Piilevä raudanpuutos

Rautavarastojen ollessa lähes lopussa, olo on kutakuinkin tällainen.

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään kuin sisältäpäin, sellainen kokonaisvaltainen uupumus. Olin aina yhdistänyt oireeni ylirasitukseen, jota menevä elämäntyylini eittämättä voi myös aiheuttaa. Ajattelin kuitenkin, että eihän se ota jos ei annakaan ja varasin ajan lääkäriltä. Esitin hänelle asiani, että haluaisin tarkistuttaa ferritiiniarvoni, koska olen aika usein väsynyt ilman sen kummempaa syytä. Ajattelin, että ehkä nukunkin liian vähän, mutta jos tässä olisi jotain muutakin. Lääkäri oli heti tilanteen tasalla ja sanoi, että minun ikäiselläni naisella ferritiiniarvo eli rautavaraston vahvuus voi useinkin olla matala. Terveystilastostani näkyi, että hemoglobiinissakin oli tapahtunut pysyvä notkahdus lähelle alaviitearvoa raskauksien jälkeen. Runsaat kuukautiset syövät rautavarastoja, ja jos elimistö ei ehdi valmistaa lisää rautaa kuukauden aikana, varastot hupenevat salakavalasti pikku hiljaa ja elimistö tottuu jatkuvaan puutostilaan.

Olinhan minä kärsinyt jo viime keväänä selittämättömistä oireista, jotka lopulta pantiin ylikunnon piikkiin. Hemoglobiini oli huhtikuussa 121, eli lähellä naisten alarajaa (eri lähteistä riippuen 117 tai 120). Oireina olivat tuolloin korkea leposyke, hirvittävä hikoilu etenkin öisin, kokonaisvaltainen kehon kihelmöinti ja pistely. Söin muistaakseni oma-aloitteisesti parin viikon rautakuurin, mutta lääkärissä aihetta ei käsitelty sanallakaan. Terävin kärki oireista helpotti, mutta moni niistä oli sellainen, mitä olin alkanut huomaamattani pitää ominaispiirteinäni.

En silti olisi voinut uskoa, että syynä ovatkin rautavarastoni, jotka ovat huvenneet lähes olemattomiin. Veren ferritiiniarvo paljastaa, paljonko elimistön kudoksissa on rautaa. Minulla arvo on 11. Raudanpuutosta tutkinut sisätautiopin dosentti Esa Soppi kirjoittaa, että ferritiiniarvolle 15 - 70 mikrogrammaa litraa kohden on puutteellinen. Normaalin yläraja on 150. Lääkäri soitti tuloksista tänään ja kertoi, että omani on kokonaan viitearvojen alapuolella. Hän kehotti ryhtymään saman tien rautakuurille. Syön nyt ensin alkuun pari kuukautta sadan milligramman Obsidan-kapselin päivittäin, ja vastedes aina kuuriluontoisesti kuukautisten ajan.

Piilevä raudanpuutostila kehittyy pitkän ajan kuluessa. Minulla rautavarastot olivat käytännössä jo lähes tyhjentyneet, seuraavaksi hemoglobiini olisi alkanut kuukautisten seurauksena madaltua ja elimistö olisi kehittänyt anemian. Soppi kirjoittaa, että oireinen raudanpuute ilman anemiaa (alhaista hemoglobiinia eli raudanpuutteesta johtuvaa verenvähyyttä) voi pysyä stabiilina jopa vuosia. Hän sanoo myös, että diagnostiikka lähtee oireista ja esitiedoista, joiden tulee ulottua jopa 20 vuoden takaiseen historiaan kuukautisten, raskauksien ja verenluovutusten osalta. No, minä aloin luovuttaa verta jo 18-vuotiaana, ja luovutuskertoja kertyi yhteensä reilut kymmenen. Tuolloin hemoglobiini oli aina lähellä 150:tä, joten ajattelin verenluovutuksen olevan hyväksi itsellenikin. Minulla on myös ollut aina runsaat kuukautiset lukuun ottamatta hormonaalisen ehkäisyn aikakausia. Kaksi raskautta kuluttivat rautavarastojani, ja samaten kova treenaaminen altistaa raudanpuutteelle, sillä liikkuessa lihakset tarvitsevat enemmän happea.

Urheilulääkäri Pippa Laukka sanoo, että jos kestävyysurheilijan hemoglobiini olisi 117, se viittaisi anemiaan ja rautavarastot olisivat todennäköisesti jo matalat. Laukan mukaan anemia saa treenaamisen tökkimään ja tulokset huononemaan. Jos elimistössä ei ole riittävästi rautaa, lihakset eivät saa treenissä tarpeeksi happea ja aerobisesta treenistä voi tulla anaerobista eli liian rankkaa.

Esa Sopen mukaan raudanpuutteiset potilaat ovat saaneet diagnooseja, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, krooninen väsymysoireyhtymä, krooninen borrelioosi, työuupumus, ylikunto ja niin edelleen. Minulta on mitattu kilpirauhasarvot niin monta kertaa, etten jaksa edes muistaa. Ne ovat aina olleet normaalit, ja onnekseni en ole saanut vajaatoimintaan mitään ennaltaehkäisevää lääkitystä, kuten olen nyt kuullut joidenkin saaneen.

Näiden tietojen perusteella myös viimekeväinen ylikuntodiagnoosi asettuu aivan uudenlaiseen valoon.

En voi vielä oikein edes tajuta, että kaikki voikin olla hoidettavissa näin helposti, että alan vain syödä rautaa. Ruokavaliostani saan sitä jo muutenkin. Vaikka olen nyt syksyn ja alkaneen vuoden ajan pystynyt treenaamaan koko ajan säännöllisemmin ja laadukkaamminkin, palautuminen kovemmista treeneistä on edelleen ollut todella hidasta. Sainpa nyt myös selityksen sille, miksi kuukautisten alkaessa tunnen oloni pari päivää aina aivan kipeäksi ja voimattomaksi, treenaaminen ei ollut tullut kuuloonkaan.

Parasta tässä on se, että työssäni tarvitsemani keskittymiskyky paranee, mutta odotan nyt myös aivan uudella innolla elimistöni elpymistä ja uudenlaista kevättä, kun saankin aivan yllättävää voimaa raudasta.

Suosittelen pyytämään ferritiiniarvon mittaamista, jos olo on ilman syytä uupunut, palautuminen kestää ja oireet voisivat olla yhtä hyvin kilpirauhasen vajaatoimintaan liitettävissä. Apu voikin löytyä aivan yllättävältä suunnalta.