torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi pakettiin ja uudet kujeet

On aika panna mahtava juoksuvuosi pakettiin. Alla olevat kuvat kertovat hienoista saavutuksista ja pienoisesta epäonnestakin, jotka vuoteen mahtuivat. Tänä vuonna olen juossut myös enemmän kuin koskaan: ennätykselliset 1 516 kilometriä. Jos nälkä ei lopu syödessä, ei liioin sammu juoksuhimo juostessa! Alan vasta päästä jyvälle, mistä lajissa on kysymys.

Käänteentekevää oli hierojan ryhtyminen treenieni valmentajaksi ja laatijaksi kisakauden ensimmäisen tapahtuman, Turku City Runin, jälkeen. Harjoittelemiseen tuli uudenlainen rytmi, ja itseltäni keveni vastuu, kun joku muu alkoi suunnitella harjoitusteni sisältöä ja seurata kehittymistäni. Kesällä treenaaminen parani entisestään, kun sain harjoituskumppanikseni hyvän ystäväni Mariannen. Kummasti kaameat vetoharjoituksetkin taittuvat kevyemmin, kun on hyvää seuraa.

Vuoteen mahtui monia hyviä kisoja:

9.5. Turku City Run 21,1K 1:55:43
24.5. Raisio Trail Run 10K maasto 55:16
27.6. Paavo Nurmi Marathon 42,2K 4:15:18
22.8. Leppävaarajuoksu 10K 52:57
5.9. FightBackRun 5,4K 27:08
12.9. Turku City Marathon 21,1K 1:53:30

Kaikilla matkoilla juoksin henkilökohtaisen ennätykseni, joista eniten lämmittää tietysti vuoden päämatka eli täyspitkä maraton Paavo Nurmi -kisoissa. Tavoitteenani oli päästä neljän tunnin aikaan, mutta siitä jäi vielä vartti ensi vuodeksi kirittävää. Kisa oli yksi elämäni mahtavimmista kokemuksista, sillä juoksussa meni kaikki nappiin ja sain kintuistani irti vielä kunnon loppukirinkin.

Vuoteen mahtui myös ensimmäinen urheiluvamma, kun oikean jalan pohje revähti lokakuussa kovan treeniputken päätteeksi. Vamma parani melko nopeasti, mutta sitä seurasi flunssa, ja saldona ennätykselliset 24 vuorokautta kokonaan juoksutta. Väliin jäi myös Kaarinan syysmaraton 24.10., jossa olin suunnitellut juoksevani kympin.

Juoksuvuosi on hiponut täydellisyyttä myös kelien puolesta. Kesä ei ollut liian kuuma, Paavon maraton juostiin liki optimaalisessa säässä, ja loppuvuosikin on tarjoillut uskomattoman hienoja juoksukelejä. Kaapissa odottavat alkuvuoden liukkaita kuitenkin Icebugit, mutta kovemmat vetotreenit teemme pääkallokelillä hallissa.

Vuosi lähenee loppuaan, ja vietän sitä rauhallisesti rakkaimpien kanssa. Tarkoitukseni oli mennä kisaamaan vielä vuoden viimeinen rutistus Liedon uudenvuodenjuoksuun, jossa matkana olisi ollut 5,5 kilometriä. Mietin osallistumistani ihan loppumetreille saakka, mutta tein kuitenkin päätöksen jättää kisa väliin. Viime perjantain mainion kiihtyvän kympin jälkeen olo on ollut monta päivää raskas, kurkku kipeä ja keuhkoputki arka. Vitonen on sellainen matka, että se mennään kovaa, maksimia hipoen, ja koska lähtisin tavoittelemaan ennätysaikaa, en halua mennä mukaan puolitehoisena. Olen viikon aikana testaillut oloani ensin maanantaina hallissa kevyellä verkalla ja kiihdytyksillä ja vielä eilen rennolla vitosen pk:lla, mutta edelleen väsymys painaa ja keuhkoissa tuntuu.

Jospa tämä on siis ensi vuoteni ohjenuora: Opettelen olemaan armollinen itselleni. Annan keholleni tarpeeksi aikaa palautua. En kisaa, jos en ole kunnossa.

Ja näistä viisaista aikeista siis kohti ensi vuoden päätapahtumaa ja tavoitteita: Tukholman marathon, here I come! Siellä tavoitellaan sitten kolmosella alkavaa aikaa.

Onnellista ja voitokasta uutta vuotta jokaiselle, ottakaahan rennosti ja muistakaa pitää huolta itsestänne!



Tänä vuonna aloin elämäni ensimmäistä kertaa harjoitella vauhtikestävyyttä. Juoksuharrastus sai aivan uutta pontta ja sisältöä erilaisista treeneistä.


Toukokuussa aukesi kisakausi, puolikas Turku City Runilla. Aika 1:55:43.



Paavo Nurmi Marathon oli kesän päätapahtuma. Kisa onnistui yli odotusten.


Elokuun lopussa hikoiltiin Leppävaarassa kympillä. Helteinen enkka, 52:57.


Hyväntekeväisyysjuoksulla FightBackRunissa syyskuussa. Hyvän mielen lisäksi hyvä aika. 5,4 km 27:08 min.


Turku City Marathonilla syyskuussa puolikkaan enkka 1:53:30.


Juoksupaitoja kertyi vaikka muille jakaa.





Lokakuussa revähti pohje, ja magnesium otettiin tehokäyttöön.


Tehokäyttöön otettiin myös henkiset ohjeet.


Vuosi huipentuu uusiin uljaisiin suunnitelmiin ja ennätysjahtiin!

perjantai 25. joulukuuta 2015

Hyvän joulun toivotus

Joululahjaksi saadut kompressiotrikoot hyviksi todetut.



Joulupäivänä ves' oli sysmustaa.



Halistenkoskella tunnelma oli suorastaan maisemallinen.



Joulupäivän lenkin speksit.




Hyvää joulua kaikille lukijoille!

Maltoin olla kolme päivää tekemättä mitään - taikka paremminkin sanottuna olemaan urheilematta - joulun alla "tekemättä mitään" ei ihan vastaa totuutta. Tiistaista torstaihin en kuitenkaan hikoillut kertaakaan lenkkareissa, mutta tänään perjantaina katkesi kamelin selkä ja oli päästävä myrskyn silmään. Ajatuksena oli juosta kevyt kymppi loppua kohden kiihdytellen, mutta juoksu kulki alusta lähtien vähän turhan kovaa, eikä lopputulos niin kevyt ollutkaan. Huomiseksi on suunnitteilla pitkis, otetaan silloin rennommin.

Viime viikko oli rankin treeniviikko pitkiin aikoihin, ja raskaammaksi sen teki seitsenpäiväinen työviikko. Onneksi olen saanut koko jouluviikon huilata kotona, ja treeneistäkin on ollut vapaata. Kerrataan kuitenkin hieman viikontakaista saldoa, joka alkoi maanantaisilla mäkivedoilla hautausmaan mäessä. Mäkivetoja ennen tehtiin perus parin kilometrin verkat, liikkuvuus, loikat ja kiihdytykset sekä venyttelyt. Mäkivetoja oli kaikkiaan kahdeksan, ja tahdit olivat 130 - 140 metrin matkalla 4:10 - 4:39 min/km. Hölkkäsimme aina mäen alas ja lähdimme saman tien uuteen vetoon, joten palautumisaika oli lyhyt.

Jonkin verran edistystä on havaittavissa, viikko aikaisemmin juoksin mäen vähän lyhyemmin 110 - 130 metrin matkalta, ja tahdit olivat 4:27 - 5:18 min/km. En mielestäni tällä kertaa ollut edes ihan niin puhki. Valmentaja kertoi juoksuvuosinaan tehneensä 10 mäkivetoa 300 metrin mäessä, ja tahdit olivat luonnollisesti jotakin aivan muuta. Siinä vähän perspektiiviä, hehheh. Mutta silti jaksan hämmästellä sitä, että mäkivedot eivät ole mielestäni lainkaan niin raskas treeni kuin esimerkiksi minuuttivedot lyhyellä palautuksella tai kaksisataset parin minuutin palautuksella. Jotenkin minulle ylämäkeen juokseminen kovaa ei ole niin raskasta kuin tasaisella kovan vauhdin ylläpitäminen pidempään.

Tiistaina tein puolen tunnin kehonpainoharjoituksen kotona. Se sisälsi vatsat, selät, punnerrukset, dipit ja pakarat. Kotonakin pääsee äkkiä hikeen, kun vain haluaa! Ihan tehokasta lihastreeniä tuo kehonpainoharjoittelu. Keskiviikkona oli heti perään viikon toinen kova juoksutreeni Kupittaalla, tällä kertaa parisataset vedot pitkällä, parin minuutin palautuksella. Aikomuksena oli juosta 3 x 4 vetoa, mutta aikeeksi jäi. Maanantain mäkivedot verottivat vielä voimia, ja jaloista loppuivat yksinkertaisesti voimat kesken. Mutta nyt ensimmäisiä kertoja takareiteni olivat todellakin ihan tulessa, ja juokseminen tuntui erilaiselta kuin ennen kovissa vedoissa. Valmentajakin sanoi, että juokseminen näyttää ihan erilaiselta kuin silloin alussa, ja se tuntuukin siltä, että saan takareisistä ja pakaroista voimat ihan eri tavalla käyttöön. Ja niihin on tullut voimaa! Mutta tosiaan, hyydyin. Alkuvauhdit olivat ihan hyvät, 200 metriä kulki ensimmäisellä vedolla aikaan 0:41 eli 3:34 min/km, mutta aika kasvoi tasaisesti sekunnilla veto vedolta, niin että viimeinen veto oli jo 0:50 eli 4:13 min/km. Lopetimme siis kahden erän jälkeen leikin siihen. Jalat olivat ihan hyytelöä treenin jälkeen.

Torstaina lähdin lenkille puoli kymmeneltä illalla. Tarkoituksena oli tehdä lyhyt, palautteleva verkka, jotta jalat vähän vertyisivät. Ne olivat edelleen väsyneet, ja tietysti myöhäinen juoksuajankohtakin vaikutti. Juoksin lähikulmilla vajaat viisi kilometriä keskitahdilla 6:20 min/km, ja lenkin päätteeksi tein kolme noin viidenkymmenen metrin avaavaa rullausta. Oli kyllä melko tahmeaa etenemistä, mutta tulipahan tehtyä. 

Perjantai-illalla oli vuorossa tunnin kuntopiiri Urheiluhallissa. Verkkailin ennen sitä vartin ajan 2,5 kilometriä Kupittaalla, että sain hyvän alkulämmön. Tällä kertaa kutakin sarjaa oli pidennetty puoleen minuuttiin edellisen 20 sekunnin sijaan. Jokaisen sarjan välissä verkkailtiin muutama kymmenen metriä radalla. Kymmenellä sekunnilla on melkoinen vaikutus, ja nyt sain itseni ihan hikeen. Olin kyllä muutenkin rankasta treeni- ja työviikosta väsynyt, ja odotin vaan pääseväni kotiin.

Lauantaina olin päättänyt juosta töistä kotiin, jotta saisin viikkoon mahtumaan yhden pitkiksenkin. Se jäi kyllä vähän torsoksi, kun kokonaismatka oli vain 13,05 kilometriä. En siis jaksanut juosta yhtään enempää, kuten olin vähän ajatellut, vaan lopetin lenkin, kun pääsin kotiin. Oli melko kylmä ilta, ja maa oli miltei koko matkalta liukas. Senkin vuoksi juokseminen tuntui raskaalta, mutta kyllä se muutenkin oli jotekin tahmeaa. Lisäksi kuusi ensimmäistä kilometriä juoksin liian lujaa, en vain saanut hidastettua tahtiani. Liian kova aloitusvauhti verotti voimia, ja kotiin päästessäni olin aivan loppu. Keskitahdiksi tuli 6:03 min/km, aikaa meni 79 minuuttia. Keskisyke oli 161, joten sekin kertoo jotakin väsyneestä olotilastani. Juoksusta teki liukkaan maan lisäksi epämukavaa ja kivuliasta myös oikeassa jalassa vaivannut penikkakipu. Olen päässyt nyt pohjevamman parannuttua maistamaan penikkavaivaakin ensimmäistä kertaa elämässäni, ja täytyy sanoa, että ikävä on moinen vaiva! Hierominen kyllä auttaa, ja hieroin itse jalkaani vielä illalla. Sunnuntaina kipu oli onneksi poissa, se on sattunut nimittäin rankan treenin jälkeen välillä ihan kävellessäkin.

Sunnuntaina oli lepopäivä, ja kävimme vain lasten uimatunneilla illalla. Kyllä lepo maistuikin!

Tässä vielä treeniviikko kokonaisuudessaan:

MA Mäkivedot x 8, hölkkäpalautus, 130 -  140 m, 4:10 - 4:39 min/km, KS 164, MS 171
       Alku- ja loppuverkat 2,9 km, venyttelyt, loikat, kiihdytykset, liikkuvuus
TI Kehonpainotreeni kotona 30 min
KE 200 m vedot 2 x 4/2' 3:34 - 4:13 min/km MS 173
     Alku- ja loppuverkat 1,8 km, liikkuvuus, loikat, kiihdytykset, venyttelyt
TO Palauttava PK 4,93 km 31:16 min 6:20 min/km KS 152 MS 160, 3 x 50 m rullailut
PE Kuntopiiri 1 h, verkka 2,5 km 15:46
LA Pitkis 13,05 km 1:19 6:03 min/km KS 161 MS 171
SU 30 min uintia lapsen kanssa

Mainittakoon lopuksi, että tänään meni lenkillä 1500 kilometrin haamuraja rikki, olen siis yltänyt henkilökohtaiseen vuosiennätykseen 1508 juostulla kilometrilläni. Ja lisää tulee vielä!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Treenaa sillä tasolla, millä olet

Vuoden lopun paras oivallus.


Jankutan taas tämänsyksyisestä pakkolevostani, mutta kun siitä oli oikeasti hyötyä. Myös henkisesti. Mietin nimittäin treenaamistani syvällisemmin ja tajusin, että olen harjoitellut liian kovaa. Olen uskotellut itselleni olevani paremmassa kunnossa, pystyväni kovempiin vauhteihin ja parempiin tuloksiin. Vetoharjoitukset olen tehnyt seurassa, joka on minua nopeampi. Tämä on lisännyt vettä myllyyni ja saanut minut lähtemään harjoituksiin liian kovaa.

Kehittymiselle ja kunnon kasvamiselle ei ole hyväksi, että rääkkää kehoaan treenistä toiseen maksimikestävyysalueella. Vetoharjoitukset eivät ole tuoneet minulle itseluottamusta, kun olen lähes järjestäen joutunut luovuttamaan lopussa, eli olen tehnyt ensimmäiset vedot omalle tasolleni liian kovaa. Sitten ei olekaan jaksanut enää kiristää tahtia, ja lopussa on ollut ihan puhki. Onnistumisen kokemusta ei ole tullut. 

Kesän ja alkusyksyn hakkasin päätäni seinään ja ihmettelin, kun kuntoni ei tuntunut paranevan eikä kehitystä tapahtunut. Lisäksi pk-lenkkini olivat aina hieman liian kovatempoisia, eikä palautumisellekaan jäänyt riittävästi aikaa. Ilmankos mieliala alkoi laskea ja kova treenaaminen tuntua ikävältä. Pohje meni otolliseen aikaan. Oli pakko pysähtyä parantumaan ja lepäämään. Samalla sain laitettua asioita tärkeysjärjestykseen. Nyt, kun uusimmassa Juoksija-lehdessä silmiini osui australialaisen juoksuvalmentajan Nic Bideaun treeniohjeet, ymmärsin viimein, miten tärkeää on edetä rauhassa tasolta toiselle.

"Harjoittele sillä tasolla millä olet, älä sillä millä luulet olevasi."

Kun antaa itselleen aikaa kehittyä, treenaamisesta tulee mielekästä ja mukavaa. Kun pääsin pohkeen parannuttua takaisin kovempien treenien pariin, itseluottamukseni oli huono ja aloitin siksikin varovasti. En uskaltanut lähteä juoksemaan hirveän kovaa, kun pelkäsin, etten pysty pitämään vauhtia yllä. Minun oli pakko tunnustella, miltä mikäkin vauhti tuntui. Tämä olisi tietysti ollut hyvä oivaltaa jo vauhtikestävyystreenaamisen alkutaipaleella, mutta parempi myöhään ja niin edelleen.

Joka tapauksessa, yllä olevan lainauksen sisäistämisen ansiosta minulla on takana jo useita hyviä treenejä, joiden jäljiltä oloni on ollut voimaantunut ja onnistumisen kokemus antanut minulle valtavasti itseluottamusta ja energiaa. Viimeksi eilen kävi näin. Parasta onnistuneessa treenissä on se, että jos olo ei lenkille lähtiessä olekaan pirtein mahdollinen, onnistuneen suorituksen jälkeen se on sitä ja vielä tuhannesti enemmän. Eilen oli vuorossa noin 14 kilometrin vauhtileikittely. Minulla oli lenkkiä varten maksimissaan pari tuntia aikaa, enkä tykkää yhtään, että juoksemaan lähtiessä on kiire seuraavan ohjelmanumeron pariin. Parempi olisi, kun juoksun jälkeen saisi venytellä rauhassa, syödä kiireettä ja niin edelleen.

Nopeasti matkaan lähdettyäni huomasin kuitenkin, että askel nousi kevyesti ja juoksu rullasi. Ajatuksena oli juosta ensin verkkailua pari kilsaa, ja sitten kilometrit vuoroin hitaasti ja nopeasti alkaen 5:30 min/km tahdista. Kilometritahdin oli määrä kiristyä aina viisi sekuntia edellisestä. Matkan varrella päätin yllättäen muuttaa reittisuunnitelmaani: juoksisin seitsemän kilometriä eteenpäin ja seitsemän takaisin. Näin ei kuluisi turhaa energiaa, jos kokonaismatka loppuisikin kesken ja pitäisi keksiä polkuja lisäkilometreille.

Suunnitelma toimi tämäntyyppisessä treenissä aika hyvin. Kuten aina, takaisinpäin matka tuntui lyhyemmältä. Ja nopeat kilometrit sujahtivat todella nopeasti väliverkkoihin verrattuna! Ensimmäisen nopean kilometrin otin rauhaksiin aiottuun 5:30 tahtiin. Pian kävi selväksi, että tänään onkin hyvä päivä ja varaa kiristää. Toisella nopealla tahti olikin jo 5:14, sitten 5:07. Neljännellä kilsalla edessäni juoksi mies, ja hänen kiinni ottamisestaan sain hirvittävästi voimaa tahdin kiristyessä jo 4:58:aan. Sitten vielä 5:02 ja 4:57. Viimeiselle nopealle kilsalle osui ylämäki, ja ajattelin juostessani, että tätä tahtia jaksan ehkä juuri ja juuri sen laelle, sitten on pakko pysähtyä vetämään henkeä. Mutta mäen päällä voimat eivät olleetkaan loppu ja alamäki rullasi kuin itsestään. Mikä voittajaolo tulikaan, kun sain juostua viimeisenkin tonnin loppuun asti puhtaasti!

Tämäntyyppinen treeni on tosi kiva. Hitaat kilometrit nopeiden välissä kulkevat ihan oikeasti hidasta verkkavauhtia, koska sykkeen haluaa ehtiä antaa tasaantua. Statistiikasta muuten huomaa, että mitä nopeampi kilsa, sitä hitaampi verkka! Niinhän se vauhtikestävyys rakentuu. Pitää osata juosta hiljaa, jotta voi oppia juoksemaan nopeasti.

Olen niin iloinen näistä onnistuneista treeneistäni, että hekumoin niitä varmaan vielä ensi vuonnakin! On tuhat kertaa hienompaa juosta treeni puhtaasti alusta loppuun kiihtyen vähän hitaammalla tempolla kuin uskotella itselleen olevansa kovempi, aloittaa liian lujaa ja hyytyä matkalle.

Viime viikkoon mahtui myös kova mäkivetotreeni (8 x vetoja, palautus hölkäten), voimaharjoittelua sekä kuntosalilla että kuntopiirissä plus pari verkkailua.

Joten tästä taas uuteen viikkoon!




Statistiikkaa kivalta vauhtileikittelyltä.



maanantai 7. joulukuuta 2015

Yllättävää juoksun hurmaa

Juoksija pimeydessä.


Itsenäisyyspäivän pitkis.


Lenkki kulki hyvin hapekkaassa säässä, saavutin jopa runner's highn!


Samppalinnan maauimala talviasussa.


Melko harmaata näin joulukuussa. Reitti on mahtava jokirantaa Koroisilta kohti keskustaa kulkeva tie.


Vähän edempänä tie katkesi tulvivan joen vuoksi.



Juoksemisesta on tullut osa minua. Jos en pääse juoksemaan, minusta tuntuu kuin flunssa olisi vienyt ääneni tai kuume sitoisi minut sänkyyni. Hengitän juoksemisesta. Mutta samalla juokseminen on muuttunut yhtä itsestäänselväksi kuin hengittäminen. Hengittämistä harvoin huomaa ennen kuin se vaikeutuu, se on itsestäänselvyys.

Siksi kamppaileminen reistailevan pohkeen kanssa on saanut arvostukseni juoksemista kohtaan tänä syksynä korostumaan entisestään. Olen alkanut pitää pitkäjänteistä työtä arvossaan ja ymmärtänyt, että kehitys tapahtuu hitaasti, ei yhtäkkiä. Kuvittelin viime keväänä, että vasta alkanut vauhtikestävyystreenaamiseni nostaa minut nopeasti uudelle tasolle, ja olin pettynyt, kun ensimmäinen puolikas toukokuussa kulkikin "vain" samaan aikaan kuin edellisessä elokuussa.

Suhtaudun vauhtikestävyystreeneihin jälleen pelonsekaisella kunnioituksella. Olen kuitenkin alkanut arvostaa myös kehoani, joten en uskottele itselleni, että kuntoni olisi todellista parempi. Osaan lähteä treeniin rauhallisemmin. Silti minua viime maanantaina jännitti, kun edessä olivat pitkät pyramidivedot: 3000 - 2000 - 1000 - 500 - 500. Lähdin ajamaan Ruissaloon, kun satoi räntää ja myrskysi. Odottelin pilkkopimeässä kanssatreenaajiani ja mietin, että ihan varmasti kohta tulee tekstiviesti, että treenit peruttu sään vuoksi. Ei tullut viestiä, tuli treenikaverit. Hullua sakkia.

Toteutimme vedot Kansanpuiston vetosuoralla siten, että Marianne, joka juoksee kovempaa, teki treenin täysmittaisena, ja kun hän kääntyi, minäkin käännyin. Näin saimme palautusajat suhteellisen samanpituisiksi. Itseluottamukseni ei treenin alussa ollut todellakaan korkealla. Lähdin matkaan ajatuksella, että juoksen rennon kovaa eikä meno saa olla niin kiivasta, että voimat loppuvat. Tavoite oli pitää vauhti alle 5:20 min/km, ja ajattelin tuonkin vauhdin olevan minulle aika kova. Puolivälissä sain kuulla eteneväni noin vitosen tahtia. Oli oikeasti helpompi juosta, kun hyytävässä pimeydessä näki edessään Mariannen selän. Kolmen tonnin toteutuma oli minulla 2,67 km / 13:58 / 5:14 min/km. Olin erittäin ilahtunut ja lähdin tavoittelemaan kahdelle tonnille kutakuinkin samaa vauhtia. Toteutuma oli 1,82 km / 9:28 / 5:12. En halunnut hyytyä, ja siksi en yrittänytkään mennä kovempaa. Tuuli kovaa, ja jossakin kohdassa kuulin yläpuolellani katkeavan oksan äänen. Piti vain toivoa, ettei se tipahda päälleni, mutta onneksi oksa humahti maahan jossakin selkäni takana.

Tonnin vedon juoksin niin, että käännyin takaisin jo puolen kilsan kohdalla. Toteutuma oli 1,01 km / 5:09 min / 5:06 min/km. Sitten juoksin vielä 2 x 500 m, ne kulkivat tahtiin 4:51 ja 4:54. Palautusaika kunkin vedon jälkeen oli kolme minuuttia. Treenin jälkeen olin voimissani ja puhkuin rakkautta juoksuun. Olin innoissani, että olin kerrankin saanut kiristettyä tahtia loppuun asti ja osannut jakaa voimani oikein. Sain rutkasti itseluottamusta ja tunsin, että näin sitä vauhtikestävyyttä pitääkin rakentaa: aloittaa tasolta, jonka saa tehtyä puhtaasti läpi ja siitä sitten tasaisesti kiristää. Ensi kerralla uskallan aloittaa jo hieman kovempaa.

Tiistaina menimme tekemään rennot kiihdytykset Orikedolle. Siellä alusta on mitä parhain: kovaa hiekkatietä, jossa ei ole kuoppia tai muita epätasaisuuksia, ja suora viettää loivasti alaspäin. Menimme yhteensä kuusi vetoa, joille matkaa tuli noin 160 metriä kullekin. Harjoittelin käsien asentoa ja askelen rullaavuutta. Treenin jälkeen valmentaja tarkasti juoksuasentoni, ja sain askelen näyttämään kuulemma ihan oikean juoksijan askeleelta. Tyypillisesti askeleeni pyörii liikaa päkiöillä, minkä vuoksi pohkeeni ovatkin koko ajan liian suurella rasituksella. Nyt ajattelin jokaista askelta pienenä loikkana, minkä lisäksi nostin jalkaani ylemmäs: vaikutelma oli huomattavasti taloudellisempi ja kevyempi. Päätin keskittyä askellukseen seuraavalla pitkällä lenkillä.

Keskiviikkona oli lepopäivä, torstaina taas mäkivedot. Lähdin lenkille vasta iltakahdeksalta, kun oli jo todella pimeää. Kuntorata oli kuitenkin valaistu, ja sateen jäljiltä ilma oli raikas. Verkkailin reilut 2,5 kilometriä Pääskyvuoreen, jossa testasin kyseisen mäen mäkivetotarkoitukseen ensimmäisen kerran. Se oli aika sopiva: lyhyehkö eikä liian jyrkkä. Unohdin liikkuvuusharjoitukset ja kiihdytykset ennen varsinaista treeniä! Vedot kulkivat kuitenkin ihan hyvin. Vasta seitsemännellä pohkeessa alkoi tuntua, mutta juoksin kahdeksannen vielä suunnitelman mukaan. Sitten verkkailin hieman pidempää reittiä kotiin, eikä jalka tuntunut pahalta. Sen verran sitä kuitenkin halusin säästää, että perjantaina tyydyin tekemään puolen tunnin lihaskuntotreenin kotona. Ulkona satoi kaatamalla, eikä myräkälle näkynyt loppua.

Lauantaina olimme laivalla, ja sunnuntaina onnistuin sujahtamaan parin tunnin sadetauon ajaksi pitkälle lenkille. Edellinen puhdas pitkä pk-lenkkini on juostu luultavasti kesällä! Lähdin matkaan ajatuksenani nauttia. Ja niinhän siinä kävikin. Jalat veivät mennessään, luureista kuului hyvää musiikkia ja jo kolmannen kilometrin kohdalla huomasin kylmien väreiden kulkevan selkäpiitäni pitkin: minulle se on merkki siitä, että olen saavuttanut runner's high'n, tuon maagisen olotilan, jossa voisin jatkaa juoksemista loputtomiin. Jo sitä oli odotettukin! Tuuli oli myrskyisä, huomasin saaneeni juosta alkumatkan myötätuulen puhaltamana, mutta vastatuulessa kamppaillessani sitä vasta tunsikin elävänsä! Pääsin lenkillä kauan kaivattuun superminätilaan, jossa tunnen olevani kepeä, lähes painoton, ja miltei yhtä ympäristöni kanssa. Oli sitä paitsi mahtava katsella harmaata, mutaista ja luonnonvoimien riepottelemaa joulukuun maisemaa. Tuollaisten lenkkien jälkeen tuntee elävänsä ja tietää, miksi huonojen juoksujen jälkeen kannattaa lähteä lenkille vielä ainakin kerran: kun se hyvä juoksu tulee, sitä ei voita mikään.

Lenkille tuli mittaa 20,3 kilometriä, keskivauhti oli 6:06 min/km, aikaa meni 2:03. Keskisyke oli 160, mikä ajoittaisessa vastatuulessa pyristellessä oli ihan ok.