tiistai 11. elokuuta 2015

Miksi yhä juoksen

Mietiskelin otsakkeen kysymystä eilisen vetotreenin jälkeen, joka ei oikein sujunut toiveideni mukaisesti. Treenikaverini kertoi, että kun hän oli kohdannut tavoitteissaan vastoinkäymisiä, hän oli vähällä heittää lenkkarit nurkkaan ja lopettaa koko leikin. Itselleni käy yleensä päinvastoin.

Kun en saavuta tavoittelemaani, sisuunnun ja yritän vielä kovemmin. Niin nytkin. Kun eiliset tonnin ja viidensadan vedot eivät toteutuneet suunnitelmien mukaan, päätin, että ensi kerralla hankkiudun paikalle riittävästi levänneenä, etten ainakaan voi syyttää väsynyttä kehoa ja niin edelleen.

Mutta miksi yhä juoksen? Onhan tänä vuonna alla jo runsaat 1 100 juoksukilometriä ja lisää pukkaa. Edellisistä vuosista puhumattakaan. Kiteytetään harrastus nyt muutamaan kohtaan, niin tulee selvyys taas itsellekin, mistä juoksemisessani lopulta on kyse.

Elämäntapa.
Liikkuminen on ollut aina jollakin tapaa läsnä elämässäni. Olen määritellyt liikkumisen tarpeeni siten, että jos kuluu viikko, etten ole päässyt hikoilemaan, pääni alkaa näivettyä, oloni muuttuu tunkkaiseksi ja ärsyynnyn kaikesta. Seinät kaatuvat päälle, ja olemassaolon merkitys kutistuu. Sanonta 'terve mieli terveessä ruumiissa' pitää itselläni täysin paikkaansa.

Kunnon ylläpitäminen.
En voisi kuvitellakaan päästäväni kehoani rapistumaan niin, että hengästyisin parin kerroksen portaissa tai en saisi sormenpäitäni seistessäni maahan. Kehoni on temppelini ja sitä vaalin hautaan saakka. Terveen ihmisen olemassaolo perustuu siihen, että kaikki toimii mutkattomasti, ja kun ikää karttuu, kehonhuoltoon tulee kiinnittää enemmän huomiota. On etuoikeus, että voi ja jaksaa liikkua. Vahva ja voimakas keho vapauttaa energiaa tehdä paljon muita tärkeitä asioita.

Tavoitteellisuus.
Nykyään juoksuharrastukseni tekee mielekkääksi ennen muuta sen tavoitteellisuus. Asetan itselleni erilaisia päämääriä, jotka saavuttaakseni teen töitä. Juokseminen on hauskaa myös siksi, että kehitys on paikoin erittäin hidasta ja junnaa välillä kokonaan paikoillaan. Siksi on pakko jatkaa treenaamista, jotta näkee jälleen seuraavan edistymisen etapin. Huonot treenit sisuunnuttavat. Siksi on pakko juosta vielä seuraava treeni, jotta voi kokea jälleen hyvän juoksun.

Herkullisen lisän tuovat juoksutapahtumat, jotka tekevät tavoitteellisuudesta konkreettista. Kun asetan itselleni päämääräksi yrittää alittaa seuraavassa kisassa tietyn ajan, teen töitä järjestelmällisesti tavoitteeni saavuttamiseksi. Jos onnistun, koen suunnatonta iloa ja voitonriemua - ja voin asettaa itselleni uuden tavoitteen. Jos epäonnistun, treenaan lisää ja menen yrittämään uudelleen. Tämä hioo oppimistaitoja ja elämänhallintaa muussakin elämässä.

Ikuisen flow-tilan metsästäminen.
Harrastin joskus teatteria. Näyttämöllä joskus saavutettu flow-tila sai etsimään sitä yhä uudelleen: kun näyttelijä pääsi lentoon ja muuntui työryhmänsä kanssa joksikin muuksi ja yhdessä yleisön kanssa siirtyi taianomaiseen toiseen todellisuuteen, tunne oli jotain, joka porautui muistiin loppuelämäksi.

Juoksemisessa on sama. Kun rasitus jatkuu riittävän kauan, on tarpeeksi vaativaa ja koettelee omaa kuntoa ja kestävyyttä, keho ja mieli sulautuvat lopulta yhdeksi ja saavat juoksijan muuttumaan joksikin toiseksi, suuremmaksi kuin osiensa summa. Sitä on hetkessä täysin läsnä, mikään elollinen tai maallinen ei rasita mieltä, juoksija pääsee erityiseen flow-tilaan, jossa olemista voisi jatkaa ikuisuuden. Tämä on myös syy, miksi juoksen enkä tee vaikkapa fitness-urheilua. Tarvitsen vauhtia, jonka moottorina toimii oma kehoni.

Harrastus.
Lapsena minulla oli joka päivä jokin harrastus, parhaana kaksi. Sitten kasvoin aikuiseksi ja harrastukset jäivät lähes kaikki. Liikunta säilyi, ja pikkuhiljaa se muovautui juoksemiseksi. Pitkään juoksin suurimmaksi osaksi itsekseni.

Nyt havahdun tilanteessa, jossa minulla on useat ohjatut treenit viikossa ihmisten kanssa, joilla on samanlainen intohimo liikkumiseen ja itsensä yhä lujempaan haastamiseen.

Kuten aina: Happiness is real only when shared.

Tulipa nyt syvällistä. Ehkä tarvitsin pohdintaa tekemiseni mielekkyyden arvioimiseksi. Viime viikon treenikatsaus seuraa perästä. Viime viikolla luulin tulevani kipeäksi, levon ansiosta en tullutkaan, tein porrastreenin, 15 kilometrin kiihtyvätahtisen sekä viiden kilometrin vauhtileikittelyn. Niin ja vähän askelkyykkyjä ja portaallenousuja. Niistä vähän tuonnempana.


Viikonloppuna juoksin Ahvenanmaan Lemlannissa, jossa näytti tältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti