tiistai 3. maaliskuuta 2015

Väsyneiden jalkojen taaperrus

Maanantaina jalat tuntuivat vielä uupuneilta lauantain pitkiksen jäljiltä. Etenkin vasen etureisi oli jotenkin jumissa tai ainakin tuntui aavistuksen kireältä. Urhoollisesti lähdin kuitenkin iltajuoksulle, vaikka ulkoa oli viety kaikki värit, sataa tihuutti ja tuuli. Sade ei minua haittaa, mutta tuulta vihaan. Ellei ole kesä ja järjettömän kuuma.

Vuorossa oli perussiivu, 6,44 kilometriä ja lyhyet, nopeat vedot päälle. Tahtoo sanoa 5 x (20 s + 2 min). Päätin juosta vaihteeksi toiseen suuntaan, poispäin kaupungista. Maasto oli pääosin asvalttia ja tasaista alkuun, ja yritin pysytellä löysänpulskeassa palautteluvauhdissa. 

Jos olisin päästänyt mieleeni hiipineen ajatuksen hieman pidemmälle, olisin ehkä lannistunut, mutta kuuntelin luureistani CMX:ää ja karkotin epäilyksen riiviöt pois. (En tajua, mistä tuo CMX tuli, olen kuunnellut bändiä viimeksi joskus 2000-luvun alussa opiskeluvuosinani Tampereella, mutta yllättävän hyvin maaliskuun harmauteen tuo pompöösin vokalistin elehtiminen sopi. Musiikki kiikutti minut sujuvasti menneisiin aikoihin väsyneestä ja turhan tuntuisesta juoksusta.)

Hetken verran ehdin kuitenkin mietiskellä, mihin ihmeeseen olen taas ryhtynyt, luulenko tosiaan, että pystyn juoksemaan matkan neljään tuntiin.

No sehän ei selviä muuta kuin juoksemalla. Juoksemani pari maratonia ovat olleet noin 32 kilometriin saakka siedettäviä, mutta ne loput kymmenen kilometriä täyttä tuskaa. Oma lukunsa oli silloin, kun juoksin Berliinissä raskaana, ja epäusko iski jo 24 kilometrin kohdalla. Silloin piti kävellä rahjustaakin jokunen kilometri.

Minähän en ole koskaan saanut mitään tekniikkaopetusta juoksuun, olen vain katsellut joitakin ammattijuoksijoiden opetusvideoita käsien asennosta (siinä en usko itselläni olevan kovasti paljon vikaa) ja askelluksesta. Nyt kun olen lueskellut muita juoksublogeja, silmiini on osunut ohje, että jalkaterien väliin tulisi mahtua kaksi nyrkkiä vierekkäin. Kokeilin tätä, ja haara leveni sen verran, että juokseminen tuntui kummalliselta. Minulla ei ole tullut pitkien matkojen juoksemisestakaan ikuisuuksiin mitään jalkavaivoja, jos olen muistanut vaihtaa kengät riittävän usein, mutta voihan tuohon asentoon kiinnittää vastedes hieman huomiota.

Noin kolmen ja puolen kilometrin kohdalla jalkojen jäykkyys oli vertynyt pois, ja juoksu kulki jo ihan siedettävästi. Olivathan jalat tietysti väsyneet, mutta ei se estänyt minua juoksemasta. Lopun viisi nopeaa, parinkymmenen sekunnin vetoa sain juostua niin lujaa kuin jaloistani pääsin. Yhdellä kerralla vauhti oli vähän hitaampi, kun sattui vastaan ylämäki.

Joka tapauksessa treeni 10/64: 8,47 km / 49:43 min / 5:52 min/km

Running Diaries sai muuten omat sivunsa facebookiin. Ensin alkuun piti vähän miettiä, miksi niitä tykkäyksiä pitää oikein kalastella, mutta onhan se suurempi paine onnistua, mitä enemmän ihmisiä aikeistani tietää. Etenkin tällaisten väsyneiden, pakollisten vetojen jälkeen ne tykkääjät valavat minuun uskoa.

Tänään tiistaina palautuminen on eilisillan venyttelyn jäljiltä toteutunut jo paremmin, ja jalat tuntuvat ihan hyviltä. Vetäisin pienen 3,5 kilsan kärrylenkinkin tuossa lasten kanssa ja harjoittelin samalla sitä aavistuksen leveämpää juoksuasentoa.


Ihan kiva uusi tasainen 7 kilsan siivu.

Harmaa säätila ei varsinaisesti kannustanut ulkoliikuntaan.

Lauantain pitkiksestä väsyneet jalkapolot nopeiden vetojen jälkeen.

Parasta väsyneen lenkin jälkeen on ovi kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti