Siirry pääsisältöön

Treeniviikko 13 ja pitkisten pitkis


Polku nousi jyrkästi metsän siimekseen. Perillä oli näköalatorni ja nuotiopaikka.


Ollaan taas auttamattomasti jäljessä, mitä treeniviikkokatsauksiin tulee. Kisakausi on alkanut, ja olen keskittynyt kisaraportteihin, koska itse nautin muiden blogeissa eniten näiden huippukohtien lukemisesta. Arkinen puurtaminen on kuitenkin myös kiinnostavaa, sillä sehän luo koko harrastuksen rungon. Viimeksi olen kuvannut harjoitusviikkoani viikolla 11, ja nyt eletään jo viikkoa 15. Teen kompromissin ja hyppään viikkoon 13, sillä kalenterini mukaan viikolla 12 ei ollut hirveästi kiinnostavaa raportoitavaa lukuun ottamatta Sauvon maaseudulla tekemäämme 500 metrin vetoharjoitusta. Juoksin siinä 5*500/2' tahtiin 4:52 - 4:15/km, joten ihan hyvin kulki, kun ottaa huomioon, että vetosuora oli mutainen peltotie, jota juostiin edestakaisin (takaisin = kovaan vastatuuleen sateessa). Harjoituksen pohjalta tuli sellainen olo, että kyllähän sitä vauhtia sittenkin löytyy. Talven ja kevään mattojuoksuissa tuntui siltä, että vitosen keskarikin oli tällä hetkellä minulle kova vauhti, mutta onneksi siitä on päästy jo eteenpäin.


Viikko 13 alkoi pääsiäismaanantaista, jolloin menimme aamupäivällä tuttavaperheen kanssa retkeilemään läheiselle Vaarniemen luonnonsuojelualueelle. Siellä käveltiin luontopolkua, joka kulki näköalatornille metsän halki ihan kunnollista nousua. Löysimme pienen laavun, jossa oli nuotiopaikka ja siellä tietysti grillattiin. Matkan varrella oli myös massiivinen tammi, jonka onttoon sisukseen kaikki neljä pikkuretkeläistä tunkivat. Retkeileminen lasten kanssa on kyllä hauskaa puuhaa, sillä se on ihan erilaista kuin jos matkaan lähdettäisiin pelkästään aikuisten kesken. Lasten kanssa luontoa katselee itsekin vähän erilaisin silmin, kun koko ajan saa vastailla mitä mielikuvituksellisimpiin kysymyksiin.

Retkeilyn jälkeen oli pakko päästä päiväunille, joten kaavailemani pitkis pääsi alkamaan vasta kuuden jälkeen illalla. Tiesin suunnan ja suurin piirtein lenkinkin, jonka halusin juosta, mutta en ollut lainkaan varma sen pituudesta. Ajatuksenani oli pitää sykkeet alhaalla ja juosta todella maltillinen pitkä pitkis, joten lähdin verkkaisesti juoksemaan. Reitti kulki noin kahdeksan kilometrin matkan Ohikulkutielle, minkä jälkeen siirryttiin Liedon maalaismaisemiin. Sain juosta hiekkatietä useita kilometrejä, välillä tie mutkitteli maatilojen pihojen läpi, ja aina välillä piti tarkistaa kartasta, olenko vielä oikealla tiellä. Aika uskomatonta, että kymmenen kilometrin päästä kotoa on aivan maaseudulla! Noin 19 kilometrin kohdalla olin edelleen Liedossa, ja päivä alkoi laskea. Tuli hetkellisesti vähän epämukava olo, kun tiesin, että kotiin on vielä matkaa ja nyt jo mittarissa lukemia lähes 20. Loppu kymppi tuntuikin enää ihan poronluikaukselta, ja kotiin saapui helpottunut juoksija.

28 kilometriä ja rapiat on ehdottomasti pisin pitkis, jonka aion ennen maratonia vetäistä. Mutta hienoa oli huomata, että tuolla erittäin kevyellä 6:37/km keskivauhdilla, joka ei nostanut sykkeitäkään, koko lenkin kuormittavuus ei tuntunut hirveän kovalta ja olin yllättävän hyvävoimainen seuraavanakin päivänä. Ja tulipahan tehtyä kunnon sightseeing lähikuntaan! Samalla tämä megapitkis oli vuoden 50. lenkkini.


Pitkiksestä tuli 28 kilometriä ja rapiat.
Tiistaina pidin kuitenkin vapaapäivän ja annoin jalkojeni levätä. Etureiteni olivat menneet pitkästä matkasta vähän jumiin, ja jalat tuntuivat tukkoisilta vielä keskiviikkonakin. Silloinkin menin vaan verkkaa: 5 kilometriä 6:40/km keskarilla ja loppuun neljä sarjaa moniloikkaa ja pari kiihdytystä. Sain Sauvon bootcampilla neuvoja tuohon moniloikkaani. Olin harpponut loikalla liian pitkän askeleen, jolloin ponnistaessa en saanut lähimainkaan kaikkia voimia käyttööni. Yritin nyt ponnistaa suoraan lantion alta, ja korjausliike saikin loikat tuntumaan heti paremmalta. 

Torstaina oli vuorossa kiihtyvä 8 kilometriä, jonka päätteeksi pienen palauttelun jälkeen tonnin veto kovaa. Aloitin maltillisesti, mutta kroppani oli aivan jähmeä, ja kesti nelisen kilometriä ennen kuin se lämpeni ja juoksu alkoi kulkea. Alun kilometrit tuntuivat oikeasti todella raskailta, ja mietin jo, että mitäs nyt tapahtuu. Kilometrit kulkivat näin: 6:06 / 5:48 / 5:44 / 5:38 / 5:37 / 5:12 / 5:01 / 5:06. Kokonaismatka 8,26 km, keskitahti 5:34/km. Nyt kun katselen noita kilometrivauhtejani, niin ei ihme, että alussa tuntui raskaalta. Enhän lämmitellyt yhtään vaan lähdin suoraan ovesta juoksemaan, ja vauhti näyttää kiihtyneen aika nopeasti. Tarvitsen kunnon verkkailut, jotta kehoni on lämmin ja tottelee minua. Otaksun, että puolitiehen jääneet verkkailut olivat yksi syy testijuoksun epäonnistumiseen helmikuussa.

Tällä kertaa tuo vitosen vauhti tuntui ihmeen kevyeltä, ja pääsin ihan juoksun hurmaankin. Tuo 260 metriä kiihtyvän päätteeksi oli todella kevyttä verkkailua, jonka jälkeen pysähdyin palauttelemaan muutamaksi minuutiksi. Sitten vetäisin vielä sen tonnin vedon. En katsonut kelloa juostessani lainkaan, annoin vaan mennä, ja matka kulki yllättävänkin hyvin tahtiin 4:32/km. Loppuun verkkailin vielä pari kilometriä ja tein pari lyhyttä kiihdytystä. Kokonaiskilometrejä 11,3.

Perjantaina oli jälleen lepopäivä, lauantaina vuorossa kevyttä verkkaa ennen kisaa. Uudet New Balancen Vazee Rushit olivat saapuneet, ja menin samalla kokeilemaan itselleni kokonaan uutta juoksutossumerkkiä. Kirjoitan kengistä vielä oman postauksensa, mutta mainittakoon tässä, että asfaltilla peekoota juostessa kengät tuntuivat oudoilta, mutta heti kun päästiin lyhyiden vetojen pariin, ne osoittivat todella olevansa nimensä veroiset. Unelmalliset vetokengät! Tein siis neljän kilometrin verkkailun loppuun neljä sadan metrin vetoa, ja niitä juostessani en huomannut, että jalassani olisi ollut kenkiä laisinkaan. Kengät ovat niin kevyet, ja ne suorastaan ohjaavat jalan juoksemaan kovaa, joten ne todella sopivat nopeisiin pyrähdyksiin. 

Sunnuntaina oli vuorossa kauden avaus eli Tulppaanijuoksu, jonka voi lukea täällä. Ensimmäinen kisa meni hyvin ja osoitti, että kyllä sitä vauhtiakin löytyy, kun vain osaa jakaa voimansa oikein.

Illalla kävimme vielä kuopuksen uimatunnilla, mikä oli omiaan verryttämään väsyneitä jalkojani. Kilometrisaldo tällä viikolla näyttää jo ihan mukavalta, päästiin vihdoinkin yli 50 viikkokilometrin!


Ma: Pitkis 28,3 km / 186 min / 6:37/km / KS 151
Ti: Lepo
Ke: Palauttava PK 4,97 km / 33:10 / 6:40/km
To: Kiihtyvä 8km / keskitahti 5:34/km + 1000m veto 4:32/km + 2km 6:31/km = 11,3 km / 63 min
Pe: Lepo
La: Kevyt PK 3,96 km / 25 min / 6:19/km / KS 146
Su: Tulppaanijuoksu: verkka 1,9 km / 6:40/min + 5km / 25:02 / 5:00/km KS 172
Juoksua yht: 55,43 km
 


Kosteassa suhmurassa juostut 28 kilometriä taittuivat mukavasti.



10 kilometriä kotoa ja ollaan jo ihan maalla.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen