Siirry pääsisältöön

Onko sairastaminen opettavaista?


Täällä sitä toivutaan jälleen, tällä kertaa flunssasta. Maanantaina, kesken työpäivän, nenää alkoi polttaa vietävästi ja koko kehon läpi meni vilunväreitä. En uskonut, että taas voisin tulla kipeäksi, mutta ymmärsin onneksi peruuttaa illan salitreenit. Liian myöhäistä, vahinko oli jo tapahtunut. Seuraavana päivänä lämpöä oli 37,4 ja olo taas kuin tiejyrän alle jääneellä.

Aloin miettiä syitä vastustuskykyni romahtamiseen. Enhän minä yleensä näin usein ole sairastellut, nykyään muutenkin harvemmin. Syksystä lähtien olen viettänyt tavallista liikkuvaisempaa elämää. Olen käynyt opintojeni vuoksi säännöllisesti Tampereella, lisäksi istun työhuoneella, jossa ihmiset vaihtuvat. Salillakin on paljon porukkaa. Joka paikassa on eri pöpöt. Ennen kävin vain töissä. 

Lisäksi aikataulu on ollut tiivis, ja yöunet ovat jääneet vähiin. Kaikesta uudesta huolimatta en ole halunnut tinkiä juoksutreeneistä, vaan olen mahduttanut niitä aina illan tunteihinkin, vaikka aamulla olisi ollut aikainen herätys. Äidilläni on tapana toppuutella minua sanoen, että ihminen ei ole kone, anna itsesi myös levätä. Minun on ollut vaikea ottaa opikseni, sillä olen taipuvainen ajattelemaan, että jos tahto on riittävän suuri, muu seuraa perässä vähän kuin itsestään. 

En ole enää ihan nuori. Kroppa tarvitsee lepoa elpyäkseen. Aivotkin tarvitsevat hengähdystaukoa, joutilasta aikaa. Pakotan itseni tajuamaan, että myös minä olen ihminen, jonka pitää levätä tarpeeksi. En kone, vaikka ajatus olisikin houkuttava. Nyt olen päättänyt parantua kunnolla, ennen kuin ajattelenkaan juoksemista. 

Mutta vastatakseni otsikon kysymykseen, olenko oppinut tästä mitään, muistan jälleen sen, miten etuoikeutettua on, että saan olla terve. Minulla on terveet jalat ja kädet, tasapainoaisti, voimaa lihaksissani ja pää joka toimii. Tällaiset seikat tarjoavat edellytykset tehdä melkein mitä haluan. Sitä pitää muistaa arvostaa ja olla siitä kiitollinen. Ei se ole mitenkään itsestäänselvää, mutta arjen tuoksinassa nämä perustavanlaatuiset asiat pääsevät usein unohtumaan. Pakkolepo pysäyttää ajattelemaan kaikista tärkeimpiä juttuja, sitä, miten hyvin kaikki oikeasti on. Olen onnellinen, että koko rikkaan elämän päälle saan vielä juostakin.

Kun elämää katselee tästä perspektiivistä, ymmärtää, että välillä on pysähdyttävä rauhoittumaan, jotta osaa arvostaa sitä, mitä kaikkea itsellä on. Silloin ei harmita ne muutamat päivät, jotka menevät treenistä hukkaan, sillä eiväthän ne hukkaan mene. Keho parantuu ja voimistuu, kerää voimia taas seuraavia nautinnollisia harjoituksia varten. 

Kommentit

  1. Olen sitä mieltä että sairastelusi johtuu juuri noista edellä mainitsemistasi syistä. Kroppa ei vaan ole kestänyt kiirettä, stressiä ja lyhyitä yöunia. Mutta hienoa että olet havahtunut pohtimaan asiaa jo nyt, ennen kuin tulee kuukausia kestäviä flunssia tai flunssan jälkitauteja. Ja hienoa, että muistutat tässä meitä kaikkia siitä että et sinä (eikä kukaan muukaan) ole kone vaikka olisikin hienoa paahtaa menemään.

    Sanotaan että ei ole väliä mitä syö joulun ja uudenvuoden välissä mutta sillä on väliä mitä syö uudenvuoden ja joulun välissä. Ehkä sama pätee treeniin, yksittäisillä (ylimääräisillä lepo)päivillä ei ole väliä vaan kokonaisuus ratkaisee.

    Leppoisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Henna! :) Tämä taisikin olla tällainen joulunajan postaus, jonka avulla itsekin muistan rauhoittua joulunviettoon ja lepoon. Hyvä muistutus sinulta myös tuo herkutteluasia, sehän pitää täysin paikkaansa :) Rauhallista joulunaikaa myös sinulle!

      Poista
  2. Ou nou! Jopa on tautia lähtenyt matkaan toisensa perään. Sairastaminen on kyllä ikävää, mutta onpahan tosiaan aikaa vähän ajatella. :) Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja miten mahtavalta tuntuukaan taas olla terve! Tänään viikon tauon jälkeen kevyttä verkkaa, jei!

      Poista
  3. Tähän ei voi sanoa muuta kuin AAMEN! Täällä oltu oikeestaan tismalleen samoissa ajatuksissa kun flunssaa ollut nyt toinen toisensa perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa luin sun postauksen Satu, ja meinasin kommentoida, että sinäkin, kohtalotoveri! Ja sitten olitkin ehtinyt jo tänne :) Paranemista ja malttia sinne suunnalle. Mä eilen jo suunnittelin iltahölkkää, mutta kun fillaroin töistä kotiin, keuhkoissa vielä poltteli ja päätinkin jäädä kotiin. Aika siksakkia menee tuntemukset lepoon pakotetun mielessä, vaikka järjellä tietää että parempi hillitä kuin saada taas jälkitauteja. Nyt olen bussissa viimeistä kertaa tänä vuonna Tampereelle, ja illalla uskaltaudun kyllä lenkille. Kun ei pakkanenkaan kiusaa keuhkoja. Leppoisaa joulunaikaa sinulle, ja mahtavia juoksuhaasteita ensi vuodelle! Toivottavasti törmätään jossain kisoissa :)

      Poista
    2. Kiitos Salla - Tsemppiä sinnekin. Toivottavasti helpottaa:) Oikein hyvää joulu!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen