Siirry pääsisältöön

Urheilulääkärin juttusilla: ylikunto

Nyt on tyytyminen käpyttelyyn näiden koipien.


Mehiläisen Liikuntaklinikan urheilulääkäri sanoi, että Hampurin maraton kannattaa jättää väliin.
Koska a) vaikka elpyisinkin parissa viikossa, voimat saattaisivat silti kovassa rääkissä loppua kesken tai tulos olisi joka tapauksessa odotettua huonompi ja b) maratonin kaltainen suoritus voisi laukaista vielä pitkällisemmän ylikunnon, joka ei paranisikaan parissa viikossa.

Hän nimittäin arveli minun selviävän parilla viikolla lepoa. Minulta otettiin verenkuva, josta näkyi, että kaikki on ihan kunnossa. Väsymykseni syynä ei ole yllättäen puhjennut anemia tai mikään muukaan hälyttävä. Hemoglobiini oli 122, mikä on minulle aika alhainen, mutta ei sekään oireita selitä. 

Kihelmöinti joka puolella kehoa voi johtua totaalisesta ylirasitustilasta. Se voi myös olla hermostollinen oire liian vähäisestä B-vitamiinin saamisesta. Takareiden kireyden syynä on luultavasti piriformissyndrooma. Klinik.fi kertoo vaivasta näin: "Piriformislihas sijaitsee syvällä pakarassa reisiluun yläosan ja ristiluun välillä, ja se auttaa jalkaa kiertymään ulospäin. Alaraajaa hermottava iskiashermo kulkee piriformislihaksen alta tai sen välistä. Piriformissyndrooma eli piriformisoireyhtymä tarkoittaa piriformislihaksen kiristymisestä johtuvaa iskiashermon pinnetilaa. Vaiva on suhteellisen harvinainen iskiasoireilun aiheuttaja."

Piriformissyndrooma syntyy sivuston mukaan paitsi perinnöllisistä tekijöistä, myös kestävyystyyppisestä liikunnasta, kuten pitkänmatkan juoksusta, ja pitkäkestoisesta paikallaan istumisesta. Minähän en ole tänä keväänä muuta tehnytkään kuin istunut pitkään paikoillani ja sen jälkeen mennyt pitkään juoksemaan. Sivuston mukaan "piriformissyndrooman tyypillisiä oireita ovat kipu, puutuminen ja pistely. Piriformissyndrooma sijaitsee yleensä pakaran alueella, mutta se voi säteillä myös takareiden, pohkeen ja jopa jalkaterän tai jalkapohjan alueelle". Juurikin näin. Sain siis parin viikon triplakuurin B-vitamiinia ja viikon kuurin tulehduskipulääkettä. Kuudessa päivässä vaiva ei ole juuri juoksutauostakaan huolimatta helpottanut. Ensi viikolla pääsen onneksi fysioterapeutille. Lääkäri arveli kolmen kerran riittävän, mutta määräsi varmuuden vuoksi kahdeksan kertaa.

Kun verenkuvasta saatiin eliminioitua kaikki muut vaihtoehdot oireiden aiheuttajiksi, jäljelle jäi vain ylikunto. Kun luettelin lääkärille, mitä kaikkea olen tänä keväänä puuhastellut, hän katsoi minua ymmärtäväisesti ja sanoi, että kyllähän sinulla aikamoinen kattaus siinä on ollutkin. Urheilulääkäri oli erinomainen ja empaattinen. Hän sai minut ymmärtämään, että en ole todellakaan ensimmäinen tämän ihmistyypin edustaja, joka hänen ovestaan astuu valittelemaan vaivojaan. Hän sanoi, että usein silti tavoitteellisetkin ihmiset huokaavat helpotuksesta, kun heille kerrotaan, että nyt on pidettävä paussi harjoittelemisesta - ja suorittamisesta. Kun yhtäkkiä voikin päästää irti.

Lääkäri kertoi ylikunnon kehittyneen pikkuhiljaa. Jokainen yksittäinen palanen on kasvattanut kokonaiskuormitusta, ja jossakin vaiheessa yksi palanen on vain ollut liikaa ja saanut koko paketin luhistumaan. Hassua, että pystyn melkein nimeämään ne yksittäiset palaset, jolloin olisi pitänyt himmata, sillä muistan, milloin lenkki oli tahmea tai palautuminen tuntui kestävän ikuisuuden. En olisi silti ikinä uskonut, että liiallinen kokonaiskuormitus voi johtaa tällaiseen lopputulokseen - ja näin nopeasti, parissa viikossa!

Treeniohjelmani alkoi tammikuussa. Kaksi kuukautta meni ilman mitään ongelmia. Saatoin vaihtaa välillä treenipäivää kiireistä johtuen, mutta se ei vaikuttanut yleisoloon. Kuntoni kasvoi tasaisesti, vauhdit paranivat ja sykkeet pysyivät matalampina. Sitten tuli kamala stressi ja kiire opintoihin liittyvissä asioissa. Tunnit loppuivat kesken ja jouduin jättämään pari treeniä väliin. Hyvä treenirytmi rikkoutui. Tein liian monta treeniä perä jälkeen, kovaakin, ilman lepopäiviä. Yksi hyvin mennyt vetotreeni olikin liian rankka, kun tein sen samaan aikaan kun kuukautiset alkoivat. Palautuminen hidastui, mutta menin lenkille, vaikka olin todella väsynyt ja jalat sattuivat. Lähdin juoksemaan reipasta lenkkiä liian kovaa vauhtia. Lähdin lenkille, vaikka kurkku oli karhea. Menin Tampereelle, lensin Ruotsiin, kirjoitin, huolehdin, ajattelin. Mietin koko ajan ehdinkö, kerkiänkö, deadline tulee liian äkkiä, pystynkö. Osaanko. Ajattelin, että jos vielä kaksi viikkoa kestän, niin sitten on taas helpompaa. Mutta keho päätti toisin.

Olin lääkärin vastaanotolla niin uupunut käveltyäni sinne vajaan parin kilometrin matkan, että sanoin suoraan, että tällä hetkellä pelkkä maratonin ajatteleminenkin saa huokaamaan, että "mä en jaksa". Parasta oli, että lääkäri suhtautui minuun ymmärtäväisesti. Hän ei alkanut arvottaa valintojani tai tapojani, vaan totesi rauhallisesti, että nyt pitäisi saada niksautettua aivot sellaiseen asentoon, että ei ajattelisi tuloksia tai tavoitteita lainkaan. Kysyin tietysti, että mitä minä nyt sitten saan tehdä. Saan käveleskellä metsässä tai lasten kanssa puuhastella, kävellä kauppaan, hyötyliikkua. Mutta ei niin, kuten pääni jo ehti ajatella, että miettisin tulevia kilometrejä, kuinka paljon niitä milläkin kerralla ahnehtisin. Pitäisi oppia nautiskelemaan, olemaan verkkainen, ei tehokas. 

No sehän on helpommin sanottu kuin tehty, enkä usko, että minulla on kummoisia mahdollisuuksia muuttua ihmisenä, ainakaan niin kokonaisvaltaisesti kuin tällainen muutos vaatisi. Mutta olen nyt käynyt metsässä pari kertaa kävelemässä. Parissa päivässä keskisyke oli kävelylenkeillä laskenut kymmenen pykälää, joten jonkinlainen elpyminen on ainakin käynnissä. Olen myös pyöräillyt ja tehnyt päivittäin lankkua. Kirjoitin kauppalistaan 'kahvakuula', ja mies kantoi kotiin kuuden kilon pönikän. Youtube-videot neuvonani olen nyt opetellut heiluttelemaan mötikkää. Olihan se ihan kivaa ja tuli hikikin. Juosta en ole edes yrittänyt. Ensimmäisellä metsälenkillä tuli tuskanhiki pelkästä ylämäestä, portaissa voimat tuntuivat loppuvan kesken. 

Ajattelin, että pidän juoksutaukoa nyt sen pari viikkoa ja kokeilen sitten rauhaksiin. Rehellisesti sanottuna en edes harkinnut Hampurin maratonille osallistumista ylikunnon paukahdettua päälle. Keho kertoi olollaan, että se ei ole nyt viisasta. En halua riskeerata terveyttäni, sillä maratoneja tulee ja menee. Haluan saada voimani takaisin ja pakarani kuntoon ja katsoa sitten uudestaan. Ja sitten, kun saan juoksuluvan ja se tuntuu toimivan, teemme kuntotestin uudestaan ja katsomme, mikä on lopullinen totuus. Lähden nyt siis Hampuriin kannustamaan miestäni. Kasvattelemaan treeni- ja kisahalujani. Arvokas kokemus, sekin.


Tänä keväänä katselen maisemia rauhallisemmissa vauhdeissa.
Mutta onneksi on metsä.


Kommentit

  1. Onnea on kohdata osaava urheilulääkäri! Mutta ole nyt varovainen ettet rasita kroppaa "ihan vaan" kävelyllä ja lihaskuntoilulla, muista totaalilepopäivät! Toivottavasti selviät parin viikon juoksutauolla ja saat elämän eri osa-alueiden stressitekijät alemmas. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Osaava lääkäri on kyllä kullan arvoinen. Sellainen, jonka käsissä on paitsi luottavainen olo, myös tuntee, että lääkäriä oikeasti kiinnostaa potilaansa terveys ja hyvinvointi. Se ei ole mikään itsestäänselvyys. Mutta kyllä, omaa vointiani toki kuulostelen ja pyrin liikkumaan niin, etten hengästy.

      Poista
  2. Ehkäpä se tosiaan on järkevinä jättää juoksu väliin. Ei se kisaturistinakaan varmaan hassumpi reissu ole! :) Nyt vaan iisisti, kevät on vasta alkamassa, joten kisoihin ehtii vielä hyvin tänäkin vuonna, tai myöhemmin sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä! :) Pää toimii kummallisesti: huomaan nyt jo selailevani juoksijakalenterista seuraavia mahdollisia kisoja, sitten kun voimat ovat taas kohdillaan :) Mutta sunnuntaina mulla on kaksi jännittävää juoksua seurattavana! Miehen ja sinun :) Kovasti tsemppiä sulle!!!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmituksen harmitus! Olen ihaillut sun onnistuneita treeniviikkoja ja kykyä juosta kilometrejä. Itse tiedän, että rasitus voi tulla ihan jostain muusta kuin itse treenistä. Lapsiperheen arjessa pelkkä treenaaminen ei ole se kehittävin juttu, vaan kaikki muukin paletissa painaa ja lepoa täytyy löytyä tarpeeksi. Toivon sydeämestäni että toivut pian taas treenaamaan. =) Jos pystyisit voisit tehdä toiminnallista liikkuvuutta, ehkä joogailla, rentoutumistreenejä, lihasryhmärullailuja jne.. Kaikkea sellaista johon arjessa ei ole ehkä aikaa.. Kehittyminen tapahtuu levossa, joten suuntasi on oikea. =) Voimahali ja tsemppiä! =)

      Poista
    2. Kiitos tsempeistä, Marika! <3 Tämä kokonaiskuormituksen vaikutus yllätti mut kyllä täysin! Kuvittelin jotenkin naivisti, että sellaista pystyy hallitsemaan tahdonvoimalla, mutta kuinka väärässä olinkaan... Nyt yritän saada voimia takaisin hyötyliikunnalla arjessa, sopivassa määrin. Se sisältää kävelemistä ja työmatkapyöräilyä sekä kahvakuulailua. Fysioterapiaa odotan kyllä myös, onneksi ensimmäinen kerta on jo ylihuomenna. Tsemppiä myös sinun juoksuihisi!

      Poista
  4. Miehesi saa maailman parhaan kannustajan ensimmäiselle maratonilleen <3

    Onneksi sun pääsi kestää tämän takapakin. Olin ja olen edelleenkin yllättynyt kuinka paljon vahvuutta sussa on tällaisen tilanteen äärellä. DNS kun on maratoonarille se henkisesti vaikein kirjainyhdistelmä.

    Toivottavasti pääset lääkärin ohjeilla ja tropeilla taas kuntoon, normaliin sellaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, taas <3 Luulen, että selviydyn tästä takapakista siksi niin "helposti", kun tekemistä on edelleen niin paljon, etten ehdi pysähtyä rypemään harmituksessa. Mutta olen jo lukenut Juoksija-lehteä ja miettinyt, mikä olisi se maratooni, joka saa korvata nyt tämän menetyksen. Juoksun osalta katse on siis jo tiukasti tulevassa :) Jännittää kyllä vähän, miehen puolesta!

      Poista
    2. Lähden varmaankin ennätystä metsästämään Tallinnaan. Lähde mukaan!

      Poista
  5. Kovasti voimia, viisautta ja armollisuutta. Lepoa ja lempeyttä. :)

    VastaaPoista
  6. Missa hotellissa olitte? Itse olen menossa Hamburg iin ja hotelli viela varaamatta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotelli Hafen Hamburgissa, sitä voin kyllä lämpimästi suositella :)

      Poista
  7. OK, kiitos paljon. =) Ja hups, huomasin etta kommenttini tuli vahingossa vaaraan postaukseen (kannykalla kiireella selailin ja taa oli jotenkin huomaamatta hypannyt edelliseen postaukseen...) =D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen