Ahneutta ja selityksen makua

Aloitetaanpa tällä kerralla vaikka ahneudesta, jolla tunnetusti on tulikivenkatkuinen loppu. Olen kai kertonut, että pyristelen terveellisessä ruokavaliossa yhden viikoittaisen herkkupäivän voimin. Tällä viikolla se oli torstaina, tosin pääsiäisen vuoksi herkuttelu jatkunee vielä tänään ja huomennakin. Teki mieli aivan törkeästi salmiakkia, ja pääsiäispyhiä varten tehdyllä megakauppareissulla nappasin karkkihyllystä pussin salmiakkia. E-koodeilla vahvistetuista irtokarkeista olen onnistunut pääsemään jotakuinkin kokonaan eroon, ja jos makeaa tekee mieli, se on useimmiten suklaata. Nyt oli kuitenkin saatava salmiakkia.

En muista, koska viimeksi olisin mättänyt sisuksiini lähes pussillisen mustaa magiaa. Kielsin vieläpä muita pussin sisältöä himonneita koskemaan karkkeihin, jotta saisin syödä kaiken itse. Ahneuden palkkaa sain alkaa maksaa jo seuraavana yönä, kun heräsin pahaan oloon ja jouduin taistelemaan oksennusta vastaan. Koko seuraavan päivän ammoniumkloridin syövyttämä vatsakalvoni kirveli toreissaan, jopa juoksuaskelten tärähtely sai mahaparkani sattumaan.

Koetan muistaa tämän opetuksen, kun himot seuraavan kerran iskevät. Jos haluan voida luottaa kehooni, että se jaksaa juosta yhä vain pidempiä matkoja nopeammin, minun on syytä säästää se moiselta myrkytystilalta vastaisuudessa.

Tapahtui eilen jotakin mukavaakin: hain postista Prorollerin, joka on jo muutaman rullailukerran perusteella osoittautunut nimensä veroiseksi. Jo ihan lyhytkestoinen rullailu riittää saamaan veret kiertämään ja paikat pehmenemään. Erityisen kipeää on tehnyt pohkeita ja etureisiä rullaillessa. Youtubessa on hyviä ohjevideoita.

Rullasta kiinnostuivat heti perheen pienimmätkin.

Sitten varsinaiseen teemaan. Onneksi en ole huippu-urheilija. Olisi kamalaa seistä kameran edessä ja selittää, miksi juoksu ei nyt kulkenut vaikka kyseessä oli maailmankaikkeuden tärkeimmät kisat, joihin oli valmistauduttu vuosikaudet. Sponsoreista puhumattakaan.

Torstaina oli vuorossa vk-lenkki, joita kohtaan tunnen edelleen jos en suoranaista vastenmielisyyttä, ainakin tympeyttä ja kauhua. Treenin oli määrä kulkea näin: 1,61 kilometrin alkuverryttely, 3,22 km nopeasti, 3'00 hitaasti, 3,22 km nopeasti ja 1,61 kilometrin hidas loppuverryttely. Ohjelmanmukainen vauhti nopeilla osuuksilla oli 5.17 - 5.23 min/km. 

Vaan kuinkas sitten kävikään. Alun alkaen treenin oli määrä olla keskiviikkona, mutta siirsin sen torstaiaamuun. Tässä ensimmäinen mahdollisuuteni selittelyyn. Jos olen ollut hereillä 40 minuuttia ennen lenkkiä, voiko olettaa, että kroppani on lämmin ja vetreimmillään? Minulla ei ole liiemmin kokemusta aamulenkeistä, ja tämän perusteella reisille meni. Toinen selittelyn mahdollisuus (säätila): taas oli tuulinen sää, ja pitkillä suorilla vastatuuli esti vauhdin pitämisen. Kolmas (luonnon oikut): vk-osuuksille osui melko monta ylämäkeä. Neljäs (tekniikka pettää): puhelimen gps-mittari ei toiminut tuulisella säällä (?). (Toimi se oikeasti.)

Valehtelematta tuntui, että juoksin paljon kovempaa, mitä treenitietoihini kirjautui. Miksi sitä ei voi vain rehellisesti myöntää: kun ei kulkenut, niin ei kulkenut. Rintaan pisti, hengästytti, jalat painoivat tonnin, olin jopa tuntevinani toisessa kantapäässäni jonkinlaista aristusta, joka sai miettimään, kuinka pian minun täytyy harkita uusien kenkien ostoa. Tai teettää uudet pohjalliset. Tai mitä jos se onkin nyt se luupiikki. Plantaarifaskiitti, hyvänen aika. 

Jotenkin on kovin hankala hyväksyä, että kaikki juoksut eivät ole tahdosta kiinni. Lenkin keskinopeus ensimmisellä nopealla osuudella oli 5:28 min/km ja toisella 5:18 min/km. Jos olisi ollut kisapäivä, tuskaista olisi ollut.

Kyllä vaan opettavat nöyryyttä, nuo vk-lenkit. Ja hyvä niin, tuskin sitä henkseleitä paukutellen tavoitteeseensa pääsisikään.

Treeni 27/64: 10,15 km / 57:24 / 5:39 min/km

Kun taas eilen. Vuorossa oli ihan tavallinen pk-lenkki, pituus 8,05 kilometriä. Vauhdin oli pysyttävä sellaisena, että pystyisi puhumaan, ei muuta muistettavaa. Jalat alkoivat kulkea, ja päätinpä tehdä huvikseni kokeen. Juoksin sellaista vauhtia, joka tuntui mukavalta, ja vertaisin sitä edelliseen, pieleen menneeseen vk-lenkkiin. Alla olevasta kuvasta näkyy, että pakottamatta pääsin lähes yhtä koviin vauhteihin.

Treeni 28/64: 8:17 km / 44:59 / 5:29 min/km

Ehkäpä avainsana onkin rentous. Jos juoksee kovaa, pitää yrittää olla rento eikä kiskoa verenmaku suussa. Tässä on hyvinkin mietittävää moneen seuraavaan vk-juoksuun. Joiden ei toki kaiken järjen mukaan kuulukaan olla kovin mukavia. Vauhtikestävyyden kehittämisen kaiketi kuuluu sattua, olla epämukavaa ja tuskaisaa?

Kumpi mahtoikaan olla vk-lenkki?

Lähdenpä tästä tarpomaan viikon pitkistä puhtaaksi. Nyt mennään maltilla. Mitäköhän eläimiä eteeni tällä kertaa ponkaisee?

Etsi pupu.