Siirry pääsisältöön

Pukinsalmen maraton, 10 k

Upeassa kelissä saatiin lauantaina juosta.

Huomasin jokin aika sitten Facebookissa mainoksen Pukinsalmen maratonista, pienestä juoksukisasta, jossa valittavana oli 10 kilometrin, puolimaratonin ja täysmaratonin matkat. Osallistujien maksimimäärä pienimuotoisesta järjestelytoimikunnasta johtuen vain 50, ei numerolappuja eikä ajanottoa, vaan jokainen juoksija katsoisi aikansa itse ja kirjaisi maaliin tultuaan vihkoon. Paikkana Turun oma keidas Ruissalo, jossa reitille osuisi muutama mehukas mäkikin.

Kisaviikolla kovemmat treenit olivat tiistaina, kun osallistuimme miehen kanssa viikoittaiseen Turku juoksee -vetotreeniin, jossa ohjelmassa oli Gösta Holmérin fartlek-spessu: 6 - 10 x 2'/2'. Vedin seitsemän vetoa, enkä hätyytellyt aivan maksimia, mikä tuolloin jäi vähän harmittamaan, olisi mennyt vielä yksi kovemmalla sykkeellä. Mutta lauantaita ajatellen se oli ehkäpä ihan hyvä. Torstaina vietin ensimmäisen liikunnattoman päivän marraskuussa, jotta voimia riittäisi lauantaille.

Lauantaina kävi ilmi, että pitkästä aikaa kisattaisiin auringonpaisteessa. Kaikki syksyn rykäisyt (Maaria Trail, Kaarinan syysmaratonin kymppi ja Parmaharju Trail) on juostu sateessa tai kaatosateessa. Nyt oli nelisen astetta lämmintä, tuuletonta ja aurinkoa. Aivan mahtavaa siis. Aamulla olisi vaan ikävä kyllä taas nukuttanut, minkä vuoksi siirsin kellonsoittoa jopa tunnilla eteenpäin. Ei olis kannattanut, ei olis. Aamutoimet ihan onnistuneesti, mutta kisa-aamuina pitäisi muistaa, että aikaa saattaa kulua muun muassa vessassa istuskeluun ynnä muuta. Pääsimme lähtemään vasta vähän kympin jälkeen, ja matkalla piti pysähtyä huoltoasemalla - vessassa. Olimme siis Ruissalossa kisapaikoilla vasta vähän jälkeen puoli 11, mikä jätti ihan liian vähän aikaa kaikkiin valmisteluihin. Startti oli nimittäin yhdeltätoista. Ensin piti ilmoittautua (vitosen osallistumismaksu, kelepaa!), sitten miettiä vaatetusta (mikä ihme siinä on, että tiedän plusasteissa kisatessani takin olevan poikkeuksetta liikaa, mutta silti käytän energiaa sen miettimiseen, jätänkö takin päälle vai en), käydä puskassa (no bajamajas there) ja verkata. Verkkasimme kymmenisen minuuttia parissa erässä eli 1,61 kilsaa, mutta sitten olisi pitänyt tehdä vielä koordinaatiot ja venyttelyt huolellisesti. Minä ehdin tehdä pari aukkaria, ja sitten oltiinkin lähtöpaikalla kuuntelemassa reittiselostusta. Säädin vielä musiikkeja, kun starttivihellys kajahti kolmensadan metrin päästä, josta lähtivät puolikkaan ja maran juoksijat. Me kympin matkalaiset seisoimme hetken hoomoilasina, kun järjestäjä huikkasi, että hei hei, se lähti nyt! Minulla puhelin kädessä, ja siinä juoksuun ampaistessani tungin sitä vielä Flipbeltiin. Lähtö oli alamäkeen, joten saipa ainakin lennokkaan alun.

Maisema Rantapromenadilta.


Suurimmaksi osaksi reitti oli tällaista hiekkatietä.


Olin suunnitellut, että voisin yrittää juosta sellaista 5:30 tahtia, mikä olisi tiennyt 55 minuutin kokonaisaikaa. Lähdin kuitenkin innoissani laukkaamaan nopeampien vanavedessä, joten se siitä vauhtisuunnittelusta. Ensimmäiseen kilometriin meni 5:16. Meitä kympin juoksijoita oli viisi miestä ja minä. Nopein, työkaverini, lähti kirmaamaan taattua nelosen kyytiä. Mieheni on saanut kiristettyä tahtinsa jo vitoseen, joten hänkin häipyi melko pian näkyvistä. Sitten meni vielä yksi mies, ja minun taakseni jäi kaksi miestä. Kun reitti yhtyi pidempimatkalaisten reittiin, tavoitin aika pian muutamia miehiä, mutta isompi sakki jäikin sitten saavuttamatta koko matkalla. Jalat olivat tukossa. Penikoita särki ja takareittä juili, onneksi kuitenkin enemmänkin lihaksesta kuin jänteestä. Jalat olivat myös hapoilla koko alkumatkan. Päättelin vaivojen johtuvan huonosta lämmittelystä ja venyttelyn puutteesta. Kroppa lämpesi vasta kisan alussa. Näinhän se ei saisi olla, vaan lähtöviivalla pitäisi olla aivan valmiina, etenkin tällaisella kympin matkalla, jossa on tarkoitus juosta kovaa.

Noin kilsan jälkeen edessä kohosi ensimmäinen mäki, joka teki nannaa takareisille. Aurinko paistoi, ja pian tuli jo kova hiki, piti kääriä hihat ja ottaa pääpanta pois. Onneksi takki oli autossa. Jalkojen tila hieman huolestutti, mutta juokseminen oli silti melko mukavaa. Kaarinaan verrattuna aika paljonkin mukavampaa, koska en edes puolivakavasti harkinnut keskeyttämistä kertaakaan. Vähän ennen neljää kilometriä olin saavuttanut kisan järjestäjän, joka juoksi maratonia. Hän siinä alkoi mukavasti turista ja kyseli, että käynkö muutenkin Ruissalossa juoksentelemassa. Oli vissiin sykkeet jo aika koholla, koska juttuseuraa minusta ei saanut, tyydyin vastaamaan vaan juu, kuten myös seuraavaan avaukseen, että sattuipa meille hieno keli. Minä vaan että juu juu ja pyrin pitämään vauhdista kiinni. Takanani juossut kympin mies oli onneksi puheliaammalla päällä ja järjestäjän tuttu, joten miehet alkoivat jutustella keskenään. Sitten tultiin reitin pahimpaan mäkeen, joka polveili moniosaisena usean sadan metrin matkan. Siinä miehet puskivat ohitseni, mutta alamäessä huomasin, että menen kovempaa, joten vähän riskilläkin lähdin painamaan vauhdikkaammin ohitse. Miehet eivät kuitenkaan vastanneet rykäisyyni, vaan jäivät kyydistä. Viiden kilsan kohdalla tultiin suoralle, joka vie Ruissalonsillalle, ja muistin, että joku oli neuvonut siellä olevan kääntöpaikan. Vastaan tuli puolikkaan juoksijoita, joukossa myös tuttuja, joilta sain kannustusta. Se kyllä aina lämmittää. Kääntöpaikalla piti laskea vauhdit kokonaan pois, sillä vastaan tuli kaksi sauvakävelijämummoa, eikä ohituspaikkaa oikein ollut. Se oli vähän ikävää, mutta kyllä siitä taas vauhtiin pääsi. Sitten tultiinkin jo Kansanpuiston suoralle. Se taittui yllättävän nopeasti, eikä jäljellä ollut enää kuin kahdeksikon mallisen reitin viimeinen silmukka, joka oli jo kertaalleen juostu. Noin 300 - 400 metrin maalisuoralla kympin nopein mies lähestyi takaa rennon kovalla askeleella ja meni ohitse maaliin. Itsellä oli jäljellä vielä noin 2,5 kilsan matka.

Nyt takanani juossut mieskaksikko erkaantui toisistaan, kun järjestäjä kiersi maratonreitille ja kympillä ollut mies seurasi minua. Siitä alkoi lopputaistelu, kun päätin, että ohitseni en muuten päästä. Jo tuossa viimeiselle silmukalle lähtiessäni huomasin, että varpaaseen on tekeytymässä mojova vesikello. Jostain syystä oikean jalan nimetön hiertyi kenkään, vaikka yleensä nuo kisakengät alkavat hiertää vasta maratonin viimeisellä kympillä. Päättelin, että askeleeni laahaa jotenkin, ja varvas siksi ottaa hittiä itseensä. Jalat olivat tosiaan vähän väsyneet, mikä tuntui myös edellä mainittuina vaivoina. Yritin keskittyä nostamaan polvea ylemmäs ja siirtämään voimantuotantoa enemmän pakaroille. Se ehkä vähän auttoikin, ja siinä edetessäni suunnittelin jälleen lisääväni voimatreenejä, kuhan tässä kerkeää. Muutenkin tällä kympillä tuntui olevan nyt enemmän tekemistä jalkojen kuin hapenoton kanssa, vaikka sykkeetkin olivat koko matkan ihan hyvin koholla. Viimeisessä mäessä jalat olivat niin hapoilla, että jos se mies ei olisi ollut kintereilläni, olisin suosiolla ottanut muutaman kävelyaskeleen. Nyt ei antanut luonto periksi. Kerran aiemminkin oli tuntunut siltä, että mitä jos löysäilisi vain ja lopettaisi tämän repimisen. Onneksi en löysäillyt. Ylämäkeä seurasi tietysti alamäki, sitten Rantapromenadia kohti Kansanpuistoa. Matkaa oli enää kilsa, ja kai se vauhti siitä vähän kiihtyi. Maalisuoralla mies mainitsi jotain loppukiristä, johon minä, että ei se taida nyt irrota. Takareidet sattuivat kohtuullisesti. Mies alkoi selvästi puskea ohi, mutta jotenkin sain siitä voimaa kiristää omaakin vauhtiani, ja tulin kuin tulinkin maaliin ensimmäisenä. Piti hetkeksi mennä ihan kaksinkerroin puhaltamaan.

Kisoissa oli periaatteena, että ajanotosta huolehditaan itse, koska ajanottajaa ei ollut. Takaani tullut mies kertoi, että aika oli 56:37, joten se se sitten oli. Kehui vielä, että hyvä aika. Menimme kirjoittamaan ajan vihkoon oman nimen perään. Maalissa oli tarjolla urheilujuomaa ja vettä sekä banaania, pidempimatkalaisille myös geelejä. Hieno huolto pikkutapahtumassa! Mies antoi vielä palautetta, että kyllä oli hänellä hyvä jänis, tasaista vauhtia pidin kuulemma. En viitsinyt korjata, että minä vähän niin kuin juoksin niin lujaa kuin pääsin ja yritin pitää häntä loitolla. Että hän se oli pikemminkin minulle se juoksuttaja. Noin kai se toimii parhaiten, että joku yrittää pysyä perässä, mutta edessä juokseva luulee, että perässätulijalla on vielä voimia jäljellä ja yrittää pian ohi, siksi vauhti on pidettävä yllä koko ajan. Toimii molempiin suuntiin.

Kun olin vähän aikaa elpynyt, mies ilmaantui maalialueelle ja lähdimme verkkaamaan tuon viimeisen silmukan ja puimaan kisaa läpi. Hän oli juossut ennätyksensä 50:11 ja mennyt samalla minun ennätykseni ohi. Oli kuulemma nyt jakanut vauhtinsa paremmin, eka vitonen 27:00 ja toinen todella paljon nopeammin 23:11. Minulla viimeinen kilometri oli 5:17, eli melkein pääsin alun vauhtiin loppukirin ansiosta. Hitain kilometri oli ylämäkiosuudella 5:55, keskivauhti 5:39/min. Aika parani reilun kuukauden takaisesta Kaarinan kympistä 42 sekuntia huomattavasti mäkisemmällä ja rankemmalla reitillä. Juoksutuntuma kunnon suhteen oli myös lupaava, vain jalat oikuttelivat huonon lämmittelyn takia. Keskisyke 173 ja maksimi 181. Anaerobinen kynnys minulla on 174, ja pari viimeistä kilometriä olin juossut selkeästi kynnyksen yläpuolella, kun syke oli koko ajan 175 - 180.

Loppuverkan jälkeen koin maalissa hauskan yllätyksen, kun toimitsija tuli tuomaan minulle pokaalin, sillä olin kympin nopein, joskin ainut nainen. Otettiin kuvakin. Kylläpä lämmitti mieltä. Sitten mentiin autoon ja ajettiin kotiin. Mahtava pikkukisa!



Kommentit

  1. Ihan paras pokaali! Tai tuo teksti..=) Saa hymyn huulille! Onnea palkitulle ja hyvin juosseelle "Pukinsalmen kympin nopeimmalle naiselle". Sun kunto on kehittymään päin ja hienoa, kun kroppa alkaa taas kestää juoksemista. Karhu-viesti ja kevät - täältä tullaan.. Eikäs niin? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Teksti hymyilyttää mua myös, etenkin kun tiedän lähtötilanteen, viivalla yksi nainen, se nopein! :D Joo, ilahduttavaa treenata kun tuntuma paranee ja tulokset pikkuhiljaa paranevat taas. Nyt kuuntelen kroppaa, ettei samat virheet enää toistuisi.
      Mutta kyllä vaan Karhu-viesti kuuluu taas suunnitelmiin, josko ensi keväänä olis taas nautinnollisen juoksun aika! :)

      Poista
  2. Onnittelut hienosta juoksusta!! Se on aina hyvä, jos sattuu kirittäjiä matkalle, saa itsestään niin paljon enemmän irti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä kyllä :D Olen vasta nyt alkanut vähän tajuta tätä peesaamisen ja kirittämisen logiikkaa, kun olen alkanut käydä tuolla Turku juoksee -vetotreeneissä, joissa käy kilpajuoksijoita mutta myös kuntoilijoita. Aina löytyy sopivavauhtista seuraa! Kirjoittelen noista treeneistä vaikka seuraavaksi lisää.

      Poista
  3. Kiva kisarapsa taas! Lauantaina saatiin tosiaan pitkästä aikaa kiva juoksusää, olipa mukavaa, että tapahtuma sattui tuohon päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihmeellinen oli tosiaan lauantain keli, kun tätä märkää piisaa aina vaan.

      Poista
  4. Tätä oli kiva lukea! Itse en ollut edes kuullut kyseisestä tapahtumasta ollenkaan. Paljon jää näitä pieniä tapahtumia väliin, kun ei tiedä niistä. Olisi joskus kiva kokea tällainenkin niiden "suurten" kisojen sijaan.
    Niin ja onnittelut pokaalista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! Itse lämpenen juuri näille pikkukisoille, kun ei ole niin suuria odotuksia ja saa ennemminkin hyvän, kovan treenin. Ei tulis juostua tällaista ihan itsekseen 😉

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen