keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kolme tuntia, kolme kymppiä

On täällä jo toivuttu viime lauantain megapitkiksestä, vaikka hiljaiseloa on piisannutkin. Aloitan tämänkertaisen turinointini juurikin siitä kolmenkympin pinnistyksestä, mutta muutakin asiaa on luvassa.

Lauantainen keli oli aika mukava, tai en ainakaan sään muista juoksuani mitenkään häirinneen. Oli pilvistä, eikä muistaakseni ainakaan tuullut liikaa. Treeniohjelmani mukaan vuorossa oli kolmenkympin pk-lenkki, jonka toisella kolmanneksella oli tarkoitus juosta viitisen kilometriä kovemmalla vauhdilla palaten taas tasavauhtiseen juoksuun. Edellisenä päivänä olin juossut vähän rivakamman pk-lenkin, ja mietin, miten on mahtanut kroppa palautua.

Valitsin reitiksi lempimaisemani, eli suuntasin ensin Lausteelle, jossa kiersin 2,5 kilometrin kuntoradan 1,5 kertaa. Sitten käännyin Luolavuoreen, eli juoksin Luolavuoren kuplahallille asti noin 9 kilometriä, käännyin, ja juoksin matkan takaisin. Jossakin Katariinanlaakson jälkeen alkoi tuo nopea osuus, ja yllättävän rivakasti jalat nousivat, vaikka epäilinkin jaksamistani.

Tällä kertaa keskityin oikein olan takaa pitämään vauhtini aisoissa. Se oli vaikeaa ja otti myös itsetuntoni päälle. Olen nimittäin kuulunut niihin ihmisiin, joiden on pakko pinkoa kuntoradalla tai missä tahansa lenkkeilijöitä näkyykään kaikkien ohi tyyliin "minä ohitan kaikki, minua ei ohita kukaan". En ole tajunnut vk-juoksuista, pk-juoksuista tai vedoista juuri tuon taivaallista, sillä olen kuvitellut, että juoksun vauhti on juoksijan kunnon mittari. Ehken ihan toin tyhmä ole todellisuudessa ollut, mutta olen sujuvasti sivuuttanut tietoisuudestani kaikki oikeaoppisen treenaamisen yksityiskohdat ja päästänyt lenkkipolulla sisäisen alkuihmiseni valloilleen.

Kaikki on ollut hyvin jo koko kevään, siitä lähtien, kun aloin noudattaa treeniohjelmaani. Silti edelleen lauantaina huomasin tämän vimmaisen kilpailuviettini nostavan päätään. Kierroksen juostuani vähän aikaisemmin ohittamani mies nimittäin loikki kevyennäköisesti ohitseni, ja huomasin heti pohtivani, onko hän paremmassa kunnossa kuin minä. Yritin siinä sitten itselleni tolkuttaa, että edessäni on vielä noin 26 kilometriä taivallettavaa, että koetas nainen rauhoittua.

Vauhti oli alusta lähtien sellaista kuuden minuutin kilometritahtia, joka jäi päälle. Tosin minusta tuntui, että olisin juossut kovempaa, mutta niin vain kelloni näytti. En tiedä, oliko juoksu missään vaiheessa ilmavaa tai saavutinko juoksijan flow'ta, ennemminkin mietin, miten eteneminen tuntui niin tahmealta. Ehkä kuluneen viikon kilometrit painoivat jaloissa, tulihan niitä kolmenkympin lenkki mukaan lukien ennätykselliset 66. Matka taittui kuitenkin, ja säästelin paniikinomaisesti voimiani sille viiden kilometrin nopeammalle vedolle. Kun se sitten alkoi, en ollutkaan erityisen loppu, ehkä vauhdinjakoni oli kerrankin onnistunut. Jaksoin nimittäin kiristää huomattavasti tahtia, ja akun loppuessa vauhtia oli noin 5:20 min/km. Lausteella juoksin vielä 1,5 kierrosta ja siitä kotiin.

Treeni 41/64: 30,00 km / 3:00:00 / 6:00 min/km

Aika on arvio, ja lopullisen matkan mittasin Fonectan reittilaskurilla. Mutta kutakuinkin noin se meni. Illalla rullailin jalkojani, eivätkä ne niin kovin väsyneiltä tuntueet. Lupaavaa myös oli, että olisin uskoakseni jaksanut jolkottaa samaa vauhtia vielä 12 kilomteriä, niin varmasti Lausteen kuntoradalla vedetyt lopun nelisen kilometriä ja siitä vielä kaksi kilometriä kotiin kulkivat. Ne olivat siis ne loput kuusi kilometriä, jotka juoksin taas rauhallisesti. Joten ei ihan hirveän paljon täydy tahtia kiristää, jos mielin tuon koko matkan neljään tuntiin taivaltaa. Jännittää muuten jo tavallisen paljon.

Sunnuntaina en katsonut lenkkareihini päinkään, vaikka huomasinkin miettiväni, olisiko jo mahdollista juosta, edes teoreettisesti. Vuorossa oli leppoisa uinti kuopuksen kanssa, joten altaassa lihakset jo pikkaisen vertyivät. Maanantaina treeniohjelma olisi jo piiskannut vetojen pariin, mutta vitkuttelin lenkille lähtöä iltaan saakka ja totesin, ettei nyt huvita. Tein sen sijaan kymmenen minuutin vatsalihassarjan ja lankutuksen päälle.

Juoksemaan menin eilen tiistaina. Aluksi luulin, että kahden päivän palautuminen ei sekään riittänyt, mutta kun myöhemmin tarkastelin aikojani, huomasin, että ne olivatkin paremmat kuin kuvittelin.

Vuorossa oli siis 5 x 1,61 kilometrin eli mailin vedot minuutin palauttelulla, jonka etenin hölkäten. Kaksi ensimmäistä vetoa tuntuivat aika kamalilta, mutta juoksinkin ne melko kovaa. Kolmas alkoi jo kulkea, neljännellä tapahtui jotain, mahdoinkohan pysähtyä katsomaan kelloa, vai miksi vauhtini notkahti yhtäkkiä noin, ja viides oli ihan ok. Nousujohteista treenistä ei silti saa tekemälläkään. Syytän edelleen juoksukellon puutetta, kun en tiedä juostessa, mikä vauhtini on. Kello lienee kuitenkin jo matkalla, joten ei hätä ole tämännäköinen.

Tässä vielä vetojen ajat: 4:52 min/km, 4:49 min/km, 4:53 min/km, 5:24 min/km, 5:10 min/km

Ja koko treeni: 11,87 km / 1:03:31 / 5:21 min/km


Ihan ookoo vedot.

Sitten seuraa tunnustus. Itselleni täysin epäluonteenomaisesti olen kerrankin alkanut miettiä etukäteen jonkin asian kannattavuutta ja mielekkyyttä. Kyseessä on siis runsaan viikon päästä lauantaina koittava kisakauden startti eli puolimaraton. Vaihtoehtoinani ovat ensimmäisen kerran järjestettävä Turku City Run tasaisissa Aurajoen rantoja myötäilevissä maastoissa sekä Kakskerran ympärijuoksut. Tähän asti olen mahtaillut, että minähän menen tietysti Kakskertaan, koska se on vaihtoehtotapahtuma ja kaikki muut menevät TCR:ään. Aloin miettiä Kakskerran järkälemäisiä nousuja ja voimakasta vastatuulta, joka meren läheisyydessä vaanii aina, ja näin itseni kiukkuisena puuskuttamassa siellä kiroten huonoa aikaani. Joten päätinpä sitten luopua mahtipontisista aikeistani ja suunnata sinne, minne kaikki muutkin menevät. Kakskerrassa tuskin olisin saanut parannettua aikaani, ja sitä tässä nyt kuitenkin lähdetään yrittämään, uskokaa tai älkää.

Sitten toinenkin takinkääntö. Jossakin aikaisemmassa postauksessa olen miettinyt, mahtaisivatko juoksukoulut olla minun juttuni, mutta niin vain huomasin etsiväni tietoa Turun maratonkouluista netistä. Löysinkin oikein mielenkiintoisen Runner's High:n Turun juoksuklubin, joka järjestää kerran viikossa erityyppisiä harjoituksia. Olen alkanut miettiä melkoisen neuroottisesti omaa juoksutekniikkaani ja -asentoani, ja juoksukoulun yhtenä teemana on juoksutekniikkaspecial ja liikkuvuus. Odotan treenikertaa jo innolla, sillä palan halusta kuulla, mitä korjattavaa itselläni on.

Tänään on vuorossa hieman hitaammat vedot: 4 x 1,61 km tavoitevauhdilla 5:23 - 5:29 min/km. Luulenpa, että oma tavoitevauhtini on hieman kovempi. Kaiken huipuksi siellä sataa, ja sade on itselleni melkein kaikista mieluisin juoksukeli.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Juoksu on kuninkuuslaji

Uskaltaudun otsikoimaan kirjoitukseni noinkin mahtipontisella väitteellä, joka tuli mieleeni eilisellä lenkillä. Olen toki aikaisemminkin pyöritellyt samaa mielessäni, mutta paneudutaanpa siihen nyt hieman syvemmin. 

Mikä tekee juoksusta kuninkuuslajin?

Se on kestävyyslajeista rankin. Keho tekee kaiken työn tauotta itse, eikä juostessa ole mahdollisuutta lepohetkiin. Jos haluaa levätä, joutuu pysähtymään. Jos verrataan juoksemista vaikkapa uintiin, jo vesi elementtinä tekee lajista erilaisen. Vesi kannattelee kehoa, joten uimisessa työskentely on aivan toisenlaista. Vesi myös mahdollistaa kellumisen, jolloin on mahdollista vetää hetki henkeä. Pyöräillessä taas pyörät kuljettavat ajajaa eteenpäin, jolloin ihminen keskittyy pyörien pyörittämiseen. Välillä voi siinäkin huilata, jolloin pyörä kulkee itsekseen joko alamäessä tai ihmisen polkemaa vauhtia hyödyntäen. 

Juoksijan keho joutuu muun muassa edellä mainittujen seikkojen vuoksi kovan rasituksen kohteeksi jokaisella treenikerralla. Siksi epäonninen juoksija saattaa kohdata ikäviä vaivoja, joista mainittakoon muun muassa juoksijan polvi, akillesjänteen vaivat, penikkatauti ja plantaarifaskiitti.

Ennen ensimmäistä raskauttani kärsin akillesjänteen kipeytymisestä. Lääkärille asti en vaivojani mennyt esittelemään, mutta jokaisen juoksulenkin jälkeen akillesjänne ja koko kantapää kipeytyivät niin pahasti, että portaissa kulkeminen oli hyvin kivuliasta. Edellisellä maratonillani Berliinissä akillesjänne alkoi kivistää heti ensimmäisillä kilometreillä, mutta sain matkan taivallettua loppuun kuitenkin. 

Vaivaan auttoi vain lepo. Kun raskaus eteni, juoksulenkit harvenivat ja loppuivat pian kokonaan. Jalkani sai riittävän levon, ja kun lapsen saatuani varovasti aloittelin juoksuharrastustani uudestaan, kipua ei enää tuntunut.

Viime keväänä kuvittelin kärsiväni plantaarifaskiitista tai luupiikistä kantapäässäni. Pistävä kipu tuntui erityisesti jalkapohjan ja jalansivun yhdessä kohdassa, joihin sattui vielä enemmän, kun niitä painoi kovasti. Aloin huolestua, sillä luin, että paranemista edesauttaa vain lepo. Onnekseni minulla auttoivat uudet juoksukengät. 

Sen jälkeen olen saanut juosta ilman vaivoja. Olen suorastaan hämmästynyt, miten uskollisesti ja ihailtavasti kehoni on minua harjoitusten tiukentuessa palvellut. Olen myös opetellut armollisemmaksi kehoani kohtaan, mikä on loppujen lopuksi kovin yksinkertaista. Tarpeeksi lepoa ja tarpeeksi ravintoa, oikeanlaista ravintoa. Joskus koin huonoa omaatuntoa lepopäivistä, mikä on sittemmin osoittautunut idioottimaiseksi ajatteluksi. Palautumiseen kuluu aikaa, ja ilman sitä kehitystä ei tapahdu. Ihan yhtä lailla treenamiseen kuluu energiaa, ja ilman polttoainetta ei jaksa.

Siksi tässä sulattelenkin pasta-annosta, jotta voin suunnata viikon sadistipitkikselle. Tosin ensimmäiset 19 kilometriä ja rapiat saan hölkötellä leppoisaan tahtiin, jota yritän nyt tosissani pitää vain hieman alle kuuden minuutin kilometrivauhdissa. Koska seuraavat vajaat viisi kilsaa pitää juosta lujempaa ja vielä lopuksi viisi hitaammin. Harmittaa vähän, ettei uusi juoksukello ole vielä saapunut, sillä puhelimen akku loppuu väistämättä ennen maalia ja sitten on taas arvuuteltava matkoja. 

Hassu juttu muuten. Vielä treeniohjelman alkuvaiheessa suhtauduin vauhtikestävyyslenkkeihin kauhunsekaisin tuntein, nyt huomaan miettiväni pitkällä peruskestävyyslenkillä vaadittavaa jaksamista paljon enemmän. Ehkä epäröintiini vaikuttaa edellinen 25,5 kilsan pitkis, jonka jälkeen olin ihan oikeasti niin väsynyt, etten olisi paljon enempään silloin pystynyt. Jotenkin edelleen kuvittelen, että kunto kasvaa lenkki lenkiltä ja jokainen juoksu on pikkuisen parempi kuin edellinen. 

Vielä yksi asia juoksun kuninkuusaseman puolesta. Juoksemista pystyy harrastamaan vielä vanhanakin. Siksi suhtaudun lajiin levollisesti: minulla on hyvällä onnella edessäni vielä vuosikymmenten treenit. Imen innoissani itseeni tämäntyyppisiä juttuja, joiden mukaan juoksevat ihmiset elävät pitempään ja selviävät arjesta paremmin.

SATS Dailyn jutussa (10/2011) kerrotaan, kuinka amerikkalaiset tutkijat seurasivat parinkymmenen vuoden ajan vanhoja ihmisiä, jotka kävivät säännöllisesti juoksemassa. Osanottajat olivat tutkimuksen alussa keskimäärin 58-vuotiaita ja sen loppuessa noin kahdeksankymppisiä. Tutkimus osoitti, että myös vanhukset voivat kohentaa kuntoaan, tasapainoaan, voimiaan ja liikkuuvuuttaan sekä kasvattaa lihasmassaa ja vahvistaa lihaksiaan.

Vantaan maratonilla vuonna 2008 vanhin osanottaja oli muistaakseni päälle 80-vuotias ukkeli. En muista, pääsikö hän maaliin, mutta lähelle kuitenkin.

Ai niin, eilinen juoksu. Sen oli tarkoitus olla vähän reippaampi tasavauhtinen juoksu, joka valmistaa seuraavan päivän pitkälle peruskestävyyslenkille. Sellainen siitä tulikin, ja hyvältä maistui.

Treeni 40/64: 12,89 km / 1:10:25 / 5:28 min/km

Mahtavan männyn alla kelpaa venytellä ja katsella sinisenä hohtavaa kevättaivasta.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Tonnin mäkivetoja ja muuta purtavaa

Havahduin yhtäkkiä tosiasiaan, että meikäläisen kisakausi alkaa kahden ja puolen viikon päästä. Jos siis aion puolimaratonilla tavoitella jotakin muutakin kuin viikon peruspitkää lenkkiä, pitänee hieman tutkailla valmistautumista koitokseen. Selailin tässä juuri läpi ohjeita parille viikolle ennen suoritusta, ja luulen, että vedän viimeisen (hieman tavallista lyhyemmän) pitkiksen viikkoa ennen kisaa. Siinä sitten viikolla pari kolme lyhyempää lenkkiä, joista yksi voisi olla vk-juoksu. Ja edellisenä päivänä kevyt vartin pituinen hölkkä, jotta jalat ovat auki. 

Olen perinteisesti syönyt Blankon lammaspastaa päivää ennen kisoja, mutta nyt huomaan, että edellinen isompi hiilihydraattitankkaus kannattaakin tehdä jo torstaina, jos kisat ovat lauantaina. Näin siis toimitaan. On meinaan mittava ja maittava ateria tuo.

Mutta nyt yhden erityismaininnan kautta treeneihin, joita on edellisen kirjoituksen jälkeen kertynyt kokonaiset neljä. Eilen nimittäin koitti päivä, jolloin minä sain tilatuksi uuden juoksutietokoneen. Ensi viikolla postimiehen pitäisi tuoda minulle upouusi Garmin Forerunner 220, ja näen ihanuudesta unta jo nyt. Muuttuu tahdin seuraaminenkin helpommaksi, kun nostan vain kättä silmien eteen ja katson, mikä on vauhti. Seuraavaksi aionkin tilata ne kuntomittaukset Paavo Nurmi -keskukseen, jotta voin alkaa tarkkailla sykkeitäni. Mutta siitä lisää tuonnempana.

Nyt siis treenit. Lupasin edellisen kirjoituksen lopuksi, että yritän pitää palautteluviikolla vauhdin aisoissa, mutta eipä se niin helppoa ollutkaan. Joka tapauksessa, viime perjantaina juoksin sellaisen erittäin perus pk-lenkin Pääskyvuoren kuntoradalla, ja askel nousi yllättävän kepeästi. Annoin sitten muutamaa himmailuyritystä huolimatta mennä. Se oli sellainen mukava tavislenkki, jollaisia aikaisemmin juoksin pelkästään. Vauhti oli kuitenkin kisavauhtia kovempi, joten tarkkana saa olla, ettei lähde tositoimissa liian lujaa taivaltamaan. Puolimaratonilla tilanne on tietysti eri, ja siellä voikin ottaa vähän kovemman vauhdin heti kättelyssä.

Treeni 36/64: 8,28 km / 46:38 min / 5:38 min/km

Lauantaina juoksin viikon pitkiksen, joka kevyemmällä treeniviikolla oli vain 16 kilsaa ja rapiat. Tein lenkin työpäivän (satunnaista ansaintaa kotihoidontuen tueksi) päätteeksi, joten juoksin Artukaisista Pääskyvuoreen. Reitti kulki Raisionjoen rantaa myöten Pahaniemensillalle, sieltä Turun Linnalle ja jokirantaa pitkin Halistenkoskelle, josta oikaisin Nummen ja Hannunniitun kautta kotiin. Matkan varrella oli koettavissa lähes kaikki keväisen vuodenajan säätilat myrskyävästä vastatuulesta kuumana helottavaan auringonpaisteeseen sekä sadekuuroon. Lopussa alkoivat jalat vähän painaa, mutta vauhti pysytteli silti pääosin 5:20 min/km:n ja 5:40 min/km:n välillä käväisten pari kertaa kuuden minuutin kilometrinvauhdin tuntumassa.

Treeni 37/64: 16,12 km / 1:30:42 / 5:38 min/km

Näillä hitaiksi aikomillani lenkeillä kilometrivauhti näkyi olevan täsmälleen sama! No olivat ne silti hitaampia kuin niitä edeltävä pk-juoksu, jolloin keskivauhti oli 5:20 min/km.

Sunnuntaina oli vuorossa parinkympin rennohko työmatkapyöräily ja salitreeni. Maanantaina ansaittuna lepopäivänä olinkin tosissaan väsynyt ja kellahdin kumoon yhtä lailla kuin lapset päiväuniaikana.

Tämä viikko on taas vetojen ja vk-juoksujen tykitystä. Eilen olivat vuorossa tonnin vedot, jotka menin mahtipontisesti juoksemaan Lausteen 2,5 kilometriä pitkälle kuntoradalle. Se on mäkinen kuin mikä, ja ne mäet eivät ole mitään pikkunyppylöitä vaan valtavia järkälemäisiä nousuja. Tuli sitten vedettyä tonnin mäkivedot. Vallan kipakka treeni, vaikka luulinkin verenmaun suussani kertovan vähän paremmista kilometriajoista. Mutta valtavaa ylämäkeä ei näköjään pääse tämän kovempaa.

Tässä tarkempi treeniselonteko:
1,61 km alkuverryttelu
5 x 1000 m vetoja 90 sekunnin palauttelulla
1,61 km loppuverryttely

1,61 km 6:14 min/km
1,00 km nopea 5:08 min/km (tässä olin vasta siirtymässä kuntoradalle)
1:30 min hidas 5:59 min/km
1,00 km nopea 5:17 min/km
1:30 min hidas 6:47 min/km
1,00 km nopea 5:14 min/km
1:30 min hidas 6:00 min/km
1,00 km nopea 5:23 min/km
1:30 min hidas 7:09 min/km
1,00 km nopea 5:12 min/km
1,61 km hidas 6:17 min/km
Extra 5:54 min/km

Treeni 38/64: 9,17 km / 52:31 / 5:43 min/km

Vähän masensi, vaikka tiedänkin, että mäet ovat oikeasti massiiviset. Heti perään tänään oli vk-juoksu kolmessa osassa, ja kokonaismatkaksi tuli kiitettävät 14 kilometriä. Totutusti taas 1,61 kilometrin alku- ja loppulämmittelyt, joiden välissä 3 x 3,22 km 3 minuutin tasavauhtisella palauttelulla.

Nyt valitsin pääosin asfalttia kulkevan reitin, jonka ainoaksi kompastuskiveksi nousi ensimmäisellä vk-osuudella todella voimakas vastatuuli. Kaarinantien alamäessä saatoin valehtelematta melkein nojata eteenpäin, kun tuuli työnsi minua takaisin taaksepäin. Puolivälissä lenkkiä aurinko repäisi itsensä esiin pilvien takaa, ja kevään kirkkaus sai minut muistamaan, että täytyypä hankkia kunnon juoksulippis. Vanha uskollinen lakkini on hien hapertama, ja suon sille jo ansaitsemansa levon. Olen miettinyt, olisiko konttorilippatyyppisestä suojasta mihinkään, sellaisesta, jota ainakin Aku Ankassa käytettiin, mutta se ei varsinaisesti suojaa päälakea auringonpaahteelta. Mutta suojaisi ainakin silmiä. Täytynee tutustua asiaan.

Juoksu meni kuitenkin hyvin, vaikka vastatuuli sai minut lenkin alussa puuskuttamaan ja sykkeet huitelivat todennäköisesti pilvissä.

Tässä vielä lenkin speksit:
1,61 km hidas 5:05 min/km
3,22 km nopea 5:08 min/km
3:00 min tasavauhti 5:47 min/km
3,22 km nopea 5:05 min/km
3:00 min tasavauhti 6:08 min/km
3,22 km nopea 5:12 min/km
1,61 hidas 6:03 min/km
Extra 6:28 min/km

Treeni 39/64: 14,17 km / 1:15:27 / 5:20 min/km

Valoi taas uskoa itseen tämänpäiväinen. Jokunen aika sitten olisin odottanut tämäntyyppistä juoksua kauhuissani. Nyt alkaa tuntua, että kestävyys ja kunto ovat notkahtaneet pienen askeleen eteenpäin, sillä nyt pystyin kiristämään loppuvaiheessa hieman tahtia ja ajattelemaan, että jaksan vielä, kunhan päätän niin.

Treeniohjelmani on silti aikeissa ottaa minusta ennemmin tai myöhemmin luulot pois. Vai miltä kuulostavat ohjeet tämän viikon pitkikselle, joka koittaa lauantaina perjantaisen pk:n perään: 19,31 km vauhtiin 5:48 - 6:00 min/km
4,83 km vauhtiin 5:23 - 5:29 min/km
4,83 km vauhtiin 5:48 - 6:00 min/km

Juoksun on kuulemma tarkoitus opettaa minut juoksemaan lujaa, kun olen väsynyt.

Tällä hetkellä jalat tuntuvat aika uupuneilta, ja aionkin niitä vielä iltapuhteekseni tarmokkaasti rullailla.



                  

                  
     
                      
  
Kevään merkit.
            

torstai 16. huhtikuuta 2015

Hyvien juoksublogien ylistys ja runner's high


Vuodenkierto on parhaimmillaan juuri nyt. Luonto herää.


Tämä on ylistyskirjoitus hyville juoksublogeille, jotka pitävät minutkin innostuneena, uteliaana ja ennen kaikkea liikkeessä. Elämäntilanteeni vuoksi en ehdi osallistua juoksuvalmennukseen tai seuran toimintaan, kuten vaikkapa maratonkouluun tai Vauhtisammakon juoksukouluun. En ole ihan varma, olisivatko ne muutenkaan aivan minun juttuni, mutta ainakin valmentajalta saisi hyviä vinkkejä treeneihin ja tekniikkaan.

Nyt olen pitkälti itseni ja tiedonjanoni varassa. Kuten olen maininnut, treeniohjelmani laati Runkeeper eli iphonen juoksutreenisovellus. Syötin omien taustatietojeni lisäksi sovellukseen tavoitteekseni juosta maratonin kesäkuun lopussa neljässä tunnissa. Ja siitäpä treeniohjelma napsahti valmiina luuriini. Ohjelmassa on treenikuvausten lisäksi myös muita vinkkejä, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin.

Mutta sosiaalinen kaipuuni ja ehtymätön tiedonjanoni tyydyttyy pitkälti hienojen juoksublogien ansiosta, joita olen blogimaailmaa kahlatessani löytänyt. Olen juossut kaikki lenkit toisen raskauteni jälkeen yksin. Nautin siitä, ja on totisesti minun juttuni olla lenkkipolulla vain omien ajatusteni kanssa, mutta joskus olisi kiva treenata myös seurassa. Luottojuoksukumppanini treenaa triatlonia, ja hänelläkin on tuhatyksi rautaa tulessa, joten aikataulut on helpointa säätää vain itsensä kanssa. 

Siksi on mahtavaa, että on ihmisiä, jotka ovat innostuneet juoksemisesta ja pitävät treeneistään blogia. Oma kehitys ja treenit sisältöineen peilautuvat hyvin muiden kokemuksiin. Sitä pysyy myös helpommin kartalla, minkätahtista oma harjoitteleminen on ja mitä osa-alueita olisi hyvä kehittää ja lisätä. On mahtava lukea toisten onnistumisista treeneissä ja kisoissa. Se innostaa myös itseä: ai tuo juoksi jo noin kovaa, minäkin haluan! Lisäksi muilta saa loistavia vinkkejä esimerkiksi tankkaamisen suunnittelemiseen.

Kestävyysjuoksija kilpailee vain itsensä kanssa. Siksi on ollut hienoa huomata, että toisten onnistumisista iloitsee vilpittömästi vailla kateuden häivääkään. Ne innostavat itseä tavoittelemaan yhä parempia tuloksia ja treenaamaan lisää. Koska se, joka on päässyt maistamaan juoksun hurmaa, tietää, kuinka mahtavasta asiasta on kyse, ja oman edun tavoittelun sijaan ilosanomaa haluaa jakaa koko maailmalle. Se ei ole keneltäkään pois.

Siksipä julistan juoksun evankeliumia tässä sen verran eteenpäin, että esittelen lukijoille muutamia juoksublogeja, joita seuraan ja joiden lukemisesta nautin.

Runaway Maman Krista postaa pääasiassa juoksutreeneistään ja juoksemiseen liittyvistä asioista. Samassa kaupungissa asuvana on hauska lukea, missä Kristan juoksureitit kulkevat ja minkälaisia treenejä hän tekee. Nuori nainen pinkoo sitäpaitsi ihailtavan kovaa: Maskun Maratonin puolikkaalla tuli sellainen aika, josta itse kuvittelen voivani toistaiseksi vain haaveilla. 

Keep calm and run faster -blogia kirjoittaa Katju, joka treenaa kunnioitettavan kovaa. Hänen aikansa maratoneilta ovat silmissäni utopiaa, ja tuntuu, että hän on siirtynyt jo juoksijan kolmanteen todellisuuteen, josta juoksuvalmentaja Joonas Laurila yllä linkkaamassani Hesarin lehtiartikkelissa puhuu. 
Valmentaessaan ihmisiä maratonille Laurila on huomannut, että juoksuharrastus etenee usein kolmessa vaiheessa. Aluksi juoksu on vain väline, jolla saavutetaan esimerkiksi kapeampi vyötärön ympärys tai oma ennätys. Kun takana on tarpeeksi kilometrejä, koetaan runners high, jolloin juoksemisesta tulee nautinnollista ja rentoa. Kolmatta vaihetta Laurila kutsuu täydelliseksi kontrolliksi. Silloin voi tahdon voimalla vetää treenit tai maratonin loppuun lähes missä tahansa olosuhteissa, kunhan vain päättää niin. (HS 10.4.15)

Itse uskoisin olevani tuossa runners high -vaiheessa. Edelleen riittää tavoiteltavaa, ja mikäs sen mahtavampaa.

Sitten on Juoksuttaa-blogin Piia, jonka järjestelmällisyys treeneissä ja niistä kertomisessa on tehnyt suuren vaikutuksen. Häneltä olen myös saanut kullanarvoista tietoa erilaisten treenien vaikutuksesta, maratonille valmistautumisesta pari viikkoa ennen ja niin edelleen.

Töppöjalkaa toisen eteen -blogin Hannan tekstit ovat niin ikään kiintoisaa luettavaa, sillä myös Hanna juoksee samoilla seuduilla.

Yllä lainaamani Hesarin jutun ansiosta löysin eilen myös Joonas Laurilan blogin Running to Live, joka on ammattimaisen juoksuvalmentajan tekstiä ja nostaa tietoisuuteni uudelle tasolle.

Mahtavaa. Loppuun vielä tämän lepoviikon pari ensimmäistä treeniä. Maanantaina oli lyhyt pk-lenkki, joka päättyi kuuteen puolen minuutin vetoon. Tuulisesta säästä huolimatta juoksu kulki vähän pk-vauhtia nopeammin, ja pk-osuuden keskivauhdiksi tuli 5:36 min/km. Tällä viikolla pk-juoksu on kulkenut vähän turhan lujaa, ja siksi aionkin palauttaa mieleeni, mikä merkitys rauhallisilla pk-lenkeillä on kestävyyden kehityksen kannalta.

Vetojen nopeus vaihteli roimastikin, johtuen puuskittaisesta tuulesta ja kolmannen vedon osumisesta jyrkkään alamäkeen.

Tässä vielä intervallien nopeudet:
0'30 nopea 4:21 min/km
2'00 hidas 6:00
0'30 nopea 4:02 
2'00 hidas 6:20
0'30 nopea 5:24 
2'00 hidas 6:00
0'30 nopea 4:04
2'00 hidas 6:03
0'30 nopea 5:06
2'00 hidas 6:08
0'30 nopea 4:11

Treeni 34/64: 8:79 km / 49:09 / 5:36 min/km

Keskiviikkoinen pk-treeni meni niin ikään pikkaisen turhan nopeasti, mutta en malttanut pitää jalkojani kurissa. Oli ihana aurinkoinen kevätpäivä, ja lenkkini kulki Aurajoen länsirantaa Halistenkoskelle ja sieltä toista rantaa takaisin. Joenposket olivat täynnä hymyileviä ihmisiä, ja luureista kuului hyvää musiikkia. Luulen, että tuolla lenkillä saavutin sen tilan, jota Laurila Hesarin jutussa kutsuu nimellä runner's high.

Treeni 35/64: 11,31 km / 1:00:31 / 5:20 min/km

Tämän viikon loput lenkit eli huomisen lyhyen pk:n ja lauantaisen pitkiksen lupaan kuitenkin juosta hitaasti, niin että tavoitevauhtini pysyttelee 5:45 - 6:00 min/km:n tuntumassa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kolmen treenin kattaus

Viimeksi jäätiin siihen, miltä juokseminen tuntuu, ja samalla kerroin tiistaisista 1,61 kilometrin vedoista. Niiden lisäksi viikkoon mahtui kolme treeniä, eli juoksin kaikkiaan lyhyehköt vedot, vk-lenkin, pk-lenkin ja pitkiksen. Sama kaava tuntuu toistuvan, ja kolmen kovan treeniviikon jälkeen ensi viikolla on vuorossa palautteluviikko, mikä sopii vallan mainiosti.

Mutta nyt tämän viikon juoksuihin. Niihin mahtui mahtavaa onnistumisen tunnetta ja pienoinen pettymys, jota olen mielessäni yrittänyt purkaa, mistä se mahtoi johtua.

Nappijuoksu tuli torstain vk-lenkillä. Oli määrä juosta 1,61 kilsaa alkuverryttelyksi, sitten 8,05 kilometriä nopeasti ohjevauhdilla 5:23 - 5:29 ja vielä loppuun 1,61 kilsan palauttelut. En ole koskaan juossut noin pitkää siivua vk-vauhdilla. Edellinen kympin juoksunikin on viime vuoden Masku Maratonilta huhtikuulta, ja aikani oli silloin päälle 56 minuuttia. Silloin en ollut treenannut erikseen vk-juoksua tai mitään muitakaan erikoisuuksia, olin vain juossut pitkää ja lyhyttä lenkkiä, aina kutakuinkin samalla vauhdilla.

Vk-juoksu jännitti, sillä halusin nähdä, onko vauhtikestävyyteni kasvanut yhtään ja jos on, mihin pystyn. Olin siirtänyt treenin keskiviikolta torstaille vedoten kaameaan myrskytuuleen, ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Torstaina ei tuullut enää niin kovaa, ja aurinkokin pilkahteli. Kun lähdin matkaan, huomasin, että jalat eivät malttaneet pysytellä hitaassa verryttelyvauhdissa vaan lähtivät nopeasti kovaan juoksuun. Se ei tuntunut pahalta, joten annoin mennä rennohkossa tunnelmassa. Kun varsinainen nopea jakso alkoi, kroppani tuntui mukavan lämpimältä ja juoksu kulki. Jaksoin pitää vauhtia melko tasaisesti yllä, ja tuntui upealta huomata, että minähän pääsen jo aika lujaa. Keskittymiseni oli sataprosenttisesti juoksussa, ja nautin siitä, myös niistä hetkistä, kun piti päättää, että nyt ei anneta periksi.

Olin valinnut artistiradioksi Panteran-tyylisen musiikin, ja sekin osui ihan nappiin. Mitä vihaisemmin sedät ärjyvät, sitä kovempaa meikäläinen juoksee. Toimii. Kiukkuisesta musiikista saa adrenaliinia.

Vauhtini oli ensimmäisillä 9,66 kilometrillä 4:56 min/km - 5:22 min/km.
Keskinopeudet:
1,61 km: 5:08 min/km
8,05 km: 5:10 min/km
1,61 km: 5:58 min/km
Ja koko treeni 31/64: 11,33 km / 59:56 / 5:17 min/km



Tuloksista olen erittäin tyytyväinen!

Juoksusta jäi yksiselitteisesti mahtava fiilis.

Perjantaina oli vuorossa pk-lenkki, josta tuli kärryjolkottelu. Ihan mukava mennä rennosti välillä, ja kärryillähän ei pitkiä matkoja kovin lujaa jaksa juosta, joten vauhti pysyi aisoissa ilman yritystäkin.

Treeni 32/64: 9,84 km / 1:01:01 / 6:12 min/km (Puolivälissä ollaan!!!)

Sitten koitti lauantai, ja vuorossa oli viikon pitkis. Treeniohjelman mukaan hidas pitkis, 25,75 kilometriä. Vauhti siis huolettomasti yli 6 min/km. Sattui ensimmäinen rehellisesti lämmin päivä, ja olin varustautunut viime kesän lämpöhalvauksesta viisastuneena kunnon juomavarastolla. Tilaamani juomapullovyö ehti sopivasti ennen pitkistä. Kahdessa pullossa oli vettä, yhdessä laimeahkoa urheilujuomaa. Lisäksi otin mukaan kaksi energiageeliä.


Uusi juomapullovyö ei häiritse juoksemista lainkaan. Sitä ei oikeasti edes huomaa.

Lähdin matkaan puoli neljän jälkeen iltapäivällä, mutta aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta, todella kuumasti. Suuntasin ensin Littoistenjärvelle, ja alkuvauhtini pysytteli sinnikkäästi hidastusyrityksistäni huolimatta noin 5:35 min/km:n keskinopeudessa. Sitten tulin metsään, ja polkujuoksu luonnollisesti hidasti vauhtiani, mutta muutti myös siihen asti kepeästi kulkeneen lenkin raskaammaksi. Ehkä rankka maasto verotti enemmän voimiani mitä kuvittelin, sillä juoksin ensinnäkin hetkellisesti harhaan, upposin lenkkareineni mutaan (bye bye cute pink shoes) ja tunsin askeleeni soratiellä auringon paahtaessa todella raskaaksi. Kilometrejä oli tuolloin juostuna vasta noin seitsemän, ja keskivauhtini oli koko lenkkini hitaimmillaan.

Päätin jatkaa Vanhaa Littoistentietä Hämeentielle ja mennä ottamaan selvää, mihin aikaisemmin samana päivänä huomaamani Aurajoen ylittävä kävelysilta johtaisi. Asvaltilla vauhtini taas kiihtyi, seruaavat viisi kilometriä kuljin keskivauhdilla 5:42 - 5:53. Päädyin Virnamäen kulttuuripolulle, joka myötäili Aurajokea ja kulki aina Halistenkoskelle ja sieltä Koroisiin asti. Reitti oli loistava, ja aion ehdottomasti ottaa sen yhdeksi vakiolenkeistäni. Polulta olisi päässyt Orikedolle ja Räntämäkeen asti, joten vaihtoehtoja piisaa.

Itse juoksin Tuomaansillalle, jonka ylitin ja kuljin taas toista puolta takaisin Halistensillalle. Siinä vaiheessa juoksu alkoi tuntua koko ajan työläämmältä ja askel oli jo todella raskas. Kun pääsin Kuralan kylämäen ohi Jaanintielle, olin käyttänyt kaikki nesteeni ja energianlähteeni, ja ainut päämääräni oli päästä kotiin. Omalla metsäpolulla loppui akku, kun olin juossut 24,17 kilometriä ja keskivauhti oli 6:04 min/km. Pinnistin itsestäni vielä vähän ja jatkoin kodin ohi läheiselle urheilukentälle, jonka kiersin. Sain siitä lisämatkaa niin, että lenkin kokonaispituudeksi tuli piirun vaille treeniohjelman vaatimat 25,75 kilometriä.

Treenin loppulukemat olivat kutakuinkin 33/64: 25,41 km / 2:34:00 / 6:04 min/km

Noin loppu en ole vielä kevään treenikauden pitkiksillä ollut, päinvastoin, viimeksi jalka nousi nopeampaa vauhtia huomattavasti kevyemmin. Väsymys sai minut tietysti huolestumaan ja miettimään, mistä se mahtoi johtua.

