Siirry pääsisältöön

Kesämökkitriathlon 24.7., Hirsjärvi




Kesäloma alkoi sopivasti, jotta ehdin kirjoitella näitä rästiin jääneitä kisaraportteja uusien kisojen alta pois. Aloitetaan siis edellisviikon sunnuntaista, jolloin käytiin jälleen perinteinen kesämökkitriathlon Someron Hirsjärvellä. Kirjoitin sukumme kesäriehasta jo vuosi sitten, ja kun pääsen jälleen koneen ääreen, saan linkitettyä tekstin tähän. Viime vuonna juoksuharrastukseni muuttuminen tavoitteelliseksi näkyi jo kokonaissuorituksessani, sillä loppuaikani parani ainakin viidellä minuutilla. Joskaan en ollut kertaakaan aiemmin saanut kunnollista loppuaikaa, joten vertailukohta oli summittainen. 

Kesämökkitriathlonin eli Suviranta triathlonin idea on yksinkertainen. Uidaan järven yli ja takaisin, tyyli vapaa. Kokonaismatka noin 600 metriä. Saa kääntyä, kun jalat ottavat pohjaan. Nopea vaihto rantasaunalla, juoksu mäkeä ylös pyörän selkään ja pyöräily 40 km. Reitti kiertää kaksi kertaa matkan Hirsjärveltä vanhaa tietä Somerolle ja Salon tietä takaisin. Sen jälkeen matka jatkuu juosten, Kiperänkulman lenkki 8,6 km. Kokonaisuus jäljittelee etäisesti oikean triathlonkisan perus- eli olympiamatkaa, vaikka uintiosuus onkin yli kaksi kertaa lyhyempi. Reitti on yhtä kokeiluvuotta lukuun ottamatta (kokeilimme yhtenäistä pyöräreittiä joka ei oikein toiminut) ollut sama, joten tulosten vertaileminen on helppoa.

Olen osallistunut kisaan muistaakseni kaiken kaikkiaan kuusi kertaa, ja tämä vuosi oli ensimmäinen, kun kisaan osallistui lisäkseni kolme miestä. Kaikilla muilla kerroilla olen kisannut kolmistaan isoveljeni ja serkkuni kanssa. Nyt mukana oli lisäksi toisen serkkuni mies, joka viime kesänä uhkasi voittaa koko kisan, jos terveys antaisi myöten. 

Kaikkina aikaisempina vuosina maaliintulojärjestys on ollut sama: isoveljeni, serkkuni ja minä, mutta viime vuonna sarja muuttui, kun ohitin serkkuni juoksussa ja tulin kakkoseksi. Tuloksemme eivät ole ihan vertailukelpoisia: isoveljeni on ainut, joka ajaa kilpurilla, meillä muilla on eri tasoiset hybridit. Tänä kesänä veljeni oli myös vaihtanut vapaauintiin meidän muiden edetessä sammakkotyyliin. Olen itsekin opetellut vapaauintitekniikan, mutta en ole koskaan kokeillut sitä avovedessä, joten en uskaltanut nytkään testata sitä ensimmäistä kertaa tositilanteessa. Ei ollut kyllä veljenikään sitä järvessä uinut, mikä näkyi melkoisen kiemurtelevaisena reittinä harjaantumattoman tähystyksen vuoksi.

Uintimatkaamme valvomaan lähtee aina soutukunta viereen melomaan, sillä järvellä kulkee välillä moottoriveneitä kovaakin vauhtia. Venekunnalla on kyltti, johon on maalattu käsin 'VARO' merkiksi uimareista. Kertaakaan ei ole tarvinnut oikeasti varoittamaan ryhtyä.




Järvivesi oli lämmintä, +21 astetta, mutta olin tyypillisesti taas vilukissa, enkä meinannut millään päästä veteen. Kello kävi, sillä lähtö oli tasan 12.00. Tosiasiassa lähdimme muutamaa minuuttia vaille. Mieheni oli valjastettu ajanottajaksi, ja hän suhtautui tehtävään äärimmäisellä vakavuudella mitaten kunkin suorituksen sekuntikellolla. En ollut uinut pitkää matkaa sitten edellisen kesän triathlonin, mikä on näin jälkikäteen ajateltuna aika outoa, koska pidän uimisesta ihan oikeasti, mutta juoksuharrastus on näköjään haukannut niin ison siivun vapaa-ajastani, ettei muille lajeille ole ollut aikaa. Uinti sujui silti varmalla rintauinnilla tottumuksesta, ja sain pidettyä selvän kakkossijan kiemurtelevan  veljeni peesissä laiturille saakka, jonne saavuin aikaan 13:54.




Veljeni oli päässyt vaihdosta nopeasti eteenpäin, näin hänen siirtyvän mäkeä ylös jo kun itse olin vielä järvessä, joten pukuhuone oli tyhjillään kun itse saavuin sinne. Yleensä olen sössinyt vaihdossa jotakin ja haaskannut roppakaupalla aikaa, mutta tällä kertaa melkein kaikki sujui hyvin. Vain kerran urheiluliivin hihna irtosi, ja minun piti laittaa liivit toistamiseen ylleni. Tällä kertaa en käyttänyt aikaa sykevyön säätämiseen enkä puhelimen käsivarsikoteloon laittamiseen, tosiasiassa en edes muistanut, että aina ennen olen huolehtinut musiikit lähes tärkeimpänä elementtinä mukaan. Nyt sain topin ja sortsit äkkiä ylle, aurinkolasit naamalle ja juoksukellon käteen, jopa sukat ja tiukat juoksukengätkin jalkaan, ja sitten mentiin.

Naisten vaatteiden vaihtaminen on kuitenkin niin paljon työläämpää, tai ainakin minulla on, että tuo minua hitaammin uinut serkkuni mies pääsi jatkamaan minua nopeammin. Hän oli karauttanut pyörällään matkaan jo ennen kuin minä ehdin mäen päälle ohi kaksi- ja yksivuotiaiden kannustajien hurratessa matkan varrella. Enkä miestä sen koommin nähnytkään.

Jostakin syystä jalkani hapottivat pyöräosuuden alussa huolella, eivätkä alun jyrkät ylämäet auttaneet asiaa. Ensimmäinen osio kulkee vanhaa tietä pitkin Someron keskustaan, ja tien asfaltti on todella kulunut ja huokoinen. Lisäksi oli vastatuuli. Tiesin kuitenkin, että tuskaa kestäisi vain rapiat seitsemän kilometriä, jonka jälkeen käännyttäisiin keskustaan ja takaisin isoa tietä, joka on paljon parempikuntoisempi. Myötätuulesta saisi otettua kaikki irti. Eikä se pyöräily tuskaista ollut, jalat vertyivät ja sain pyöritettyä ihan mukavaa keskinopeutta. Vanhaa tietä noin 22 km/h ja uutta 30 km/h. Isoveljeni on jo pitkään puhunut, että minun pitäisi saada alleni kilpuri, jotta näkisin, miten lujaa kunnon pyörällä matkan hurauttaisin. Aikaisemmin olen ajatellut, ettei kallista pyörää kannata ostaa seisomaan, mutta nyt alkoi houkutella ajatus nopeasta maantiepyörästä, jolla voisi korvata pitkin syksyä yhden pitkiksen silloin, toisen tällöin. Pyöräilemisestäkin kun nautin, erityisesti hurjaa vauhtia pyöräilemisestä. Tätä ajatusta täytyy vähän jalostaa ja tutkailla hintoja ja malleja.

Joka tapauksessa matka taittui mukavasti. Salon tiellä pyörä kulki myötätuulessa kuin unelma, lisäksi veljeni pumppaama lisäilma sai renkaat rullaamaan kuin itsestään. Mietin siinä ilman musiikkeja edetessäni, että mitäpä kestävyysurheilija matkallaan miettii, ja tulin siihen tulokseen, että eipä juuri mitään, ellei jäljellä olevaa matkaa. Ei ainakaan mikään maallinen työasia rasita mietteitä siinä ponnistellessa.




Pian lähestyin ensimmäisen kierroksen loppua, jossa mieheni oli määrä olla vaihtojuomapullon kanssa. Olin juonut kuitenkin vasta puoli pulloa urheilujuomaa, joten huikkasin vain, että ei tarvetta ja ovatko miehet kaukana. Olivat kuulemma. Missioni oli pitää ensimmäistä kertaa koko kesämökkitriathlonin historian aikana viimeisenä pyöräosuudelle päässyt serkkuni takanani, mutta en vilkuillut kertaakaan yli olan, etten masentuisi, jos näkisin hänen lähestyvän. Se oli oikea ratkaisu, koska ei häntä kuulunut. Toinen kierros sujui melko lailla yhtä hyvin, aavistuksen taisi vauhti ehkä hiipua. Ensimmäinen kierros meni nimittäin melko tarkkaan 50 minuuttiin, mutta kokonaisaika 40 kilometrin matkalta oli 1:42:55. Myötätuuli ei ollut kakkoskierroksella enää niin voimallinen apu, se saattoi vaikuttaa. Mutta koko ajan poljin menemään niin lujaa kuin city hybridilläni pääsin, en oikeastaan edes miettinyt muita vaihtoehtoja. Myöhemmin juttelin veljeni kanssa, joka sanoi, että kyllä hänen täytyy ehdottomasti pyöräillessä säästellä voimiaan eikä ajaa niin lujaa kuin lähtisi, muuten ei olisi paukkuja enää juoksemiseen. Se on varmaan vähän eri asia kilpurilla, jolla tosiaan pääsee. Vaihto sujui ihan jouhevasti, vaikka jouduinkin ottamaan muutaman juoksuaskeleen väärään suuntaan hakeakseni lippikseni. Sain myös kuulla, että miehet ovat vaihtaneet jo noin 20 minuuttia sitten, eli minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia saada heitä kiinni. Otin hiukan vettä ja lähdin. Vaihdon kesto 0:21.

Serkkuni tuli pyörällä vastaan noin 300 metriä ennen vaihtoa, kun olin päässyt juosten matkaan, joten ihan hyvä, etten ollut taakseni vilkuillut, kun hän olikin niin lähellä. Toivotimme pikaiset tsempit, ja matka jatkui. 

Muistin viime vuodesta, että pyörän selästä juoksemaan lähteminen on todella kankeaa, ja samanlaiset puujalat olivat nytkin. Ihan kuin olisi lähtenyt kumarassa hölkkäämään, tuntui että selkä ei vain oikene millään. Lisäksi olin aamusta lähtien kärsinyt omituisesta vatsakivusta, jonka epäilin johtuvan siitä, että keitin puuron kuusi päivää vanhaan maitoon. En oikein muutakaan syytä keksinyt, sillä urheilujuomakin oli minulle tuttua. Maito ei vaikuttanut vanhentuneelta, mutta mistä niistä tietää. Vatsani ihmetytti minua muutenkin. Ennen Tukholman maratonia sairastin oikein kunnon vatsataudin, jollaista minulla ei ole ollut vuosikausiin. Albin Stenroosin muistojuoksussa vatsani kramppaili pisin juoksua, ja nyt tämä. Noin yleisesti ottaen olen kuvitellut, että minulla on sellainen teräsvatsa, joka ei ärry juuri mistään, mutta tänä kesänä tuo on oikkuillut. Nyt juoksuosuudella jouduin sietämään kipeän vatsalaukkuni lisäksi vielä kramppailevaa kylkeä. Muistin kyllä viime vuodelta, että juoksuosuudella kylkeen pisti niin lujaa, että piti ihan pysähtyä, nyt säästyin siltä. 

Ilma oli tuntunut sopivalta uinnin ja pyöräilyn ajan, mutta nyt tuollainen 22 astetta ja auringonpaiste alkoivat verottaa voimia. Jo pyöräillessä minulla oli särkenyt ajoittain pää, minkä vuoksi olin juonut lopulta sen koko urheilujuomapullollisen (700ml) loppuun.

Juoksuosuus kulki mutkittelevaa hiekkatietä, ja matkalle mahtui myös muutama melko mittava ylämäki. Alussa vauhtini oli nopealla vilkaisulla 6:00/km, mutta kun keho vertyi, sain sen nostetuksi ihan mukavasti 5:20:een ilman suurempia ponnisteluja. Ylämäissä vauhti väistämättä hyytyi, enkä yrittänyt repiä väkisin. Kramppaava kylki ja särkevä pää saivat toivomaan, että matka olisi nopeasti ohi. Eräässä mutkassa tien molemmilla laidoilla oli koiria piha-aitauksessaan, ja ne alkoivat villisti haukkua, kun juoksin niiden ohi. Kun olin kulkenut jo jonkin matkaa, koirat aloittivat uuden konsertin. Mietin, että joko sieltä serkkuni ottaa minua kiinni, mutta en taaskaan halunnut ottaa asiasta selvää vaan pidin katseeni tiukasti edessäni. Näin silmissäni, miten serkkuni lähestyy kiivain askelin, mutta niin vain oli pakko kurvata puskaan, kun juostuna oli noin 3,5 kilometriä. Puoliväliin matkaa oli tuotu vesipullot, ja olin odottanut tuota etappia jo jonkin aikaa suu rutikuivana. Vesi maistui mahtavalta, ja pysähdyin ihan kunnolla juomaan. Kaadoin vettä myös päähäni, mikä vilvoitti ihanasti. Jäljellä oli vielä yksi isogel kahden pyöräosuudella kiskomani tavallisen geelin lisäksi, ja otin tuubista noin puolet vain huomatakseni, että jopa on nestemäistä tavaraa. Tiesin kyllä, että isogelissä on neste mukana, mutta en ollut sellaista aiemmin testannut. Alkoi tuntua vatsassa siltä, että alkaa olla jo liikaa nestettä matkassa ja pian hölskyy. Jätin sen puolikkaan geelin ottamatta, ja hyvä niin. Tässä vaiheessa jo tiesin, ettei serkkuni ole ihan kannoillani, sillä olin itsekin saanut tuhrattua kaikkeen ylimääräiseen aikaa eikä häntä näkynyt. Laskeskelin jäljellä olevia kilometrejä ja yritin pitää vauhdin edes jonkinmoisena. Nyt kun katselen matkan keskivauhtia kilometreittäin, huomaan, etten ole varsinaisesti uuvahtanut missään vaiheessa. Kankean alun jälkeen matkantekoa hidastivat vain mäkiosuudet. Keskivauhdit kulkivat nimittäin näin: 6:00/5:30/5:40/5:51/5:42/5:27/5:45/5:44/5:09.

Tiesin, että lopun hiekkatie on 400 metrin pituinen ja loivaa laskua tontin rajalle eli maaliin. Siinä kohdassa vaihdoin isomman vaihteen päälle, mutta yhtään aiemmin en loppukiriin jaksanut. Virallinen juoksuaikani 8,6 kilometrin matkalla oli 49:04, eli keskivauhdiksi tuli 5:41/km.

Kokonaisaikani oli 2:50:22, mikä oli puoli minuuttia parempi kuin viime kesänä. Juoksuaikani parani minuutilla, samoin vaihdot nopeutuivat. Pyöräosuus sen sijaan kulki vajaan minuutin hitaammin, samoin uinti oli vähän hitaampi. En ollut erityisesti valmistautunut kisaan, vaikka kovat treenit jätettiinkin edeltävältä viikolta pois. Myös kipeä vatsa vähän häiritsi suoritusta.

Olen nyt sahannut tuota pyöräreittiä kesästä toiseen raskaalla kaupunkipyörälläni, eikä vauhti tuosta tuolla välineellä juuri kasva. Viime kesänä olin tehnyt alle useita pidempiä pyörälenkkejä, jotka nyt puuttuivat kokonaan. Siksi pyöräosuus tällä kertaa tuntuikin todennäköisesti raskaammalla kuin vuosi sitten vaikka aika oli melkein sama. Aloinkin miettiä, että jos aion pitää kilpailun mielekkäänä, olisi kiinnostavaa tietää, miten paljon aikaa pyöräilystä saisi kevyemmällä vehkeellä pois. Olen jo puolivakavissani alkanut tutkailla tarjontaa. 

Kokonaisuutena kisa oli kuitenkin ok. Urheilua harrastavien miesten joukossa sija 3/4 on tyydyttävä, ja parani oma tulokseni kuitenkin vähän. Kestävyyskuntoni on kuitenkin täysin juoksun varassa, joten jos mielin kiipiä korkeammille sijoille, olisi ensi vuotta ajatellen hyvä tehdä pohjalle muutakin lajitreeniä.

Nyt on alkanut myös himottaa välipalaksi jokin juoksukisa tyystin tasaisella reitillä, jotta näkisin, mikä juoksukuntoni parhaimmillaan tällä hetkellä on.

EDIT: Unohdin kokonaan kertoa, miten tämänkertainen jännitysnäytelmä päättyi. No, eipä tuo serkkuni mies turhia uhonnut, vaan painavalla hybridillään kurvasi pyöräosuuden lopuksi veljeni ohitse, kiljui ilosta ja juoksi hienosti maaliin tehden melkein kaikkien aikojen rataennätyksen. Puoli minuuttia jäi vielä ensi kesäksi petrattavaa. 



Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Hah, hulluja nimenomaan :) Tämä on hieno perinne :D

      Poista
  2. Kirjoita blogiin noista maantie pyörä tutkailuistasi. Itsellä sama tilanne että pyörän osto olisi edessä. Yhden triathlonin kisaan tänä kesänä hybridillä ja ensi kesänä tarvii saada maantie pyörä alle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos juttuvinkistä! Voisin hyvinkin kirjoittaa 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen