maanantai 7. syyskuuta 2015

FightBack Run 5.9.

Lauantaina ohjelmassa oli hyväntekeväisyysjuoksu, johon olin ilmoittautunut jo kauan aikaa sitten. Tunsin Pekka Hyysalon tarinan entuudestaan ja olin kuullut myös viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetystä FightBack Runista. Etsiskellessäni lyhyitä kilpamatkoja vauhtikestävyyslenkeiksi ennen syksyn ensimmäistä puolikastani, Hyysalon järjestämä tapahtuma osui jälleen silmiin, ja päätin lähteä mukaan.

Pekka Hyysalo loukkaantui erittäin pahasti freestyle-onnettomuudessa keväällä 2010. Sitkeällä työllä ja päättäväisyydellään hän kuntoutui liikunta- ja puhekyvyttömästä jälleen jaloilleen ja kovan treenin ansiosta kehittyy jatkuvasti. Hänen tavoitteenaan on juosta maraton, ja päämäärää kohti edetään tuplaamalla tapahtuman ensimmäisen vuoden 2,6 kilometrin juoksumatka vuosi vuodelta. Tänä syksynä valittavana oli siis 2,6 kilometrin lisäksi 5,2 kilometriä sekä 260 metrin esteetön rata liikuntarajoitteisille.

Kyseessä oli ennen muuta hyvän mielen hyväntekeväisyystapahtuma, eikä minulla ollut aivan tarkkaa tietoa juoksun luonteesta. Sen verran tiesin, että aikaa ei oteta mutta numerolaput jaetaan, lähinnä turvallisuuden ja juoksijoiden hallittavuuden vuoksi. Ajattelin, että voinhan juosta omaksi ilokseni lujaa, jos niikseen tulee, vaikka virallista aikaa en saisikaan.

Työhönpaluu ja uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen ovat vaatineet aika paljon energiaa, yöunet ovat jääneet vähän vajaiksi ja olo on ollut koko lailla uupunut. Olen pelännyt syysflunssankin iskevän, kun olen väsyneenä kulkenut töiden, päiväkodin ja treenin väliä. Lauantaina ei ollut erityisen voimakas tai juoksentelevainen olo, mutta mieleenkään ei tullut, että olisin tapahtuman jättänyt väliin.

Lauantai valkeni melko epävakaana, mutta lämmintä oli kuitenkin päälle 15 astetta. Sain kyydin Vanhalle Suurtorille yhden maissa ja menin ensimmäiseksi hakemaan numerolappuni. Tunnelma oli heti alkuun erittäin innostunut ja iloinen, ja huomasin väsymykseni siirtyvän taka-alalle. Hyvä tuuli tarttui saman tien, ja hymyilin iloisena tuntemattomille kasvoille. 

Jätin tavarat narikkaan ja lähdin jo tutuksi muotoutuneelle lämmittelyrupeamalle. Ensin lyhyehkö verryttely Tuomiokirkon läheisyydessä, sitten kiihdytyksiä ja liikkuvuusharjoituksia jokirannassa. Venyttelin vielä huolellisesti, erityisesti porrastreenistä kipeytynyttä vasemman nilkan sisäsyrjää.

Sitten vain lähtöalueelle, jossa törmäsinkin yllättäen KristaM-blogin Kristaan. Hän oli päättänyt lähteä mukaan samana aamuna, ja hyvä niin! Oli hauskaa jutella ja naureskella lähes identtisiä kisavermeitä ennen lähtölaukausta. Sitä paitsi näin jälkikäteen ajateltuna, jos olisin yksikseni lähtenyt painelemaan samaa kisavauhtia, joka meillä oli, olisin saattanut miettiä, meneekö tämä nyt käsikirjoituksen mukaan. Krista kyseli, aionko lähteä raastamaan ihan täysillä, ja kerroin, että näin olin vähän tuuminut. Nauratti lähtöviivalla, kun huomasin asemoituneemme aivan kärkeen, ja kun annettiin lupa ampaista matkaan, sen totisesti teimmekin! 

Jokirannassa Myllysillan suuntaan kävi aika kova vastatuuli, mutta lähdimme silti ihan hullun lujaa. Kristan veto oli mahtava, en olisi varmasti niin kovaa pystynyt juoksemaan yksikseni. Tapahtumajärjestäjän edustaja polki pyörällä siinä edessä ja varoitteli vastaantulijoita lähestyvästä juoksijajoukosta. Myllysillalla oli hauska katsoa jokirannan pituudelle levittyvää letkaa, paljon oli porukkaa liikkeellä. Oli aika upeaa olla sellaisen remmin kärjessä.

Vastatuuli kävi henkeeni, ja suuta alkoi kuivaa jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä. Ajattelin, että nyt en luovuta, ja kipitin Kristan jäljessä niin kovaa kuin kintuistani pääsin. Toisen kierroksen alussa otin järjestäjien juomatarjoilusta vähän vettä suun kostukkeeksi, ja pysyttelin Kristan perässä. Myllysillalla hän alkoi saada kunnon keulaa, ja Auransillalla jumituin pitkältä tuntuneeksi ajaksi liikennevaloihin, jolloin kadotin hänet lopullisesti silmistäni. Kova mimmi!

Joen länsirannalla juoksijoita oli ruuhkaksi asti, ja poukkoilin heidän ohitseen siellä reunamilla. Paljon oli liikkeellä erilaisia työporukoita ja muita ryhmiä, hyvällä meinigillä, hyvän asian puolesta. Tapahtuman tuotto käytetään urheilussa aivovamman saaneiden nuorten kuntoutukseen.

Tuomiokirkkosillan ylitettyäni kuulin, kun tapahtuman juontaja sanoi: "Nyt minun täytyy ottaa sinut oikein haastatteluun", ja arvasin Kristan päässeen maaliin. Pingoin viimeiset suorat Porthaninpuiston läpi, ja järjestäjien kannustushuudot lämmittivät mieltäni. Maalissa näin vielä Kristan ja menin onnittelemaan hienosta voittosuorituksesta.

Olipahan juoksu! Täysillä mentiin, ja hauskaa oli. Kierrostahdit olivat seuraavat: 4:46 / 4:53 / 5:00 / 5:12 / 5:13 / 5:05. Kokonaismatka 5,40 km, aika 27:08, keskitahti 5:01, KS 173, MS 181.

Vieläkin hymyilyttää, kun ajattelen meidän rykäisyämme ja koko hyvin järjestettyä hyvänmielenjuoksua. Kiitos!

FightBack Runiin osallistui reippaasti yli 1 000 hyväntekijää.




Juoksu kulki Aurajoen rantoja pitkin.


Mukavan kipakka vk-lenkki.


Hyvä juoksu, parempi mieli.

2 kommenttia: