Siirry pääsisältöön

Viime hetken jännitysmomentit

Juhannuspäivän lenkki juostiin sateessa.

Lähtölaskenta maratonille on alkanut. Viimeinen viikko on täynnä hiilari- ja nestetankkausta, lepoa, jännitystä, jännitystä ja jännitystä. Ylimääräistä sydämentykytystä teettävät uudet pohjalliseni, jotka sain viime keskiviikkona. Niiden sisäänajo tapahtuu siis hieman nopeutetussa aikataulussa kuin suositeltavaa on. Pohjallisteni kaari on jyrkempi kuin aikaisemmissa pohjallisissa, ja siksi niihin tottuminen vie enemmän aikaa.

Aluksi tuntui kuin kenkääni olisi sullottu tennispallo. Sain neuvoksi käyttää pohjallisia käyttöönottovaiheessa myös kävellessä ja pitää juoksukenkiä muutenkin kuin juostessa. Kävin heti keskiviikkona pienellä palauttelulenkillä (4,85 km / 30:09 min / 6:13 min/km) tonnin vedoista poluilla (löysin Pääskyvuoren linkkitornin ympäristöstä tukun uusia, mahtavia polkuja) ja vedin uudet pohjalliset tossuihini. Tennispallotuntuma vain korostui, eikä oikea pohjallinen tuntunut mukautuvan jalkaan edes auttavasti. Yritin päästä Askelklinikalle hiotuttamaan pohjallistani heti torstaina, mutta juhannuskiireiden vuoksi se ei onnistunut. Perjantaina jalkapohjani sattui heti, kun se koski lattiaan noustessani sängystä ylös. Pidin sinnikkäästi pohjallisia jalassani kävellessänikin, mutta huomasin pian, että kipu ei hellitä eikä kyse voi olla pelkästä tottumattomuudesta. Kaari oli jalalleni liian jyrkkä.

Juhannuspäivänä oli vuorossa hieman pidempi lenkki, ja oikea jalkapohjani sattui heti, kun tungin jalkani juoksukenkään. Juokseminen onnistui kuitenkin hyvin, olisi tehnyt mieli juosta vielä pidempään ja lujempaa, mutta sanoin itselleni, että lopeta edes moisen ajatteleminen. Oli mahtava sadesää, ja luureista kuulunut Kingston Wall vain paransi tunnelmaa. Löysin lähikulmiltani uuden, mainion reitin, joten lenkki oli jalkakivusta huolimatta onnistunut. Kokonaismatkaksi tuli 8,6 km, ja keskitahti 5:35 min/km. Pitkät pätkät lenkistä taittuivat 5:10 min/km nopeudella, ja huomasin, että se tuntui vaivattomammalta kuin ennen. En oikeastaan edes hengästynyt. Nyt täytyy tosissaan olla tarkkana, että maratonilla vauhti pysyy a-i-s-o-i-s-s-a, tai muuten mörökölli minut vie.

Tänään viimein pääsin Askelklinikalle hiotuttamaan pohjallista, joka tulikin kuntoon ja jalkakipu loppui saman tien. Nyt tunnustelenkin sitten vuorostaan vasenta pohjallista, onko sekin sittenkin kaaren kohdalta liian jyrkkä. Tänään menen juoksemaan 5 - 6 kilometriä, joten asia selvinnee lenkillä. Tiukaksi vetää, mutta ei voi mitään. Täytyy luottaa jalkatuntumaan, vaikka jalka ei uuteen tukeen olekaan vielä täysin tottunut.

Sääennusteet muuttuvat päivittäin. Milloin lauantaille luvataan puolipilvistä, milloin sadetta. Kävin hankkimassa Intersportin alennuksista pari uutta juoksutoppia, koska vaikka sataisi kuin saavista, luulen, että puen päälleni silti topin. Se ei muutu kastuessaan niin painavaksi kuin t-paita. Lämpöasteita lienee niin reippaasti, että kylmä tuskin tulee.

Huomenna alkaa varsinainen tankkaaminen. Ja keskiviikkona juoksen viimeisen, noin neljän kilometrin lenkin. Sitten vain odotellaan. Jännittää kuin pientä orpolasta.


Pohjallisten muotojen on tarkoitus tukea jalkojani oikeista kohdista. Muutaman millin korotukset tuntuvat jaloissa yllättävän suurilta.


Piinaviikon viime hetken hankinnat.

Kommentit

  1. Huh ku jännittää sissus sentään! Mulla kanssa kulki sunnuntai niipal kauhian kivasti 9km/5,21min/km ja aloin jo miettiä pitäskö kuitenkin rykästä eka puolikas hiukan nopeammin.. 5,35 min/ km tuntuu todella kevyeltä mutta tuntuuko se sitä 42km.. tuskin :D apua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin jännittää!!! :D Mahasta kouraisee joka kerta kun ajattelen lauantaita, mutta samalla odotan sitä ihan hulluna. Olispa nyt kiva sää, mun puolesta sais vähän tihuttaakin :)

      Poista
    2. Hyvin se menee teillä molemmilla!

      Poista
    3. Kiitos tsempistä Hanna! Hyvää juoksua sulle myös 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…