Siirry pääsisältöön

Juoksentelua ja mietteitä juoksentelusta

Ihan ensimmäiseksi: suursympatiani niille, jotka kärsivät siitepölyallergiasta ja kokevat kevään hankalaksi vuodenajaksi elää. Itselläni ei tuota riesaa ole, mutta tänä keväänä katupöly tuntuu muodostuvan sietämättömäksi ongelmaksi. Olen nyt kaksi päivää aivastellut, kun olen saanut jonkin pienen pölyhiukkasen nenäontelooni, ja siellä se vaan jaksaa kutittaa ja tehdä oloni tukkoiseksi.

Viime viikolla juoksin yhteensä 51,7 kilometriä, mikä on minun tavoitteelleni kaiketi aika perusmäärä viikoittaiseksi treeniksi. Vaikka olen juoksennellut säännöllisesti nyt noin vuoden ja neljä kuukautta, juoksukilometrit ovat selkeästi lisääntyneet helmikuun alusta, jolloin treeniohjelmani aloitin. Se tuntuu. Ei niinkään jaloissa, mutta yleisolo on väsynyt, kroppaa väsyttää. 

Tämä viikko on ohjelmassa palautteleva viikko, eli kalenterissa ei ole juuri ollenkaan vk-lenkkejä eikä varsinaista pitkistäkään. On siis aikaa mietiskellä muita juttuja. Mielessäni on alkanut pyöriä kesäkuisen maratonin vauhdinjako. Selvää on, että juoksu tulee aloittaa maltillisesti ja säästellä voimia viimeistä, pirullisinta kymppiä varten. Viime juoksujen perusteella tuntuu vain ikävästi siltä, etten osaa aloittaa hitaasti. Lähden aina kipittämään liian nopeasti, ja se tuntuu kehossa, jota ei ole verrytelty tarpeeksi, ikävältä.

Kolmesta viime päivien juoksusta vain eilisessä onnistuin pitämään vauhtini nousujohteisena. Tähän on siis pakko kiinnittää eniten huomiota. Juokseminen alkaa tuntua yleensä vasta 2 - 2,5 kilometrin jälkeen mukavalta, joten miksei voisi siihen asti ottaa rennosti ja antaa jalkojen jälleen tottua tamppaamiseen?

Maratonin aloitusvauhdiksi olen kaavaillut noin 6 minuutin kilometrivauhtia, jota sitten pikkuhiljaa kasvatan. Seuraavalla lenkillä testaan tätä.

Seuraavassa kolme viime treeniä.

Sunnuntaina 17/64: 6,76 km / 39:23 / 5:50 min/km

Peruspalauttelu, joka kuului ohjelmaan oikeasti ennen pitkää pk-lenkkiä. Jalat olivat edelleen perjantaiselta pitkikseltä väsyneet, ja tämä juoksu oli ennen muuta tarkoitettu palautteluun ja siirtyäkseni paikasta a paikkaan b. Vaikka kilometrit määrällisesti jäivät vähäisiksi, juoksu ei ollut mikään kepeä iloittelu, vaan tasapaksu junnaus.

Tiistaina oli vuorossa peruslenkin (6,44 km) päälle 4 x 30 sekunnin vetoja 90 prosentilla maksiminopeudesta parin minuutin palauttelulla. Olin pururadalla, ja vetojen korkeuserot olivat vähän erilaiset. Lisäksi kolmannella vedolla satuin olemaan metsäpolulla, sillä halusin kiertää Pääskyvuoressa pururataa edelleen osittain peittävän jäätikön. Tämä juoksu tuntui hyvältä, yksi vapaapäivä teki poikaa ja vedot kulkivat mukavasti. Oli aikainen iltapäivä, ja aurinko paistoi. Metsässä tulen aina loistavalle tuulelle.

Treeni 18/64: 10,95 km / 1:00:25 / 5:31 min/km

Nopeat vedot sujuivat ihan hyvin. Kolmas veto tapahtui metsäpolulla, mikä näkyy vauhdissa.

Sitten on sellaisia päiviä kuin tänään, jolloin toinen lapani menee jumiin heti aamusta ja kiristää niskaani ikävästi joka kerta, kun vähänkin käännän päätäni. Nenässä kutittaa pahanilkinen katupöly. Väsyttää. Menen päiväunille, kun lapsetkin menevät. Mietin, alanko väsyä treenaamiseen, vai miksi minua ei lainkaan huvittaisi mennä illalla juoksemaan. Suojelenko itseäni liialliselta harjoittelemiselta? Missä vaiheessa ihminen harjoittelee liikaa? Kehitynkö ikinä? Miksei juoksuni tunnu keveältä? Jaksanko milloinkaan juosta lujempaa? Olenko liian vanha? Pitäisikö jo teettää uudet pohjalliset? Treenaanko väärin? Olenko vain väsähtänyt vanha luuska? Pääsenkö koskaan tavoitteeseeni?

Pakotan itseni juoksemaan, jotta saan huomenaamulla nukkua, kunhan vain luoja ja lapset suovat. Jos en jaksa nyt, minun on juostava aamulla, myöhemmin ei ehdi. Taas lähden liian lujaa, mutta vauhtini pysyttelee silti maltillisesti 5:26:n ja 6:27 min/km:n välillä. Pitää vaan muistaa se hidas aloitus.

Hidas aloitus.

Hidas aloitus.

Treeni 19/64: 10,58 km / 1:03:13 / 5:59 min/km

Olen viime juoksentelujeni aikana päättänyt, että osallistun toukokuun 9. päivänä Kakskerran ympärijuoksuihin uuden Turku City Runin sijaan. Haluan päästä merellisiin ja mäkisiin maisemiin, jokirannassa tulee juostua kesäkuussa ihan riittämiin. Kotikutoinen tapahtuma kiehtoo muutenkin enemmän. Tuolle puolikkaalle ei ole aikatavoitteita, pääasia on nauttia ja yrittää unohtaa lähestyvä kesäkuun lopun kidutus, josta minulla ei ole mitään takeita, miten sen aion selvittää.

Kommentit

  1. Sama ongelma vauhdinjaossa: alku menee aina liian nopeasti ja se kostautuu lopussa! Ja kisat tuovat oman lisänsä vauhtiin. Alkuhuumassa kipittää ihan liian kovaa vauhtia. Sopivan vauhdin löytäminen vaatii ihan oikeasti harjoittelua. Hyvä, että mietit näitä juttuja jo nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Yritän juosta sillä ajatuksella kuin juoksisin sitten kesällä, melko laihoin tuloksin, tosin 😊 Hyvä kaiketi silti keskittyä asiaan. Sun huikea kisakertomuksesi Barcelonasta herätti hillittömän kisakuumeen, mikä on treenimotivaation kannalta mainiota!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen