sunnuntai 23. elokuuta 2015

Leppävaarajuoksu 22.8. 10K

Lauantaina oli vuorossa ensimmäinen loppuvuoden kisarutistuksista, joita olen haalinut näillä näkymin kaikkiaan neljä. Kyseessä oli Espoossa järjestettävä Leppävaarajuoksu, jonne olin valinnut kisamatkakseni kympin. Tavoitteenani on yrittää parantaa puolikkaan ennätystäni syyskuussa järjestettävässä Turku City Marathon -tapahtumassa, jossa reitti on tismalleen sama kuin toukokuussa Turku City Runissa. Siellä juoksin puolikkaan edellisen kerran, joten tulosten vertaileminen on ainakin helppoa.

Nyt siis aikeenani oli saada hyvänmittainen vauhtikestävyyslenkki, joka valmistaa puolikkaalle. Seuraava, lyhyempi kisavauhtikestävyyspyrähdys ajoittuu syyskuun alkuun, jolloin juostaan Pekka Hyysalon Fightback Run Turussa, matka 5,2 km.

Kun herätyskello eilen aamulla soi yhden torkutuksen jälkeen varttia vaille seitsemän, sain totisesti repiä silmäluomiani irti toisistaan, sillä yö oli mennyt enemmän tai vähemmän heräillessä kuopusta kiusaavaan yskään. Toiminta oli konemaista, enkä ollut millään piristyä. Onneksi perhe lähti kisamatkalle seuraksi, joten sain nuokkua vielä autossa matkalla paikan päälle. Siellä vihdoin kuumasti porottava aurinko ja kisajännitys saivat minut virkoamaan, ja aloin olla innoissani. Lapsille löytyi aivan Leppävaaran stadionin vierestä hienoin näkemäni leikkipuisto, jossa heidän kelpasi odotella isin kanssa sillaikaa, kun äiti toteutti intohimoaan.

Vaihdoin lenkkarit jalkaan, hain numerolapun ja kävin vessassa. Sitten juoksin kymmenen minuutin verryttelujuoksun, tein liikkuvuusharjoituksia ja muutamia rentoja kiihdytyksiä. Alkutoimet alkavat tulla jo selkärangasta, kun niitä on niin usein vetotreenien alkajaisiksi toisteltu. Sitten venyttelin jonkin aikaa varjossa, sillä auringossa alkoi olla melko tukalaa. Jostain syystä en juuri miettinyt, miten kuumuus mahtaa juoksuun vaikuttaa, vaikka en ole mitenkään parhaimmillani kuumassa juostessa. Olin juonut tulomatkalla melkein kokonaisen juomapullollisen urheilujuomaa, mutta silti suuta kuivasi ikävästi. Luotin, että matkan varrelle osuvat kolme juomapistettä riittävät pitämään minut tolpillani.

Käväisin vielä vessassa, jossa myös join hieman vettä, ja hankkiuduin urheilukentällä sijainneelle lähtöalueelle. Otin sopivaksi katsomani matkan keulaa kärkeen, laitoin sykekellon valmiiksi ja musiikit päälle. Ja sitten matkaan. Jotenkin olin miettinyt, mahtaako juoksu kulkea ollenkaan, kun tuntuu, ettei se viime viikkoina ole niin kauhean hyvin kulkenut, mutta niin vain vauhti kiskaisi mukanaan.

Kympin lenkki kiersi kaksi kertaa viiden kilometrin radan, joka siis alkoi ja päättyi stadionille. Reitti kulki pääasiassa kovapintaisella hiekkatiellä, ja jostain syystä olin kuvitellut, että se olisi suht tasainen. Jep jep, jo ensimmäisillä kilometreillä eteen nousi muutamia mäkiä, joskin vielä maltillisia. Mutta sitten kolmen kilometrin kohdilla edessä kohosi niin järjetön mäki, että yksi ja kaksikin edessäni juossutta nosti hanskat pystyyn ja siirtyi kävelemään. Vauhtini pyöri alkumatkasta siinä alle ja päälle viiden minuutin kilometrivauhdin tuntumassa, mutta mäessä se hiipui väistämättä kuuden minuutin tienoille ja ylikin. Mäki oli hivuttavan pitkä, mutta vähän matkan päässä reitille mahtui toinenkin lähes yhtä jyrkkä nousu. Kisa ei siis ollutkaan mikään optimaalinen paikka yrittää saada hyvää aikaa.

Kuumuus oli pistävä, ja hiekka pöllysi juoksijoiden jaloissa niin, että kurkku oli välillä aivan kuiva. Hiki virtasi tasaisena norona niskassa ja selässä. Katselin kaihoisasti joidenkin juoksijoiden kantamia juomapulloja, mutta sitten mietin, miten ärsyttävää sellainen kädessä on juosta, ja olin tyytyväinen, ettei minulla ollut sellaista riesanani. Kahden ja puolen kilometrin kohdalla oli sitäpaitsi juomapiste, jossa sai vähän kostuketta suuhunsa. Otin vain jonkin mukin, ja siinä sattui olemaan marjamehua. Hyvältä sekin maistui. Ajattelin, että kymppi on niin lyhyt matka, että kyllä sen kestää.

Valtavat mäet söivät kuitenkin aika paljon energiaa, ja huomasin alun kepeän askeleen muuttuvan aika nopeasti raskaaksi. Juoksemisesta tuli suoriutumista maaliin, ja huomasin miettiväni, mitä ihmettä minä täällä teen, nautinko tästä edes. Ohitseni ei juossut kuin muutamia miehiä ja pari naista, ja kaikesta huolimatta sain pidettyä aika hyvää vauhtia itsekin. Olin kyllä hengästynyt, ja myöhemmällä kellon tarkastelulla paljastui, että sykkeet olivat olleet todella korkeat. Aikaa en juostessa katsonut ollenkaan, koska olosuhteet olivat sen verran rankat, että piti vaan juosta niin kovaa kuin jaksoi. 

Nopeasti ensimmäinen kierros olikin ohi, ja saavuimme stadionille. Siellä sain taas kostutettua kurkkuani juomapisteessä. Vähän ennen toisen kierroksen alkua ohitseni juoksi vanhempi nainen, joka sai huoltojoukoiltaan vesipullon, ja samalla hän huusi, että ei tule mitään, hiekka pöllyää niin paljon, että hengittäminen on vaikeaa. Kuulostaa hullulta, mutta sain toisen sanoista lisävoimaa itseeni, sillä huomasin tuumivani, että ei se pöllyävä hiekka minua niin paljon häirinnyt, että juoksen tässä nyt niin kovaa kuin jaksan ja sitten se on ohi. Tässä vaiheessa tiesin jo, mitä toisella kierroksella odottaa. Ei ollut juoksu kuumuudessa rentoa eikä helppoa, mutta sieltä vain lähestyi jälleen järjestäjien juomatarjoilu, jonka voimin juoksin kamalat mäetkin läpi. 

Sitten saavuin stadionalueelle ja sain kiinni erään naisen, jonka ohi menin vähän ennen maalia. En kuullut, kuulutettiinko minua maalissa, ja katsoin Garminista, että kympistä uupui parikymmentä metriä. Pysähdyin hetkeksi, ja ohittamani nainen jatkoi juoksuaan maalialueelta eteenpäin. Minäkin ryhdyin uudestaan juoksemaan, kun en ollut varma, pitikö stadion sittenkin kiertää vielä toistamiseen. Kysyin naiselta, minne juostaan, ja hän viittilöi että takaisin kuntoradalle. Hän oli juoksemassa puolikasta! Tajusin, että olin lähtenyt turhaan juoksemaan ja taitoin matkani stadionin ympäri. Kuuluttajan ilme oli näkemisen arvoinen, kun ajanottochippini ei toistamiseen rekisteröinytkään minua maalialueella. Hetken aikaa hän katsoi minua hoomoilasena, että mikäs juoksija tuo on, kun kerroin, että olin vahingossa juossut stadionin ympäri toisen kerran. Siihen hän totesi, että no kyllä täällä juosta saa, hehheh. Garmin näytti tällä kertaa näköjään vähän vajaamittaisen matkan, olisiko sekoillut muiden sykekelloista tai menettänyt gps-yhteyden välillä, mistä näistä tietää.

Suola maistui huulilla ja hiki oli kuivunut suolaiseksi myös iholle, mutta olo oli tyytyväinen. Olin vilkaissut kelloa siinä vaiheessa, kun olin jo tajunnut juoksevani liikaa, ja silloin se näytti 54 minuuttia ja jotakin päälle. Siitä jo tiesin, että olin saanut uuden ennätyksen. Menin siis levollisena hakemaan tuotekassin ja palautusjuomaa ja jatkoin rauhassa varjoon venyttelemään. Kun lähdin leikkipuiston suuntaan, mies jo tulikin lasten kanssa vastaan. "Äiti voititko sinä?", kysyi poika ilosta kirkkain silmin nähdessään mitalin, joka roikkui kaulassani. Tässä vaiheessa tiesin taas, että kyllä, juokseminen on minun juttuni, vaikka se väliin tuskaista onkin. Sitä sen pitää olla, muuten ei kehity. Eikä ainainen helppo juoksu toisi haluttuja kiksejä.

Autossa katsoin loppuaikani kilpailun sivuilta ja yllätyin iloisesti huomatessani, että olin koko naisten sarjan kymmenes. Virallinen bruttoaikani oli 52,57, nettoaikaa en vielä tiedä. (Kuulun siihen koulukuntaan, joka pitää todellisena aikana nettoaikaa, ensinnäkin siksi, että se on parempi, mutta myös siksi, että se on se aika, joka juostuun matkaan todellisuudessa on kulunut. Nettoaika mittaa siis sen ajan, joka matkaan kuluu lähtöviivalta maaliviivalle. Bruttoaika lasketaan lähtölaukauksesta maaliviivan ylitykseen.) Kympin ennätykseni on viime toukokuiselta Raisio Trail Runilta, jossa se oli 55,16. Sitä ennen olen juossut kympin Masku Maratonilla huhtikuussa 2014, ja silloin aikani oli 56,40. 

Loppujen lopuksi sijoitukseni oli 11/55, sillä eteeni oli tupsahtanut lopullisessa tulosluettelossa vielä joku juoksija. 12 ilmoittautunutta naista oli jättänyt kokonaan lähdön väliin, mistä lie johtunut.

Hikinen ja hiekkapölyinen kymppi, mutta loi minuun uskoa, että kehitys kehittyy, vaikkakin hitaasti. Aion mennä juoksemaan kisakympin uudestaan syksyllä, kun ei ole niin kuuma. Ja huomasinpa eilen illalla selailevani taas uusia polkujuoksutapahtumiakin! Tekisi mieli mennä juoksemaan jokin vähän pidempi maastojuoksu ja katsoa, mihin rahkeet riittävät.

Leppävaarajuoksu 52:57 min 10 km 5:17 min/km KS 175 MS 184




Jälleen yksi mitali tämän kisakauden kokoelmiin.

6 kommenttia:

  1. Hienoa, onnittelut omasta ennätyksestä! :)

    VastaaPoista
  2. Olipa taas kiva raportti sulta! Aika rankalta kuulosti, hirveetä juosta mäkistä maastoa täysillä. Hyvä aika kuitenkin, onnittelut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvä maku tästäkin kisasta jäi, on se vaan niin hauskaa puuhaa juoksennella näissä ;)

      Poista