematta vaipumaisillani uneen, silmät eivät enää pysyneet auki kahvin voimallakaan.

Onneksi on juoksu! Liiallisesta sisäilmasta mädättyneenä mietin, etten kyllä jaksa viedä roskista ennen lenkkiä, liikaa hommaa, kylmä, tympeää. Onneksi havaitsin idioottimaisen velttouteni ajoissa, vedin lenkkivaatteet niskaani ja nappasin roskapussin mukaani. Jo ensimmäinen hengenveto raitista ilmaa sai ajatukseni kirkastumaan.

Lenkkiä varjosti hieman koko matkan kestänyt vatsakipu, joka matkan loppuvaiheessa siirtyi pallean ylle. Kivun syy jäi hämärän peittoon, toivottavasti se ei johtunut ainakaan hengitystekniikastani eikä toistu huomenna, kun on vuorossa pidempi 12,87 kilometrin lenkki 5:48 - 6:00 min/km keskinopeudella.

Tänään oli perus neljä mailia eli 6,44 kilometriä. Paha kyllä, lenkkiä ei voi lopettaa silloin, kun harjoitus päättyy, jos sattuu olemaan Skanssin K-Raudan sivustalla, kuten minä tänään, vaan pitää jatkaa kotiin saakka. Tässä tulee nyt testailtua vähän eri reittien pituuksia, joten voi sitten myöhemmin valita lonkalta sopivan, joka on lähimpänä vaadittua.

Yhtä kaikki, treeni 3/64: 7,47 km / 42:19 min / 5:40 min/km.

Juoksu tuntuu edelleen hyvältä, tämäniltaista vatsakipua lukuun ottamatta. Odottelen kuitenkin jo aikaa, jolloin saan vaihtaa nastalenkkarit lähes tuliteriin energy boosteihini.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti