Siirry pääsisältöön

Onhan tässä juostukin

Parasta herkkua juuri nyt.

Väsähdys pani katsomaan kohti loppuaan lähestyvää kisakautta: miten paljon sitä on tullut juostua, ja miten ne kisat ovat loppujen lopuksi menneet? Päällimmäisenä on nimittäin hivenen turhautunut olo, että vaikka harjoituksia on ollut keskimäärin viiden kuuden treenin viikkotahtia, kehitys tuntuu silti junnaavan paikoillaan. Vaikuttaa siltä, että teen jotakin väärin, ja pelkään, että epävarmuus vaikuttaa lopulta intohimooni juosta.

Seuraavassa katsaus kauden kisoihin statistiikkoineen.

3.4. Tulppaanijuoksu
5 k / 25:02 / 5:00

9.4. Karhu-viesti
7,9 k / 39:17 / 4:58

23.4. Aurajoen yöjuoksut
10 k / 50:28 / 5:02

7.5. Sukarin Masku maraton
21,1 k / 2:00:57 / 5:43

4.6. Tukholman Maraton
42,2 k / 4:13:08 / 5:59

23.6. Kaljasjärven yöjuoksu 
Vaativa reitti osin metsässä, poluilla ja hiekkatiellä, paljon mäkiä ja raskaskulkuista maastoa.
12,5 k / 1:08:51 / 5:30

9.7. Albin Stenroosin muistojuoksu

Kamala helle ja vastatuuli puolen matkaa, päätä särki ja vatsa kramppasi.
10,5 k / 57:52 / 5:33 

24.7. Kesämökkitriathlon
600m uinti, 40 km pyöräily, 8,6 km juoksu
2:50:20

30.7. Tampere Countryside Marathon
Mäkisin reitti jonka olen juossut, paahtavassa helteessä.
21,1 k / 2:02:18 / 5:47

20.8. Härkätien hölkkä
Taas hellekisa!
6,5 k / 33:45 / 5:11

27.8. Killin Markkinahölkkä
Rauli-myrsky teki juoksemisesta melko haastavaa.
10 k / 53:19 / 5:19

16.9. Ruisrääkki
21,1 k DNS

Onhan sitä aika paljon kisattu, viiden kuukauden aikana yhteensä 155 kilometriä ja 400 metriä. Jos pääsen maaliin ensi lauantaina Vantaan maratonilla, kauden saldoksi tulee 197,6 kilometriä ja 12 tapahtumaa. Ei kait se ihme, jos vähän väsyttää. 

Kausi alkoi huhtikuun alussa Tulppaanijuoksusta. Siitä seurasi yksitoista eripituista kisaa. Matkoja mahtuu kauteen viidestä kilometristä maratoniin. Vitoselta, kympiltä ja hädin tuskin maratonilta juoksin ennätykseni, puolikkaalta en lähellekään. Ennätykseni ajoittuvat kauden alkuun. Tästä voisi päätellä, että kisoja on ollut ehkä vähän turhan tiuhaan eikä jokaiselta matkalta ole mitenkään ollut tuomisina ennätystä, ei edes itseä tyydyttävää aikaa. Välillä on tympäissyt. Olen sortunut vertailemaan aikojani muiden tuloksiin. Se jos mikä on typerää. Olen vertaillut aikojani myös omiin, vanhempiin tuloksiini ja ihmetellyt, miten en vieläkään jaksa kovempaa. Miksi vauhdit junnaavat paikoillaan? Menen hitaammin?

Johtuuko se iästäni? Luultavasti osittain. Fyysisistä ominaisuuksistani? Enpä usko, ainakaan paljon. Jalkani ja kehoni ovat kestäneet jatkuvaa treenaamista viime vuoden ajan erinomaisesti. Henkisistä ominaisuuksistani? Varmaan niistäkin, jonkin verran. Ainakin vauhtivedoissa luovutan liian helposti, etenkin loppuvaiheessa treeniä. Ehkä se johtuu siitä, että olen juossut vedot alussa edelleen liian kovaa.
Ketä vastaan oikein kilpailen? Itseäni? Treenikavereitani? Valmentajaa? Tämän pitäisi olla itsestäänselvää: itseäni tietenkin. Vain ja ainoastaan.
Palautumisen väheksymisestä? Siitä luultavasti eniten. En ole antanut kehoni levätä, vaikka se sitä kipeästi on pyytänytkin. Unen puutteesta? Kyllä vain. Kuormituksen vääränlaisesta jakautumisesta? Jep.

Jossakin vaiheessa huomasin, että sellaisia flow-lenkkejä ei ole ollut pitkiin aikoihin, joissa tuntisin kiitäväni vahvana pitkin maita ja mantuja. Ennen sellaisia oli ainakin kerran viikossa. Järkevintä, mitä olen vähään aikaan tehnyt, oli jättää Ruisrääkki väliin ja taipua lepoon silloin kun sitä eniten tarvitsin. Sen jälkeen olen treenannut vähän eri tavalla. Olen jättänyt lenkin väliin, jos olen ollut liian väsynyt. Olen juossut hitaat lenkit vielä entistäkin hitaammin, vauhtivetoja vähemmän. Tämä johtuu tietysti myös valmistautumisesta lähestyvään maratoniin.

Mutta kuitenkin, olen ottanut iisimmin. En ole suorittanut juoksemista. Jos siitä lähtee nautinto, sen voi lopettaa kokonaan. Juoksen, jotta minulla olisi hyvä olo. En siksi, että yrittäisin suorittaa treenejä tai miellyttää jotakuta muuta. En yritä juosta lujempaa kuin pystyn enkä halua kokea siitä huonoa omaatuntoa. Tällä mentaliteetilla minusta tuskin olisi koskaan tullut kilpaurheilijaa, mutta minulla on aina ollut niin paljon muutakin elämässäni. Juoksen siksi, että rakastan kehoani ja luontoa, jossa saan liikkua. That's it. Muusta en välitä.

Nyt nautin uskomattoman kauniista syksystä ja väriloistosta. Valmistelen mieltäni ensi viikonlopun koitokseen. Haaveilen vielä tämän syksyn aikana tekemistäni pitkistä polkulenkeistä. Ja olen kiitollinen siitä, että olen terve ja saan liikkua.


Aamulenkillä muistaa, miksi ylipäätään juoksee.

Kauniit kauniit maisemat a là Turku.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen