Siirry pääsisältöön

Juoksijan nöyryys (sekä uudet Addut)

Olen edennyt juoksufilosofiurallani. Ymmärsin nimittäin vihdoin, mikä yhteys juoksulla ja nöyryydellä on. En nyt aikaisemminkaan ole paukutellut henkseleitäni juoksijana, mutta muutaman vastoinkäymisen ansiosta pääsin syvemmälle nöyryyden käsitteen pohdinnassani. Nöyryys on hyve, joka auttaa yksilöä etenemään tavoitteessaan, sillä nöyryyden ansiosta ihminen on avoin ja vastaanottavainen ulkopuolelta tuleville opeille sekä kuuntelee itseään kokeneempia ja edistyneempiä yksilöitä. Nöyryys kasvaa myös silloin, kun tulee loukkaantumisia tai muita kipuja, jotka pakottavat ihmisen lepoon. Nöyryyttä ei kuitenkaan pidä sekoittaa nöyristelyyn, joka on irvokas hännystelyn velipuoli ja vastenmielinen oman edun tavoittelun väline. 

No niin, asiaan. Juoksuharrastuksen ansiosta olen oppinut lisää nöyryyttä, mikä ei ole ainakaan huono asia. Nöyryyttä ymmärryksestä, että olen edelleen hyvin alkutekijöissä juoksijantaitojeni kanssa. Viime torstain porrastreeni heti kovan juoksutekniikkaharjoituksen perään oli liikaa, ja voimat loppuivat jaloistani ihan kokonaan. Jo kympin maastojuoksukisan jälkeen olin alkanut tuntea vasemmassa sääressäni jumitusta, ja pelkäsin, että olen onnistunut treenaamaan itselleni jonkin pian kroonistuvan vaivan.

Lauantaille olin suunnitellut viimeistä pitkää lenkkiä ennen Paavoa, mutta vähän ennen lähtöä valmentaja soitti ja sanoi, että kannattaisi tehdä sittenkin vain palauttava lenkki kaiken treenin päätteeksi, itseäni kuunnellen. Lisäksi hän sanoi, että minun on saatava lisää voimaa jalkoihini, koska porrastreeni oli mennyt heikonlaisesti. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos haluaa kehittyä, palaute on annettava suoraan, ettei tarvitse jäädä arpomaan, menikö se nyt niin tai näin. Siksi arvostankin valmentajan suoraa puhetta. 

Otin siis nöyränä vastaan palautteen, että (koska olen aina inhonnut askelkyykkyjä ja muutakin jalka-pakaraosastoa kuormittavaa lihastreeniä) reisi- ja pakaravoimissani on huomattavasti parantamisen varaa. Nöyryys jalostuu onneksi nopeasti sisuuntumiseksi: jos ei ole voimaa tämän naisen takapuolessa, niin kohta on!

Lauantaina lähdin lopulta juoksemaan sillä asenteella, että katsotaan, mitä tulee. Oli tämän kesän mittapuussa kuuma päivä, ja olin varustautunut varmuuden vuoksi urheilujuomalla ja vedellä sekä parilla geelillä. Suuntasin Jaanintietä Aurajoelle ja Virnamäen kulttuuripolulle ja Halistenkoskelta Aurajoen rannoille. Kuulostelin joka askeleella vasenta jalkaani, tuntuuko siinä kipua. Alkuun kaikki meni ihan hyvin, vauhti oli sellaista 5:30 - 5:40 min/km, mutta yritin hidastaa sitä kuuden minuutin tuntumaan. Seitsemän kilometrin kohdalla vasemman pohkeen alaosassa alkoi tuntua kipua, joka yltyi välillä polttavaksi mutta hiipui sitten taas lähes kokonaan. Jalkani alkoivat myös tuntua melkoisen väsyneiltä, ja totesin, etteivät ne todellakaan olleet vielä palautuneet viikon monipuolisesta ja raskaasta kuormituksesta. Päätin siis suunnata aiottua aikaisemmin takaisin ja juoksin Yo-kylästä suoraan Kuuvuoren halki Nummen ja Itäharjun läpi kotiin. Mittaa lenkille tuli 13 kilometriä, keskivauhti 5:53 min/km.

Tunnelmat olivat aika apeat, sillä pelkäsin, että treenaamisen muutos ja uudenlainen rasitus ovat laukaisseet akillesjänteessäni saman vanhan kivun, josta kärsin nelisen vuotta sitten. Silloin juoksin myös paljon, kun treenasin maratonia varten, mutta juoksemiseni oli tyystin toisenlaista kuin nyt. Tuolloin vaiva helpotti vasta, kun olin raskauden vuoksi lopulta monta kuukautta kokonaan juoksematta.

Kotona rullailin ja venyttelin jalkaani mielipuolen lailla ja tunnustelin, miltä kipu tuntuu. Sunnuntaina se tuntui kävellessäkin. Jalka oli selvästi ärtynyt, ja päätin poistaa yhden arvuuttelun kohteen luvuista. Suuntasin siis urheilukauppaan.

En ole ihan varma, miten paljon rakkailla Adduillani on juostu, sillä juoksin alkuvuonna vajaat kaksi kuukautta pelkästään Icebugeilla. Kaiken kaikkiaan kilometrejä on tänä vuonna plakkarissa nyt 825, ja otin Adduni käyttöön jo viime lokakuussa. Juoksukengät kestävät eri lähteiden mukaan 600 - 1000 kilometriä, joten joka tapauksessa kenkäni vetelivät jo viimeisiään. Ja kun tossujen pohjia katsoo, huomaa, että ne ovat kuluneet paikoin aivan sileiksi.

Yleensä olen ostanut uudet kengät varastoon hyvissä ajoin, mutta nyt en ollut hankintaa ehtinyt vielä tehdä. Olin kuitenkin lukenut arvioita eri malleista ja päätynyt tällä kertaa Adizero Adios Boost kakkosiin. Etenkin ASA:n testitulokset vakuuttivat minut, ja olin jo tilaamassa kenkiä netistä. Onneksi en ehtinyt sitä tehdä, sillä eilen Intersportissa kävi ilmi, että koska Adioksen lesti on kapeampi kuin Energy Boostien, tarvitsinkin yhden koon isommat kengät! Olin pitänyt Addun Energy Boost kakkosia tähänastisen juoksu-urani parhaimpina, mutta kun sain Adios Boostit jalkaani, se oli menoa kertaheitolla. Ihan täydellinen istuvuus, ihan kuin olisi vetänyt pelkät sukat jalkaansa.

Tänään en malttanut lepäillä laakereillani, vaan kiskoin aamulla uudet kengät jalkaani ja lähdin juosten työntelemään lapsia kärryillä puistoon. Aluksi vasemmassa jalassa tuntui arkuutta, mutta huomasin kivun olevan pohkeen syrjässä eikä akillesjänteessä, ja pikkuhiljaa se vaimeni kokonaan. Kivun syynä olivat liian kuluneet kengät! Ihan kuin viime keväänäkin. Onneksi ei päässyt pahemmaksi.

Alkuverkkailua tuli vajaat 1,5 kilsaa, lapset puistoon ja minä omiin treeneihini. Puistotätipuiston vieressä on jalkapallokenttä, johon mittasin sadan metrin radan ja aloin töihin. Askelkyykkykävelyä, kinkkausta, kuopaisujuoksua, jänisloikkaa, vuoroloikkaa, polvennostojuoksua ynnä muuta kivaa. Kentän laidassa oli penkki, jolla pystyi hyvin tekemään jalannostoja ja dippejä. Lopuksi vielä muutamia vetoja ja reilun parin minuutin lankku. Että jos ei ole pebassa voimaa, niin kohta on! Loppuverkaksi sama vajaat 1,5 kilometriä kotiin, josta puolet juoksimme esikoisen kanssa kilpaa.

Olen tosiaan aina inhonnut noita askelkyykkyjä, varmasti juuri siksi, että minulla ei ole ollut voimaa jaloissani ja keskivartalossani niitä kunnolla tehdä. Olikin ilahduttavaa, että huomasin jo edistyneeni. Nyt en enää huojunut sinne tänne, vaan liike pysyi koossa.

Viikossa on jo kaksi hyvän fiiliksen tuojaa, ja ollaan vasta maanantaissa. Toivottavasti myötäisellä mennään loppuun asti!

Reilun 800 kilometrin jäljiltä.



Vaan kyllä nyt kelpaa!


Kommentit

  1. Kyllä noilla nyt kelpaa. Mulla on samat ja niillä juoksu kulkee parhaiten :)

    VastaaPoista
  2. Juu :) Ehdottomasti kisakengät! Intersportin 30% kanta-asiakasale houkuttaa mut käyttämään loput rahat toisiin tossuihin, joilla juoksennellaan sitten pitkiä lenkkejä. Varustelu jatkuu... :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä uudet tossut :) Ja lihaskuntosetti! Taidankin itsekin suunnata tänään tuonne urheilupuistoon jumppaamaan kun poika on puistossa :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä uudet tossut :) Ja lihaskuntosetti! Taidankin itsekin suunnata tänään tuonne urheilupuistoon jumppaamaan kun poika on puistossa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …