Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Maratonjumalat synkeinä

Maratonin juokseminen syksyllä on minun juttuni. Olen juossut kaikista kuudesta juoksemastani maratonista kolme syksyllä, kaksi alkukesästä ja yhden keskikesällä. Syksyllä on mitä todennäköisimmin viileämpää, ja siihen mennessä on ehtinyt hioa kisakuntonsa huippuunsa. Kesähelteillä kerrytetyt treenikilometrit näkyvät kevyempänä askeleena viileämmissä keleissä, ja tuoksut ovat raikkaat. Mutta sitten on flunssakausi. Koulut ja päiväkodit ovat alkaneet, ja siellä lapsoset pyyhkivät räkäänsä hihaan, avaavat ovia pöpöjen kuorruttamilla käsillään, koskettelevat toisiaan, aivastelevat päin näköä ja niin edelleen. Meni neljä päivää päiväkodin alkamisesta, kun meidänkin taloudessamme alkoi kuulua tuota jokasyksyistä tuttua taustaääntä: rään kirnuamista onteloihin ja todennäköisesti aivoihin saakka. Viime lauantain lenkillä tunnelmat olivat vielä korkealla ja maisemat kohdillaan. Meni muutama päivä, niin aikuiset alkoivat tuntea itsensä tavallista väsyneemmiksi, raajoja alkoi särk