Siirry pääsisältöön

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta.


Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole.



Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt. 


Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Käveleminen ei sattunut enää parin päivän päästä, ja venyttelin jalkaani myös ahkerasti.

Seuraavana maanantaina menin kokeilemaan kevyttä verkkaa. Hyvin pian eli heti kävi ilmi, että jalka ei ole kunnossa. Saman tien, kun pohjelihas joutui jalan ponnistaessa jännittymään, revähdyskohdassa vei kipeää. Eikä maaston tarvinnut muuttua kuin loivaksi ylämäeksi, pohjetta alkoi sattua ponnistuksen voimistuessa jo ihan liikaa. Lopetin juoksemisen ja kävelin kotiin. Matkaa tuli vajaa kilometri. Olisi kyllä kulkenut, vähäisetkin juoksuaskeleet tuntuivat kipua lukuun ottamatta ihanilta! Menin harmissani tekemään 4 x 15 askelkyykkykävelyn sarjan ja vähän pakaralihasliikkeitä, jotka eivät rasittaneet pohjettani.

Seuraavana päivänä pyysin työpaikkalääkäriäni kirjoittamaan lihasrelaksanttireseptin, sillä ajattelin, että jos jalassa on kramppi, se voisi lähteä lääkkeillä. Sain myös Voltarenia. Lähdin kolmeksi päiväksi Tampereelle koulutukseen, mutta pakkasin toiveikkaasti juoksukamppeet mukaan. Olin jo pitkään haaveillut pääseväni juoksemaan vanhan opiskelukaupunkini maisemiin, mutta toisin kävi. Tosin koko kurssikin oli niin tiivis ja päivät pitkiä, että vaikka olisin ollut kunnossakin, tuskin mitään kaupunkia ristiin rastiin kulkevaa pitkistä olisin ehtinyt fiilistellä kuitenkaan.

Työpaikkalääkäri sanoi, että kramppi kuulostaa niin pahalta, että jalkaa pitäisi käyttää lääkärissä. Hän myös kertoi, että krampin, venähdyksen ja revähdyksen alkuoireet ovat aika lailla samankaltaisia, mutta revähdyksen kestää parantua pisimpään. Varasin ajan perjantaille, sillä palasin kotiin vasta torstai-iltana. Olin ottanut lihasrelaksantin tiistai-iltana, mutta heti keskiviikkona huomasin, ettei siitä ollut mainittavasti muuta hyötyä kuin tavallista paremmat yöunet. Jalka tuntui venytettäessä ja varpaille noustessa edelleen samalta: pieni kipu tuntui.

Torstaina otin ajattelematta muutaman juoksuaskeleen, kun kiirehdin kurssikaverin autolle, ja saman tien pohkeessa kirpaisi ikävästi. Tajusin, että krampista tuskin on kyse, kun yli viikon sattuu. Tänään pääsin vihdoin Mehiläiseen, jossa olikin asialle omistautuva, erinomainen lääkäri.

Diagnoosi: revähdys.
Arvioitu paranemisaika: 2 - 4 viikkoa. Minun tapauksessani ehkä kaksi.

Lääkäri kuunteli kertomustani ja sanoi, että pohjelihas on todennäköisesti liian kovan treenin seurauksena mennyt kramppiin, ja sitten, kun krampissa ollut lihas on rasituksessa äkillisesti venynyt (ylämäessä), se on revennyt. Venähdyksessä lihas venyy mutta pysyy kasassa, revähdyksessä aina repeää jotakin, jonka seurauksena tulee arpi eikä lihas koskaan ole enää niin vahva kuin ennen. Minulla lihaksessa on todennäköisesti revennyt joitakin lihassäikeitä lihaksen sisällä, koska vamma ei ole tämän pahempi ja olen koko ajan pystynyt kävelemään ja venyttelemään. Nopea ensiapu auttoi varmasti myös.

Hoito: omien tuntemusten mukaan asteittaista rasituksen lisäämistä. Juoksua kannattaa kokeilla viikon päästä. Vesijuoksua ja pyöräilyä ja kaikkea muutakin saa tehdä, mikä ei satu.


Ensijärkytyksestäni toivuttuani menin salille ja vahvistin pakaraa ja takareittä. Kyykkyjä tangolla pystyi tekemään entiseen tapaan, samoin rinnallevetoja ja askelkyykkyjä. Hassu juttu: pohkeet ovat olleet aina kehoni vahvin kohta, ja nyt juuri ne prakasivat. Muistan kyllä pari viikkoa sitten salilla ajatelleeni rankan pohjetreenin jälkeen, että se saattoi olla liian raskas, sillä jalkani tulivat siitä kipeämmiksi kuin koskaan ennen mistään. Sen päälle vielä kipakka mäkivetotreeni ja minuuttitreeni - ne vain olivat liikaa.

Mitä tästä opin? Pyrin kuuntelemaan kehoani yhä entistä tarkemmin. Ei siinä sen kummallisempaa. Kaikkia vammoja ei voi uskoakseni välttää sittenkään, ja ihmeellisen kauan sainkin treenata ilman loukkaantumisia.

Huomenna juostaan Kaarinan syysmaraton, mutta maratonista puolikkaaksi ja sitten kympiksi lyhentynyt kisamatkani typistyi nyt sitten puhtaaseen zeroon. On luvattu loistosäätä ja mukana on monta kaveriani. Kyllähän se harmittaa, etten pääse mukaan, mutta en suostu harmistumaan tämän enempää. Sen sijaan menen pitkälle pyörälenkille, jolle olen haikaillut jo pitkään: aion fillaroida Kakskerran ympäri, jos jalka tuntuu ookoolta.

Olen silti onnellinen, että selvisin säikähdyksellä. Pääsen liikkumaan ja voin tehdä kaikkea muuta. Juoksuttoman viikon aikana olen kyllä huomannut, miten tärkeä ja rakas asia juoksemisesta on minulle tullut: vieroitusoireet ovat pahat. Mielikuvissani laukkaan milloin milläkin polulla. Mutta viimeistään iltapäivällä, kun tuoreen Juoksija-lehden artikkelista silmiini osui yllä olevassa kuvassa kohta kolmonen, ajattelen tämän parin viikon tauon ylimenokautena, jolloin minun on lupa vetää henkeä ja kokeilla muita lajeja. Aion mennä vesijuoksemaan ja joogaan, jonka aion ottaa valikoimaan muutenkin juoksun ja salitreenin lisäksi.

Tämä kausi loppui ikävästi kesken, mutta sitä suuremmalla innolla  lähden talvella hankkimaan taas kaivattua peruskuntoa. Parempi tällainen revähdys kuin jokin epämääräinen muu jalkavamma, josta ei tiedä, mikä se on ja kuinka kauan se kestää.

Lopuksi toivotan kaikille huomenna kisaamaan lähteville juoksukavereilleni mitä parhaimpia kilometrejä, olen hengessä mukana! Nautinnolla maaliin!

Kommentit

  1. No onpa harmi juttu, mutta tosiaan kannattaa ajatella positiivisesti, että nyt ehtii tehdä muuta. Pyöräily ja lihaskuntotreeni ei mene varmasti hukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Nyt voi hyvällä omallatunnolla kulkea pyörällä töihin, kun ei voi vetää illalla kovia vetotreenejä :) Salillakin sain jo pakarani kipeiksi, joten toimii se näinkin. Onneksi sentään voi urheilla jollakin tapaa!

      Poista
  2. Tosi kurja homma mutta hienosti osaat kääntää eduksi ja pyöräily yms loistavaa peruskuntoilua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja varmasti juokseminen maistuu entistä paremmalta, kunhan taas lenkkipolulle pääsen :)

      Poista
  3. Voi harmitus! Sattuipa ikävään saumaan, ja joskus tuommoisia voi olla todella vaikea ennakoida. :| Onneksi kisoja tulee ja menee joka vuosi. Jooga kuulostaa hyvältä vastapainolta, näin itse siihen hurahtaneena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Eipä näille mitään voi, ja onneksi tosiaan on paljon korvaavia lajeja, joihin jalka pystyy :)

      Poista
  4. Voisihan sitä sairastua vaikka kotonaan

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja