sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Karhu-viesti 9.4.

Lauantaina vuorossa oli Karhu-viesti, jossa urhea joukkueemme Mainiot mailerit kirmasi Raumalta Poriin. Sarjamme oli miesten kunto- ja erikoisjoukkueet, johon sai osallistua sekajoukkueetkin. Heti kättelyssä pitää hehkuttaa, että oli kyllä hauskin tapahtuma ikinä, eikä vähiten siksi että porukassa edettiin kohti yhteistä tavoitetta.

Olin ollut koko viikon vähän väsynyt, töistä ja sunnuntain Tulppaanijuoksusta. Torstaina juostu kiihtyvä 8km ja viidensadan veto eivät menneet mainittavasti, samaten perjantain verkka oli raskas. Jalat painoivat, eikä juoksu oikein kulkenut. Mietin, mahdoinko saada lapsilta jonkinasteisen flunssatartunnan vai oliko kyse vain väsymyksestä ja ehkä siitepölystä. Silmät vuotivat, ja olo oli jotenkin limainen mutta ei varsinaisesti kipeä.

Lauantaiaamuna lähdimme matkaan puoli yhdeltätoista, tai kyytini saapui noukkimaan minut silloin. Haimme vielä Mariannen rautatieasemalta ja suuntasimme kohti Raisiota, josta yksi vahvistus hyppäsi mukaan. Siitä nokka kohti Laitilaa, jossa meillä oli treffit joukkueen kolmen muun jäsenen kanssa. Idea Karhu-viestiin osallistumisesta tuli valmentajaltamme, joka on osallistunut juoksuihin useana vuonna erilaisissa kokoonpanoissa. Hän oli koonnut myös tämänkertaisen porukan, josta osa oli minulle ennestään tuttuja, osan tapasin ensimmäistä kertaa. Seitsenhenkinen joukkueemme oli herättänyt juoksua harrastavissa työkavereissani hämmästystä, sillä riveissämme oli kaksi moninkertaista pika- ja keskimatkojen Suomen mestaria menneiltä vuosilta. Heiltä saimme neuvon vastata työkavereiden kyselyihin, mitä olemme heille joutuneet osallistumisesta maksamaan, että miljoonan per henkilö, ja he ovat kuulemma vain porukan heikoimmat lenkit. Heh heh. 

Huumoria piisasi, siitä kertoi jo joukkueemme nimi. Minulle osui Raumalta lähtevien juoksijoiden toinen viestiosuus, joka oli pituudeltaan 7,9 kilometriä ja profiililtaan melko mäkinen. Saimme Mariannen kanssa osaksemme paheksuntaa juoksukellojen ja etenkin sykevöidemme vuoksi, koska kisoissa on kuulemma itsestään selvää että sykkeet ovat maksimit eikä niitä tarvitse mistään kellosta tuijottaa. Luovuimme vöistämme pitkin hampain, mutta kellot jäivät käteemme. Parasta vauhdin seurantaa on varmasti omien tuntemustensa kuulosteleminen, mutta halusin olla perillä myös kelloni näyttämistä vauhdeista sekä jäljellä olevasta matkasta. Minä sain huvittuneita katseita myös käsivarteeni sitomastani puhelimesta, josta ilmoitin kuuntelevani musiikkia. Eihän kukaan kisoissa mitään musiikkia kuuntele, mutta edelleen uskoin saavani siitä lisäbuustia askeleeseeni. Mietintää aiheutti myös pukeutuminen, sillä sää oli aika lämmin, plussaa noin 8 astetta mutta ripotteli silloin tällöin vettä. En ollut tänä keväänä vielä juossut niin lämpimässä kelissä, joten en ollut varma miten paljon uskaltaisin kerroksia vähentää. Onneksi päädyin vain yhteen juoksupaitaan ja trikoisiin, muuten olisi tullut tukalan kuuma. Päähän ja kaulaan jääneet juoksuhuivit olivat liikaa.  

Ehdin hyvissä ajoin vaihtopaikalle, jossa verkkailin rauhaksiin pari kilsaa, tein kaikki liikkuvuusharjoitukset ja vielä kolme kiihdytystä. Siinä vaiheessa paikalla oli jo todella paljon porukkaa, ja suurin osa oli miehiä. Menin varsinaiselle vaihtosuoralle venyttelemään, ja odottelin viestijoukkueen aloittajaamme tulevaksi noin viiden minuutin päästä. Tajusin, etten muistanut yhtään, minkävärinen paita hänellä oli, mutta onneksi muistin, että niin juu, meillähän on sama numero 53 rinnassamme. Yhtäkkiä näin ykkösemme lähestyvän odottamaani aikaisemmin erittäin kovaa vauhtia ja hyppäsin näkösälle bussipysäkiltä, jossa olin vielä venyttelemässä. Vaihto meni hyvin ja pääsin matkaan. 

Ensimmäisen osuutemme juoksijan keskitahti oli 3:53/km. Alueella oli tuossa vaiheessa siis todella kovakuntoista porukkaa, sinne juostiin ja sieltä lähdettiin hyvin rivakkaa vauhtia. Menomeininki tarttui tietysti minuunkin, ja annoin mennä, vaikka samalla yritin pitää huolen, etten ihan heti hyytyisi. Alkutaipale oli aika tasaista, mutta sitten alkoivat hivuttavat ja pitkät nousujohteiset linjat. Niiden vastapainoksi oli kyllä pitkiä laskujakin, mutta kyllä niitä nousuja taisi enemmän olla. Jälkikäteen valmentaja arvioi, että minulle taisi osua kisan raskain osuus vaikka kisaprofiili oli antanut odottaa vähän muuta. Huohotin jo ensimmäisellä kilometrillä ihan kunnolla, mutta happi kulki ja askel nousi, joten mikäs siinä oli mennessä. Ensimmäisen kilsan keskitahti oli 4:39, mutta ohitseni lipui tasaiseen tahtiin todella kovaa juoksevia miehiä. Koko 7,9 kilometrin matkalla minut ohitti arviolta 15 - 20 miestä ja kolme naista. Itse ohitin yhden naisen. Kenenkään peesissä en pystynyt pysyttelemään. 

Toisella kilometrillä osuus oli kovin nousujohteinen, joten vauhtini luonnollisesti hiipui, mutta pyrin pitämään sen kuitenkin koko ajan sellaisena, että olin hengästynyt. Menin niin kovaa kuin jaksoin mutten niin kovaa että olisin vetänyt itseni piippuun. Toisen kilometrin keskivauhti oli vain 5:13 ja kolmannen 5:14, noihin kilometreihin osuikin ylsi pitkäkestoinen nousu. En kuitenkaan juostessa pannut erityisesti merkille noita nousuja, yritin vain keskittyä etenemään niin lujaa kuin pystyin. Joillain näillä main kokonaismatka 7,9 kilometriä tuntui ajatuksen tasolla liian pitkältä, ja ajattelin että viisi kilometriä tätä kyytiä olisi riittänyt ihan sopivasti. Välillä ajattelin, että mitä jos voimani yhtäkkiä loppuvat ja joudun turvautumaan apostolinkyytiin. Seuraavalla vaihtopaikalla odottava huippujuoksija saattaisi olla vähän tympääntynyt.

Vääjäämättömästi kuitenkin etenin kohti määränpäätäni. En huomannut, että jalkani olisivat olleet erityisen väsyneet tai niihin olisi koskenut sen kummemmin. Takareisien poltteesta tiesin, että ammensin voimaa oikeasta lähteestä. Jossakin tässä kohtaa puolet joukkueestamme ajoi ohitseni seuraavalle vaihtopaikalle ja kiljui kannustushuutoja niin kovaa, että lensin niiden voimalla ainakin puoli kilsaa eteenpäin. Kolmannen kilometrin jälkeen alkoi helpompi osuus, ja taival kääntyi vähän laskuun. Maantien laidassa juostessani näin edessäni pitkät suorat ja horisontissa aina tulevan nousun tai laskun. Ajattelin, että juoksen ainakin viimeisimpään näkemääni sähkötolppaan asti niin lujaa kuin jaksan ja mietin tilannetta taas sen jälkeen uudestaan. Ihmeekseni voimani eivät minkään tolpan kohdalla ehtyneet, vaan sain asetettua itselleni seuraavan tavoitteen ja taas sitä seuraavan ja niin edelleen. Pian oli matkan puoliväli saavutettu, ja huomasin tuumivani, että minulla tuntuu olevan enemmän voimia jäljellä neljän kilometrin jälkeen kuin edellisviikonlopun kisoissa. Neljäs ja viides kilometri kulkivat tahtiin 5:07 ja 5:01. En tiennyt juoksevani näin kovaa, sillä aina kun vilkaisin kelloani, se näytti keskitahdiksi 5:10. Ajattelin, että ihan hyvinhän tämä taitaa mennä väsyneestä olostani huolimatta.

Valmentaja oli ennen juoksua arvioinut, että taitan matkan vitosen keskitahtia, itse en siihen uskonut yltäväni. Olinhan vain vajaa viikko aikaisemmin juossut hyvävoimaisena 5 kilometriä tahtiin 5:02/km. Tasavauhtisilla vk-lenkeillä en kahdeksalla kilometrillä ollut vitosen tahtiin päässyt. Yhtäkkiä edessä oli kyltti, että saavumme Eurajoelle, ja tiesin määränpään häämöttävän jo ihan lähellä. Matkaa oli enää pari kilometriä. Kuudes kilsa kulki tahtiin 4:55, se oli loivaa alamäkeä.

Sitten alkoi melko tappavalta vaikuttava nousu, ja muistin että se olisi jatkunut aina vaihtopaikalle saakka. Tien laidassa oli kyltti, joka kertoi, että vaihtoon on enää kilometri, kun oma kelloni näytti 6,4 kilometriä juostuksi. En tiennyt, uskaltaisinko luottaa kyltin tietoon, sillä olin varautunut juoksemaan vielä 1,5 kilometriä eli yhden Karikon lenkin verran. Sitten pääsin nousun laelle ja aloin nähdä vaihtopaikan häämöttävän kaukana edessäni. Kelloni näytti jo yli 7,4 kilometriä, joten sen täsmällisyyteen ei voinut luottaa. Jäljellä ei kuitenkaan ollut enää yhtäkään nousua, kuten olin luullut, vaan tasaista suoraa loppuun saakka. Seitsemäs kilometri eli viimeinen nousu kulki tahtiin 5:19.

Sitten annoin mennä, tiesin ettei minun tarvitse säästellä voimiani enää yhtään. Tunne oli mahtava. Olin saamaisillani oman osuuteni loppuun, ja olin innoissani, kun sain saapua vaihtopaikalle täyttä kyytiä. Adrenaliini jylläsi veressäni, enkä osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, joka minut valtasi, kun taputin entistä Suomen mestaria olalle vaihdon merkiksi ja sain häneltä vielä kannustukset hyvin menneestä juoksusta. Viimeiset 900 metriä juoksin tahtiin 4:58. Mikä olo! Nyt saisin keskittyä kannustamaan muita ja ottamaan rennosti, kun oma työni oli tehty. Oma kelloni näytti loppuajakseni 39,18 ja keskitahdiksi 5:04, matkan pituudeksi puolestaan 7,77. Olin aivan innoissani, sillä jos puolitehoisella olollani sain aikaan tällaisen juoksun, voisin toukokuun alussa juostavalta puolikkaalta odottaa hyvinkin ihan hyvää ennätystä. 

Tapahtumajärjestäjä päivitti varaslahto.net-sivuille tuloksia kiitettävää tahtia, ja omanikin läjähti silmilleni alle viidessä minuutissa. Voitte ehkä kuvitella, etten uskonut silmiäni, kun näin, että virallinen aikani tuolla supermäkisellä 7,9 kilometrin matkalla oli 39,17 ja keskitahti 4:58! Olin niin onnellinen, etten tiennyt miten päin olisin ollut. Mutustin proteiinipatukkaa ja vaihdoin märät vaatteeni ja hymyilin ja sönkötin taukoamatta jotain mitä en enää edes muista. Sitten ajettiin taas eteenpäin ja huudettiin ikkunasta kannustushuutoja ja vietiin viides osuutemme lähtöpaikalleen verkkailemaan. Pysyttelin liikkeessä ja verryttelin kevyesti jalkojani, jotka alkoivat pikkuhiljaa tuntua raskaammilta ja väsyneemmiltä. Tarkkailin puhelimestani joukkueemme pärjäämistä, ja minun jälkeeni kaksi seuraava osuutta taittuivat huikein tasatahdein 3:46. Sitten jäljellä oli enää kolme osuutta, ja kaikki vaihdot onnistuivat hienosti. Oli upeaa nähdä, miten vasta seitsenkuisen vauvan (joka seurasi koko ajan autossa mukana) äiti voitti jännityksensä ja juoksi oman osuutensa tahtiin 4:59. Kaksi viimeistä kulkivat hienosti 4:50 ja 4:48.

Porin Karhuhalliin tultaessa aurinko helotti taivaalla ja maa oli lätäköistä märkänä. Menimme valmentajan kanssa hurraamaan Mariannelle, joka vetäisi ankkuriosuuden ja sai kunnian juosta vajaan kierroksen sisällä hallissa ennen maaliintuloa. Mainiot mailerit kuulutettiin ja kaikki juoksijat mainittiin nimeltä. Olo oli väsynyt, helpottunut ja onnellinen. Kisan jälkeen suuntasimme suihkuun ja lähdimme kohti Raumaa, jossa meillä oli varattuna ravintolasta pöytä. Kertasimme juoksua ja katselimme ohi ajaessamme, miten vaativa kunkin osuus oli ollut. Koko lystiin meidän joukkueeltamme kului 3:41:09 ja olimme omassa sarjassamme 26. Kokonaiskilpailussa sijoituksemme oli 41.

Mikä raukeus olon syömisen jälkeen valtasikaan! En hirveän monta asiaa keksi, mikä voittaisi tunteen, jonka vallassa koko eilisen illan piehtaroin. 

Kaksi kisaa, kaksi onnistumista. Mitä tästä kaudesta vielä tuleekaan!


Mainiot mailerit kisan jälkitunnelmissa.


Kuvia perjantain verkalta.



6 kommenttia:

  1. Onnittelut! Onnistumiset on kyllä kivoja ja saavat jatkamaan. Hyvä kausi sulle varmasti tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Se on niin kivaa kun juoksu kulkee! Olen ihan innoissani, kun vauhdit näyttäis olevan vähän kasvussa, vihdoin :)

      Poista
  2. Todella hauskasti kerrottu kisaraportti. Ensin kun mainisit joukkueesi nimen, kun kerroit osallistuvasi myös Karhu-viestiin -ihmettelin nimeä! Eilen kun luin joukkueesi kokoonpanoa, en ihmetellyt enää yhtään Mainiot mailerit-nimeänne. Pääsit siis jouksemaan entisten huippujen matkassa.. Vau. Hauskinta oli lukea noista kommenteista koskien sykemittaria, kelloa tai musiikin kuuntelua.. =) Hi-hii! Onnittelut onnistuneesta kilpailusta! Karhu-viesti on mahtava tapahtuma - sen kautta syntyy hukeita muistoja ja mahtavia tarinoita! Olisipa ollut kiva nähdä, edes vilaukselta. No ehkä ensi vuonna?! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olis ollut hauska nähdä! Toivottavasti jossakin tapahtumassa :) Ja kiitos onnitteluista, sulle myös! On kyllä kiva juoksu tuo viesti. Ja mua naurattaa vieläkin tuo meidän joukkueen nimi, kun se oli niin vitsillä väännetty :D

      Poista
  3. No onnea! :) Hieno onnistuminen ja kova aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Tsemppiä maratonvalmistautumiseen, jään innolla odottelemaan viikkoraportteja ja kisarapsaa :)

      Poista