Tein seuraavia päätelmiä:
1. Pitkis oli kolmas yli puolimaratonin pituinen matka kolmeen viikkoon, joten juostut kilometrit alkavat väistämättä vaatia veroaan ja keho anoo lepoa.
2. Aurinko ei ole tänä keväänä paistanut vielä kertaakaan noin kuumasti, joten kehoni ei ole vielä tottunut rasitukseen auringonpaahteessa. Lisäksi minulla ei ollut aurinkolaseja, joten jouduin siristelemään jatkuvasti silmiäni, mikä verotti voimia lisää.
3. Hiilihydraattitankkaukseni jäi vähäiselle huomiolle, tai unohtui jotenkin kokonaan. Yleensä olen syönyt edellisenä päivänä hyvän annoksen pastaa, mutta nyt edellisen päivän ateriointini jäi yhden lämpimän aterian varaan eikä sekään ollut kovin kummoinen. Saman päivän syömiseni oli niin ikään aika heikoissa kantimissa. Energiat olivat siis vähissä.

Lenkistä jäi vähän epämukava olo, vaikka loppulukemat melko hyvät olivatkin ja treeniohjelmakin ohjeisti juoksemaan hitaasti. On silti eri asia juosta tarkoituksella hitaasti kuin sen vuoksi, ettei yksinkertaisesti jaksa enää yhtään nopeammin.

Nyt on hyvä siirtyä lempeämmälle palautteluviikolle ja katsoa mitä se saa aikaan.


Tuli testattua loistava uusi reitti.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Miltä hyvä juoksu tuntuu

Hyvä ystäväni pyysi kirjoittamaan, miltä juokseminen kaikilla aisteilla arvioituna tuntuu. Yritin miettiä asiaa tänään, kun vuorossa oli melko kovatahtinen intervallijuoksu, ja tulin siihen tulokseen, että juokseminen tuntuu aina vähän erilaiselta. 

Yleisesti eniten korostuu ehkä tuntoaisti. Jos kroppa on huonosti lämmitelty, kehon kaikki pienet jumit ja tukokset tulevat nopeasti esiin. Nilkat ovat jäykät, jalkateriä kivistää. Nyt tosin juoksen niin paljon, että nilkkojen jäykkyys ei ole enää vaivannut. Hengitys alkaa kulkea raskaammin, ja jos tuulee vastaan, se tekee nopeasti tepposet ja saa puuskuttamaan. Keuhkot kirvelevät. Jos ei malta aloittaa tarpeeksi hitaasti, parin ensimmäisen kilometrin juokseminen ei tunnu kivalta. Mutta jos alkuvauhti on rento, meno kiihtyy vähän kuin itsestään ja juoksu muuttuu matkan edetessä rullaavaksi ja kepeäksi.

Kuuloaistin minulla täyttää aina musiikki. Ilman musiikkia juokseminen on paljon raskaampaa ja tylsempää. Kun pitkillä lenkeillä minulla loppuu tyypillisesti viimeisillä kilometreillä akku ja samalla myös musiikki, ei ole tarvittavaa rytminluojaa ja kuulen vain oman hengitykseni. Musiikki on kullanarvoinen nimenomaan tempon määrittäjänä. Olen laatinut Spotifyihin muutamia juoksusoittolistoja, mutta viime aikoina olen valinnut jonkin tietyn esiintyjän määrittämän artistiradion, joka soittaa samantyylistä musiikkia nonstopina. Kyllä siitä saa kivasti lisäkirittäjää, mitä nopeampitempoista musiikki on. Tänään se oli Rage Against the Machine.

Näköärsykkeet ilmaantuvat eteen nopeasti, eikä niihin ehdi juuri kiinnittää huomiota, ainakaan nopeilla vauhtikestävyyslenkeillä. Silloin valitsen usein tutun reitin, jossa suunnistamiseen ei tarvitse uhrata yhtään lisäenergiaa. Uusia maisemia ja seutuja havainnoin yleensä vain pitkillä lenkeillä. Kun vauhti on nopea, katse suuntautuu yleensä jonnekin etuviistoon, jotta mahdolliset esteet näkee riittävän ajoissa.

Maku- ja hajuaisti ovat juostessa vähän paitsiossa, ainakin maku. Hajuaisti aktivoituu lähinnä kielteisissä tilanteissa: kun vastaan kävelee tupakoiva ihminen, jolloin on juostava pitkät pätkät tupakansavussa, tai vaihtoehtoisesti ihminen, joka on lutrannut itseensä litrakaupalla parfyymejä tultuaan niille itse ajat sitten immuuniksi.

Keväällä hajuaisti aktivoituu kyllä myös luonnon tuoksuista, mikä on mukavaa. Metsä tuoksuu, talojensa pihamaille ensimmäistä kertaa grillaamaan uskaltautuneiden herkut tuoksuvat, saunan tai talon lämmitykseen käytetyt palavat puut tuoksuvat (maailman paras tuoksu). Oi, näiden hajujen läpi on ihana juosta. Niistä tulee kotoisa olo. 

Kerron nyt, miltä tuntui tänään 1,61 kilometrin nopea veto, kun juoksin sitä kuntoradalla ja vastassa oli jyrkkä ja pitkä ylämäki. (Kaikki kolme nopeaa osuutta ajoittuivat sattumalta juuri tuohon Pääskyvuoren kuntoradan isoimpaan ylämäkeen.) Vuorossa oli siis seuraavanlainen intervallijuoksu: 

1,61 km hidas
1,61 km nopea (ohjenopeus 5:04 - 5:11 min/km)
1'30 min hidas
1,61 km tasavauhti
1'30 min hidas
1,61 km nopea
1'30 min hidas
1,61 km nopea
1,61 km hidas

Juoksu ei tuntunut mukavalta. Olin hengästynyt, läähätin suu auki, minkä seurauksena suu kuivui ja minulle tuli kamala jano. Sykkeet nousivat lähelle maksimia, veri alkoi kiertää nopeammin ja hiki virtasi. Kun syke nousee näin korkealle, tulee vähän epämiellyttävä olo, ihan kuin veri suonissa kuumenisi ja ihoa alkaisi jotenkin kiristää. Ajatuksissa ei liiku oikeastaan mitään muuta kuin kysymys, koska tämä loppuu. En esimerkiksi muista, mitä musiikkia luureistani nopeiden vetojen aikana kuului.

Tänään intervallit onnistuivat kuitenkin hyvin, ja sain pidettyä vauhdin kahdessa ensimmäisessä vedossa maaston suurista tasoeroista huolimatta ohjenopeutta kovempana. Juoksu rullasi. Tunsin itseni vahvaksi ja voimakkaaksi.

Nopeilla osuuksilla vauhti oli siis 4:48 min/km, 5:00 min/km ja 5:06 min/km.

Koko treeni 30/64: 10,89 km / 1.00,12 / 5:32 min/km


Parhaimmillaan juoksu tuntuu siltä kuin tänään viimeisen nopean vedon jälkeen. Juoksin polkujuoksua metsässä, luureista tuli Hanoi Rocksin Don't you ever leave me, aurinko paistoi, ei tuullut vastaan, jalkojen alla maiskahteli muta, oli alkava kevät, valoisaa, juoksin kovaa, se tuntui hyvältä eikä sattunut. Oli niin hyvä olo, että kehon joka puolella kulki kylmiä väreitä. Loppuspurtin jälkeen kotipihalla sydän hakkasi, hiki valui, keho oli lämmin, veri kohisi suonissa. Olin tyytyväinen itseeni.

Siltä hyvä juoksu tuntuu.


Ihan jees intervallijuoksu.
Juoksun jälkeinen euforia? Ainakin hiki!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Juokseminen on etuoikeus

Parikymppisenä näin unta, jossa molemmat jalkani oli jouduttu amputoimaan polven yläpuolelta ja minä istuin pyörätuolissa. Ehdin saada välähdyksenomaisen aavistuksen, mitä tuollainen kohtalo saattaisi tarkoittaa. Sitä ei tietystikään voi ymmärtää kukaan muu kuin tilanteen läpikäynyt ihminen, mutta unessa ehdin ajatella, että siinä se nyt oli, elämäni kahdella terveellä jalalla liikkuen ja urheillen. Yhtäkkiä tunsin tulikuumaa poltetta jalkojeni tyngissä, ja samassa sääreni alkoivat helpotuksekseni kasvaa takaisin. Mikä onni ja autuus, puhumattakaan tunteesta, kun heräsin ja tajusin, että kaikki olikin vain hirvittävää painajaista. Loikkasin sängystäni iloisempana kuin koskaan, solmin lenkkikengät jalkaani ja lähdin juoksemaan.

Tämä kokemus on säilynyt muistoissani tähän päivään saakka ja palautuu mieleeni aina aika ajoin. Se muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää on saada olla terve ihminen, jolla on neljä toimivaa raajaa. Pahin pelkoni pienestä asti on ollut, että halvaantuisin tai menettäisin muulla tavalla liikuntakykyni osittain tai kokonaan.

Esimerkki kehon osittaisen rapautumisen seurauksista on ollut lähellä syntymästäni asti. Äitini sairastui kasvuiässä polioon ja on kärsinyt taudin jäljistä koko elämänsä ajan, vaikka paranikin useiksi vuosiksi lähes kokonaan. Ehkä siksi olen vaalinut kykyäni liikkua ja urheilla niin kallisarvoisena asiana, kun olen nähnyt, mitä sen menettämisestä voi seurata. Tai mistä kaikesta voi jäädä paitsi, jos jalat eivät toimi ja tasapainoaisti on puutteellinen. Pelkkä tahdonvoima ei silloin riitä pyörällä ajamiseen tai suksilla etenemiseen.

Terveen kehon arvo palautui konkreettisesti mieleeni lauantaina, kun olin juoksemassa viikon pitkää lenkkiä Lausteelta Luolavuoreen kulkevalla kuntoradalla. Matkan varrella vastaani tuli nuorehko nainen, ehkä omanikäiseni, joka työnsi rollaattoria ja eteni lyhyin askelin hyvin hitaasti. Katseemme kohtasivat, enkä ihan hetkeen unohda hänen ilmettään. Siinä minä nyt menin: juosten, hiki otsallani ja täysissä voimissani terveen ihmisen puuskutus huulillani. Ja hän, kovia kokenut, sinnikkyydellä itseään kuntouttava, kohtalostaan nujertumatta.

Jäin miettimään, mikä hänen tarinansa mahtoi olla, oliko kyseessä lihasrappeutumatauti, liikenneonnettomuus tai muu vastoinkäyminen, ja kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni. Ja miten onnellinen minä olen, kun saan nousta joka päivä sängystä helposti ylös, suunnata vaivattomasti juoksemaan, kiinnittämättä näihin asioihin sen kummempaa huomiota. Ne ovat itsestäänselvyyksiä.

Yritän muistaa, että kaikilla näin ei ole, ja että liikuntakyky ja terveys ovat korvaamattoman arvokkaita asioita, joita kannattaa vaalia aina, eikä vain silloin, kun on sairas.

Ja se juoksu. Se oli mahtava, joskin aloitin sen melkoisen lujaa. Juoksin Luolavuoreen ja takaisin samaa reittiä, ja matkan pituudeksi tuli piirun vaille 25 kilometriä. Akku loppui, kun kilometrejä oli 20,60, mutta Fonectan reittilaskurilla sain koko pituuden selville.


Tästä on sukeutunut yksi lempireiteistäni.


Speksit olivat akun loppuessa lupaavat: 20,60 km / 2:00:52 / 5:52 min/km. Ihan varma en ole lopullisesta ajasta, mutta se oli jotakin 2:25:n ja 2:28:n välillä. Vauhtini ei siis viimeisillä kilometreillä olennaisesti hidastunut. Jano oli hirvittävä, ja siksi tilasinkin äsken uuden juomapullovyön, jossa pikkupulloja on kokonaiset kolme aikaisemman yhden sijaan.

Motivaatio on taas kohdillaan, ja viime viikolla juoksukilometrejä kertyi huimat 55,06. Tästä on hyvä jatkaa.   

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Ahneutta ja selityksen makua

Aloitetaanpa tällä kerralla vaikka ahneudesta, jolla tunnetusti on tulikivenkatkuinen loppu. Olen kai kertonut, että pyristelen terveellisessä ruokavaliossa yhden viikoittaisen herkkupäivän voimin. Tällä viikolla se oli torstaina, tosin pääsiäisen vuoksi herkuttelu jatkunee vielä tänään ja huomennakin. Teki mieli aivan törkeästi salmiakkia, ja pääsiäispyhiä varten tehdyllä megakauppareissulla nappasin karkkihyllystä pussin salmiakkia. E-koodeilla vahvistetuista irtokarkeista olen onnistunut pääsemään jotakuinkin kokonaan eroon, ja jos makeaa tekee mieli, se on useimmiten suklaata. Nyt oli kuitenkin saatava salmiakkia.

En muista, koska viimeksi olisin mättänyt sisuksiini lähes pussillisen mustaa magiaa. Kielsin vieläpä muita pussin sisältöä himonneita koskemaan karkkeihin, jotta saisin syödä kaiken itse. Ahneuden palkkaa sain alkaa maksaa jo seuraavana yönä, kun heräsin pahaan oloon ja jouduin taistelemaan oksennusta vastaan. Koko seuraavan päivän ammoniumkloridin syövyttämä vatsakalvoni kirveli toreissaan, jopa juoksuaskelten tärähtely sai mahaparkani sattumaan.

Koetan muistaa tämän opetuksen, kun himot seuraavan kerran iskevät. Jos haluan voida luottaa kehooni, että se jaksaa juosta yhä vain pidempiä matkoja nopeammin, minun on syytä säästää se moiselta myrkytystilalta vastaisuudessa.

Tapahtui eilen jotakin mukavaakin: hain postista Prorollerin, joka on jo muutaman rullailukerran perusteella osoittautunut nimensä veroiseksi. Jo ihan lyhytkestoinen rullailu riittää saamaan veret kiertämään ja paikat pehmenemään. Erityisen kipeää on tehnyt pohkeita ja etureisiä rullaillessa. Youtubessa on hyviä ohjevideoita.


Rullasta kiinnostuivat heti perheen pienimmätkin.

Sitten varsinaiseen teemaan. Onneksi en ole huippu-urheilija. Olisi kamalaa seistä kameran edessä ja selittää, miksi juoksu ei nyt kulkenut vaikka kyseessä oli maailmankaikkeuden tärkeimmät kisat, joihin oli valmistauduttu vuosikaudet. Sponsoreista puhumattakaan.

Torstaina oli vuorossa vk-lenkki, joita kohtaan tunnen edelleen jos en suoranaista vastenmielisyyttä, ainakin tympeyttä ja kauhua. Treenin oli määrä kulkea näin: 1,61 kilometrin alkuverryttely, 3,22 km nopeasti, 3'00 hitaasti, 3,22 km nopeasti ja 1,61 kilometrin hidas loppuverryttely. Ohjelmanmukainen vauhti nopeilla osuuksilla oli 5.17 - 5.23 min/km. 

Vaan kuinkas sitten kävikään. Alun alkaen treenin oli määrä olla keskiviikkona, mutta siirsin sen torstaiaamuun. Tässä ensimmäinen mahdollisuuteni selittelyyn. Jos olen ollut hereillä 40 minuuttia ennen lenkkiä, voiko olettaa, että kroppani on lämmin ja vetreimmillään? Minulla ei ole liiemmin kokemusta aamulenkeistä, ja tämän perusteella reisille meni. Toinen selittelyn mahdollisuus (säätila): taas oli tuulinen sää, ja pitkillä suorilla vastatuuli esti vauhdin pitämisen. Kolmas (luonnon oikut): vk-osuuksille osui melko monta ylämäkeä. Neljäs (tekniikka pettää): puhelimen gps-mittari ei toiminut tuulisella säällä (?). (Toimi se oikeasti.)

Valehtelematta tuntui, että juoksin paljon kovempaa, mitä treenitietoihini kirjautui. Miksi sitä ei voi vain rehellisesti myöntää: kun ei kulkenut, niin ei kulkenut. Rintaan pisti, hengästytti, jalat painoivat tonnin, olin jopa tuntevinani toisessa kantapäässäni jonkinlaista aristusta, joka sai miettimään, kuinka pian minun täytyy harkita uusien kenkien ostoa. Tai teettää uudet pohjalliset. Tai mitä jos se onkin nyt se luupiikki. Plantaarifaskiitti, hyvänen aika. 

Jotenkin on kovin hankala hyväksyä, että kaikki juoksut eivät ole tahdosta kiinni. Lenkin keskinopeus ensimmisellä nopealla osuudella oli 5:28 min/km ja toisella 5:18 min/km. Jos olisi ollut kisapäivä, tuskaista olisi ollut.

Kyllä vaan opettavat nöyryyttä, nuo vk-lenkit. Ja hyvä niin, tuskin sitä henkseleitä paukutellen tavoitteeseensa pääsisikään.

Treeni 27/64: 10,15 km / 57:24 / 5:39 min/km

Kun taas eilen. Vuorossa oli ihan tavallinen pk-lenkki, pituus 8,05 kilometriä. Vauhdin oli pysyttävä sellaisena, että pystyisi puhumaan, ei muuta muistettavaa. Jalat alkoivat kulkea, ja päätinpä tehdä huvikseni kokeen. Juoksin sellaista vauhtia, joka tuntui mukavalta, ja vertaisin sitä edelliseen, pieleen menneeseen vk-lenkkiin. Alla olevasta kuvasta näkyy, että pakottamatta pääsin lähes yhtä koviin vauhteihin.

Treeni 28/64: 8:17 km / 44:59 / 5:29 min/km

Ehkäpä avainsana onkin rentous. Jos juoksee kovaa, pitää yrittää olla rento eikä kiskoa verenmaku suussa. Tässä on hyvinkin mietittävää moneen seuraavaan vk-juoksuun. Joiden ei toki kaiken järjen mukaan kuulukaan olla kovin mukavia. Vauhtikestävyyden kehittämisen kaiketi kuuluu sattua, olla epämukavaa ja tuskaisaa?


Kumpi mahtoikaan olla vk-lenkki?

Lähdenpä tästä tarpomaan viikon pitkistä puhtaaksi. Nyt mennään maltilla. Mitäköhän eläimiä eteeni tällä kertaa ponkaisee?


Etsi pupu.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Juoksutuloksia ja juoksumeditaatiota

Juoksutreenit etenevät vakaasti kuin VR:n juna. Joinakin kertoina jalka nousee kuin itsestään ja lenkkipolku huutaa luokseen. Kun taas toisina sitä pakottaa itsensä silkalla tahdonvoimalla eikä lenkkikään kulje ihan toivotulla tavalla.

Olen huomannut, että parasta on, kun malttaa kuunnella itseään ja vaihtaa vaikka treenit seuraavalle päivälle, jos olo on ylitsepääsemättömän raskas ja vetämätön. Pikkuhiljaa sitä on alkanut tunnistaa saamattomuuden ja levon tarpeen tuntemusten erot. Treeniohjelmakin sanoo, että ei ole haitaksi, jos yksi juoksu joskus jää välistä, sillä se ei kehitä juoksukuntoa suuntaan jos toiseen. Toistaiseksi olen kaikki treenit juossut, ainoastaan kipeänä ollessani jäi neljä juoksua välistä, joista myöhemmin klaarasin yhden.

Sunnuntaina edustin tahdonvoimakoulukuntaa ja revin vilttiin kääriytyneen, viluisen itseni sateiseen iltaan. Minun piti siirtää itseni paikasta a paikkaan b, ja viikon viimeinen lenkki tuli tehdyksi näin. Sade luonnollisesti herätti aivoni ja kehonikin vertyi yllättävän nopeasti, joten lyhyt pk-lenkki sujui ihan mukavasti viikon päätteeksi.

Treeni 25/64: 6,66 km / 38:11 / 5:44 min/km

Viime viikolla juoksin kaikkiaan 48,56 kilometriä ohjelman mukaan. Kaikki lenkkityypit olivat edustettuina: 800 metrin vedot, vk-lenkki, pk-vauhtinen pitkis ja pk-lenkki. Toistaiseksi olen pitänyt eniten noista pitkiksistä ja nyt uutuutena nopeista vedoista. Ei niin suosikkini on vk-lenkki, sillä edelleen vaativinta minulle on juosta pitkä, yhtäkestoinen matka lujaa.

Tällä viikolla sain lisämaustetta nopeista vedoista, kun vuorossa oli 12 x 400 metriä 2 minuutin 10 sekunnin jäähdyttelyillä mailin alku- ja loppuverryttelyineen. Suuntasin Paavo Nurmen Stadionille. Ja mikä onni potkaisi: lämmin ilta-aurinko paistoi koko treenin ajan, vasta myöhemmin alkoi sataa. Juoksukelloa ei edelleenkään ole (tässä postauksessa seuraa myös hankintalista), joten menin mutu-tuntumalla. Se osoittautui edelleen kelloa nopeammaksi, sillä ohjeiden mukaan ideaalivauhti olisi ollut 4.58 - 5.07 min/km, minulla vauhti oli 4.08 - 4.47 min/km. Nopein alussa, keskellä vaihtelua, hitain lopussa. Menin laskuissa sekaisin ja kuvittelin, että 11. nopea kierros olisi ollut viimeinen, joten olin jo aika loppu, kun viimeiselle rundille lähdin. 

Mutta täytyypä sanoa, että yllätyin, kuinka kepeästi vedot loppujen lopuksi kuitenkin menivät! Kuudennen jälkeen ajattelin, etten varmana jaksa loppuun saakka, mutta kummasti nuo parin minuutin palauttelut auttoivat. Ylhäisessä yksinäisyydessä juostut kierrokset auttoivat pääsemään lähes meditatiiviseen tilaan, jossa merkityksellistä on vain juokseminen. Toisinaan stadionin ympäristössä käyskennelleet lapsiperheet ja frisbeegolfarit pysähtyivät vilkuilemaan yksinäistä jolkottajaa. Saattoivat pitää minua hulluna, mutta ei se mitään. Kokemus oli hyvä ja toi taas lisää uskoa.

Treeni 26/64: 11,94 / 1:05:31 / 5:29 min/km

Huomenna on viikon vk-lenkki niin ikään mailin alku- ja loppuverryttelyineen. Tarkoituksena on juosta kaksi kahden mailin (3,22 km) pätkää kolmen minuutin palautteluosuudella. Vauhdin on määrä nopeilla osuuksilla olla 5.17 - 5.23 min/km eli ei mitenkään mahdoton.

Ja sitten se hankintalista. Rulla on tilauksessa ja saapuu luokseni päivänä minä hyvänsä. Jee. Saapa nähdä kuinka kipeää rullailu tekee, edelleen olen aika hyvin välttänyt tukkoisuuden ja kireyden jaloista. Juoksukello ja juomapullovyö ovat valittuina. Uudet pohjalliset täytyy hankkia Askelklinikalta, ja sitten loppuhuipennukseksi aion mennä kuntomittauksiin Paavo Nurmi keskukseen, jotta saan henkilökohtaiset sykerajani selville. Siinäpä sitä hankintaa juoksuharrastukseen, joka ei maksa paljon mitään. (!)


Keskivauhteja jostain vetojen keskivaiheelta.