Siirry pääsisältöön

Uusia tossuja, vetoja ja vika pitkis lenkkiseuran kanssa


Täällä mennään lujaa edelleen, vaikka Paavo häämöttää jo vajaan kolmen viikon päässä. Uutta ajateltavaa on tullut vaikka kuinka, mutta aloitetaan nyt tossuista. Kerroinkin jo upouusista Adidas Adizero Adioksistani, jotka hankin lähes sileiksi kuluneiden Energy Boostieni tilalle. Ne on kuitenkin suunnattu pääasiassa nopeisiin treeneihin, vetoihin ja kisoihin, joten päätin käyttää viimeiset roposeni ja hyödyntämättä jääneen Intersportin kanta-asiakastarjouksen ja mennä ostamaan vielä toiset, tuetummat kengät pitkille lenkeille ja asfalttijuoksuun.

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen pitäydyin Adduissa. Tällä kertaa mukaan tarttuivat vaimennukseltaan Adiosten ja Energy Boostien välimaastoon asettuvat Supernova glide seiskat, joiden tukevuus tuntui ainakin kaupassa riittävältä. Myös koko oli sama kuin Adioksissa, 38 2/3, eli yksi koko suurempi kuin aikaisemmissa juoksukengissäni.

Uusiin tossuihin tottuminen onkin vaatinut useita lenkkejä. Adiokset ovat selkeästi kevyemmät kuin yhdetkään tähänastisista juoksutossuistani, ja huomaan sen oikean jalan kantapään käyttäytymisessä. Se on hieman kipeytynyt, mikä on saanut minut miettimään, ovatko kengät sittenkään hyvät. Tosin uskon, että kengät nimenomaan vahvistavat nilkkaani, joten luulen kipuilun johtuvan sisäänajovaiheesta. Olen myös miettinyt kenkien kokoa, mutta toisaalta luin eräästä artikkelista, että erityisesti naiset arastelevat isompien kenkien ostamista. Testasin vanhoja Energy Boostejani, joissa varpaiden ja kengänkärjen väliin ei todellakaan mahdu peukalonmittaa - olen siis tähän asti tottunut juoksemaan hieman liian pienillä kengillä.

Kaksilla tossuilla pärjään joka tapauksessa pitempään, pelkät Adiokset olisi todennäköisesti juostu loppuun jo syksyyn mennessä.

Viime perjantaina ristiselkäni lävisti noidannuoli, joka pakotti minut toimimaan hyvin hitaasti. Hirvittävä vihlova kipu iski pienestäkin liikkeestä, ja muutuin silmänräpäyksessä vanhukseksi. Olin kaavaillut perjantaille salitreeniä, enkä millään halunnut luopua aikeistani. Yhtäkkisestä päähänpistosta pakkasin mukaani juoksukengät, sillä ajattelin, että jospa sittenkin vetäisen tonnin vedot juoksumatolla, jos vain selkä suinkin kestää. Kipua ei tuntunut pyöräillessä salille, ei liioin verkkaillessa matolla, joten päätin vetää ihan kunnolla.

Vauhdin pitäminen tonnin vedoissa ulkona on hankalaa, jos maasto on vähänkään mäkinen. Ajattelin siksi koettaa, miltä yhtäjaksoinen kova vauhti todellisuudessa tuntuu, vaikka juoksumatolla juokseminen muuten onkin kevyempää, kun ilmanvastusta ei ole. Tahdit olivat 5:00, 4:48, 4:37, 4:27 ja 4:17 min/km. Kolmannella vedolla ajattelin, etten varmasti jaksa loppuun saakka, mutta hyvinhän se sitten lopulta meni. Ja vitsit miten paljon itseluottamusta treenistä tuli! Taidan ottaa vaihtelevasti tonnin ja 500 metrin vedot viikoittaiseen treeniohjelmaani heti, kun maratonista on toivuttu.

Lauantaina venyttelin huolellisesti ja tein vatsaa ja selkää. Ristiselkä oli edelleen kipeä, tosin jo hieman vertynyt. Sunnuntaina oli tarkoitus juosta viimeinen pitkä lenkki ennen Paavoa, ja sainkin sille mukavasti seuraa Runaway Maman Kristasta. Jos koskaan olen ollut jotain mieltä blogin pitämisestä tai lenkkiseurasta, nyt viimeistään pyörrän puheeni päälaelleen. Blogista on seurannut ainoastaan hyviä asioita, ja yhtenä parhaimmista ovat ehdottomasti juoksuun hurahtaneet muut blogistit, joiden treenejä seuraamalla olen saanut rutkasti ideoita ja innostusta itsellenikin.

Ja kyllä vaan lenkkiseura piristää! Olen eilisestä lähtien ihastellut, kuinka hauskaa oli vaihtaa ajatuksia juoksusta ja kaikesta muustakin ja samalla pistää jalkaa toisen eteen, matkahan taittui kuin leikiten. Vaikka hitaaksi aiottu vauhti ei sellaisena ihan pysynytkään, kello näytti sinnikkäästi 5:40 lukemia. Kun tiemme Länsikeskuksella erosivat, himmailin väkisin, ja lukemat alkoivat olla kutosen luokkaa.

Suunnitelmani oli juosta vanhempieni mökille Ruskolle, ja Vahdontiellä sain tuta suuren urheilujuhlan tuntua, kun väkeä oli pyörätien laidassa mustanaan. Ihmiset eivät tosin olleet saapuneet kannustamaan minua, vaan katselemaan lentonäytöstä. Koneiden suihkiessa taivaankannen yli desibelit nousivat niin järjettömiksi, että oli pakko pitää korvista kiinni. Ei niin kovin mukavaa. Lisäksi ensimmäistä kertaa jalassa olleet kakkos-Adduni painoivat vähän, ja noin 17 kilometrin kohdalla myös jalat alkoivat painaa.

Viikolla juostut vedot tuntuivat, ja mietin, että pari viikkoa ennen Paavoa on kyllä syytä tosissaan ottaa rauhallisemmin, että voimat riittävät. Matka taittui kuitenkin tasaisen tappavaa vauhtia, vaikka jano alkoi olla kova. Pari geeliä tuli huitaistua molemmat, ja nälkäkin tuntui. Lopullinen matka oli 25,3 kilometriä, aikaa meni noin 2:29 ja keskitahti oli 5:55. Ihan hyvä viimeinen pitkis siis, ja juoksuseuran ansiosta erityisen virkistävä!

Tänään kävin lasten puistoilun aikana palauttelemassa reilun kuuden kilometrin verran. Menin Pääskyvuoren kuntoradan liepeillä olevia polkuja, jotta vauhti pysyisi aisoissa ja jaloilla olisi vähän mukavampaa maastoa pitkän asfalttitaivalluksen vastapainoksi. Vauhti oli maltillinen, ja keskisyke 147. Lopuksi tein vielä askelkyykkykävelyä neljän suoran verran.

Edelleen oikeassa kantapäässäni tuntunut kipu sai huolestumaan sen verran, että tilasin Askelklinikalta ajan uusia pohjallisia varten. Vanhat on teetetty muistaakseni vuonna 2009, ja vaikka kahden raskauden vuoksi niiden käytössä on ollut taukoja, raskaudet ovat myös muuttaneet askellustani. Siksi on syytä päivittää pohjallisten tilanne. Saapa nähdä selvitäänkö tuunauksella vai pitääkö tilata kokonaan uudet - ja ehtivätkö ne valmistua Paavoon mennessä!


Supernova glide seiskat pitkiksille ja asfalttitreeniin.










Viimeinen pitkis ennen Paavoa.


Ihana kesä on täällä!


Kommentit

  1. Oi ne koneet on näkyneet tänne meillekin kivasti eilen ja tänäänkin!:) Kiitos seurasta vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle kiitos myös 😊 kun Paavosta on toivuttu, otetaan yhteispitkikset ohjelmistoon useamminkin!

      Poista
  2. Oon just miettinyt uusien kenkien ostoa ja Adidakset on ollut mielessä :) Niitä on kehuttu sen verran paljon. Kivoja treenejä ja hyviä vauhteja sulla näyttänyt olevan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adidakset on kyllä kivat 😃 suosittelen! Kantapääkipukin on hälvennyt, uudet pohjalliset tosin piti hankkia kun vanhat oli käyneet pieniksi... Ei ihme että tuli rakkoja pitkiksillä varpaisiin. Raskaudet vähän muuttaneet jalan kokoa, hehheh 😁

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen