Siirry pääsisältöön

Miksi yhä juoksen

Mietiskelin otsakkeen kysymystä eilisen vetotreenin jälkeen, joka ei oikein sujunut toiveideni mukaisesti. Treenikaverini kertoi, että kun hän oli kohdannut tavoitteissaan vastoinkäymisiä, hän oli vähällä heittää lenkkarit nurkkaan ja lopettaa koko leikin. Itselleni käy yleensä päinvastoin.

Kun en saavuta tavoittelemaani, sisuunnun ja yritän vielä kovemmin. Niin nytkin. Kun eiliset tonnin ja viidensadan vedot eivät toteutuneet suunnitelmien mukaan, päätin, että ensi kerralla hankkiudun paikalle riittävästi levänneenä, etten ainakaan voi syyttää väsynyttä kehoa ja niin edelleen.

Mutta miksi yhä juoksen? Onhan tänä vuonna alla jo runsaat 1 100 juoksukilometriä ja lisää pukkaa. Edellisistä vuosista puhumattakaan. Kiteytetään harrastus nyt muutamaan kohtaan, niin tulee selvyys taas itsellekin, mistä juoksemisessani lopulta on kyse.

Elämäntapa.
Liikkuminen on ollut aina jollakin tapaa läsnä elämässäni. Olen määritellyt liikkumisen tarpeeni siten, että jos kuluu viikko, etten ole päässyt hikoilemaan, pääni alkaa näivettyä, oloni muuttuu tunkkaiseksi ja ärsyynnyn kaikesta. Seinät kaatuvat päälle, ja olemassaolon merkitys kutistuu. Sanonta 'terve mieli terveessä ruumiissa' pitää itselläni täysin paikkaansa.

Kunnon ylläpitäminen.
En voisi kuvitellakaan päästäväni kehoani rapistumaan niin, että hengästyisin parin kerroksen portaissa tai en saisi sormenpäitäni seistessäni maahan. Kehoni on temppelini ja sitä vaalin hautaan saakka. Terveen ihmisen olemassaolo perustuu siihen, että kaikki toimii mutkattomasti, ja kun ikää karttuu, kehonhuoltoon tulee kiinnittää enemmän huomiota. On etuoikeus, että voi ja jaksaa liikkua. Vahva ja voimakas keho vapauttaa energiaa tehdä paljon muita tärkeitä asioita.

Tavoitteellisuus.
Nykyään juoksuharrastukseni tekee mielekkääksi ennen muuta sen tavoitteellisuus. Asetan itselleni erilaisia päämääriä, jotka saavuttaakseni teen töitä. Juokseminen on hauskaa myös siksi, että kehitys on paikoin erittäin hidasta ja junnaa välillä kokonaan paikoillaan. Siksi on pakko jatkaa treenaamista, jotta näkee jälleen seuraavan edistymisen etapin. Huonot treenit sisuunnuttavat. Siksi on pakko juosta vielä seuraava treeni, jotta voi kokea jälleen hyvän juoksun.

Herkullisen lisän tuovat juoksutapahtumat, jotka tekevät tavoitteellisuudesta konkreettista. Kun asetan itselleni päämääräksi yrittää alittaa seuraavassa kisassa tietyn ajan, teen töitä järjestelmällisesti tavoitteeni saavuttamiseksi. Jos onnistun, koen suunnatonta iloa ja voitonriemua - ja voin asettaa itselleni uuden tavoitteen. Jos epäonnistun, treenaan lisää ja menen yrittämään uudelleen. Tämä hioo oppimistaitoja ja elämänhallintaa muussakin elämässä.

Ikuisen flow-tilan metsästäminen.
Harrastin joskus teatteria. Näyttämöllä joskus saavutettu flow-tila sai etsimään sitä yhä uudelleen: kun näyttelijä pääsi lentoon ja muuntui työryhmänsä kanssa joksikin muuksi ja yhdessä yleisön kanssa siirtyi taianomaiseen toiseen todellisuuteen, tunne oli jotain, joka porautui muistiin loppuelämäksi.

Juoksemisessa on sama. Kun rasitus jatkuu riittävän kauan, on tarpeeksi vaativaa ja koettelee omaa kuntoa ja kestävyyttä, keho ja mieli sulautuvat lopulta yhdeksi ja saavat juoksijan muuttumaan joksikin toiseksi, suuremmaksi kuin osiensa summa. Sitä on hetkessä täysin läsnä, mikään elollinen tai maallinen ei rasita mieltä, juoksija pääsee erityiseen flow-tilaan, jossa olemista voisi jatkaa ikuisuuden. Tämä on myös syy, miksi juoksen enkä tee vaikkapa fitness-urheilua. Tarvitsen vauhtia, jonka moottorina toimii oma kehoni.

Harrastus.
Lapsena minulla oli joka päivä jokin harrastus, parhaana kaksi. Sitten kasvoin aikuiseksi ja harrastukset jäivät lähes kaikki. Liikunta säilyi, ja pikkuhiljaa se muovautui juoksemiseksi. Pitkään juoksin suurimmaksi osaksi itsekseni.

Nyt havahdun tilanteessa, jossa minulla on useat ohjatut treenit viikossa ihmisten kanssa, joilla on samanlainen intohimo liikkumiseen ja itsensä yhä lujempaan haastamiseen.

Kuten aina: Happiness is real only when shared.

Tulipa nyt syvällistä. Ehkä tarvitsin pohdintaa tekemiseni mielekkyyden arvioimiseksi. Viime viikon treenikatsaus seuraa perästä. Viime viikolla luulin tulevani kipeäksi, levon ansiosta en tullutkaan, tein porrastreenin, 15 kilometrin kiihtyvätahtisen sekä viiden kilometrin vauhtileikittelyn. Niin ja vähän askelkyykkyjä ja portaallenousuja. Niistä vähän tuonnempana.


Viikonloppuna juoksin Ahvenanmaan Lemlannissa, jossa näytti tältä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

NUTS Pallas "sprinttimatka"

Nyt olen juossut elämäni hienoimmissa maisemissa, Suomen tunturilapissa. Mahtava polkujuoksukokemus jylhiä tuntureita ylös alas tahkoten on yksi mieleenpainuvimmista, jota taatusti muistelen vielä vuosien päästä. NUTS YlläsPallas oli ihan todella hienosti järjestetty tapahtuma, jossa näki oikeastaan pelkästään iloisia kasvoja ja innostuneita ilmeitä. Olen siis loputtoman tyytyväinen, että kaikesta huolimatta lähdin starttiviivalle, vaikka etukäteen tuntui siltä, että jumalat ovat todellakin päättäneet, että minä en tänä kesänä enää juokse.

Lähdimme Mariannen kanssa matkaan torstaiaamuna junalla Turusta. Olin pakannut kaikki kamppeet huolellisesti jo edellisiltana, joten epätoivoiselta aamuhässäkältä vältyttiin. Muuten olo oli jännittynyt, joka ei johtunut iloisena kuplivasta kisajännityksestä. Takareiden tilanteen tiesin, mutta se ei huolettanut, olihan lantio kuvattu ja todellinen kivun aiheuttaja selvinnyt, lääkäriltä juoksulupa saatu ja muutenkin vaiva tuntui olevan juoksutau…