Siirry pääsisältöön

Maratonjumalat synkeinä

Maratonin juokseminen syksyllä on minun juttuni. Olen juossut kaikista kuudesta juoksemastani maratonista kolme syksyllä, kaksi alkukesästä ja yhden keskikesällä. Syksyllä on mitä todennäköisimmin viileämpää, ja siihen mennessä on ehtinyt hioa kisakuntonsa huippuunsa. Kesähelteillä kerrytetyt treenikilometrit näkyvät kevyempänä askeleena viileämmissä keleissä, ja tuoksut ovat raikkaat.

Mutta sitten on flunssakausi. Koulut ja päiväkodit ovat alkaneet, ja siellä lapsoset pyyhkivät räkäänsä hihaan, avaavat ovia pöpöjen kuorruttamilla käsillään, koskettelevat toisiaan, aivastelevat päin näköä ja niin edelleen. Meni neljä päivää päiväkodin alkamisesta, kun meidänkin taloudessamme alkoi kuulua tuota jokasyksyistä tuttua taustaääntä: rään kirnuamista onteloihin ja todennäköisesti aivoihin saakka.



Viime lauantain lenkillä tunnelmat olivat vielä korkealla ja maisemat kohdillaan.

Meni muutama päivä, niin aikuiset alkoivat tuntea itsensä tavallista väsyneemmiksi, raajoja alkoi särkeä, veto oli pois. Itselläni flunssa oireili tällä kertaa omituisesti. Yleensähän lapsilta saatu flunssa on aikuiselle todella paljon tympeämpi, jäytää luissa ja ytimissä olmina olona ja särkynä. Viime lauantaina olin vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa, kävin tunnin lenkillä, hikoilin kuin pieni sika ja sen jälkeen olinkin aivan kanttu vei. Sunnuntaina pienikin fyysinen ponnistus nosti tuskanhien päälle ja sohva kutsui puoleensa. Ei nuhaa, ei kurkkukipua, vain omituinen vetämättömyys.

Mutta maanantaina tunsinkin itseni aivan terveeksi. Samoin tiistaina, joten uskaltauduin Kaarina Trail Runnersien polkulenkille Littoisiin. Se meni hyvin, ja kulku oli ihmeellisen kevyttä. Keskiviikkonakin kaikki oli kunnossa. Mies toki oli maratonjumalien kieroutuneen huumorintajun vuoksi joutunut jäämään jo tiistaina pois töistä, samaisen lapsiflunssan takia. Illalla jouduin seisomaan jalkapallokentän laidalla rankkasateessa kivikovien rakeiden pommittaessa hupun verhoamaa päätäni. Lenkkarit kastuivat, eikä kuuma saunakaan saanut oloa kohentumaan.

Joten tässä sitä ollaan. Maratonpäivän aattona, veto pois, olmina ja raajat väsyneinä. Ei nuhaa, ei kurkkikipua tai kuumetta eikä mitään muitakaan flunssan perusominaisuuksia. Vain lapsiflunssan ikävin olemus: väsymys ja haluttomuus. Menemme silti kaikkia ilmansuuntia uhmaten lunastamaan hotellihuoneen maratonkaupungista. Pääsee ainakin aistimaan tunnelmaa, jos ei koe yön aikana ihmetokenemista ja pääse itse juoksemaan.

Tarkoituksena oli siis osallistua Finlandia Maratonille Jyväskylässä. Nykyään osaan kuulostella itseäni, enkä todellakaan aio asettua viivalle, jos yhtään on sellainen olo, ettei ole kunnossa. Maratoneja tulee ja menee, ja vaikka valmistautuminen ei kesän tappohelteiden vuoksi onnistunut aivan suunnitelmien mukaan, juoksuhimo olisi ainakin kohdallaan. Takareisikään ei ole vaivannut enää ollenkaan. Olen sitä paitsi pystynyt juoksemaan ilman jalkaani teetettyjä pohjallisia. Kaikki on siis mennyt mallikkaasti. Mutta ottaa DNS silti päähän. Jos tämä ei onnistu, kekkaan jonkin toisen maratonin vielä tälle syksylle. Ehtii treenata lisää.

Kommentit

  1. Tunnen tuon vetämättömyyden. Se vaivasi mua koulun alusta parin viikon verran. Outoa, kun ei ole kuumetta, vain syvä väsymys.

    Teit varmasti ainoan oikean ratkaisun jättäessäsi maratonin väliin. Tule Vantaalle juoksemaan kuukauden kuluttua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen