Siirry pääsisältöön

Tekstit

NUTS Karhunkierros 55k

Viime vuonna sanoin KK55:n jälkeen, että en tule tänne enää ikinä. Yön nukuttuani sanoin, että voisi kai sitä tulla ensi vuonna vähän parantamaan aikaa. No nyt se parani 1 h 20 min, joten mission completed.  Tänä vuonna ajettiin Rukalle koko perhe, ja oltiin perillä hyvissä ajoin torstai-iltana. Perjantaina käytiin kävelemässä 7 kilsan Pyhän Jyssäys, ja ajattelin sen jälkeen että olipa yllättävän raskasta, heh. Lapset painelivat matkan suurimmaksi osaksi juosten siihen spurttaustyyliin joka lapsilla on. Kävelyn jälkeen kävimme hampurilaisaterialla, ja maha meni jotenkin sekaisin. Onneksi ei vaivannut enää lauantaina. Suoritin tarveharkinnat Rukalta, eli 10 geeliä, geelituubit, chimpanzee-karkkeja 4 pussia, ja pari urkkajuomasekoitepussia. Ostin myös kuoritakin hulluun alennukseen poistomyynnistä, kun tajusin, että lauantaina sataa ja kotiin oli jäänyt erinomainen kuoritakki, jonka ostin pari vuotta sitten samantyyppisessä tilanteessa ennen NUTS Ylläs-Pallasta en niin hyvästä tarj
Uusimmat tekstit

Juoksijan uusi vuosi

Paraisten Finbyssä hiihtämässä. Blogin kirjoittaminen on painunut arkiohjelmistossani pahnanpohjimmaiseksi, ja toisinaan olen myös mielessäni kyseenalaistanut koko blogin pitämisen funktion. Ilman selkeää suunnitelmaa treenikuulumisten kirjoitteleminen on tuntunut tyhjänpäiväiseltä, sillä on monen monta muuta blogia kirjoittavaa juoksijaa, joiden tavoitteellisista treeneistä ja tarkkaan mietityistä päämääristä lukeminen on lukijalle varmasti paljon mielekkäämpää kuin minun satunnaiset kisaraporttini. Ilman tavoitteita ja niitä kohti kulkemista blogin pitäminen tuntuu jonninjoutavalta jorisemiselta, johon menee vain aikaa, joka muutenkin on aina kortilla. Olen miettinyt myös sitä, miksi ylipäätään pidän blogia. Aluksi tarkoituksena oli kirjoittaa treeniohjelmasta, jota noudattamalla pääsisin tavoitteeseeni juosta maraton alle neljässä tunnissa, ja tehdä se julkisesti, jotta itselleni olisi vaikeampaa vetäytyä aikeistani. No, tavoite ei toteutunut, enkä kuollut julkiseen häpeään

Parmaharju Trail 2018

Juuri hyppyrimäen portaiden jälkeen. Kuva: Antti Suonpää / Turku Trail Cup Lauantaina kävimme Liedon Parmaharjulla kisaamassa Turku Trail Cupin viimeisessä osakilpailussa tältä vuodelta. Sää oli ihanteellinen, lämmintä 12,2 astetta, aurinkoista ja tuuletonta. Oltiin ajoissa paikalla, ja alkuverkkaankin oli hyvin aikaa. Hölköteltiin Hämeentielle ja takaisin 1,42 kilometriä. Valuin hikeä ja totesin, että kelvollinen kisa-asu olisi ollut sortsit ja t-paita. Nyt oli trikoot ja pitkähihainen, joka teki mieli muutamaan kertaan repiä matkan varrella pois. Viikko oli ollut täynnä aika hyviä treenejä: edeltävänä sunnuntaina 2,5 tunnin polkupitkis, tiistaina onnistunut Even Steven Turku juoksee -treeneissä, keskiviikkona salitreeni, torstaina suunnistus pojan kanssa ja perjantaina epätoivoinen yritys pehmentää salilla jumiin menneitä reisiäni ja pakaroitani lämpöjoogassa. Jalat olivat aika jumiset edelleen, mutta näillä mentäisiin. Viime vuonna juoksin kympin aikaan 1:13:18, ja maas

Maratonjumalat synkeinä

Maratonin juokseminen syksyllä on minun juttuni. Olen juossut kaikista kuudesta juoksemastani maratonista kolme syksyllä, kaksi alkukesästä ja yhden keskikesällä. Syksyllä on mitä todennäköisimmin viileämpää, ja siihen mennessä on ehtinyt hioa kisakuntonsa huippuunsa. Kesähelteillä kerrytetyt treenikilometrit näkyvät kevyempänä askeleena viileämmissä keleissä, ja tuoksut ovat raikkaat. Mutta sitten on flunssakausi. Koulut ja päiväkodit ovat alkaneet, ja siellä lapsoset pyyhkivät räkäänsä hihaan, avaavat ovia pöpöjen kuorruttamilla käsillään, koskettelevat toisiaan, aivastelevat päin näköä ja niin edelleen. Meni neljä päivää päiväkodin alkamisesta, kun meidänkin taloudessamme alkoi kuulua tuota jokasyksyistä tuttua taustaääntä: rään kirnuamista onteloihin ja todennäköisesti aivoihin saakka. Viime lauantain lenkillä tunnelmat olivat vielä korkealla ja maisemat kohdillaan. Meni muutama päivä, niin aikuiset alkoivat tuntea itsensä tavallista väsyneemmiksi, raajoja alkoi särk

Paavo Nurmi Marathon 21,1k

Viikko sitten lauantaina Turussa juostiin 27. Paavo Nurmi Marathon, joka keräsi ennätyksellisen osallistujamäärän, kaikkiaan 3 600 juoksijaa. Olin mukana viidettä kertaa, joista neljännellä puolikkaallani. Tarkoituksena oli juosta valmistava vauhtitreeni ennen kuukauden päästä odottavaa Jyväskylän Finlandia-maratonia. Jotkut olivat tiedustelleet mahdollista tavoiteaikaani, mutta ei sellaista ollut. Päämääränä oli juosta kovaa, mutta sitä, mitä vauhtia se tällä hetkellä olisi, en osannut oikeastaan arvuutella. Juoksuvauhtini ovat vasta nyt loppukesästä ottaneet nykäyksen eteenpäin, tai siltä se ainakin tuntuu. Kesän huippuhelteissä juokseminen oli aikamoista tervanjuontia ylipäätään, eikä omasta vauhtikestävyydestä ollut mitään takeita. Saman viikon maanantaina olimme tutulla Ruissalon vetosuoralla tekemässä tonnin vetoja, noita suloisen katkeria vauhtiharjoitteita. Tein neljä 2 - 2,5 minuutin palautuksilla, ja sain kulkemaan ensimmäisen 5:04 minuutin vedon jälkeen tasaisen sarjan 4:

Hellejuoksua

Tänä kesänä on puhuttanut ylenpalttinen hellejakso, joka ei ota loppuakseen ja jollaiseen ei näillä leveysasteilla ole totuttu. Turussa on likimain joka päivä ollut vähintään 30 astetta, usein enemmän, ja aurinko on porottanut hivuttavan kuumasti pilvettömältä taivaalta. Kohtuus kaikessa, voisin sanoa, sillä juoksijalle, jos kohta etenkin vanhuksille ja lapsille loputtomasti jatkuva helle on liikaa. Löyhästi seuraamani maratonohjelma on saanut joustaa, jos kuumuus on tuntunut nujertavalta eikä ole jaksanut tehdä mitään. Pidän kyllä lämpimästä, mutta tähän hellejaksoon sisältyy huoli ilmastonmuutoksen todellisuudesta. Ääri-ilmiöt, joita joka puolelta maapalloa raportoidaan, antavat viitettä tulevasta, eikä uhkakuvien ajatteleminen ole mieltä ylentävää. Ilmasto on toki muuttunut aiemminkin, mutta ei näin nopeasti eikä ihmisen aikaansaamana. Evoluutio ei ehdi korjata ihmisen ominaisuuksia riittävän nopeasti, jotta elimistö tottuisi parin asteen keskilämpötilan nousuun samaan tahtiin

Turku Trail Cup, Piikkiö Trail 11.6.

Linnavuoren reitti yllätti rankkuudellaan. Kuva: Susanna Aalto. Viime maanantaina sain viimein avattua kisaputken myös Turku Trail Cupissa, jonka kaksi aiempaa osakilpailua olivat menneet opiskelu- ja työkiireiden vuoksi ohi. Vuorossa oli Piikkiö Trail Linnavuoren poluilla. Valittavana oli 4, 7,5 ja 11 kilometrin matkat, eli käytännössä yksi, kaksi tai kolme kierrosta Linnavuoren ympäri. Oli erikoista lähteä kisaamaan maanantaina työpäivän päätteeksi. Vaihdoin vaatteet jo töissä ja lähdin ajelemaan hyvissä ajoin Piikkiöön, jonne oli noin puolen tunnin matka. Auton sai jättää reilun kilometrin päähän lähtöpaikalta pysäköintialueelle, josta oli opastettu kävelymatka Piikkiön Kehityksen kerhotalolle. Se sijaitsi metsän ja pellon reunassa, josta siinsi jo HokaOneOnen sininen lähtö- ja maalikaari. Olin kerrankin hyvissä ajoin paikalla ja menin hakemaan numerolappua. Paikalla oli mainio säilytyssysteemi, autonavaimen sai jättää huoltopöydälle kenkälaatikkoon talteen. Jätin samal