Siirry pääsisältöön

Vetojen viikko 29

Viime viikko alkoi kiihtyvästä 12 kilometristä palautumisella. Aamupäivällä poljettiin leppoisasti lasten kanssa Kupittaan liikennepuistoon, mikä oli ennen muuta nelivuotiaan uroteko apupyöräisellään. Kilometrejä kertyi hänelle ennätykselliset yhdeksän. Illalla jatkoin palautumista keskivartalotreenin parissa ja kokeilin samalla sitä lankkuennätystäni. Tasan kolme minuuttia jaksoin sinnitellä, sitten loppui kestävyys.

Tiistaina olivat vuorossa ohjatut yhteistreenit, ohjelmassa 200 metrin vetoja rennosti kiihdytellen. Juoksimme suoraa edestakaisin, jolloin joka toinen veto kulki loivaan ala-, joka toinen loivaan ylämäkeen. Matka oli Garminin mukaan aavistuksen vajaat 200 metriä, sillä emme mitanneet sitä etukäteen. Minulta kului vetoihin vaihdellen 35 - 42 sekuntia, tahdit olivat 3'22 - 3'52. Parin viime vedon aikana alkoi tuntua siltä, että jalat pettävät, ja viimeisellä vedolla hidastin jo 150 metrin kohdalla.

Valmentaja kertoi jalkojen hyytymisen olevan merkki siitä, että palautuminen maratonilta on edelleen vaiheessa ja että seuraavana päivänä kannattaisi ehdottomasti pitää lepopäivä. 200 metrin vedot tuntuivat silti tällä kertaa helpommilta kuin edellisellä kerralla, kun juoksin niitä toukokuun lopussa. Silloin vetoja oli vain neljä, ja aikaa kuhunkin kului 38 - 41 sekuntia. Jonkinlaista parannusta on maratonista huolimatta siis nähtävissä, etenkin kun vetoja juostiin nyt yli tuplamäärä. Hassua, että kestävyyden osalta harjoitus ei tuntunut niin pahalta, jalat eivät vain kantaneet.

Niinpä seuraavana päivänä lepäsin laakereillani. Iltapäivällä olin fyysisesti niin väsynyt, että en kertakaikkiaan pysynyt hereillä, vaikka taapero käytti minua kiipeilytelineenään ja yritti avata silmiäni ripsistä tarmokkaasti nyhtäen. Illalla jaksoin kuitenkin vetää perinteisen keskivartalotreenin, lankku tosin typistyi 2'15 minuuttiin. Rullailin ja venyttelin tukkoisia jalkojani ja yritin saada lihaksiani siten pehmenemään.

Torstaina etu- ja takareiteni olivat edelleen aivan tukossa. En muista, että tällä treeni- ja kisakaudella jalkani olisivat koskaan aikaisemmin olleet yhtä kipeät. Vuorossa oli silti mäkitreeni Orikedon tutuksi käyneellä loivalla suoralla. Kunkin vedon pituus oli vajaat 100 metriä niin, että juoksuun lähdettiin kiihdyttäen ja mäen taittuessa vauhtia edelleen lisäten. Mäkiharjoituksen on määrä kehittää juoksutekniikkaa, ja siitä on tullut yksi suosikeistani. Vauhti ehtii kohota lähelle maksiminopeutta, mutta koska matka on niin lyhyt, palautuminen käy hetkessä. Olemme tehneet näitä harjoituksia valmentajan kanssa nyt toukokuun lopulta lähtien, ja ainakin itsestä tuntuu, että juoksulihakset ovat vahvistuneet ja tekniikka hioutunut. Saan jalkojen ja pakaroiden voimaa enemmän käyttöön.

Valmentaja kehotti ottamaan loppuviikon rennosti, venyttelemään ja tekemään korkeintaan kevyitä, palauttavia juoksuja. Se sopi ohjelmaani hyvin, sillä perjantaina lähdimme koko viikonlopuksi Naantalin kylpylään viettämään isäni syntymäpäiviä. Tiesin, että ohjelmassa oli säännöllisin väliajoin ravintolassa syömistä ja juomista, joten pakkasin oman mielenrauhani vuoksi myös juoksukamat mukaan. Lauantaina ehdin juoksemaan ennen lounasta kylpemisen jälkeen. Juoksentelin vanhassa kaupungissa sinne tänne, sää oli tämän kesän perinteitä noudattaen hyvin epävakaa. Saman lenkin aikana ehti paistaa ja sataa, lisäksi oli erittäin kostea ja hiostava ilma. Matkaa kertyi vajaat 8 kilometriä tahtiin 5:31 min/km. Juoksu ei silti tuntunut kovin kepeältä, sillä olimme ehtineet istua jo muutaman kerran koko kattauksen ääressä.

Uiminen ja porealtaissa lekottelu teki silti hyvää tukkoisille jaloilleni, ja sunnuntaina ne tuntuivat jo vetreiltä. Alkuperäinen aikomukseni oli juosta sunnuntaina viikon pitkis, mutta päätin kuitenkin noudattaa valmentajan neuvoa ja malttaa mieleni. Suuntasin siis ensin Pääskyvuoren poluille, joita sahasin ristiin rastiin ensimmäiset neljä kilometriä. Keskitahti oli 7:10, 7:22, 6:21, 7:11. Menin randomilla, ja olikin melkoisen kuumottavaa eksyä polulta, kun yhtäkkiä olin keskellä synkkää metsää, jossa risteili kaatuneita puita maasta irti riuhtoutuneine juurakkoineen. Pääskyvuoren polut ovat myös paikoitellen melkoisen hc-tasoa, ja kerran jalkani muljahti ikävästi juurakoiden keskellä. Minulla oli jalassani Addun Supernova Glide seiskat, jotka vaikka melko tukevat ovatkin, eivät ole mitkään maastokengät. Onneksi ei käynyt pahemmin, mutta epätasainen maasto hiersi jalkaholveihini ikävät jäljet, jollaisia tavallisessa maantiejuoksussa noilla kengillä ei tule ikinä. Loppulenkki kulki keskivauhdein 5:24 - 5:44, kokonaismittaa tuli 12 km.

Vaihteleva maasto teki kokonaisuudesta erityisen virkistävän, vaikka viikonlopun erikoistankkaus tuntui kehossa kauttaaltaan. Siksipä nyt vedetään tiukkaa linjaa ja vatsalihastreeni on päivittäinen. Juoksuun vaan ei sovi liiallinen syöminen ja epäsäännöllinen vuorokausirytmi, se pysäyttää kehityksen heti ja tekee lenkkeilystä raskasta ja tukalaa.

Tänään olen viettänyt taas lepopäivää, ja huomenna on vuorossa pyramidivetotreeni: 200, 300, 400, 300, 200, 100 m Ruissalon vetosuoralla. Takaisin ruotuun, jeah!

VKO 29
MA: Keskivartalotreeni 15 min
TI: 9 x 200 m vetoja 3'52 - 3'22/km, alku- ja loppuverkat 3,5 km 6:36/min
KE: Keskivartalotreeni 15 min, putkirullaus 10 min
TO: 6 x 100 m mäkivetoja, alku- ja loppuverkat 2,5 km 6:35/min
PE: Balilainen hieronta 50 min = LEPO
LA: PK 43:34 7,91 km 5:31/km
SU: PK 1:13:47 12,01 km 6:08/min (ensimmäiset 4 km poluilla)
       Venyttelyt ja vatsatreeni 20 min


Synttärijuhlinnan välissä oli pakko päästä hikoilemaan. Kesäsää tyypilliseen tapaan epävakaa.

Kuvassa sympaattisen näköinen polku muuttui muutaman sekunnun kuluttua synkäksi ja niljakkaaksi juurakoksi.

Loppuhuipennukseksi ote Urheilun pikkujättiläisestä vuodelta 1951. Hienompaa urheilukuvausta saa hakea.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…