Siirry pääsisältöön

Happea, happea!

Jos en urheilisi, mistään ei tulisi mitään. Se tuli todistetuksi tänään, kun jouduimme jäämään neljän seinän sisälle vangeiksi pojan tultua kipeäksi. Kaikki suunnitelmat peruuntuivat, ja vietimme päivän kotona.

Lapsia ei näy 38 asteen kuume ja räkätautikaan hidastavan, joten kellon lähestyttyä iltakuutta seinät alkoivat uhkaavasti kaatua päälle. Ei muuten, mutta olin totaalisen uupunut, ehkä eniten raittiin ilman ja hapen puutteesta. Lasten piirrellessä pöydän ääressä olin valehtelematta vaipumaisillani uneen, silmät eivät enää pysyneet auki kahvin voimallakaan.

Onneksi on juoksu! Liiallisesta sisäilmasta mädättyneenä mietin, etten kyllä jaksa viedä roskista ennen lenkkiä, liikaa hommaa, kylmä, tympeää. Onneksi havaitsin idioottimaisen velttouteni ajoissa, vedin lenkkivaatteet niskaani ja nappasin roskapussin mukaani. Jo ensimmäinen hengenveto raitista ilmaa sai ajatukseni kirkastumaan.

Lenkkiä varjosti hieman koko matkan kestänyt vatsakipu, joka matkan loppuvaiheessa siirtyi pallean ylle. Kivun syy jäi hämärän peittoon, toivottavasti se ei johtunut ainakaan hengitystekniikastani eikä toistu huomenna, kun on vuorossa pidempi 12,87 kilometrin lenkki 5:48 - 6:00 min/km keskinopeudella.

Tänään oli perus neljä mailia eli 6,44 kilometriä. Paha kyllä, lenkkiä ei voi lopettaa silloin, kun harjoitus päättyy, jos sattuu olemaan Skanssin K-Raudan sivustalla, kuten minä tänään, vaan pitää jatkaa kotiin saakka. Tässä tulee nyt testailtua vähän eri reittien pituuksia, joten voi sitten myöhemmin valita lonkalta sopivan, joka on lähimpänä vaadittua.

Yhtä kaikki, treeni 3/64: 7,47 km / 42:19 min / 5:40 min/km.

Juoksu tuntuu edelleen hyvältä, tämäniltaista vatsakipua lukuun ottamatta. Odottelen kuitenkin jo aikaa, jolloin saan vaihtaa nastalenkkarit lähes tuliteriin energy boosteihini.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…