Siirry pääsisältöön

Vitosen testijuoksu 20.2.


Tänään seisoin puoli yhdentoista jälkeen Ohikulkutien varrella pyörätiellä ja tepastelin edestakaisin hermostuksissani. Sanoin ääneen juoksukaverilleni Mariannelle, että tunne on sama kuin muinoin teatteria harrastaessani ennen näyttämölle menoa.

"Mitä ihmettä minä teen täällä, miksi ihmeessä itseäni näin kiusaan? Miksen vain voi maata sohvalla ja syödä sipsejä??"

Turun alueella järjestetään virallinen testijuoksu joka kuun kolmantena lauantaina. Valittavana on 5:n, 10:n, tai 15 kilometrin matka, ja palkkioksi saa virallisen ajan. Syksyllä testit juostiin Ruissalossa, mutta nyt teiden ollessa osin jäässä testi juostaan Ohikulkutiellä. Syksyllä en päässyt mukaan pohjerevähdyksen ja työvuorojen vuoksi, tammikuussa pakkasta oli -12 astetta, jolloin juoksin kovan vitosen matolla. Silloin aika oli 24:53, mutta matolla vauhti on luonnollisesti aina hivenen parempi, kun ei ole ilmanvastusta eikä korkeuseroja. Tosin silloin säädin matolle kaltevuudeksi 0,5 astetta, mutta ei se silti sama ole.

Testijuoksussa juoksee ihan oikeita juoksijoita, ja hitaammat ovat aina vähemmistönä. Tällä kertaa hitaampia ei ollut mukana juuri lainkaan, joten sain pitää perää puolet matkasta. Eipä se juuri haitannut, mutta alkuvauhtini oli ihan liian kova, kun kova joukko vetäisi minut imuunsa, vaikka asemoiduinkin hännille. Ensimmäinen kilometri kulki aikaan 4:30, joten tahtini hiipui tasaisesti loppua kohden. Kääntöpaikka oli 2,5 kilometrin kohdalla ja siinä aikani oli 12:00.

Takaisinpäin juostessa oli vastatuuli ja muutama nousu. Hieman kääntöpaikan jälkeen tuli ensimmäinen kymppiä juokseva mies vastaan höyhenenkevyin askelin. Pakko myöntää, mutta hyydyin niin pahasti, että niiden nousujen jälkeen oli käveltävä muutama metri. Mietin jopa kaksi kertaa ihan tosissani keskeyttämistä. Ajattelin, että luikahdan pyörätien vieressä olevan joutomaan läpi ja kävelen kaikessa hiljaisuudessa autoille.

Parannettavaa on hapenotossani, sillä verenmaku suussa mentiin. Harmittaa vähän, että lähdin niin sokeana juoksemaan, mutta muistaapa taas ensi kerralla, että menee tekemään vain ja ainoastaan omaa juoksuaan. Loppuaika oli 25:44, keskitahti 5:08. Alle viiden on päästävä seuraavalla kerralla ehdottomasti. Tarkoittaa pään kylmänä pitämistä lähdössä ja oman vauhdin löytämistä.

Mahtavaa, että tuollaisia maksuttomia testijuoksuja järjestetään, jossa saa loistavan vauhtikestävyystreenin. Vauhdit kasvavat ja kisakunto kohenee!

Vauhdit ovat onneksi kasvussa. Viime keskiviikkona tein matolla 14,5 kilometrin vauhtileikittelyn, eli juoksin ensin pohjalle kaksi kilometriä verkkaa ja sen jälkeen joka toisen kilometrin kovaa ja joka toisen hidasta kiihdyttäen kovia vauhteja. Kuusi kilsaa olivat kovia, ja tahdit menivät 5:10, 5:05, 5:00, 4:55, 4:50 ja 4:45. Vasta viimeinen otti vähän kovemmin. Katselin harjoituspäiväkirjaani tammikuun lopulta, jolloin viimeksi juoksin matolla vastaavan vauhtileikittelyn. Silloin kovat tahdit olivat 5:21, 5:18, 5:15, 5:12, 5:08 ja 5:05. Joten jotain on tapahtunut!

Ja turha vissiin mainita, että testijuoksun jälkeen puhkuin taas hyvää oloa ja mieltä. Running is my therapy, definitely!

Ensi viikko on vihdoin kevyt viikko, sillä tässä on ollut nyt pari viikkoa sellaista semikovaa kovien viikkojen perään. Mahapöpökin vaivasi. Yritän nyt myös ryhdistäytyä viikkoraporttien kirjoittamisessa, jotta näkee tätä omaa treenaamista itsekin vähän järjestelmällisemmin.



Mukavaa viikonloppua!


Hyvä lenkki, parempi mieli!


Seiskan old school iltalenkki piristää mieltä.


Tässä lähdetään hakemaan vauhtia 14 kilsan mattojuoksulla.

Kommentit

  1. Olipa kiva kuulla tästä mahdollisuudesta juosta testilenkkiä! Ehkä uskaltaudun joku kerta mukaan, niin sitten sä et ainakaan joudu peränpitäjäksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oivallinen vauhtikestävyyslenkkimahdollisuus tuo on! Nyt kun on kerran uskaltautunut mukaan, tekee mieli menn pian uudestaan. Ja sitten juoksen itseäni vastaan enkä yritä tavoitella kuuta taivaalta :)

      Poista
  2. Hienoa! Onhan nuo aina hyviä treenejä ja opettavaisia juttuja, vaikka ei olisikaan mennyt vauhdinjako nappiin. Porukan mukana on ihan liian helppo lähteä rynnimään, se on totta. Ja varsinkin, jos tietää, että on kovassa seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, opettavaista touhua! Hyvä että tuollaisia järkätään :)

      Poista
  3. Vautsi! Oot kehittynyt tosi paljon! :) Toi on kyllä ehdottomasti terveellinen kiusaamismuoto! :)Itsellä tuo lähdön maltillisuus tuottaa lähes aina ongelmia, varisinkin jos takana on pitkä kevyt jakso, ja tuntuu että kroppa on täynnä energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Täytyy se kait uskoa, että vauhdit ovat nousussa, vaikka usein tuntuu, että hidasta hidasta on... :D

      Poista
  4. Hienoa, että tuollaisia testauksia järjestetään. Täytyypä tsekata, josko jossain lähistöllä olisi vastaavia ilmaisia tarjolla. Epäilen tosin, sillä täällä kaikesta otetaan euro jos toinenkin.

    Hurjaa vauhtia kipitit! Onnittelut hienosta suorituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava mahis on kyllä! :) odottelen jo seuraavaa kertaa, että pääsen kokeilemaan josko vauhdinjakoni onnistuisi vähän paremmin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …