tiistai 7. huhtikuuta 2015

Miltä hyvä juoksu tuntuu

Hyvä ystäväni pyysi kirjoittamaan, miltä juokseminen kaikilla aisteilla arvioituna tuntuu. Yritin miettiä asiaa tänään, kun vuorossa oli melko kovatahtinen intervallijuoksu, ja tulin siihen tulokseen, että juokseminen tuntuu aina vähän erilaiselta. 

Yleisesti eniten korostuu ehkä tuntoaisti. Jos kroppa on huonosti lämmitelty, kehon kaikki pienet jumit ja tukokset tulevat nopeasti esiin. Nilkat ovat jäykät, jalkateriä kivistää. Nyt tosin juoksen niin paljon, että nilkkojen jäykkyys ei ole enää vaivannut. Hengitys alkaa kulkea raskaammin, ja jos tuulee vastaan, se tekee nopeasti tepposet ja saa puuskuttamaan. Keuhkot kirvelevät. Jos ei malta aloittaa tarpeeksi hitaasti, parin ensimmäisen kilometrin juokseminen ei tunnu kivalta. Mutta jos alkuvauhti on rento, meno kiihtyy vähän kuin itsestään ja juoksu muuttuu matkan edetessä rullaavaksi ja kepeäksi.

Kuuloaistin minulla täyttää aina musiikki. Ilman musiikkia juokseminen on paljon raskaampaa ja tylsempää. Kun pitkillä lenkeillä minulla loppuu tyypillisesti viimeisillä kilometreillä akku ja samalla myös musiikki, ei ole tarvittavaa rytminluojaa ja kuulen vain oman hengitykseni. Musiikki on kullanarvoinen nimenomaan tempon määrittäjänä. Olen laatinut Spotifyihin muutamia juoksusoittolistoja, mutta viime aikoina olen valinnut jonkin tietyn esiintyjän määrittämän artistiradion, joka soittaa samantyylistä musiikkia nonstopina. Kyllä siitä saa kivasti lisäkirittäjää, mitä nopeampitempoista musiikki on. Tänään se oli Rage Against the Machine.

Näköärsykkeet ilmaantuvat eteen nopeasti, eikä niihin ehdi juuri kiinnittää huomiota, ainakaan nopeilla vauhtikestävyyslenkeillä. Silloin valitsen usein tutun reitin, jossa suunnistamiseen ei tarvitse uhrata yhtään lisäenergiaa. Uusia maisemia ja seutuja havainnoin yleensä vain pitkillä lenkeillä. Kun vauhti on nopea, katse suuntautuu yleensä jonnekin etuviistoon, jotta mahdolliset esteet näkee riittävän ajoissa.

Maku- ja hajuaisti ovat juostessa vähän paitsiossa, ainakin maku. Hajuaisti aktivoituu lähinnä kielteisissä tilanteissa: kun vastaan kävelee tupakoiva ihminen, jolloin on juostava pitkät pätkät tupakansavussa, tai vaihtoehtoisesti ihminen, joka on lutrannut itseensä litrakaupalla parfyymejä tultuaan niille itse ajat sitten immuuniksi.

Keväällä hajuaisti aktivoituu kyllä myös luonnon tuoksuista, mikä on mukavaa. Metsä tuoksuu, talojensa pihamaille ensimmäistä kertaa grillaamaan uskaltautuneiden herkut tuoksuvat, saunan tai talon lämmitykseen käytetyt palavat puut tuoksuvat (maailman paras tuoksu). Oi, näiden hajujen läpi on ihana juosta. Niistä tulee kotoisa olo. 

Kerron nyt, miltä tuntui tänään 1,61 kilometrin nopea veto, kun juoksin sitä kuntoradalla ja vastassa oli jyrkkä ja pitkä ylämäki. (Kaikki kolme nopeaa osuutta ajoittuivat sattumalta juuri tuohon Pääskyvuoren kuntoradan isoimpaan ylämäkeen.) Vuorossa oli siis seuraavanlainen intervallijuoksu: 

1,61 km hidas
1,61 km nopea (ohjenopeus 5:04 - 5:11 min/km)
1'30 min hidas
1,61 km tasavauhti
1'30 min hidas
1,61 km nopea
1'30 min hidas
1,61 km nopea
1,61 km hidas

Juoksu ei tuntunut mukavalta. Olin hengästynyt, läähätin suu auki, minkä seurauksena suu kuivui ja minulle tuli kamala jano. Sykkeet nousivat lähelle maksimia, veri alkoi kiertää nopeammin ja hiki virtasi. Kun syke nousee näin korkealle, tulee vähän epämiellyttävä olo, ihan kuin veri suonissa kuumenisi ja ihoa alkaisi jotenkin kiristää. Ajatuksissa ei liiku oikeastaan mitään muuta kuin kysymys, koska tämä loppuu. En esimerkiksi muista, mitä musiikkia luureistani nopeiden vetojen aikana kuului.

Tänään intervallit onnistuivat kuitenkin hyvin, ja sain pidettyä vauhdin kahdessa ensimmäisessä vedossa maaston suurista tasoeroista huolimatta ohjenopeutta kovempana. Juoksu rullasi. Tunsin itseni vahvaksi ja voimakkaaksi.

Nopeilla osuuksilla vauhti oli siis 4:48 min/km, 5:00 min/km ja 5:06 min/km.

Koko treeni 30/64: 10,89 km / 1.00,12 / 5:32 min/km


Parhaimmillaan juoksu tuntuu siltä kuin tänään viimeisen nopean vedon jälkeen. Juoksin polkujuoksua metsässä, luureista tuli Hanoi Rocksin Don't you ever leave me, aurinko paistoi, ei tuullut vastaan, jalkojen alla maiskahteli muta, oli alkava kevät, valoisaa, juoksin kovaa, se tuntui hyvältä eikä sattunut. Oli niin hyvä olo, että kehon joka puolella kulki kylmiä väreitä. Loppuspurtin jälkeen kotipihalla sydän hakkasi, hiki valui, keho oli lämmin, veri kohisi suonissa. Olin tyytyväinen itseeni.

Siltä hyvä juoksu tuntuu.


Ihan jees intervallijuoksu.
Juoksun jälkeinen euforia? Ainakin hiki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti