Siirry pääsisältöön

Mäkivedot are back! Viikko 47


Bussin ikkunasta, matkalla Tampereelle.

Tuntuu vähän hölmöltä muistella viime viikon treeniviikkoa täältä sängynpohjalta, mutta niinhän se on, että kun juoksemaan ei pääse, lenkkipolulle kaipaa yhä kipeämmin. Tämän viikon treenit olivat vielä tiistaina hyvässä käynnissä, mutta keskiviikkona vilunväreet kiihtyivät ja vaikka leivoimme lasten kanssa illalla pipareitakin, olo huononi. Ihmettelin, miten punttitreenistä voi tulla lihakset kosketusaroiksi, mutta flunssalla olikin jo näppinsä pelissä. Torstaina kuvittelin aamutuimaan lähteväni Tampereelle, mutta kun alkoi viluttaa ihan tosissaan, käännyin kannoillani ja menin takaisin sänkyyn. Onneksi! Iltapäivällä olin 38,3 asteen kuumeessani aivan poissa pelistä, paikat särkivät koko ajan enkä jaksanut raahautua edes syömään. 

Viime viikon treenit sujuivat kuitenkin ihan hyvin. Maanantaina tosin skippasin vaparikurssin, koska olin aikaisesta Tampereen-reissusta niin poikki.
Viikko 45:
Ma: Lepo
Ti: Mäkivetoja 5 x 200m kävelyhölkkäpalautuksin + verkat 3,8 km MS 176
Ke: Lepo
To: Matolla 6x500m/2' + verkat 3,5 km MS 179
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Pitkis 13,2km / 1:37:09 / 7:21 min/km, lopussa vähän kovempia vetoja KS 142 MS 161
Yhteensä 24,5 km

Tiistaina sain plantaarifaskiitista parantuneen mieheni seurakseni mäkivetotreeniin. Hyvä niin, koska kirittäjä moisessa harjoituksessa on pelkkää plussaa. Olin tehnyt viimeksi mäkivetoja viime keväänä, joten päätimme aloittaa maltilla. Mäki on aika jyhkeä, polttolaitoksen nousu, ja nyt kello antoi matkaksi joillain vedoilla 200 metriä, osalla 210. Ensimmäisen jälkeen saimme juosta vastatuuleen, joten se verotti vauhtia ja voimia, mutta kyllä viimeisiä vetoja vedettäessä takareidet olivat ihan tulessa. Alku- ja loppuverkat juoksimme Orikedon pururadalla, yhteensä 3,8 kilometriä. Maksimisyke jäi vain 176:een, joten kovempaankin rasitukseen olisi voinut pyrkiä. Treenin jälkeen venyttelyt ja parikymmentä punnerrusta.

Seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä kevyelle verkalle, mutta en ehtinyt mitenkään. Niinpä tästä viikosta tuli vain kova vetoviikko, torstaina suuntasin taas Impivaaran kuntosalin matolle. Aikomuksena oli juosta kuusi viisisatasta kahden minuutin palautuksin. Matolla aie on helppo toteuttaa: säätää vauhdit kohdilleen ja alkaa juosta vain. Nyt arvioin, että kiihtyvä treeni olisi hyvä aloittaa n. 4:25 vauhdista ja nostaa tahtia veto vedolta. Treeni onnistui hyvin, vauhdit olivat 4:25 / 4:21 / 4:17 / 4:13 / 4:10 / 4:06. Vasta viimeinen veto alkoi tuntua kamalalta. 

Sitten seurasikin taas kaksi taukopäivää, kunnes sunnuntaina vihdoin pääsimme miehen kanssa yhdessä kevyelle pitkähkölle lenkille. Yksin minulla on vaikeuksia saada vauhti ja sykkeet pysymään maltillisina, mutta nyt jutellessa se olikin yllättävän helppoa. Esikoinen oli leikkitreffeillä, joiden kestoksi oli sovittu 1,5 tuntia, joten sen aikaa saimme juosta. Oli satanut taas ohut lumipeite, mutta pystyin silti juoksemaan liukastelematta tavallisilla kengilläni. Kun poika oli haettu kaverinsa luota, hän pyöräili ja me juoksimme kovaa lopun matkan kotiin. 

Oli kiva, erilaisia treenejä sisältänyt viikko. Jos muina päivinä olisi vielä ehtinyt kevyelle verkalle, kokonaiskilometritkin olisivat yltäneet ihan ok lukemiin. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …