lauantai 6. helmikuuta 2016

Pitkästä aikaa lenkki ulkona!

Perillä kohteessa! Erittäin ajoissa!

Yhtäkkiä olo alkoi tuntua kummallisen tahmealta. Meneillään on kevyt viikko, ja sen aikana ehdin yleensä monet kerrat ihmetellä, miten onkin niin lepsu meininki. En selvästi ole vieläkään oppinut ottamaan rennosti. Kerran kesken kovan viikon yhden ainoan vapaapäivän huomasin miettiväni, milloin sitä taas treenataan kunnolla.

Kevyt viikko on saattanut osaltaan vaikuttaa siihen, että mieleni alkaa huutaa toimintaa, vaikka kehoni palautuu tyytyväisenä. Mutta nyt kyse oli jostain muusta. Katselin heiaheiaa, johon edelleen merkkaan kaikki harjoitukseni tunnontarkasti. Ja sieltäpä löysinkin syyn kummalliseen tehottomuuteeni. Jotenkin salakavalasti minulle oli kehittynyt peräti yli kahden viikon tauko siitä, kun viimeksi juoksin ulkona! Käsittämätöntä! Ja se edellinen ulkolenkkinikin oli muutaman kilometrin palautteleva pk -22 asteen pakkasessa. Joten eipä ihme, että oli vihdoin ja viimein päästävä vähän tuulettamaan aivoja ja mieltä raikkaaseen ulkoilmaan.

Yksi tärkeimmistä asioista juoksuharrastuksessani on aina ollut minulle ulkoilmassa liikkuminen, säätilasta välittämättä. Sisäliikunta käy pidemmän päälle liian tunkkaiseksi ja alkaa maistua liiaksi suoritukselta. Pidän kyllä hallitreeneistä, vaikka hallin kuiva ilma käykin henkeeni ja saa minut aivastelemaan. Mattojuoksukin on ihan ookoo - silloin tällöin. Mutta ei koko ajan.

Torstainen kiihtyvä mattojuoksu ei sitä paitsi sujunut kovin hyvin. Ajatuksena oli juosta kiihtyvä kymppi, mutta jaksoin kiihdytellä vain 7,5 kilometriin saakka, jonka jälkeen juoksin pari kilometriä verkkaa ja kolme kiihdytystä. Pystyn juoksemaan noita kiihtyviä lenkkejä huomattavasti paremmin ulkona ja koventamaan vauhtejanikin paljon pidempään. En tiedä, miksi matolla se tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta. Ehkä se on raittiin ilman ja hapen puute, ehkä virikkeiden vähyys. Mitäpä siinä matolla voi muuta tehdä kuin kuunnella musiikkia ja tuijottaa tyhjyyteen. Lyhyemmät vedot, tai jopa tonninkin vedot toimivat matolla vielä ihan hyvin, mutta tuo kiihtyvä ei saa minulta kiitosta.

Päätin siis tehdä viikon pitkiksen työmatkajuoksuna. Oikein ilahduin, kun katsoin aamulla ikkunasta ja huomasin ulkona tuiskuttavan lunta. Lähdin hyvissä ajoin: jopa kolme tuntia ennen työvuoron alkamista, koska en ollut varma uuden reittini pituudesta ja halusin varmistua, että ehdin käydä rauhassa suihkussa.

Ja miten mahtavalta juokseminen tuntuikaan! Oli kerrassaan taivaallista juosta märässä lumisateessa vastatuulen ajoittain piiskatessa kasvojani. Rakastan sitä oloa, joka tulee, kun harrastaa urheilua vähän vaativammissa luonnonoloissa. Vaikka nyt juoksinkin kaduilla, kadut olivat auraamattomat. Askel tuntui nousevan aika kevyesti, ja 17 kilometrin keskivauhdiksi tuli 5:55/km. Aikaa meni 1:40. Keskisyke oli kyllä niinkin hurja kuin 165, mutta pistän sen tuulen, lumisateen ja hangessa juoksemisen piikkiin.

Kaipaan taas poluillekin juoksemaan, konkreettisesti luonnon keskelle, sillä rakastan metsää. Olisi kivaa, jos täällä Turussa olisi jokin aktiivinen polkujuoksuporukka, jonka mukaan pääsisi lenkkeilemään. Täytyykin ottaa asiasta selvää!

Sitten loppuun vielä kysymys, että minkälaisia juoksutakkeja te talvikeleillä käytätte? Kuumaverisenä minulla on asian suhteen pienoinen ongelma, sillä liian kuumaa takkia en voi pukea ylleni tai uin hiessä, mutta tämänpäiväisen vaatetukseni vuoksi uin sulaneissa lumihiutaleissa ja hiessä. Tarvitsisin siis jonkin vedenpitävän takin, joka ei kuitenkaan olisi liian paksu ja hengittäisi hyvin. Ehdotuksia? Tänään tuulisessa nollakelissä minulla oli tavallinen tekninen juoksupaita, paksumpi juoksuhuppari ja ohut tuulitakki, joka ei pidä vettä.


Tuiskusta ja hangesta huolimatta lenkki kulki tänään kevyesti.


Työmatkan voi hyödyntää viikon pitkiksenäkin.

2 kommenttia:

  1. Kovin aktiiviseksi en sanoisi mutta Facebookissa löytyy Turku trail runners sivusto jossa viikottain joku hakee lenkkiseuraa poluille. :)

    VastaaPoista