maanantai 4. toukokuuta 2015

Nyt valmistaudutaan!

Nythän alkoi viimeinen piinaviikko. Nimittäin ennen vuoden ensimmäistä kisaa. Lauantaina on Turku City Run, jonne menen tämän vuoden ensimmäisen puolikkaani juoksemaan. Ajatukset ovat ristiriitaiset. Viime juoksut eivät ole kulkeneet niin hyvin kuin olisin toivonut, lisäksi juoksuasentoni on mietityttänyt liikaa. Siksi nautinnollisuus on ollut juoksusta viime päivinä kadoksissa, tai ainakin kehitykseni on jos ei huolestuttanut niin ainakin mietityttänyt kovasti.

Toivon, että tämä himmailuviikko tekee terää ja saa minussa aikaan niin suuren juoksunnälän, että lauantaina en mietiskele vaan keskityn juoksemiseen.

Olen nimittäin melkoisen hyvä stressaamaan. Tämän tavoitteellisen juoksuharjoittelemisen eteneminen ilman suurempia murheita onkin ollut minulle melko suuri yllätys. Olen suoriutunut aikaisemmin lähes mahdottomiksi arvioimistani treeneistä lähestulkoon puhtaasti. En ole liioin analysoinut ja arvioinut harjoittelemistani kuolettavan tylsästi tyhjäksi, olen vain toiminut ja edennyt, edistynytkin.

Mutta kuten Keep calm and run faster -blogin Katju yhtä kirjoitustani kommentoi, juoksu on myös henkisesti rankka laji. Nimenomaan siksi, että kehitys ei etene lineaarisesti, vaan hyvien juoksujen jälkeen voi aivan yhtä hyvin tulla huonoja juoksuja ja vauhtikin voi hidastua. Juoksu voi tuntua tervanjuonnilta.

Sitten oli vielä vappu. Söin epätyypillisesti valkoisia jauhoja ja liikaa sokeria, ja kirjaimellisesti kaaduin sänkyyn. Vappupäivän Hese-mättö tivoliseikkailun jälkeen oli viimeinen pisara, ja sen jälkeen makasin kyvyttömänä parin tunnin ajan sängyssäni ja kirosin typeryyttäni. Oli nimittäin vielä lenkki juostavana. Ja se, jos mikä, oli kamala lenkki. Ei auttanut uusi, hieno juoksukello, ja onko tuo ihme, ei laitteilla ole ennenkään juostu. Turvotti, närästi, hengästytti, puuskututti. Tympäisi. Ajattelin, että jos olo on lähtöviivalla tämä, voin saman tien juosta kotiin.

Kuten jo mainitsin, onnistuin myös luomaan itselleni neuroosin juoksuasennostani. Se syntyi siitä, kun lastenvahdiksi valjastettu isäni katseli parvekkeelta, näkyykö minua jo tulemassa kotiin, ja mainitsi tunnistaneensa minut jo juoksutyylistä. Kysyin tietysti, että minkälainen tyylini sitten on, johon hän ei osannut antaa sen kattavampaa vastausta. Seuraavan lenkin päätteeksi kyttäsin juoksuani alaoven ikkunanlasista, ja olin näkevinäni itseni vähän lysähtäneessä asennossa. Tahtoo sanoa, että lantioni oli liikaa istualtaan, kun sen pitäisi olla suorassa, jotta saisin jalkojeni koko voimavarat käyttöön.

Tähän päälle kahlasin netistä kuvia huippujuoksijoiden juoksuasennosta ja yritin rinnastaa omaani niihin. Onneksi äkilliset neuroosini johtavat useimmiten tekoihin ja pyrkimykseen korjata tilanne, niin tälläkin kerralla. Ahmin kaikki löytämäni tiedot oikeaoppisesta ja taloudellisesta juoksuasennosta sekä vinkit, millä virheitä saa korjattua. Nyt olen tehnyt polvennostoja ja polvennostohyppyjä ennen juoksemaan lähtöä ja muutenkin, myös loikkia ennen treeniä. Kotona olen venytellyt lonkankoukistajia sekä tehnyt päivittäin alavatsalihaksia ja lantionnostoja jalat koukussa sekä toinen jalka suorana. Olen myös keskittynyt kehonhuoltoon eli venyttelyyn. Ja juostessa olen pyrkinyt pitämään katseeni suoraan eteenpäin ja selän suorassa. Ja jotenkin tuntuu, että tästä nopeahkosta havahtumisesta omaan juoksuasentooni ja sen heikkouksiin sekä pyrkimykseen muuttaa tapaa jolla olen aina tottunut juoksemaan ryhdikkäämmäksi ja keskittyneemmäksi, on ollut hyötyä ja vaikutusta. Sillä juoksuaskel tuntuu nyt rullaavan huolettomammin ja kevyemmin. Olo on voimakkaampi ja jäntevämpi.

