Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Juoksuvuosi 2017 osa 2

No niin, palautellaanpa sitten mieliin loppuvuosi 2017, joka tosiaan oli melkoisen huono mutta toisaalta myös aika hyvä juoksuvuosi. Ennätyksiä silloin ei tehty, mutta uusia kokemuksia sain yllättävän montakin ja aika paljon oppia itsestäni.
Harjoituspäiväkirjassani on merkintä 28. toukokuuta: "6,2 km/40:03 Pisin juoksu sitten huhtikuun, jolloin juoksutelakka alkoi. Kuntoradalla pari kiekkaa, keskari 6:30. Kuumuus nosti sykkeitä, mutta takareisi tuntui roikkuvan mukana ihan hyvin!"
Helatorstaina olimme tosiaan Kaarinan keskuskentällä VSVU:n naisten pikaviestin vaihtotreeneissä, elämäni ensimmäisissä. Näin ensimmäistä kertaa myös N40-joukkueeni naiset, joiden kanssa olin jotenkin puolihuolimattomasti lupautunut Vaajakoskelle veteraanien ratajuoksun SM-kisoihin kesäkuun 10. päivänä. Verkatessa runsaan kilometrin tunsin kipua takareidessä, ja päättelin, että vamma ei olisikaan vielä kunnossa. En tosin tiennyt, mikä jalassa oli, sillä en ollut saanut siihen varsinaista diagnoos…

Juoksuvuosi 2017, osa 1

Juoksuvuosi 2017 alkoi toiveikkaissa tunnelmissa. Tavoitteenani oli juosta maratonennätykseni Hampurissa 23. huhtikuuta. Tammikuun alussa kynnystestien jälkeen aloin noudattaa hyvin motivoituneena juoksuohjelmaa, jossa juoksua kertyi alussa maltilliset 40 - 50 kilometriä viikossa. Viikkoon mahtui yksi pitkis, parin tonnin vedot, tasavauhtinen reipas sekä kaksi tai kolme kevyttä juoksua. Yleensä mahdutin viikkoon myös yhden kuntosalikerran. Juoksuohjelman pohjana oli kynnystestit, joissa määritettiin anaerobinen ja aerobinen kynnys harjoitteluni pohjaksi. Kovan rasituksen kynnys minulla oli 174 sykettä minuutissa, matalamman 152. Näiden väliin jäisi sykealue, joka vahvistaisi vauhtikestävyyttäni. Tarkoituksena oli treenata erityisesti maratonkynnystä, joka minulla oli testin mukaan 167.





Innokkaana aloin toteuttaa juoksuohjelmaani. Juoksin aamulla, illalla, sateessa, paisteessa. Alku meni hyvin, olin todella motivoitunut ja kunto tuntui lähtevän haluttuun nousuun. Ei aikaakaan, kun sam…