Siirry pääsisältöön

Myrskyisä Killin Markkinahölkkä ja elämäni ensimmäinen pokaali

Tapahtumapaikkana oli Kerttulan liikuntakeskus.

Heräsin eilen, kun myrskyisä tuuli ravisteli kattotiiliä. Puhuri kuulosti niin kovalta, että epäilin siihen sekoittuvan myös sateen kohinaa. Onneksi pimennysverhoa raottaessa ulkoa pilkisti auringonpaiste. Menin heti puuronkeittoon, jotta viikontakainen virheeni ei toistuisi. Silloin söin aamupuuroni vain tunti 40 minuuttia ennen starttia, mikä kostautui ylös pyrkivänä lastina. Nyt söin sentään kaksi ja puoli tuntia aiemmin. Vähän kiire tuli tälläkin kertaa. Laitoin kamppeet kasaan, sillä tarkoitus oli mennä juoksun jälkeen kisapaikalla suihkuun ja suunnata siitä suoraan töihin. Ja sitten nokka kohti Raisiota, jossa oli siis tarkoitus juosta kympin mittainen Killin Markkinahölkkä.

Jo kotipihalla totesin, että jos tähän mennessä on tänä kesänä juostu pistävässä auringonpaisteessa, tänään juostaisiin järjettömässä myrskytuulessa. Tuulenpuuskat olivat napata minut mukaansa, kun kävin nostamassa käteistä, ja Ohikulkutiellä auto heittelehti kovassa vauhdissa pelottavasti. No, paras tottua siihen, että tuskin koskaan kaikki muuttujat ovat suotuisat, ja pyrittävä näissä olosuhteissa parhaaseensa. Kisapaikkana toimi Kerttulan liikuntakeskus, joka oli minulle tuttu jo vuodentakaisesta Raisio Trail Runin kympistä. Olin paikalla noin 11.20, kun startti oli itselleni oikein sopivaan aikaan kello 12.

Jäi siis aikaa ilmoittautumiseen sekä melko perinpohjaiseen valmistautumiseen. Verkkasin puolitoista kilometriä taas kisareittiä eteenpäin ja totesin, että tasaiselta vaikuttaa, joskin pian vastassa oli yksi alikulku laskuineen ja nousuineen. Kisajärjestäjän eli Team Rajun sivuilla reittiä oli mainostettu tasaiseksi, helpoksi ja nopeaksi. Vaan kuinkas kävisi myrskytuulella, jossa puuskat nousivat Ilmatieteen laitoksen mukaan jopa 20 metriin sekunnissa...?

Rauli-myrsky teki juoksusta astetta jännittävämpää.


Tähän väliin lyhyesti tapahtuman järjestäjästä. Facebookissa raisiolainen Team Raju mainostaa olevansa aikuisten kestävyysjuoksuun erikoistunut urheiluseura, ja oman kokemukseni mukaan pikkuinen seura on onnistunut kasvattamaan monia erittäin sitkeitä juoksijoita. Usein, kun joku porhaltaa hölkissä ohitseni, se on Team Rajun edustaja. Ja viisikymppisissä naisissa siellä on todella kovia menijöitä.

Sitten liikkuvuus eli suoran jalan nosto, kuopaisuhypyt ja polvennostojuoksut. Kolme kiihdytystä ja venyttelyt. Kerran vielä vessaan, joita Kerttulassa olikin riittävästi. Siinä vaiheessa kello oli 11.55, ja kaikki muut kisaajat olivat kerääntyneet lähtöviivan tuntumaan urheilukentälle. Hölkkäsin sinne äkkiä muutamia satoja metrejä, mutta aikaa oli vielä ruhtinaallisesti. Musiikit olivatkin jo turvallisesti korvilla. Milloinkahan osallistun kisaan ilman luureja, no, kaipa sekin päivä vielä koittaa.

Lähtölaukaus kajahti, ja radalla juoksu oli petollisen helppoa. Tuulikaan ei osunut kentälle kovin pahasti, joten vauhtisokeus imaisi tämän juoksijan jälleen mukaansa. Aikeena oli lähteä 5:15 vauhtia ja kiristää tahtia siitä. Eipä se niin mennyt, tietystikään. Tähän väliin huomio: aion harjoitella lähitulevaisuudessa vauhdinjakoa kisoja varten niin, että teen lyhyitä 5 - 10 kilometrin kiihtyviä lenkkejä parin kilsan alku- ja loppuverkkoineen. Josko sitä kautta oppisin tuota kiihtyvää juoksemista nopeissa vauhdeissa. Ne voisivat kiihtyä vitosella esimerkiksi 5:10 - 4:50, kympillä 5:15 - 4:55, nyt alkuun ainakin.

Ensimmäisen kilometrin keskivauhdiksi tuli 4:50. Vielä senkin jälkeen korkeat kerrostalot antoivat suojaa pahimmilta tuulenpuuskilta, vaikka vastatuuli puhalsikin alusta lähtien päin näköä. Parin kilometrin jälkeen alkoivat aukeat kevyenliikenteenväylät, joissa myrsky oli paikoin tyrmäävä. Huohotin, ja ilman sykevyötäkin tunsin sydämeni hakkaavan rinnasta läpi. Hirvittävän hauskaa juokseminen ei ollut.

Alkutaipaleella olin ohittanut taas sen saman Team Raju -paitaisen miehen kuin viikko sitten Liedossa, mutta hänen jälkeensä alkoi porukkaa painella perästä ohitse. Heidän tuulenkestävyytensä oli paljon parempi kuin omani. Vauhdinjakokin tietysti, ja juoksukunto. Neljän kilometrin kohdalla ohi oli juossut ainakin yksi pariskunta, yksi mies ja sitten toinen mies, heidät ainakin muistan. Ehkä kolmaskin mies. Viiden kilometrin kohdalla oli juomapiste, josta nappasin mukaani mukillisen urheilujuomaa. Vähän sen jälkeen ohitseni kirmasi Team Rajun naisten viisikymppisten sarjan juoksija, joka pyyhälsi ohitseni kutakuinkin samoilla main myös Vehmaalla. Sielläkin muistan hänen ohittaneen minut puolimatkassa olleen juomapisteen jälkeen. En voinut välttyä miettimästä, kuinka paljon olisin voittanut, jos olisin lähtenyt matkaan maltillisemmin.

Vauhti hiipui kuuteen kilometriin saakka tasaisesti koko ajan, ja voimat vähenivät, mitä enemmän vastaan tuuli. Kuudennen kilometrin keskivauhti oli 5:33, ja se oli koko matkan toiseksi hitain. Seitsemännellä kilometrillä sain juosta jonkin matkaa myötätuuleen ja huomasin, mikä vaikutus tuulen voimalla todella oli. Olin nähnyt minut ohittaneen naisen juoksevan kaukana edellä juosseen naisen kiinni ja menevän ohi, ja pian minäkin saavutin hänet. Voimia oli siis vielä. Rajulaiset olivat piirtäneet matkan varrelle maahan kannustussanoja, ja seitsemän kilometrin kohdalla luki, että aika aloittaa loppukiri tai jotakin sen suuntaista. Huomasin kiristäväni tahtia, mutta tuulta vastaan taisteleminen oli kuitenkin nujertanut parhaan teräni.

Ihan kaikkia paukkuja en saanut enää käyttööni, ja yhdeksän kilometrin kohdilla puuskittain temponut myräkkä iski jälleen. Muistin, missä oli yhden kilometrin merkkipaalu, ja niillä main alkoi vastaan juosta jo maaliin tulleita verkkailemassa. Sain heistä jonkin verran lisäpuhtia, ja urheilukenttäkin näkyi jo. Juuri kun pääsin kentälle, se minun ohittamani nainen painelikin ohitse. En millään pystynyt vastaamaan hänen loppukiriinsä, sillä jalat painoivat tonnin. Vielä ennen viimeistä kaarretta eräs rajulainen nainen kiri ohitseni. Loppusuoralla sain sentään vähän vauhtia irti kintuistani.

Kuva Team Raju ry:n Facebook-sivuilta. Maaliin tulossa.


Irrotin numerolapun rinnastani ja annoin sen toimitsijoille, jotka ojensivat minulle mitalin. Oman kelloni mukaan aikaa oli kulunut reippaasti yli 53 minuuttia, mutta nykyään oma kelloni näyttää aina vähän liikaa, koska se ei enää pysähdy, jos minä pysähdyn juomaan. Tällä kertaa en sitä paitsi pysähtynyt vaan tempaisin mukillisen vauhdissa. Menin autolle juomaan ja lähdin siitä sitten verkkaamaan. Ajattelin juosta vain lyhyen matkan, sillä jos halusin ehtiä suihkuun ennen töihin menoa, piti toimia. Hölkkäsin viitisen minuuttia ja jäin auton lähettyville venyttelemään. Olin varmistanut, että Kerttulan liikuntakeskukseen pääsi suihkuun.

Siinä venytellessä aloin kuunnella, kuinka toimitsija kuulutti miesten yleisen sarjan kolmea parasta palkintojen jakoon. Mietin, että joko naisten palkinnot on mahdettu jakaa, ja moneskohan minä tällä kertaa olin. Sitten kuulutettiin naisten yleinen ja miesten nelikymppiset, sitten naisten nelikymppiset. Kolmannelle sijalle juoksi ajalla sejase Salla... Sehän olin minä! Olin aivan pöllämystynyt ja lähdin hölkkäämään kohti palkintokoroketta. Kakkoseksi juossut nainen (joka ohitti minut alkumatkasta) oli juuri saanut pokaalinsa ja voittaja kipuamassa korokkeelleen, kun minä hyökkäsin kolmannelle paikalle. Toimitsija kysyi, olenko minä Salla, haki minulle pokaalin, kätteli ja onnitteli. Sitten kättelimme vielä toisiamme. Olin niin innoissani, että olisin voinut pyörtyä. Tai itkeä. Taisin silti vain hymyillä.

Se oli kuulkaas elämäni ensimmäinen kerta, kun sain kiivetä palkintokorokkeelle yhtään missään lajissa. Tai että minulle ojennettiin pokaali mistään valtakunnan suorituksesta. Tuntui aivan mahtavalta, että nyt, nelikymppisenä, sain elämäni ensimmäisen pokaalin nimenomaan juoksusta, jota olen treenannut niin hartaasti ja suurella innolla viime ajat. Sitten menin suihkuun ja mietin, että kuinka monta juoksijaa naisten nelikymppisten sarjassa mahtoikaan olla. Jos meitä olikin juuri me kolme. En tiennyt lopullista aikaanikaan. 

Päätin, etten anna moisten ajatusten latistaa iloani pronssisijoituksestani, ja lähdin töihin. Päivän mittaan tulokset sitten tulivat Rajun sivuille, ja kävi ilmi, että N40-sarjassa oli seitsemän juoksijaa. Yleisessä sarjassa olisin ollut toinen. Naisista kokonaissijoitukseni oli kahdeksas, sillä ne viisikymppiset Rajun naiset todella ovat kovaa tekoa. Lopullinen aikani on 53:19, joka on melkein kolme minuuttia huonompi kuin huhtikuinen ennätykseni, mutta tuossa myrskyssä, joka kipusi kahdenkymmenen viime vuoden myrskytilastoissa top kymppiin, olen aikaani ihan tyytyväinen.

Arvatkaapa vain, miltä poikani näytti, kun tuomisina olikin tällä kertaa perinteisen mitalin lisäksi ihka oikea pokaali!



Elämäni ensimmäinen pokaali koskaan missään.

Kommentit

  1. Vautsi!! Hienosti juostu!! :) Onnea onnea!!

    VastaaPoista
  2. Upeaa! Onneksi olkoon hyvästä juoksusta ja palkintopallille pääsystä. Ehkä mäkin joskus 76-vuotiaana, kun ikäryhmässä ei ole muita juoksijoita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos 😊 Vaikka pikkukisoissa saa juosta usein yksikseen, saattaa näköjään vahingossa käydä myös näin! 😊

      Poista
  3. Onnea tuhannesti hienosta juoksusta ja ensimmäisestä pokaalista!! Onnea, Onnea´, Onnea!!!!! =) Nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin todella! 😊 Onnea sullekin, SM-kullasta, se vasta vautsi on!!!! 👍🏻😃

      Poista
  4. Onnea 3.sijasta! 😊
    Eikä se reittikään kuulemma ihan tasainen kuitenkaan ollut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 No ei se tosiaan ihan tasainen ollut, mutta siinä tuulessa mäet jäivät häiriötekijänä kakkoseksi 😂 Onnea miehellesi myös, hän vetäisi kaikista muuttujista huolimatta hurjan ajan!

      Poista
    2. Onnittelut välitetty. Onnistui juoksemaan peräkkäisinä viikonloppuina lähes tismalleen saman ajan, muistaakseni 37.55/37.56 😀

      Poista
  5. Isot onnittelut!! Hieno juoksu! Ja pokaalista vielä erikseen onnittelut! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raita! Tsemppiä sulle hurjasti myös sinne puolikkaalle!!! Raporttia odotellaan jo 😊

      Poista
  6. Voi miten hienoa Salla! Suuret onnittelut saavutuksesta ja tietty pokaalista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Ja tsemppiä sulle taas treeneihin 😊

      Poista
  7. Onnea Salla! Ihana mukaansa tempaava raportti myös!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu 😃 Rapsat on kivoja, kun pääsee fiilikseen taas uudestaan niitä kirjoittaessa ja lukiessa!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen