Running Diaries

Talvijuoksun hurmaa. Minulla on pitkä ja polveileva historia, mitä painoasioihin tulee. Mietin kauan, sopiiko minun kirjoittaa tätä tekstiä lainkaan, sillä aihe on melko tulenarka, enkä missään tapauksessa halua kiihottaa ketään pelleilemään syömisellään. Kirjoitukseni on kuitenkin henkilökohtainen ja tehty täysin subjektiivisista lähtökohdista. Siksi korostan, että seuraavassa esittämäni asiat koskevat vain ja ainoastaan itseäni, eikä kenenkään pidä ottaa niistä mallia tai käyttää minua esimerkkinään. Olen aina ollut normaalipainoinen, joskin painoni on heilahdellut aikuisiällä jopa parikymmentä kiloa ylös alas. Lapsena olin tavallinen pömppömahainen pikkutyttö. Kymmenvuotiaana sain polveeni Osgood-Schlatterin taudin, minkä vuoksi minulta kiellettiin kaikenlainen liikunta kokonaiseksi vuodeksi. Tohtori.fi:n mukaan Schlatterin taudiksi sanotaan sääriluun kyhmyyn (tuberositas tibiae) paikallistuvaa, rasitusvammasta johtuvaa kiputilaa, joka ilmenee liikunnallisesti aktiivisill...

Tänään seisoin puoli yhdentoista jälkeen Ohikulkutien varrella pyörätiellä ja tepastelin edestakaisin hermostuksissani. Sanoin ääneen juoksukaverilleni Mariannelle, että tunne on sama kuin muinoin teatteria harrastaessani ennen näyttämölle menoa. "Mitä ihmettä minä teen täällä, miksi ihmeessä itseäni näin kiusaan? Miksen vain voi maata sohvalla ja syödä sipsejä??" Turun alueella järjestetään virallinen testijuoksu joka kuun kolmantena lauantaina. Valittavana on 5:n, 10:n, tai 15 kilometrin matka, ja palkkioksi saa virallisen ajan. Syksyllä testit juostiin Ruissalossa, mutta nyt teiden ollessa osin jäässä testi juostaan Ohikulkutiellä. Syksyllä en päässyt mukaan pohjerevähdyksen ja työvuorojen vuoksi, tammikuussa pakkasta oli -12 astetta, jolloin juoksin kovan vitosen matolla. Silloin aika oli 24:53, mutta matolla vauhti on luonnollisesti aina hivenen parempi, kun ei ole ilmanvastusta eikä korkeuseroja. Tosin silloin säädin matolle kaltevuudeksi 0,5 astetta, mutta e...

Perillä kohteessa! Erittäin ajoissa! Yhtäkkiä olo alkoi tuntua kummallisen tahmealta. Meneillään on kevyt viikko, ja sen aikana ehdin yleensä monet kerrat ihmetellä, miten onkin niin lepsu meininki. En selvästi ole vieläkään oppinut ottamaan rennosti. Kerran kesken kovan viikon yhden ainoan vapaapäivän huomasin miettiväni, milloin sitä taas treenataan kunnolla. Kevyt viikko on saattanut osaltaan vaikuttaa siihen, että mieleni alkaa huutaa toimintaa, vaikka kehoni palautuu tyytyväisenä. Mutta nyt kyse oli jostain muusta. Katselin heiaheiaa, johon edelleen merkkaan kaikki harjoitukseni tunnontarkasti. Ja sieltäpä löysinkin syyn kummalliseen tehottomuuteeni. Jotenkin salakavalasti minulle oli kehittynyt peräti yli kahden viikon tauko siitä, kun viimeksi juoksin ulkona! Käsittämätöntä! Ja se edellinen ulkolenkkinikin oli muutaman kilometrin palautteleva pk -22 asteen pakkasessa. Joten eipä ihme, että oli vihdoin ja viimein päästävä vähän tuulettamaan aivoja ja mieltä raikkaas...

Kala vees. Olisin silti katsellut mieluummin sitä kaunista lumimaisemaa... ...minkä vuoksi olen nyt juoksennellut viime juoksut matolla. Osui silmään, mitä vanhoja blogitekstejäni lukijat ovat viime aikoina lueskelleet. Yksi niistä oli Tonnin mäkivetoja ja muuta purtavaa viime huhtikuulta. Pahaenteisestä nimestä (tonnin mäkivedot ??!!) huolimatta uskaltauduin lähes vuodentakaisten viisauksieni äärelle ja sain lukea, miten moni asia treenaamisessani on muuttunut. Vuosi on lyhyt aika, mutta intensiivisessä harrastuksessa, etenkin harrastuksen alkuvaiheessa se tuntuukin yllättäen kovin pitkältä. Niin paljon kantapään kautta oppimista ja uuden oivaltamista vuoden treeneihin mahtuu. Tarkastelen nyt tuota vanhaa kirjoitustani tutkimalla, miten treenaamiseni on muuttunut - ja minä juoksijana kehittynyt. Muistan kyllä sen käsinkosketeltavan, liikuttavankin innostuksen, jonka vallassa harjoittelin viime vuoden päätavoitteeseeni. Tavoittelin neljän tunnin aikaa Paavo Nurmi M...