Siirry pääsisältöön

Uuden vuoden aattoviikko 52

Maisemia joulunajan juoksuista.


Ennen oli Tapsan tanssit, nyt on Tapaninpäivän pitkis. Palaan siis hetkeksi viime vuoden puolelle, ja käyn läpi treenejä vuodenvaihteen tietämiltä, kun olin taas tervehtynyt juoksukuntoon. Turussa oli lauhaa ja lumetonta, joten juoksin lähes kaikki lenkkini ulkona. Liityin joulukuussa lähellä olevan kuntosalin jäseneksi, joten vauhdikkaammat vedot, vauhtileikittelyt ja kiihtyvät olen tehnyt siellä juoksumatolla. Toinen vaihtoehto olisi urheiluhallin rata, mutta siellä on usein täyttä ja rankemmat treenit saavat kuivan sisäilman ja hyppypaikkojen hiekan vuoksi minussa aikaan ihmeellisen allergisen reaktion. Matolla olen viihtynyt, vaikka siinä huomaa mielestäni herkemmin, kulkeeko juoksu vai ei. Toisinaan syke pysyttelee alhaalla ja meno tuntuu kevyeltä, toisina päivinä juokseminen on taas aikamoista tervanjuontia ja matto vihamielinen. Olen pyrkinyt yleensä samalle matolle, vaikka aina se ei tietystikään ole vapaana.


Turussa ei ollut valkea joulu. Nyt lunta piisaakin.



MA: Pitkis 18,59 km / 2:12:41 / 7:08/km / KS 143 MS 155
TI: Lihaskunto 20 min
KE: Luistelu 1h
TO: VL 7,1 km / 45:51 / KS 155 MS 173 sekä 3 x 10 dippiä
PE: Reipas PK 5,9 km / 36:58 / 6:14/km / KS 159 MS 178
Kuntosali 1,5 h, alku- ja loppuverkka matolla 3 km / 22:30 / 7:30/km
LA: VL 13 km / 1:33:19 / KS 151 / MS 179
SU: Luistelu 1h.
Juoksua yhteensä: 47,59 km







Maanantaina oli siis Tapaninpäivä, ja menin pitkikselle kauniin aurinkoiseen mutta todella tuuliseen säähän. Olin ajatellut osallistua FMR:n järjestämälle pitkikselle sekä jouluaattona (24k) että Tapaninpäivänä (30k), mutta yhteislenkin aiottu vauhti (6:00/km) kuulosti pitkikselle mielestäni liian kovalta. Menin sitten omin päin. Päätin jälleen juosta lenkin oikeasti matalilla sykkeillä, joten tuijottelin kelloani melko tiiviisti. Meno oli mukavaa, eikä lähes parinkympin kilometrimäärä tuntunut liialliselta, vaikka matka alkoi lähennellä ihan oikean pitkiksen mittaa pitkästä aikaa. En ole näin pitkään tainnut juostakaan sitten lokakuisen maratonin.

Lapset ja minä olimme lomalla aina uudenvuodenpäivään saakka, joten piti keksiä vaihtoehtoisia treenitapoja miehen ollessa töissä iltavuorossa. Tiistaina suuntasimme läheiselle kuntoradalle, jossa sain tehtyä napakan parikymmenminuuttisen lihaskuntosetin askelkyykkykävelyjä (2 X 15 molemmin jaloin), jänisloikkaa, moniloikkaa, yhden jalan kinkkausta ja pohjehyppyjä. Toki otimme lasten kanssa lukuisia spurtteja välissä, mutta siinä jääpeitteisellä ojanpenkalla he viihtyivät niin, että sain loikkatreenin kunnialla tehtyä. Sain siitä myös jalkani ja pakarani kipeiksi, joten vähän useammin sopii lihaskuntoa harjoittaa. Nyt salitreenaus kuuluukin taas viikoittaiseen ohjelmaani.

Keskiviikkona menimme luistelemaan. Luonnonjäät eivät tietystikään olleet tuolloin vielä iskussa, mutta onneksi Turussa on Parkin kentän tekojäärata, jota pidetään koko talvi hyvässä kunnossa. En ollut siellä aikaisemmin käynytkään, joten jo oli aikakin. Vuokrasimme kuopuksen kanssa itsellemme miehekkäät hokkarit, esikoisen jalkaan mahtuivat onneksi vielä viimetalviset. Itselläni olisi ollut varastossa kaunarit, mutta luistelin viimeksi Kanadassa vuonna 2009 vuokrahokkareilla, ja kokemus oli niin kannustava, että päätin nytkin kallistua niiden puoleen. Sitä paitsi kaunarini ovat, jos ei ruosteessa, ainakin tylsät. Hauskaa oli! Esikoisen meno oli jo vauhdikasta, kuopus oli ensi kertaa luistimilla. Parkin kentällä on sellaisia rautatukia, joista lapset voivat ottaa tukea harjoitellessaan, joten pieni oivalsi idean aika nopeasti. Minullakin meni ihan hyvin, joskin lensin kerran niin mojovasti suoraan takapuolelleni, että pelkäsin luiden murtuvan. Lapset kaatuvat kymmeniä kertoja eivätkä satuta, mutta annas olla kun aikuinen mätkähtää, se tekee kipeää! Oli niin hauskaa, että tuon kerran jälkeen olemme olleet Parkin kentällä toistamiseen, kuopus on saanut isoveljensä vanhat hokkarit käyttöönsä (muistimme vasta kotona, että sellaisetkin on) ja minä olen ostanut omat hokkarit! Niitä ulkoilutin ensimmäisen kerran loppiaisena luonnonjäällä.

Torstaina pääsin vihdoin juoksemaan, kun valjastin isäni lastenvahdiksi. Ajatuksenani oli mennä kuntoradalle ja juosta viiden kierroksen (2k/kierros) vauhtileikittely niin, että joka toinen kierros on kevyt ja joka toinen kova, mutta kuntoradan pinta olikin aivan jäinen ja minulla oli tavalliset tossut. Jouduin siis soveltamaan enkä saanut harjoituksesta niin kovaa kuin olisin halunnut, mutta kyllä tämäkin kelpasi. Meiltä kotoa radalle on kilometri, joten kevyttä tuli pohjalle kolme kilometriä, kun juoksin vielä päälle yhden kierroksen verkkaa. Toinen kierros oli vk:ta, kolmas puoliksi kevyttä ja puoliksi vk:ta. Lopuksi 3 x 10 dippiä radan ulkokuntosalilla ja verkaten kotiin. Ihan jees treeni, sain sykkeen kohoamaan.


Löysin ihan läheltä kivan polkureitin.

Vuosi alkoi lähetä loppuaan, eikä kilometrisaldoni 1700:n raja ollut vielä mennyt rikki. Sitä olin päättänyt tavoitella, kun huomasin rajan häämöttävän. Piti siis juosta useamman kerran päivässä. Perjantaina menin lasten kanssa vanhempieni luokse ja hilpaisin Karikon lenkille. Taas oli tuulista mutta muuten kiva juoksusää. Kiersin kolme kierrosta vähän reippaampaa pk:ta ja lenkin lopussa kiihdytin tahtiin 4:40 noin 500 metrin vedon. Tällä kertaa jalassa olivat Icebugit, ja Karikolla ne olivatkin hyvä valinta, mutta kaupungin sulilla kaduilla tuntui vähän hassulta ropsutella nastoilla. Nastat ovat muuten pysyneet ihmeen hyvin pohjissa, kun ottaa huomioon, että tossut on ostettu jo talvella 2012. Joku talvi taisi olla välissä, että niitä ei tarvittu ollenkaan, mutta silti. Näillä mennään kevyesti ainakin tämä vuosi, seuraavaksi aion kokeilla kaikkien hehkuttamia Sarvoja.

Illalla menimme miehen kanssa salille, sillä hänkin hankki sinne jäsenyyden. Alku- ja loppuverkaksi juoksin matolla yhteensä kolme kilometriä leppoisaa 7:30 tahtia. Tutustuin myös kuntosalin puolelle; tähän mennessä olen yksikseni ottanut tuntumaa vain mattoon sekä vapaapuoleen, jossa olen tehnyt vatsoja ja selkiä. Nytkin tein vatsat trx-treeneistä tutulla metodilla. Jalat katosta roikkuvien hihnojen lenkkeihin, paino käsillä ja jalkoja tuodaan keho vahvana vatsan alle. Asento on siis periaatteessa sama kuin lankussa, mutta jalat ovat hihnoissa ja niitä liikutellaan. Kehon on oltava jännitettynä koko harjoituksen ajan. Tein 3 x 20, ja voin sanoa, että treeni on pahin vatsatreeni, jota olen kokeillut. Totesin, että salilla on kaikki tarvittavat laitteet, ainoastaan vinot vatsat puuttuivat, lisäksi vapaita tankoja saisi olla enemmän. Mutta hyvä varustus, ja sain kroppani voimaharjoittelusta toistamiseen viikon sisällä kipeäksi.

Lauantaina oli vuoden viimeinen päivä, ja päätin mennä juoksemaan viimeiset puuttuvat kilometrit matolla. Treeni oli VL13, eli vauhtileikittely. Juoksin ensin kolme kilometriä verkkaa noin 7:23 tahtiin, jonka jälkeen joka toisen kilometrin kovaa, joka toisen kevyttä verkkaa (noin 8:00 tahtiin). Kovia kilsoja tuli neljä, ja niiden tahdit kulkivat näin: 4:50/4:45/4:41/4:36. Juoksu tuntui vahvalta ja mainiolta, vasta viimeinen veto oli raskas. Maksimisykekin oli 179. Hyvä vuoden viimeinen treeni, ja sain kuin sainkin havittelemani ennätyksen täyteen. Tänä vuonna yritän juosta kasaan 2000 kilometriä, minkä pitäisi onnistua, jos pysyn terveenä.

Uuden vuoden ensimmäinen päivä otettiin vastaan Parkin kentällä luistellen. Tällä kerralla mukana oli koko perhe, ja kuopus rohkaistui luistelemaan välillä ilman tukeakin. Ja pysyi pystyssä. Enkä minä kaatunut!

Lomaviikko oli liikunnallinen ja monipuolinen, viikkokilometrejäkin kertyi mukavasti melkein 50. Tänä vuonna viikoittaisia kilometrejä tulee enemmän, sillä uusi ohjelmani keikauttaa harjoittelun taas aivan päälaelleen. Määrä kasvaa, tehot hidastuvat. Kerron suunnitelmistani enemmän tuonnempana, mutta sen verran sanon jo nyt, että olen superinnoissani!




Tapaninpäivän pitkseltä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …