Running Diaries

Tavoitteellisen juoksijan on hyvä käydä aika ajoin kynnysarvotestissä, jotta tietää omat sykerajansa, joilla peruskestävyys- ja vauhtikestävyyslenkit kannattaa tehdä. Itse olen käynyt testissä nyt neljä kertaa, joskin kolmas kerta meni piloille, kun jouduin jättämään testin kesken. Uusin testi suoritettiin Kupittaan urheiluhallissa juoksuradalla. Ryhmä oli koottu Turun Urheiluliiton triathlonjaostosta sillä perusteella, että kympin juoksuun menee yli 50 minuuttia. Tämä sen vuoksi, että testissä olisi mahdollisimman samantasoisia juoksijoita, jotta kaikki saavat riittävästi laktaattiarvoja peruskuntoalueelta. Meitä oli viisi juoksijaa, ja tahti piti määrätä arvioimalla ja kelloa tarkkaamalla, sen ihmeellisempiä apukeinoja ei ollut. Aiemmin olen juossut testin juoksumatolla tai valojäniksen avustamana, jolloin vauhdista ei ole tarvinnut itse huolehtia, mutta loppujen lopuksi löysimme jokaisen tavoitevauhdin ihan hyvin. Tarkoituksenani oli valmistautua testiin hyvin ja saapua paikalle

Rautavarastojen ollessa lähes lopussa, olo on kutakuinkin tällainen. Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159! Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta.  Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin. Jostain tuli sellainen olo, että olenhan