maanantai 14. joulukuuta 2015

Treenaa sillä tasolla, millä olet

Vuoden lopun paras oivallus.


Jankutan taas tämänsyksyisestä pakkolevostani, mutta kun siitä oli oikeasti hyötyä. Myös henkisesti. Mietin nimittäin treenaamistani syvällisemmin ja tajusin, että olen harjoitellut liian kovaa. Olen uskotellut itselleni olevani paremmassa kunnossa, pystyväni kovempiin vauhteihin ja parempiin tuloksiin. Vetoharjoitukset olen tehnyt seurassa, joka on minua nopeampi. Tämä on lisännyt vettä myllyyni ja saanut minut lähtemään harjoituksiin liian kovaa.

Kehittymiselle ja kunnon kasvamiselle ei ole hyväksi, että rääkkää kehoaan treenistä toiseen maksimikestävyysalueella. Vetoharjoitukset eivät ole tuoneet minulle itseluottamusta, kun olen lähes järjestäen joutunut luovuttamaan lopussa, eli olen tehnyt ensimmäiset vedot omalle tasolleni liian kovaa. Sitten ei olekaan jaksanut enää kiristää tahtia, ja lopussa on ollut ihan puhki. Onnistumisen kokemusta ei ole tullut. 

Kesän ja alkusyksyn hakkasin päätäni seinään ja ihmettelin, kun kuntoni ei tuntunut paranevan eikä kehitystä tapahtunut. Lisäksi pk-lenkkini olivat aina hieman liian kovatempoisia, eikä palautumisellekaan jäänyt riittävästi aikaa. Ilmankos mieliala alkoi laskea ja kova treenaaminen tuntua ikävältä. Pohje meni otolliseen aikaan. Oli pakko pysähtyä parantumaan ja lepäämään. Samalla sain laitettua asioita tärkeysjärjestykseen. Nyt, kun uusimmassa Juoksija-lehdessä silmiini osui australialaisen juoksuvalmentajan Nic Bideaun treeniohjeet, ymmärsin viimein, miten tärkeää on edetä rauhassa tasolta toiselle.

"Harjoittele sillä tasolla millä olet, älä sillä millä luulet olevasi."

Kun antaa itselleen aikaa kehittyä, treenaamisesta tulee mielekästä ja mukavaa. Kun pääsin pohkeen parannuttua takaisin kovempien treenien pariin, itseluottamukseni oli huono ja aloitin siksikin varovasti. En uskaltanut lähteä juoksemaan hirveän kovaa, kun pelkäsin, etten pysty pitämään vauhtia yllä. Minun oli pakko tunnustella, miltä mikäkin vauhti tuntui. Tämä olisi tietysti ollut hyvä oivaltaa jo vauhtikestävyystreenaamisen alkutaipaleella, mutta parempi myöhään ja niin edelleen.

Joka tapauksessa, yllä olevan lainauksen sisäistämisen ansiosta minulla on takana jo useita hyviä treenejä, joiden jäljiltä oloni on ollut voimaantunut ja onnistumisen kokemus antanut minulle valtavasti itseluottamusta ja energiaa. Viimeksi eilen kävi näin. Parasta onnistuneessa treenissä on se, että jos olo ei lenkille lähtiessä olekaan pirtein mahdollinen, onnistuneen suorituksen jälkeen se on sitä ja vielä tuhannesti enemmän. Eilen oli vuorossa noin 14 kilometrin vauhtileikittely. Minulla oli lenkkiä varten maksimissaan pari tuntia aikaa, enkä tykkää yhtään, että juoksemaan lähtiessä on kiire seuraavan ohjelmanumeron pariin. Parempi olisi, kun juoksun jälkeen saisi venytellä rauhassa, syödä kiireettä ja niin edelleen.

Nopeasti matkaan lähdettyäni huomasin kuitenkin, että askel nousi kevyesti ja juoksu rullasi. Ajatuksena oli juosta ensin verkkailua pari kilsaa, ja sitten kilometrit vuoroin hitaasti ja nopeasti alkaen 5:30 min/km tahdista. Kilometritahdin oli määrä kiristyä aina viisi sekuntia edellisestä. Matkan varrella päätin yllättäen muuttaa reittisuunnitelmaani: juoksisin seitsemän kilometriä eteenpäin ja seitsemän takaisin. Näin ei kuluisi turhaa energiaa, jos kokonaismatka loppuisikin kesken ja pitäisi keksiä polkuja lisäkilometreille.

Suunnitelma toimi tämäntyyppisessä treenissä aika hyvin. Kuten aina, takaisinpäin matka tuntui lyhyemmältä. Ja nopeat kilometrit sujahtivat todella nopeasti väliverkkoihin verrattuna! Ensimmäisen nopean kilometrin otin rauhaksiin aiottuun 5:30 tahtiin. Pian kävi selväksi, että tänään onkin hyvä päivä ja varaa kiristää. Toisella nopealla tahti olikin jo 5:14, sitten 5:07. Neljännellä kilsalla edessäni juoksi mies, ja hänen kiinni ottamisestaan sain hirvittävästi voimaa tahdin kiristyessä jo 4:58:aan. Sitten vielä 5:02 ja 4:57. Viimeiselle nopealle kilsalle osui ylämäki, ja ajattelin juostessani, että tätä tahtia jaksan ehkä juuri ja juuri sen laelle, sitten on pakko pysähtyä vetämään henkeä. Mutta mäen päällä voimat eivät olleetkaan loppu ja alamäki rullasi kuin itsestään. Mikä voittajaolo tulikaan, kun sain juostua viimeisenkin tonnin loppuun asti puhtaasti!

Tämäntyyppinen treeni on tosi kiva. Hitaat kilometrit nopeiden välissä kulkevat ihan oikeasti hidasta verkkavauhtia, koska sykkeen haluaa ehtiä antaa tasaantua. Statistiikasta muuten huomaa, että mitä nopeampi kilsa, sitä hitaampi verkka! Niinhän se vauhtikestävyys rakentuu. Pitää osata juosta hiljaa, jotta voi oppia juoksemaan nopeasti.

Olen niin iloinen näistä onnistuneista treeneistäni, että hekumoin niitä varmaan vielä ensi vuonnakin! On tuhat kertaa hienompaa juosta treeni puhtaasti alusta loppuun kiihtyen vähän hitaammalla tempolla kuin uskotella itselleen olevansa kovempi, aloittaa liian lujaa ja hyytyä matkalle.

Viime viikkoon mahtui myös kova mäkivetotreeni (8 x vetoja, palautus hölkäten), voimaharjoittelua sekä kuntosalilla että kuntopiirissä plus pari verkkailua.

Joten tästä taas uuteen viikkoon!




Statistiikkaa kivalta vauhtileikittelyltä.



2 kommenttia:

  1. Luin juuri saman jutun ja voin allekirjoittaa kaiken, mistä puhut. Ei juurikaan lisättävää. Kehitystä tapahtuu, kun malttaa pitää tahdin välillä mukavan matalanakin. Treenien tehoissa pitäisi olla selkeitä eroja. Oon itse yrittänyt kiinnittää nyt huomiota just samoihin asioihin. Voisikin olla ensi vuoden tavoite: tarkkailla vähän tarkemmin noita treenitasoja ja malttaa treenata oikeasti sillä omalla tasolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yhdyn tavoitteeseen! Oli mielenkiintoista lukea myös huipulle uudestaan tähtäävän Annemari Sandellin haastattelu Turun Sanomista (10.12.). Hänkin kertoo aikoinaan kuvitelleensa, että mitä kovempaa treenaa, sitä kovempaa pääsee.

      Poista