Siirry pääsisältöön

Kolmen treenin kattaus

Viimeksi jäätiin siihen, miltä juokseminen tuntuu, ja samalla kerroin tiistaisista 1,61 kilometrin vedoista. Niiden lisäksi viikkoon mahtui kolme treeniä, eli juoksin kaikkiaan lyhyehköt vedot, vk-lenkin, pk-lenkin ja pitkiksen. Sama kaava tuntuu toistuvan, ja kolmen kovan treeniviikon jälkeen ensi viikolla on vuorossa palautteluviikko, mikä sopii vallan mainiosti.

Mutta nyt tämän viikon juoksuihin. Niihin mahtui mahtavaa onnistumisen tunnetta ja pienoinen pettymys, jota olen mielessäni yrittänyt purkaa, mistä se mahtoi johtua.

Nappijuoksu tuli torstain vk-lenkillä. Oli määrä juosta 1,61 kilsaa alkuverryttelyksi, sitten 8,05 kilometriä nopeasti ohjevauhdilla 5:23 - 5:29 ja vielä loppuun 1,61 kilsan palauttelut. En ole koskaan juossut noin pitkää siivua vk-vauhdilla. Edellinen kympin juoksunikin on viime vuoden Masku Maratonilta huhtikuulta, ja aikani oli silloin päälle 56 minuuttia. Silloin en ollut treenannut erikseen vk-juoksua tai mitään muitakaan erikoisuuksia, olin vain juossut pitkää ja lyhyttä lenkkiä, aina kutakuinkin samalla vauhdilla.

Vk-juoksu jännitti, sillä halusin nähdä, onko vauhtikestävyyteni kasvanut yhtään ja jos on, mihin pystyn. Olin siirtänyt treenin keskiviikolta torstaille vedoten kaameaan myrskytuuleen, ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Torstaina ei tuullut enää niin kovaa, ja aurinkokin pilkahteli. Kun lähdin matkaan, huomasin, että jalat eivät malttaneet pysytellä hitaassa verryttelyvauhdissa vaan lähtivät nopeasti kovaan juoksuun. Se ei tuntunut pahalta, joten annoin mennä rennohkossa tunnelmassa. Kun varsinainen nopea jakso alkoi, kroppani tuntui mukavan lämpimältä ja juoksu kulki. Jaksoin pitää vauhtia melko tasaisesti yllä, ja tuntui upealta huomata, että minähän pääsen jo aika lujaa. Keskittymiseni oli sataprosenttisesti juoksussa, ja nautin siitä, myös niistä hetkistä, kun piti päättää, että nyt ei anneta periksi.

Olin valinnut artistiradioksi Panteran-tyylisen musiikin, ja sekin osui ihan nappiin. Mitä vihaisemmin sedät ärjyvät, sitä kovempaa meikäläinen juoksee. Toimii. Kiukkuisesta musiikista saa adrenaliinia.

Vauhtini oli ensimmäisillä 9,66 kilometrillä 4:56 min/km - 5:22 min/km.
Keskinopeudet:
1,61 km: 5:08 min/km
8,05 km: 5:10 min/km
1,61 km: 5:58 min/km
Ja koko treeni 31/64: 11,33 km / 59:56 / 5:17 min/km



Tuloksista olen erittäin tyytyväinen!

Juoksusta jäi yksiselitteisesti mahtava fiilis.

Perjantaina oli vuorossa pk-lenkki, josta tuli kärryjolkottelu. Ihan mukava mennä rennosti välillä, ja kärryillähän ei pitkiä matkoja kovin lujaa jaksa juosta, joten vauhti pysyi aisoissa ilman yritystäkin.

Treeni 32/64: 9,84 km / 1:01:01 / 6:12 min/km (Puolivälissä ollaan!!!)

Sitten koitti lauantai, ja vuorossa oli viikon pitkis. Treeniohjelman mukaan hidas pitkis, 25,75 kilometriä. Vauhti siis huolettomasti yli 6 min/km. Sattui ensimmäinen rehellisesti lämmin päivä, ja olin varustautunut viime kesän lämpöhalvauksesta viisastuneena kunnon juomavarastolla. Tilaamani juomapullovyö ehti sopivasti ennen pitkistä. Kahdessa pullossa oli vettä, yhdessä laimeahkoa urheilujuomaa. Lisäksi otin mukaan kaksi energiageeliä.


Uusi juomapullovyö ei häiritse juoksemista lainkaan. Sitä ei oikeasti edes huomaa.

Lähdin matkaan puoli neljän jälkeen iltapäivällä, mutta aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta, todella kuumasti. Suuntasin ensin Littoistenjärvelle, ja alkuvauhtini pysytteli sinnikkäästi hidastusyrityksistäni huolimatta noin 5:35 min/km:n keskinopeudessa. Sitten tulin metsään, ja polkujuoksu luonnollisesti hidasti vauhtiani, mutta muutti myös siihen asti kepeästi kulkeneen lenkin raskaammaksi. Ehkä rankka maasto verotti enemmän voimiani mitä kuvittelin, sillä juoksin ensinnäkin hetkellisesti harhaan, upposin lenkkareineni mutaan (bye bye cute pink shoes) ja tunsin askeleeni soratiellä auringon paahtaessa todella raskaaksi. Kilometrejä oli tuolloin juostuna vasta noin seitsemän, ja keskivauhtini oli koko lenkkini hitaimmillaan.

Päätin jatkaa Vanhaa Littoistentietä Hämeentielle ja mennä ottamaan selvää, mihin aikaisemmin samana päivänä huomaamani Aurajoen ylittävä kävelysilta johtaisi. Asvaltilla vauhtini taas kiihtyi, seruaavat viisi kilometriä kuljin keskivauhdilla 5:42 - 5:53. Päädyin Virnamäen kulttuuripolulle, joka myötäili Aurajokea ja kulki aina Halistenkoskelle ja sieltä Koroisiin asti. Reitti oli loistava, ja aion ehdottomasti ottaa sen yhdeksi vakiolenkeistäni. Polulta olisi päässyt Orikedolle ja Räntämäkeen asti, joten vaihtoehtoja piisaa.

Itse juoksin Tuomaansillalle, jonka ylitin ja kuljin taas toista puolta takaisin Halistensillalle. Siinä vaiheessa juoksu alkoi tuntua koko ajan työläämmältä ja askel oli jo todella raskas. Kun pääsin Kuralan kylämäen ohi Jaanintielle, olin käyttänyt kaikki nesteeni ja energianlähteeni, ja ainut päämääräni oli päästä kotiin. Omalla metsäpolulla loppui akku, kun olin juossut 24,17 kilometriä ja keskivauhti oli 6:04 min/km. Pinnistin itsestäni vielä vähän ja jatkoin kodin ohi läheiselle urheilukentälle, jonka kiersin. Sain siitä lisämatkaa niin, että lenkin kokonaispituudeksi tuli piirun vaille treeniohjelman vaatimat 25,75 kilometriä.

Treenin loppulukemat olivat kutakuinkin 33/64: 25,41 km / 2:34:00 / 6:04 min/km

Noin loppu en ole vielä kevään treenikauden pitkiksillä ollut, päinvastoin, viimeksi jalka nousi nopeampaa vauhtia huomattavasti kevyemmin. Väsymys sai minut tietysti huolestumaan ja miettimään, mistä se mahtoi johtua.

Tein seuraavia päätelmiä:
1. Pitkis oli kolmas yli puolimaratonin pituinen matka kolmeen viikkoon, joten juostut kilometrit alkavat väistämättä vaatia veroaan ja keho anoo lepoa.
2. Aurinko ei ole tänä keväänä paistanut vielä kertaakaan noin kuumasti, joten kehoni ei ole vielä tottunut rasitukseen auringonpaahteessa. Lisäksi minulla ei ollut aurinkolaseja, joten jouduin siristelemään jatkuvasti silmiäni, mikä verotti voimia lisää.
3. Hiilihydraattitankkaukseni jäi vähäiselle huomiolle, tai unohtui jotenkin kokonaan. Yleensä olen syönyt edellisenä päivänä hyvän annoksen pastaa, mutta nyt edellisen päivän ateriointini jäi yhden lämpimän aterian varaan eikä sekään ollut kovin kummoinen. Saman päivän syömiseni oli niin ikään aika heikoissa kantimissa. Energiat olivat siis vähissä.

Lenkistä jäi vähän epämukava olo, vaikka loppulukemat melko hyvät olivatkin ja treeniohjelmakin ohjeisti juoksemaan hitaasti. On silti eri asia juosta tarkoituksella hitaasti kuin sen vuoksi, ettei yksinkertaisesti jaksa enää yhtään nopeammin.

Nyt on hyvä siirtyä lempeämmälle palautteluviikolle ja katsoa mitä se saa aikaan.


Tuli testattua loistava uusi reitti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen