Siirry pääsisältöön

Treeniviikko Balatonin rannalla




Olimme viikon perheen kanssa lomalla Balatonin rannalla. Balaton on suuri järvi keskellä Unkaria, ja olen lomaillut siellä myös lapsuudessani. Kohde valikoitui vähän sattumalta, mutta valintaan vaikuttivat myös hyvät muistot menneisyydestä. Balatonia voin suositella suuresti, järvi on todella puhdas, matala ja hiekkapohjainen. Rannat pidetään siisteinä ja ihmiset ovat ystävällisiä. Hintatasokin on Suomea halvempi, kaikki kohdillaan siis. Syyskuun ensimmäisellä viikolla seitsemästä päivästä viitenä oli 35 astetta auringossa, joka helotti pilvettömältä taivaalta aina iltaan saakka. Heti kun aurinko laski, tuli viileämpää ja nopeasti myös pimeää. Budapestin lentokentältä Zamardin kylään oli noin 130 kilometrin matka, ja vuokrasimme auton koko viikoksi. Se olikin hyvä ratkaisu, sillä autolla pääsi näppärästi katselemaan myös muita kuin oman kylän nähtävyyksiä.

Mutta tokihan olin pakannut mukaani myös lenkkitossut: kevyet New Balancen Vazee Rushit, koska niillä taittuvat sekä nopeat vedot että vähän pidemmät kevyet lenkit. Juoksukaudessa on jäljellä vielä kahdet kisat: ensi viikon lauantaina puolikas Ruissalojuoksuissa sekä lokakuun alussa kokomatka Vantaalla. Kokonainen viikon tauko juoksusta ei siis tässä vaiheessa tullut kyseeseen. Muutenkin rakastan matkailla lenkkarit jalassa: uusista paikoista saa enemmän irti, kun niihin tutustuu lenkkeilemällä siellä täällä. Itselleni tulikin heti paljon varmempi ja kevyempi olo, kun toisena iltana pääsin jalkautumaan kylän kaduille.





Kävimme joka päivä rannalla, joinakin parikin kertaa. Lisäksi uiskentelimme hotellimme sisäuima-altaalla, jossa pääsi harjoittelemaan hyvin vapaauintia sekä sukeltamista. Loma oli aktiivinen mutta silti leppoisa, ja upeat säät tekivät siitä vielä rentouttavamman. 

Perhelomalla kahden pienen lapsenkin kanssa ehtii näköjään treenaamaan niin halutessaan. Juokseminen ei vie paljon aikaa, ja loikkatreeni hoituu lasten kanssa leikkipuistossa. Tässä lomaviikon treenikatsaukseni viikolta 35.

Ti: Matkustuspäivä
Ke: Reipas kiihtyvä 6 km: 33:53 / 5:39 min/km / KS 161 MS 176 + 1,26 km verkka
To: Kevyt PK 5,44 km: 34:08 / 6:17 min/km / KS 143 MS 159
Pe: Loikkatreeni 45 min
La: Lepo
Su: Alku- ja loppuverkat 3,23 km: 22:45 / 6:44 + 7:22 / 4*500m vedot / 3' urheilukentällä MS 174
Ma: Kevyt palautteluverkka 9 km: n. 53 min KS 151 MS 162
Ti: Matkustuspäivä

Keskiviikkona olimme jo asettuneet hotelliimme, jonne saavuimme edellisenä iltana vähän ennen puoltayötä. Illalla lähdin rannan suuntaan juoksemaan, tarkoituksena oli juosta kevyt verkka. Säätila oli jokaisella juoksulenkillä viimeistä lukuun ottamatta helteinen, joten ihmettelin, miten juokseminen tuntui heti ensimmäisellä kerralla niin hyvältä. Annoin jalkojen viedä, ja kun vauhti kiihtyi lenkin edetessä, päätin, että teenkin reippaan kiihtyvän. Juoksin rannan suuntaisesti ja katselin katujen vilinää. En nähnyt sillä kertaa ainuttakaan lenkkeilijää missään, ja mietin, pidetäänköhän minua aivan kummajaisena. Myöhemmin kyllä näin muitakin hölkkääjiä, mutta ehkäpä lomakylässä hölkkäily helteellä ei kuulu ihmisten tavallisimpiin ohjelmanumeroihin. Lenkki meni mukavasti, ja tahdit olivat seuraavat: 5:55 / 5:29 / 5:39 / 5:29 / 5:33 / 5:14. Sykkeet nousivat kuumassa melko mukavasti, lenkin lopussa mittari näytti lukemaksi 176, joka on tällaisella lenkillä itselleni aika paljon. Päätin lähteä vielä lyhyelle loppuverkalle, jotta jalkani eivät menisi heti kättelyssä aivan jumiin. Näin kylän kauniin pikku kirkon ja mitä mahtavimman auringonlaskun. Matkaa lähikulmilla ravatessa tuli 1,26 km ja keskitahti 6:43, keskisyke edelleen 152.





Seuraavana iltana halusin lähteä pienelle palauttavalle verkalle, ja suuntasin päinvastaiseen suuntaan eli poispäin rannalta. Heti ensimmäiseksi vastassa oli jyrkkä tienpätkä, joka sai sykkeeni nousemaan. Näillä lenkeillä sitä usein antaa periksi epäilyille, jos juoksu tuntuu saman tien raskaalta, että junnaako kuntoni aina paikoillaan ja tuleeko tästä ikinä mitään. Tällaisia ajatuksia nytkin risteili päässäni, kunnes karistin ne pois ja ryhdyin nauttimaan maisemista. Ne olivat henkeäsalpaavat. Uudessa ympäristössä ajatukset virkistyvät ja pää täyttyy tuoreista suunnitelmista. Huomasin juoksevani pientä peltotietä, joka vei luultavasti jonkinlaisen viinitilan ohitse. Viereisellä pellolla kasvoi viinirypäleitä riveissä. Siitä taas tuli mieleeni syksy kymmenen vuoden takaa, jolloin olin muutaman viikon ajan ranskalaisella viinitilalla sadonkorjuuaikaan töissä. Se vasta oli mahtava kokemus. Kyllä vaan matkailu ja uusien asioiden näkeminen ja kokeminen on kivaa.





Kaikki pihat olivat Zamardissa aidatut, mikä oli hyvä juttu, sillä usein niiden ohitse juostessa pihalta hyökkäsi valpas vahtikoira aidalle haukkumaan. Niin nytkin. Koirat vaikenivat, kun jatkoin matkaa. Seuraavaksi vastassani oli vähän erikoisempi näky. Kaksi pientä peuraa loikkivat pellolla, ilmeisen pelokkaina kumpikin, mihin suuntaan kannattaisi lähteä. Toisella suunnalla koirat, toisella minä. Peurat tekivät viisaasti: kumpikin jatkoi eri suuntaan, ainakin toinen säilyisi hengissä. Harmitti, kun en ehtinyt ikuistaa mahtavaa näkyä kännykkääni. Huomaamatta matkaa oli kertynyt useampi kilometri, vaikka mielestäni en ollut päässyt vielä pitkällekään. Kylä oli mittakaavaltaan niin pieni, ettei tarvinnut juosta kauankaan, kun oli jo pellolla. Takaisin päin kiertelin pieniä katuja pitkin ja ihastelin ihmisten pihoja. Pituutta lenkille tuli 5,4 kilometriä ja aikaa kului vähän yli puoli tuntia. Ei niin hirveä uhraus yhteisestä ajasta.

Seuraavana päivänä oli miehen vuoro päästä lenkille. Menin lasten kanssa leikkipuistoon ja aioin tehdä samalla loikkatreenin. Ajatus on kaunis, mutta vaikka olin ulkomailla, en silti ollut niin reteä, että olisin tuosta noin vain alkanut muiden vanhempien edessä loikkia. Menin siis pensaikon taakse tekemään askelkyykkykävelyä, jota teinkin niin monta sarjaa, että reidet tutisivat. Aina, kun yksi äiti/isä lapsineen lähti, uudet tulivat tilalle. Tein siellä pusikossa jänisloikkia, joita olenkin nyt harjoitellut liukuhihnalla, kun kyllästyin siihen, etten saanut liikettä menemään oikein vaan ponnistin jotenkin kummallisesti aina pohkeilla. Aloitusasento oli kyllä oikea, mutta sitten tein omituisen pysähdyksen ja voima siirtyi pakaroista pohkeisiin. Nyt ne alkoivat mennä toistojen ja toistojen jälkeen oikein. Jäljellä olivat vielä penkillenousut, punnerrukset ja yhden jalan kinkkaukset, jotka tein miehen saapuessa lenkiltään keskellä leikkipuistoa. Neljänkymmenenviiden minuutin setti oli kyllä melkoisen tehokas, ja tunsin sen jo illalla jaloissani.



Seuraavana päivänä jalkani olivat aivan tukossa, ja päätin, etten kiusaa niitä nyt enempää. Teimme retken lautalla järven toiselle rannalle vanhaan pikkukaupunkiin, joka oli oikea turistirysä. Siellä tuli käveltyä, mikä teki ihan hyvää. Myös uinnit järvessä ja altaalla vetreyttivät kangistuneita koipiani. Jäljellä olivat nimittäin vielä 500 metrin vedot, jotka olin päättänyt mahduttaa lomaviikolle. Ajatuksenani oli tehdä kuusi vetoa kolmen minuutin palautuksilla Zamardin urheilukentällä, jonka olin bongannut keskustasta heti ensimmäisenä päivänä. Kentällä oli 400 metrin hiekkapohjainen rata, jonne sunnuntaiaamuna puoli kymmeneltä hölkkäsin. Alkuverkkaa tuli vain vajaat pari kilometriä, mutta jo noin aikaisin oli todella kuuma ja halusin päästä nopeasti tositoimiin. Tein myös liikkuvuusharjoitukset, kiihdytykset ja venyttelyt, koska kroppa tuntui edelleen melko kankealta ja jäykältä. Siinä se hyvin aukesikin, joten lähdin matkaan.

Tarkoituksena oli tehdä vedot rennosti, eli lähtövauhdiksi kaavailin 4:50 tahtia, joka tarkoittaisi 2:25 minuutin kestoa. Mutta kuumuus teki tepposet, ja juokseminen ei vain tuntunut, vaan se myös oli todella raskasta ja vaikeaa. Suomen viileissä illoissa olen juossut lähes kaikki viisisataset alle 4:30 tahtiin, joten auringonpaahteella oli todellakin vaikutusta. Kenttä oli vieläpä täysin auringolta suojaamaton, ja hikoilin kuin pieni sika. Tuntui kuin olisi juossut kuumassa höyryssä. Tahdit vain hiipuivat vetojen loppuja kohden, ei siinä ollut mitään järkeä. Palautukset kävelin aina lähtöpaikalle, jossa ehdin huilailla hetkisen. Neljän vedon jälkeen päätin lopettaa, koska vauhdit eivät pysyneet. Tahdit olivat 4:43 / 4:36 / 4:39 / 4:48. Join vesipullon loppuun ja hölköttelin takaisin hotellille. Mietin, että mahtaisinkohan koskaan tottua treenaamaan kuumuudessa, kun sykkeet nousevat nopeasti korkeiksi ja alkaa puuskututtaa. Nyt täällä ihanassa syksyn viileydessä juttua kirjoittaessani totean vain, että alkamassa on paras juoksukausi, mikä nostaa vähän väsähtänyttä motivaatiota vielä kohti kauden loppua.





Maanantaina kävin tekemässä viimeisen lenkin, jolla halusin fiilistellä ihania rantamaisemia. Juoksin rannan päästä päähän, se oli noin kolmen kilometrin mittainen. Oli kova tuuli, ja ensimmäistä kertaa näin järven yleensä tyynen pinnan kuohahtelevan aalloista. Puut taipuivat, ja oli todella raikasta hengittää. Juokseminen tuntui hyvältä. Kesken matkan sykekellostani loppui akku. Aika hyvin se riitti koko viikoksi, en ollut muistanut pakata laturia mukaan. Lenkin pituudeksi tuli arviolta yhdeksän kilometriä, aikaa meni päälle 50 minuuttia. Juoksin pikkukylän katuja takaisin hotellille ja imin sisääni kaikkea näkemääni ja kokemaanne. Loma oli tehnyt tehtävänsä: olin saanut ladattua akut syksyä varten täyteen aurinkoenergiaa. Tällä jaksaa loppuvuoden pimenevät ja lyhenevät päivät sekä uurastuksen.










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …