sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Turku City Marathon, 12.9. 21K

Taas seuraa kisaraporttia, vaikka kahden viikon treenikatsauksetkin ovat rästissä. Tässä nyt kuitenkin tunnelmia Turku City Marathonin puolikkaalta lähes tuoreeltaan.

Valitsin lopulta syksyn puolikkaan kisaksi ensimmäistä kertaa järjestettävän Turku City Marathonin, koska reitti oli tismalleen sama kuin toukokuussa niin ikään ensimmäistä kertaa järjestetyssä Turku City Runissa. Nyt valittavana olisi ollut myös Hirvensalossakin kiertänyt kokopitkä matka, mutta lähdin puolikkaalle, jotta voisin vertailla tulostani neljän kuukauden takaa. Silloin aikani oli 1:55:43, ja vauhdinjakoni meni aivan päälaelleen, kun lähdin pinkomaan etummaisten joukossa omaan kuntooni nähden aivan liian lujaa.

En ollut ehtinyt valmistautua kisaan erityisen hyvin, eivätkä treeninikään olleet kisan alla keventyneet mainittavan paljon. Samalla viikolla olin tehnyt vielä 12 kilometrin kiihtyvätahtisen pk:n, 200 metrin rennon kovat vedot sekä 5 kilometrin verkkailun kiihdytyksineen. Lisäksi olin pari kertaa pyöräillyt töihin, 13,6 kilometriä siivu. Yöunet olisivat voineet olla hieman pidemmätkin, ja vasta torstaina havahduin syömään pastaa. Lisäksi olin yrittänyt väistellä lasten päiväkodista kantamia flunssapöpöjä parhaani mukaan.

Lauantaiaamuna olo tuntui kuitenkin riittävän latautuneelta ja virkeältä. Oli hyvinkin lämmin syyskuinen päivä, lämpötila kohosi luultavasti jonnekin 20 asteen hujakoille. Aurinko paistoi, mutta tuuli aika kovaa, sen panin merkille jo ulko-ovesta astuessani. Aamulla söin perusaamiaiseni eli kulhollisen kaurapuuroa, jossa oli höysteenä mansikoita, raejuustoa ja chia-siemeniä, join kupin kahvia ja lasillisen magnesiumvettä. Lisäksi tankkasin 0,75 litraa urheilujuomaa niin, että viimeisen huikan otin tuntia ennen lähtöä.

Lähtöpaikalle lähdin hyvissä ajoin polkupyörällä, sillä muu perhe oli ottanut auton jo omiin menoihinsa. Kupittaa on vain vajaan kolmen kilometrin päässä kotoamme, joten matka oli sopivan lyhyt. Siinä polkiessani söin vielä yhden banaanin. Paikan päällä vein repun säilöön, laitoin geelivyön vyötäisilleni, tein päätöksen juosta lippis päässä (erinomainen päätös) ja kävin vessassa ensimmäisen kerran. Kävin siellä heti toistamiseen, sillä tyhjentyminen ennen starttia on minulle yksi huomionarvoisimmista seikoista. Juon paljon, ja aineenvaihduntani toimii, ja on ikävä juosta, jos on vähänkään vessahätä.

Sitten lähdin verkkailemaan. Juoksin rauhalliseen tahtiin vajaat kymmenen minuuttia Kupittaan puistoa ympäri ja menin Urheiluhallin viereiseen loivaan alamäkeen tekemään kolme kiihdytystä ja liikkuvuusharjoitukset. Sitten venyttelin vielä antaumuksella ja kävin puskassa. Vasemman jalan nilkka on nyt vaivannut pari viikkoa, se kipeytyi ilmeisesti edellisissä porrastreeneissä, eikä ole niistä toennut. Kipu ei tunnu juostessa eikä kävellessä, mutta venytellessä nilkka on jäykän oloinen. Lisäksi vaiva on säteillyt aavistuksen verran myös vasempaan polveeni, jonka olen kuitenkin saanut pidettyä lähes kivuttomana venyttelemällä ja rullailemalla (se jos mikä on tehnyt kipeää ja hyvää!). En ole ehtinyt juuri lepuuttaa jalkojani, ja edelleen venytellessäni nilkkani oli kovin kipeä. Ei auttanut kuin toivoa, että se kestäisi pitkän juoksun.

Kesäkuun lopun maratonin jälkeen olen juossut vain yhden 25,5 kilometrin lenkin, muut juoksut ovat olleet pisimmillään 15 kilsaa. Puolikkaan pituus itsessään ei silti huolettanut minua, sillä kiihtyvät treenit ovat olleet oivallisia opettamaan, miten vauhtia kiihdytetään pitkällä matkalla loppua kohden. Viisi - kuusi kilsaa siihen päälle eivät ainakaan ajatuksen tasolla tuntuneet miltään.

Kävin vielä kertaalleen bajamajassa ja huomasin, että lämmin auringonpaiste oli saanut suuni kuivamaan. Lähdin vielä hölkäten käymään Veritas Stadionilla, jonne olin jättänyt pyöräni ja pitkäkyntisten uhallakin juomapulloni, ja otin yhden geelin. Geeli oli auringossa muuttunut jotenkin aivan nestemäiseksi, ja se purskahti suoraan käsivarsilleni ja paidalleni. En tiedä, tekikö geeli yhdessä kuumuuden ja hien kanssa kemiallisen reaktion käsivarressani, mutta maalissa huomasin, että ihossani oli pitkulainen, syöpynyt palovamma juuri siinä kohdassa, johon geeliä oli roiskunut. Juostessa en kirvelyä huomannut.

Kävelin takaisin lähtöalueelle, kun kello oli 11.42. Kolmen minuutin ajan keräsin ympärillä seisseistä kilpakumppaneistani energiaa ja virittäydyin juoksutunnelmaan. Ja sitten lähdettiin. Tällä kertaa en antanut vauhdinhurmalle liiallista sananvaltaa, vaan toppuuttelin jalkojani ja annoin nopeampien mennä ohitse. Katsoin kiivaasti kelloani, mutta silti ensimmäisen kilometrin keskitahti oli 5:08 min/km. Juokseminen tuntui helpolta ja mukavalta, enkä ollut juuri hengästynytkään. Mietin silti, mahtaako melko kova vauhtini tehdä ennen pitkää tepposet, sillä ennen kisaa olin ajatellut aloittavani 5:20 minuutin kilometrivauhdilla. Päätin ottaa riskin ja juosta vähän nopeammin ja katsoa mihin paukut riittävät.

Jokirannassa oli vähän tungosta, kun samantahtiset juoksijat hakivat paikkaansa. Ensimmäisellä juomapisteellä hieman ennen Myllysiltaa joen länsipuolella paikat kuitenkin vakiintuivat, ja sain alkaa juosta omaa juoksuani. Koulukadun mäessä ohittelin joitakin miehiä, mutta he taisivat olla maratoonareita. Toukokuinen juoksuni oli tuoreessa muistissani, kun vielä tuossa vaiheessa olin pinkonut sellaista tasan viiden minuutin kilometrivauhtia, ja se oli minulle tosissaan vielä ihan liian kova tahti. Olisi ollut nytkin, vaikka aina välillä lukemat tälläkin kerralla lähelle viittä nousivat (tai tippuivat, miten sen haluaakin nähdä). Seuraavat kilometritahdit menivät näin: 5:11 / 5:12 / 5:16 / 5:15. Tässä kohdin oltiin siis Koulukadun ja Ratapihankadun risteyksessä.

Sitten mentiin 5:13 / 5:14 / 5:17 / 5:08 tahtiin. Rautatienpuiston jälkeisessä risteyksessä näin työkaverini ohjaamassa liikennettä ja huikkasin hänelle. Tuttujen näkemisestä saa aina lisää virtaa, niin nytkin. Vielä ennen Aninkaistensiltaa näin toisen työkaverini samoissa tehtävissä, ja hän huusi käskevään sävyyn "Vauhtia, vauhtia!", mikä pisti ihan ääneen naurattamaan. Ratapihankadulla juoksin pitkään muutaman miehen ja naisen perässä, ja pysyttelin samassa tahdissa, niin myös Aninkaistensillalla ja siitä eteenpäin Raunistulan puistotiellä. Siellä juomapisteellä pääsin heistä ohi, enkä vilkuillut taakseni. Ajattelin, että he kiinnittyvät imuuni, mutta ilmeisesti he olivat jääneet, sillä Maarian kirkon kohdalla ihan kannoillani ei juossut enää ketään. Ehkä vaistomaisesti kiristin tahtianikin, sillä tuolla kohdalla kilometri kulki juuri 5:08 tahtiin.

Muistelin toukokuiselta juoksultani, että Maarian kirkolta Koroisiin käännyttäessä minulla oli vaikeuksia, ja alusta muuttui hiekkatieksi, joka aina hidastaa tahtia. Silloin myös muita juoksijoita alkoi mennä ohitseni. Nyt aloin päinvastoin saavuttaa edessäni juossutta miestä. Vastatuuli oli tässä vaiheessa sen verran voimakas, että sain ihan nojata sitä vastaan päästäkseni eteenpäin. Koroisten kävelytiellä oli meneillään jokin partiolaisten suunnistustapahtuma, ja siellä sai hieman kierrellä ohittaakseen muita ihmisiä. Halistenkosken ylitettyäni pääsin edessäni juosseesta miehestä ohi, samalla ohitin kävelyyn siirtyneen naisen. Muistelin, että 12 kilometrin kohdalla oli juomapiste, ja sitä odottelin nytkin. Tahdit menivät tässä vaiheessa: 5:13 / 5:13 / 5:19, ja 12 kilometriä oli juostu.

Valmentajamme oli neuvonut, että juoksisin alun 5:20 tahtiin 14 kilometriin saakka, jonka jälkeen voisin alkaa tasaisesti kiihdyttelemään. Tiedostin, ettei juoksuni ollut kulkenut ihan käsikirjoituksen mukaan, ja mietin, kuinka kauan jaksaisin pitää yllä samaa tahtia. Ohitseni juoksi eräs mies kepein askelin, ja omani alkoi painaa. Tiesin, että Marianne on tulossa jokirantaan 15 - 16 kilometrin tietämille kannustamaan, ja tiedon voimalla jaksoin eteenpäin.

Ajattelin, etten voi nyt hyytyä, etenkin kun olen taas lähtenyt matkaan vähän liian lujaa. Tässä vaiheessa tuntui siltä, että nyt ei kyllä huvita enää, mitäpä jos juoksenkin kotiin. Mutta sitten ajattelin, että on liian noloa mennä kertoilemaan luovuttamisesta, etenkin, kun mihinkään ei koskenut liiaksi. Ainoastaan päkiäni sattuivat jonkin verran koskiessaan maahan, ja mietin, ovatko kisa-Adduni jo vähän kuluneet. Oli pakko nojata sisuun ja juosta eteenpäin. Juokseminen ei ollut enää kivaa eikä helppoa, vaan töitä sai tehdä, jos halusi vauhdin pysyvän.

Kilometrit 13 - 15 kulkivat tahtiin 5:26 / 5:20 / 5:22, ja oltiinkin jo jokirannassa. Tässä vaiheessa juoksin pitkät kilometrit yksikseni, mikä myös söi motivaatiotani. Olisi ollut kivaa, jos edessä tai takana olisi ollut edes joku kirittämässä vetoapuna. Näin Mariannen siinä Veistämöntorin kohdilla, ja hän kertoi minun juoksevan viidentenä ja juoksevankin kovaa tahtia. En ollut uskoa korviani. Tiedosta sain totisesti lisävoimaa, ja muutenkin Mariannen kannustus ja tsemppi auttoivat jaksamaan. Mietin, että enää viisi kilometriä, sehän ei ole mitään. 16 - 18 kilometrit menivät tahtiin 5:26 / 5:17 / 5:25, ja ajattelin edelleen olevani aika kovassa ajassa kiinni. Jokirannan itäpuolen kääntöpaikan jälkeen huomasin, että jo alkumatkalla ohittamani mies ja nainen -parivaljakko ottaa minua sujuvaa vauhtia kiinni, ja mietin, että he taisivat sittenkin jakaa vauhtinsa viisaammin jättäytymällä viiden kilometrin tietämillä jälkeeni.

Sitten siirryttiin Myllyahteen tunneliin, jossa pitkä hivuttava, loiva nousu oli koitua lopullisesti kohtalokseni. Juoksin edelleen yksikseni, mutta tiedostin, että parivaljakko saavuttaa minua. En halunnut katsoa taakseni, juoksin vain. Ajattelin koko ajan, että enää vajaat kolme kilometriä ja kohta taas tasaista, mutta hidas nousu sai vauhtini silti tippumaan. Kisan hitain kilometri oli Martinkadun noususta, 5:59 min/km. Melkein heti Stålarminkadulla mies ja nainen juoksivatkin ohitseni, ja tiesin tippuneeni kuudenneksi. Ajattelin, että sitä sijaa en ainakaan luovuta ja jatkoin kiukulla eteenpäin.

Joku muukin mies taisi vielä ohittaa minut, mutta minäkin ohitin vielä pari miestä. Tahtikin vähän parani, viimeiset täydet kilometrit olivat 5:42 ja 5:32 min/km. Kupittaankadulla pystyi näköhavaintojen perusteella laskemaan, että vielä tuo kortteli ja vielä tuo risteys, ja tasaisen tappavasti sitä kiirehti eteenpäin. Vastatuuli oli taas erittäin voimakas, ja se söi entisestään hiipuneita voimiani. Ennen maalia sain sentään pakotettua itseni jonkinlaiseen loppukiriin, ja vihdoinkin sain lopettaa jalkojeni liikuttamisen. Oli pakko mennä ottamaan lepoa muurin reunalle ja juomaan järjestäjien jakamasta kassista löytynyttä palautusjuomaa. Lopullinen bruttoaikani oli 1:53:41 ja netto 1:53:30, joka on siis uusi puolikkaan ennätykseni.

Kaiken kaikkiaan opettavainen juoksu. Pienestä on kiinni jaksaminen, ja olisin saattanut hyytyä vaikka alkutahti olisi ollut hieman hitaampikin. Voimia verotti myös ajoittainen, kova vastatuuli. Mutta kokemuksesta jälleen viisastuneena luulenpa, että menen sittenkin Kaarinan syysmaratonille juoksemaan puolikkaan ensin aikomani kokonaisen ja sen jälkeen suunnittelemani kympin sijaan. Katsotaan, mitä tapahtuu, jos silloin juoksisin ne 14 ensimmäistä kilometriä tahtiin 5:20 min/km.

Sain silti ennätyksen, vaikka vähän kovempaan lopputulokseen olisin toivonut yltäväni. Kiitos järjestäjille, kaikki pelasi hienosti! Lopullinen sijoitukseni naisten puolikkaalla oli 6/58.


Tästä pirteänä päivän koitokseen.


UltimateLIVE-appsin kautta bruttoajan sai tarkistetuksi heti. Viimeisen viiden kilometrin keskitahdissa näkyy yllättävä hiipuminen.


Heti maaliin tulon jälkeen oli pakko päästä istumaan.


Maalialueella ei ollut ruuhkaa.


Garmin näytti taas liikkeelläoloajan.


Maalissa huomasin käsivarren omituisen palovamman.


16 kilometrin kohdalla meno oli vielä melko vauhdikasta. Kiitos kuvasta Mariannelle!


TCM:n kiemuraa.


Garminin tallentamaa statistiikkaa.

12 kommenttia:

  1. Hienosti taisteltu, onnittelut enkasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Kyllä vaan siitä taistelusta tulee aina hyvä mieli vaikka siinä juostessa tuntuisi kuinka tympeältä :)

      Poista
  2. Hyvä raportti ja onnea vielä enkasta!:) kun ois tiennyt että juoksu kulkee meidän kotinurkilla olisin tullut kannustamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaarinan syysmaratonilla kohdataan taas lähtöviivalla, eikös juu? :)

      Poista
    2. Kyllä vain! Matka on mulla edelleen auki, selviää nyt viikonlopun pitkiksellä lähdenkö koittamaan enkkaa puolikkaalle vai kitumaan kokonaiselle ^^

      Poista
    3. Hui, sä olet hurja! Mä jätän sen kokonaisen väliin kun en jaksa niin pitkään taas palautua, kaipaan perusreeniä :) Mutta olen päättänyt mennä ens vuonna Tukholman maralle, perhe tulee kannustamaan :)

      Poista
    4. Siellä siis samalla viivalla myös jos ei tapahdu elämäntilanteessa muutoksia :)

      Poista
    5. Ai sepä hauskaa! Mutta jänskä nähdä kuin käy, toivotaan parasta :)

      Poista
  3. Hyvä Salla ja onnea, ei se ole helppoa malttaa alussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä tsempistä, et arvaakaan miten paljon sillä tiedolla oli merkitystä, että sä olet siellä rannassa kannustamassa :)

      Poista
  4. Hyvin taisteltu! Onnittelut hienosta enkasta! :) Mulla on ollut nyt samaa ongelmaa, vauhti lähtee karkaamaan liikaa alussa ja se kostautuu. Pitäis vaan malttaa mennä vähän hitaampaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se on, kunpa vaan muistais sen siellä lähdön huumassa :) Onnittelut taistelusta myös sulle!

      Poista