Siirry pääsisältöön

Kolme tuntia, kolme kymppiä

On täällä jo toivuttu viime lauantain megapitkiksestä, vaikka hiljaiseloa on piisannutkin. Aloitan tämänkertaisen turinointini juurikin siitä kolmenkympin pinnistyksestä, mutta muutakin asiaa on luvassa.

Lauantainen keli oli aika mukava, tai en ainakaan sään muista juoksuani mitenkään häirinneen. Oli pilvistä, eikä muistaakseni ainakaan tuullut liikaa. Treeniohjelmani mukaan vuorossa oli kolmenkympin pk-lenkki, jonka toisella kolmanneksella oli tarkoitus juosta viitisen kilometriä kovemmalla vauhdilla palaten taas tasavauhtiseen juoksuun. Edellisenä päivänä olin juossut vähän rivakamman pk-lenkin, ja mietin, miten on mahtanut kroppa palautua.

Valitsin reitiksi lempimaisemani, eli suuntasin ensin Lausteelle, jossa kiersin 2,5 kilometrin kuntoradan 1,5 kertaa. Sitten käännyin Luolavuoreen, eli juoksin Luolavuoren kuplahallille asti noin 9 kilometriä, käännyin, ja juoksin matkan takaisin. Jossakin Katariinanlaakson jälkeen alkoi tuo nopea osuus, ja yllättävän rivakasti jalat nousivat, vaikka epäilinkin jaksamistani.

Tällä kertaa keskityin oikein olan takaa pitämään vauhtini aisoissa. Se oli vaikeaa ja otti myös itsetuntoni päälle. Olen nimittäin kuulunut niihin ihmisiin, joiden on pakko pinkoa kuntoradalla tai missä tahansa lenkkeilijöitä näkyykään kaikkien ohi tyyliin "minä ohitan kaikki, minua ei ohita kukaan". En ole tajunnut vk-juoksuista, pk-juoksuista tai vedoista juuri tuon taivaallista, sillä olen kuvitellut, että juoksun vauhti on juoksijan kunnon mittari. Ehken ihan toin tyhmä ole todellisuudessa ollut, mutta olen sujuvasti sivuuttanut tietoisuudestani kaikki oikeaoppisen treenaamisen yksityiskohdat ja päästänyt lenkkipolulla sisäisen alkuihmiseni valloilleen.

Kaikki on ollut hyvin jo koko kevään, siitä lähtien, kun aloin noudattaa treeniohjelmaani. Silti edelleen lauantaina huomasin tämän vimmaisen kilpailuviettini nostavan päätään. Kierroksen juostuani vähän aikaisemmin ohittamani mies nimittäin loikki kevyennäköisesti ohitseni, ja huomasin heti pohtivani, onko hän paremmassa kunnossa kuin minä. Yritin siinä sitten itselleni tolkuttaa, että edessäni on vielä noin 26 kilometriä taivallettavaa, että koetas nainen rauhoittua.

Vauhti oli alusta lähtien sellaista kuuden minuutin kilometritahtia, joka jäi päälle. Tosin minusta tuntui, että olisin juossut kovempaa, mutta niin vain kelloni näytti. En tiedä, oliko juoksu missään vaiheessa ilmavaa tai saavutinko juoksijan flow'ta, ennemminkin mietin, miten eteneminen tuntui niin tahmealta. Ehkä kuluneen viikon kilometrit painoivat jaloissa, tulihan niitä kolmenkympin lenkki mukaan lukien ennätykselliset 66. Matka taittui kuitenkin, ja säästelin paniikinomaisesti voimiani sille viiden kilometrin nopeammalle vedolle. Kun se sitten alkoi, en ollutkaan erityisen loppu, ehkä vauhdinjakoni oli kerrankin onnistunut. Jaksoin nimittäin kiristää huomattavasti tahtia, ja akun loppuessa vauhtia oli noin 5:20 min/km. Lausteella juoksin vielä 1,5 kierrosta ja siitä kotiin.

Treeni 41/64: 30,00 km / 3:00:00 / 6:00 min/km

Aika on arvio, ja lopullisen matkan mittasin Fonectan reittilaskurilla. Mutta kutakuinkin noin se meni. Illalla rullailin jalkojani, eivätkä ne niin kovin väsyneiltä tuntueet. Lupaavaa myös oli, että olisin uskoakseni jaksanut jolkottaa samaa vauhtia vielä 12 kilomteriä, niin varmasti Lausteen kuntoradalla vedetyt lopun nelisen kilometriä ja siitä vielä kaksi kilometriä kotiin kulkivat. Ne olivat siis ne loput kuusi kilometriä, jotka juoksin taas rauhallisesti. Joten ei ihan hirveän paljon täydy tahtia kiristää, jos mielin tuon koko matkan neljään tuntiin taivaltaa. Jännittää muuten jo tavallisen paljon.

Sunnuntaina en katsonut lenkkareihini päinkään, vaikka huomasinkin miettiväni, olisiko jo mahdollista juosta, edes teoreettisesti. Vuorossa oli leppoisa uinti kuopuksen kanssa, joten altaassa lihakset jo pikkaisen vertyivät. Maanantaina treeniohjelma olisi jo piiskannut vetojen pariin, mutta vitkuttelin lenkille lähtöä iltaan saakka ja totesin, ettei nyt huvita. Tein sen sijaan kymmenen minuutin vatsalihassarjan ja lankutuksen päälle.

Juoksemaan menin eilen tiistaina. Aluksi luulin, että kahden päivän palautuminen ei sekään riittänyt, mutta kun myöhemmin tarkastelin aikojani, huomasin, että ne olivatkin paremmat kuin kuvittelin.

Vuorossa oli siis 5 x 1,61 kilometrin eli mailin vedot minuutin palauttelulla, jonka etenin hölkäten. Kaksi ensimmäistä vetoa tuntuivat aika kamalilta, mutta juoksinkin ne melko kovaa. Kolmas alkoi jo kulkea, neljännellä tapahtui jotain, mahdoinkohan pysähtyä katsomaan kelloa, vai miksi vauhtini notkahti yhtäkkiä noin, ja viides oli ihan ok. Nousujohteista treenistä ei silti saa tekemälläkään. Syytän edelleen juoksukellon puutetta, kun en tiedä juostessa, mikä vauhtini on. Kello lienee kuitenkin jo matkalla, joten ei hätä ole tämännäköinen.

Tässä vielä vetojen ajat: 4:52 min/km, 4:49 min/km, 4:53 min/km, 5:24 min/km, 5:10 min/km

Ja koko treeni: 11,87 km / 1:03:31 / 5:21 min/km


Ihan ookoo vedot.

Sitten seuraa tunnustus. Itselleni täysin epäluonteenomaisesti olen kerrankin alkanut miettiä etukäteen jonkin asian kannattavuutta ja mielekkyyttä. Kyseessä on siis runsaan viikon päästä lauantaina koittava kisakauden startti eli puolimaraton. Vaihtoehtoinani ovat ensimmäisen kerran järjestettävä Turku City Run tasaisissa Aurajoen rantoja myötäilevissä maastoissa sekä Kakskerran ympärijuoksut. Tähän asti olen mahtaillut, että minähän menen tietysti Kakskertaan, koska se on vaihtoehtotapahtuma ja kaikki muut menevät TCR:ään. Aloin miettiä Kakskerran järkälemäisiä nousuja ja voimakasta vastatuulta, joka meren läheisyydessä vaanii aina, ja näin itseni kiukkuisena puuskuttamassa siellä kiroten huonoa aikaani. Joten päätinpä sitten luopua mahtipontisista aikeistani ja suunnata sinne, minne kaikki muutkin menevät. Kakskerrassa tuskin olisin saanut parannettua aikaani, ja sitä tässä nyt kuitenkin lähdetään yrittämään, uskokaa tai älkää.

Sitten toinenkin takinkääntö. Jossakin aikaisemmassa postauksessa olen miettinyt, mahtaisivatko juoksukoulut olla minun juttuni, mutta niin vain huomasin etsiväni tietoa Turun maratonkouluista netistä. Löysinkin oikein mielenkiintoisen Runner's High:n Turun juoksuklubin, joka järjestää kerran viikossa erityyppisiä harjoituksia. Olen alkanut miettiä melkoisen neuroottisesti omaa juoksutekniikkaani ja -asentoani, ja juoksukoulun yhtenä teemana on juoksutekniikkaspecial ja liikkuvuus. Odotan treenikertaa jo innolla, sillä palan halusta kuulla, mitä korjattavaa itselläni on.

Tänään on vuorossa hieman hitaammat vedot: 4 x 1,61 km tavoitevauhdilla 5:23 - 5:29 min/km. Luulenpa, että oma tavoitevauhtini on hieman kovempi. Kaiken huipuksi siellä sataa, ja sade on itselleni melkein kaikista mieluisin juoksukeli.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

NUTS Pallas "sprinttimatka"

Nyt olen juossut elämäni hienoimmissa maisemissa, Suomen tunturilapissa. Mahtava polkujuoksukokemus jylhiä tuntureita ylös alas tahkoten on yksi mieleenpainuvimmista, jota taatusti muistelen vielä vuosien päästä. NUTS YlläsPallas oli ihan todella hienosti järjestetty tapahtuma, jossa näki oikeastaan pelkästään iloisia kasvoja ja innostuneita ilmeitä. Olen siis loputtoman tyytyväinen, että kaikesta huolimatta lähdin starttiviivalle, vaikka etukäteen tuntui siltä, että jumalat ovat todellakin päättäneet, että minä en tänä kesänä enää juokse.

Lähdimme Mariannen kanssa matkaan torstaiaamuna junalla Turusta. Olin pakannut kaikki kamppeet huolellisesti jo edellisiltana, joten epätoivoiselta aamuhässäkältä vältyttiin. Muuten olo oli jännittynyt, joka ei johtunut iloisena kuplivasta kisajännityksestä. Takareiden tilanteen tiesin, mutta se ei huolettanut, olihan lantio kuvattu ja todellinen kivun aiheuttaja selvinnyt, lääkäriltä juoksulupa saatu ja muutenkin vaiva tuntui olevan juoksutau…