Siitä päästään ruokavalion merkitykseen. Niin kauan kun on maailmassa läskiä, niin kauan ihmiset eivät osaa syödä oikein. Eli siis sen verran kuin kuluttavat ja nimenomaan hyvää polttoainetta. Luulisi, että se on yksinkertaista, mutta eipä se ole, koska inhimillisellä ihmisellä on kaikenlaisia mielihaluja, jotka ilmaantuvat varoittamatta. Kuten nyt esimerkiksi tuo Vapunpäivän Hese-reissu, jonka jäljiltä olin valehtelematta tainnoksissa pari kolme tuntia. Moiset suontentukkijalaitokset pitäisi laissa kieltää. En yritä edes kuvitella, minkälainen oloni olisi, jos uusisin vierailuni joka päivä.

Tässä nyt se huono juoksu, jonka oli siis tarkoitus olla vajaan kympin pk-jolkotus.

Treeni 43/64: 9,45 km / 52:44 / 5:35 min/km

Sunnuntaina oli oikeastaan vähän parempi meininki, tai aika paljonkin. Olin aurinkoisessa Ruissalossa, ja asfalttiosuuksilla sain tuta, miltä rullaavan kepeä askellus tuntuu. Ihan kuin olisin ollut kone. Kympin päätteeksi oli vielä 4 x 20 sekunnin vetoja, jotka sijoittuivat Ruissalonsuoralle Kansanpuistosta kaupungin suuntaan. Nopein vauhti oli kolmannella vedolla, 3:45 min/km. En tajua, miten kilpamaratoonarimiehet juoksevat koko matkan vielä paljon nopeammalla keskivauhdilla. Koko matkan. Vaikka en olisi tehnyt tähänastisen elämäni aikana mitään muuta kuin juossut, en silti ikinä ikinä yltäisi moisiin vauhteihin. Ei se voisi olla fysiologisesti edes mahdollista. Mutta tuollaisena 20 sekunnin siivuna vauhti tuntui oikeinkin virkistävältä. 

Treeni 44/64: 11,0 km / 1:01:49 / 5:37 min/km

Tällä viikolla keskityn siihen, että nukun riittävästi, syön ja juon hyvin enkä juokse liikaa. Tänään vetäisin lyhyen pk-lenkin ja totesin, että koska olen niin kuumaverinen, että minulle tulee hetkessä hiki, ennen starttia on suoritettava vielä hankintoja. Juoksun voi nimittäin pilata niinkin yksinkertainen asia kuin liian kuumat sukat. Tänään unohtuivat vielä jättiläispleksit päähän, ja hyvä niin, sillä tuli todistetuksi, että niitä ei liioin kannata ottaa matkaan mukaan. Huurun peittämien linssien läpi ei näe mitään, ja hiki kirveltää silmiä.

Treeni 45/64: 6,44 km / 35:20 / 5:29 min/km

Keskiviikkona juoksen vielä puolisen tuntia, ja illalla on vuorossa hieronta. Tämän vuoden puolella en olekaan vielä hieronnassa käynyt, joten sitä odotan innolla.

Sitten ei kai auta muu kuin ladata Spotifyhin piiskaava soittolista ja juosta lauantaina niin maan perusteellisen kovaa.


Kaunista juoksureitin varrella.

4 kommenttia:

  1. No, miten meni? :-)

    Juoksutekniikka on aika mielenkiintoista, kun siihen pääsee sisälle. Olen tällä hetkellä Vauhtisammakon kuukauden kestävässä juoksukoulussa, jossa kiinnitetään tosi paljon huomiota juuri tekniikkaan. Yllätyksekseni askel keveni jo muutaman harjoituksen jälkeen, vaikka parhaan mahdollisen asennon ja askelluksen oppimiseen varmasti meneekin pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selostusta yllä, Mari :) Hienointa tämänpäiväisessä juoksussa oli, että tekniikka tuntui olevan kohdillaan ja sain käytettyä kokonaisvaltaisesti pakaroista ja reisistä lähtevää lihasvoimaa. Vielä kun saan ammattilaisen kommentoimaan sitä, niin tiedän, mistä vielä voi parantaa! Aivan järjetön juoksunälkä!! :D

      Poista