Siirry pääsisältöön

Miltä hyvä juoksu tuntuu

Hyvä ystäväni pyysi kirjoittamaan, miltä juokseminen kaikilla aisteilla arvioituna tuntuu. Yritin miettiä asiaa tänään, kun vuorossa oli melko kovatahtinen intervallijuoksu, ja tulin siihen tulokseen, että juokseminen tuntuu aina vähän erilaiselta. 

Yleisesti eniten korostuu ehkä tuntoaisti. Jos kroppa on huonosti lämmitelty, kehon kaikki pienet jumit ja tukokset tulevat nopeasti esiin. Nilkat ovat jäykät, jalkateriä kivistää. Nyt tosin juoksen niin paljon, että nilkkojen jäykkyys ei ole enää vaivannut. Hengitys alkaa kulkea raskaammin, ja jos tuulee vastaan, se tekee nopeasti tepposet ja saa puuskuttamaan. Keuhkot kirvelevät. Jos ei malta aloittaa tarpeeksi hitaasti, parin ensimmäisen kilometrin juokseminen ei tunnu kivalta. Mutta jos alkuvauhti on rento, meno kiihtyy vähän kuin itsestään ja juoksu muuttuu matkan edetessä rullaavaksi ja kepeäksi.

Kuuloaistin minulla täyttää aina musiikki. Ilman musiikkia juokseminen on paljon raskaampaa ja tylsempää. Kun pitkillä lenkeillä minulla loppuu tyypillisesti viimeisillä kilometreillä akku ja samalla myös musiikki, ei ole tarvittavaa rytminluojaa ja kuulen vain oman hengitykseni. Musiikki on kullanarvoinen nimenomaan tempon määrittäjänä. Olen laatinut Spotifyihin muutamia juoksusoittolistoja, mutta viime aikoina olen valinnut jonkin tietyn esiintyjän määrittämän artistiradion, joka soittaa samantyylistä musiikkia nonstopina. Kyllä siitä saa kivasti lisäkirittäjää, mitä nopeampitempoista musiikki on. Tänään se oli Rage Against the Machine.

Näköärsykkeet ilmaantuvat eteen nopeasti, eikä niihin ehdi juuri kiinnittää huomiota, ainakaan nopeilla vauhtikestävyyslenkeillä. Silloin valitsen usein tutun reitin, jossa suunnistamiseen ei tarvitse uhrata yhtään lisäenergiaa. Uusia maisemia ja seutuja havainnoin yleensä vain pitkillä lenkeillä. Kun vauhti on nopea, katse suuntautuu yleensä jonnekin etuviistoon, jotta mahdolliset esteet näkee riittävän ajoissa.

Maku- ja hajuaisti ovat juostessa vähän paitsiossa, ainakin maku. Hajuaisti aktivoituu lähinnä kielteisissä tilanteissa: kun vastaan kävelee tupakoiva ihminen, jolloin on juostava pitkät pätkät tupakansavussa, tai vaihtoehtoisesti ihminen, joka on lutrannut itseensä litrakaupalla parfyymejä tultuaan niille itse ajat sitten immuuniksi.

Keväällä hajuaisti aktivoituu kyllä myös luonnon tuoksuista, mikä on mukavaa. Metsä tuoksuu, talojensa pihamaille ensimmäistä kertaa grillaamaan uskaltautuneiden herkut tuoksuvat, saunan tai talon lämmitykseen käytetyt palavat puut tuoksuvat (maailman paras tuoksu). Oi, näiden hajujen läpi on ihana juosta. Niistä tulee kotoisa olo. 

Kerron nyt, miltä tuntui tänään 1,61 kilometrin nopea veto, kun juoksin sitä kuntoradalla ja vastassa oli jyrkkä ja pitkä ylämäki. (Kaikki kolme nopeaa osuutta ajoittuivat sattumalta juuri tuohon Pääskyvuoren kuntoradan isoimpaan ylämäkeen.) Vuorossa oli siis seuraavanlainen intervallijuoksu: 

1,61 km hidas
1,61 km nopea (ohjenopeus 5:04 - 5:11 min/km)
1'30 min hidas
1,61 km tasavauhti
1'30 min hidas
1,61 km nopea
1'30 min hidas
1,61 km nopea
1,61 km hidas

Juoksu ei tuntunut mukavalta. Olin hengästynyt, läähätin suu auki, minkä seurauksena suu kuivui ja minulle tuli kamala jano. Sykkeet nousivat lähelle maksimia, veri alkoi kiertää nopeammin ja hiki virtasi. Kun syke nousee näin korkealle, tulee vähän epämiellyttävä olo, ihan kuin veri suonissa kuumenisi ja ihoa alkaisi jotenkin kiristää. Ajatuksissa ei liiku oikeastaan mitään muuta kuin kysymys, koska tämä loppuu. En esimerkiksi muista, mitä musiikkia luureistani nopeiden vetojen aikana kuului.

Tänään intervallit onnistuivat kuitenkin hyvin, ja sain pidettyä vauhdin kahdessa ensimmäisessä vedossa maaston suurista tasoeroista huolimatta ohjenopeutta kovempana. Juoksu rullasi. Tunsin itseni vahvaksi ja voimakkaaksi.

Nopeilla osuuksilla vauhti oli siis 4:48 min/km, 5:00 min/km ja 5:06 min/km.

Koko treeni 30/64: 10,89 km / 1.00,12 / 5:32 min/km


Parhaimmillaan juoksu tuntuu siltä kuin tänään viimeisen nopean vedon jälkeen. Juoksin polkujuoksua metsässä, luureista tuli Hanoi Rocksin Don't you ever leave me, aurinko paistoi, ei tuullut vastaan, jalkojen alla maiskahteli muta, oli alkava kevät, valoisaa, juoksin kovaa, se tuntui hyvältä eikä sattunut. Oli niin hyvä olo, että kehon joka puolella kulki kylmiä väreitä. Loppuspurtin jälkeen kotipihalla sydän hakkasi, hiki valui, keho oli lämmin, veri kohisi suonissa. Olin tyytyväinen itseeni.

Siltä hyvä juoksu tuntuu.


Ihan jees intervallijuoksu.
Juoksun jälkeinen euforia? Ainakin hiki!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta.


Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja posk…

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä.
Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä. Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen kyllä.

Hankin heti samana iltana apteekista kylmäpussin, joka muuntuu helposti lämpöpussiksi: saman välineen voi laittaa sekä pakkaseen että mikroon. Käytin kylmää jalassani parin ensimmäisen päivän ajan, ja paraneminen pääsikin hyvin vauhtiin. Kävelem…

Piilevä raudanpuutos

Tämän postauksen piti käsitellä uusia sykerajojani, mutta kirjoitankin ensin tästä diagnoosista, jonka sain tänään. Sehän osaltaan selittää niitä kummallisen korkeita sykkeitänikin, uusi aerobinen kynnysarvoni on puolentoista viikon takaisen testin mukaan nimittäin 159!

Luin joulukuussa Healthy style of Living -blogin Susannan vakavasta raudanpuutostilasta. Ajattelin, että kaikenlaista sitä voi ollakin, mutta en osannut lainkaan ajatella, että vähäiset rautavarannot voisivat olla selittävä tekijä myös omaan olooni. Pari viikkoa sitten entinen työkaverini jakoi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi kärsivänsä raudanpuutosanemiasta. Hemoglobiini oli verikokeissa aina normaalin viitearvon rajoissa, samoin kuin kaikki muutkin arvot. Mutta silti hän oli aina uupunut, kärsi lopulta voimakkaasta ahdistuksesta rintakehässä ja joutui jättämään kuntosalitreenitkin väliin.

Jostain tuli sellainen olo, että olenhan minäkin aika usein selittämättömän väsynyt, niin että se väsymys tulee ikään …