Running Diaries

Olen kirjoittanut tämän kisaraportin mielessäni jo kymmeniä kertoja, mutta vasta nyt ehdin istahtaa koneen ääreen ja tehdä aikeista totta. Mutta voinpa sanoa, että huhhuh mikä juoksu! Kolme edeltävää yötä olin nukkunut huonosti, jännitys pyrki uniin. Lauantain vastaisena yönä en ollut saada millään unta, ja kun se vihdoin tuli, heräsin vessahätään. Toisella kerralla heräsin siihen, että paitani oli hiestä märkä ja olin kääriytynyt peittooni, jotta en olisi jäätynyt märkä paita ylläni. Maratonaamuna ei siis ollut erityisen levännyt olo, mutta jännitys ja veressä kohissut adrenaliini peittivät väsymyksen nopeasti alleen. Olin suorittanut kaikki valmistelut jo edellisenä päivänä: ladannut iPodin ja Garminin akut, tunkenut Mariannelta lainaamani numerolappuvyön täyteen geelejä, pakannut reppuun vaihtovaatteet ja toiset kengät sekä katsonut juoksuvaatteet valmiiksi. Piti enää laatia juomapulloihin tankkaus- ja palautusjuoma, pakata reppuun banaani ja käydä suihkussa. Numer

Viimeiset hetket alkavat olla hyppysissä, ennen kuin lähdetään juoksemaan. Hassua ajatella, että taas sitä ollaan lähtöviivalla ampaisemassa maratonille, vaikka muistan vielä hyvinkin, kuinka tuskallista koko matkan juokseminen on. Edellisestä kerrasta on aikaa vajaat viisi vuotta (Berlin 09/2010), ja olin silloin yhdeksännellä viikolla raskaana. Tuolloin juostiin koko matka sateessa, ja muistan, että jo 18 kilometrin kohdalla ajattelin, että ei hitto. Jouduin siinä kolmenkympin jälkeen kävelemäänkin, mutta kuinka paljon, sitä en enää muista. Aikaisempiin kolmeen kokopitkään maratoniin verrattuna huominen eroaa siten, että  treenikilometrejä on tullut huomattavasti enemmän. Ohjelmaan ovat kuuluneet myös vauhtikestävyyslenkit ja vedot, joista minulla ei tuolloin viisi vuotta sitten ollut vielä hajuakaan. Treenaaminen on ollut säännöllistä  ja tavoitteellista, joten ainakin työnteko on tällä kertaa puolellani. Vaan riittääkö se? Juostuja kilometrejä on tänä vuonna heiaheia.comin

Juhannuspäivän lenkki juostiin sateessa. Lähtölaskenta maratonille on alkanut. Viimeinen viikko on täynnä hiilari- ja nestetankkausta, lepoa, jännitystä, jännitystä ja jännitystä. Ylimääräistä sydämentykytystä teettävät uudet pohjalliseni, jotka sain viime keskiviikkona. Niiden sisäänajo tapahtuu siis hieman nopeutetussa aikataulussa kuin suositeltavaa on. Pohjallisteni kaari on jyrkempi kuin aikaisemmissa pohjallisissa, ja siksi niihin tottuminen vie enemmän aikaa. Aluksi tuntui kuin kenkääni olisi sullottu tennispallo. Sain neuvoksi käyttää pohjallisia käyttöönottovaiheessa myös kävellessä ja pitää juoksukenkiä muutenkin kuin juostessa. Kävin heti keskiviikkona pienellä palauttelulenkillä (4,85 km / 30:09 min / 6:13 min/km) tonnin vedoista poluilla (löysin Pääskyvuoren linkkitornin ympäristöstä tukun uusia, mahtavia polkuja) ja vedin uudet pohjalliset tossuihini. Tennispallotuntuma vain korostui, eikä oikea pohjallinen tuntunut mukautuvan jalkaan edes auttavasti. Yritin pää

No niin, täällä on viimeinen kovatahtinen treeni plakkarissa ennen maratonia, joka on jo ensi viikolla! Ihan vatsanpohjasta kouraisee kun pelkästään kirjoitan tuon. Voi siis sanoa, että jännittää. Kipeytynyt jalkani aiheutti lisää sydämentykytystä, mutta nyt on tullut jo todistetuksi, että selvisin onneksi säikähdyksellä. Sunnuntaina olin juoksemassa rennon pk-lenkin kuntoradoilla, matkaa tuli 9,3 kilometriä, ja tahti pysyi yli 6 min/km. Tosin olen huomannut, että Garmin ei ihan todellisia tahteja näytä ainakaan metsän siimeksessä, sillä siellä sama tahti voi olla kellon mukaan jopa yli minuutin per kilometri hitaampi kuin aukealla paikalla. Tuulikin vaikuttaa. Mutta jalka pysyi kivuttomana, ja pienessä tihkussa oli mitä loistavin juosta. Maanantaina menin salille, tarkoituksenani tehdä ylläpitävä treeni, mutta jotenkin taas innostuin hosumaan kyykkyjä tangolla ja hyppyjä steppilaudan päälle. Seuraavana päivänä jalat olivat vähän kipeät, mikä ei ollut tarkoitus. Eilen, eli tiis

Kahden uuden juoksukenkäparin hankkimisen jälkeen treenejäni ovat varjostaneet erilaiset jalkakivut. Adizero Adiosten sisäänajovaiheessa oikeassa kantapäässä alkoi tuntua omituista jäytävää kipua, kun kantapäätä liikutteli vaakatasossa puolelta toiselle. Myös juostessa kantapää oireili, tuntui kuin kantaluu olisi liikahdellut sitä ympäröivässä kupissa aavistuksen sivulta toiselle. Kantapääkipu ei kuitenkaan ollut niin voimakasta, että se olisi pakottanut lopettamaan juoksemista, ja ajattelin sen johtuvan siitä, että jalkani vasta totuttelevat uusiin, kevyempiin kenkiin. Viime sunnuntain pitkikselle laitoin ensimmäistä kertaa jalkaani Supernova Glidet. Ne tuntuivat hyviltä, mutta 25 kilometrin matkalla vasemman jalan nimettömään ehti hiertyä koko varpaanpään kokoinen rakko. Tuli mieleen, ovatko jalkaani teetetyt, lämpömuovattavat pohjalliset tulleet tiensä päähän. Siksi varasin ajan Askelklinikalle , josta olen tukipohjalliseni aikoinaa

Täällä mennään lujaa edelleen, vaikka Paavo häämöttää jo vajaan kolmen viikon päässä. Uutta ajateltavaa on tullut vaikka kuinka, mutta aloitetaan nyt tossuista. Kerroinkin jo upouusista Adidas Adizero Adioksistani , jotka hankin lähes sileiksi kuluneiden Energy Boostieni tilalle. Ne on kuitenkin suunnattu pääasiassa nopeisiin treeneihin, vetoihin ja kisoihin, joten päätin käyttää viimeiset roposeni ja hyödyntämättä jääneen Intersportin kanta-asiakastarjouksen ja mennä ostamaan vielä toiset, tuetummat kengät pitkille lenkeille ja asfalttijuoksuun. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen pitäydyin Adduissa. Tällä kertaa mukaan tarttuivat vaimennukseltaan Adiosten ja Energy Boostien välimaastoon asettuvat Supernova glide seiskat, joiden tukevuus tuntui ainakin kaupassa riittävältä. Myös koko oli sama kuin Adioksissa, 38 2/3, eli yksi koko suurempi kuin aikaisemmissa juoksukengissäni. Uusiin tossuihin tottuminen onkin vaatinut useita lenkkejä. Adiokset ovat selkeästi kevyemmät

Tällä viikolla treeni on kulkenut taas vähän omia polkujaan. Maanantaina tein kolmen vartin loikkatreenin, tiistaina vuorossa olivat mäkivedot valmentajan kanssa. Tänään oli vuorostaan se päivä, jota olin odottanut ja vähän jännittänytkin kiihkeästi. Oli nimittäin vuorossa kuntotestit, jotka tehtiin Paavo Nurmi -keskuksessa. Olin valinnut testikseni aktiiviliikkujan paketin, sillä se antaisi minulle kaikki tarpeelliset tiedot juoksukuntoani ajatellen. Testi sisälsi maksimaalisen kestävyyskunnon mittauksen sekä laktaattimääritykset. Niiden ja syketietojen avulla saadaan määritettyä aerobinen ja anaerobinen kynnys, jotka taas kertovat, mitkä ovat vauhtikestävyyden ja maksimaalisen kestävyyteni rajat. Sykerajat ovat siis seuraavanlaiset: Aerobinen kynnys on syke, jolla lihaksiin alkaa muododstua maitohappoa, mutta keho pystyy vielä polttamaan sen pois. Aerobinen kynnys on alle 70 prosenttia maksimisykkeestä. Anaerobinen kynnys on syke, jonka ylittyessä lihaksiin alkaa tulla m

Olen edennyt juoksufilosofiurallani. Ymmärsin nimittäin vihdoin, mikä yhteys juoksulla ja nöyryydellä on. En nyt aikaisemminkaan ole paukutellut henkseleitäni juoksijana, mutta muutaman vastoinkäymisen ansiosta pääsin syvemmälle nöyryyden käsitteen pohdinnassani. Nöyryys on hyve, joka auttaa yksilöä etenemään tavoitteessaan, sillä nöyryyden ansiosta ihminen on avoin ja vastaanottavainen ulkopuolelta tuleville opeille sekä kuuntelee itseään kokeneempia ja edistyneempiä yksilöitä. Nöyryys kasvaa myös silloin, kun tulee loukkaantumisia tai muita kipuja, jotka pakottavat ihmisen lepoon. Nöyryyttä ei kuitenkaan pidä sekoittaa nöyristelyyn, joka on irvokas hännystelyn velipuoli ja vastenmielinen oman edun tavoittelun väline.  No niin, asiaan. Juoksuharrastuksen ansiosta olen oppinut lisää nöyryyttä, mikä ei ole ainakaan huono asia. Nöyryyttä ymmärryksestä, että olen edelleen hyvin alkutekijöissä juoksijantaitojeni kanssa. Viime torstain porrastreeni heti kovan juoksutekniikkaharjoituks