Running Diaries

Vajaat kaksi viikkoa ennen Tukholman maratonia havahduin kauden päätapahtuman olevan aivan nurkan takana. Jännitys kasvoi, mutta hyvällä tavalla. Tiedän, että olen treenannut hyvin, mutta antanut palautumisellekin aikaa. Tänä keväänä ei ole tullut rasitusvammoja tai muitakaan kremppoja. Olo on odottavan hyvä. Lauantaiaamuna kello 5 poika alkoi vaikertaa sängyssään. Hän valitti kurkkuaan ja vatsaansa, ja aiempien kokemusten perusteella tiesin kyseessä olevan ruokatorvea korventavat vatsahapot ja pian kurkusta hyökkäävä oksennus. Silmät ummessa sain kaivettua jostakin esiin ämpärin, mutta ensimmäinenkin oksennus osui sentään pönttöön. Siitä seurasi kahdeksan tunnin tyhjentäytyminen, ja minä liityin kuoroon kello 11. Olin jo ihmetellyt, miten voimani olivat niin vähissä pojan hoitamiseen, mutta tässä syy: olin saanut taudin itsekin.  Mies oli saaressa rakentamssa kesämökkiä, ja kuopus virtaa täynnä. En muistanut, miten kokonaisvaltaisen pysäyttävä oksennustauti on: siinä ihmi...

Kuvat tämänpäiväiseltä kuntorataverkkailulta. Kun nyt en näy saavan viikoittaista treenipäiväkirjaani ajan tasalle, kerron yhdestä erinomaisesta treenipäivästä tältä viikolta. Se oli keskiviikko, jolloin minulla oli rehellinen vapaapäivä töistä. Arkivapaat ovat muutoinkin toimeliaita, mutta tänä keskiviikkona sain käyttää päivän justiinsa niin kuin tykkäsin. Toki täällä uudessa kodissa oli vielä tavaroita, jotka etsivät paikkaansa, ja niitä siinä lomassa järjestelinkin, mutta treenien suhteen päivä oli ihanteellinen. Menin kerrankin aamuhölkälle; tavallisina työarkiaamuina tällaiset päivänavaukset ovat haave vain, kun minun pitää kaitsea kaksi palleroa päiväkotiin ja suoriutua itsekin töihin toiselle puolelle kaupunkia. Mutta jos - siis jos - saisin treenata kuten itse haluaisin, päivät voisivat näyttää useamminkin tältä. Asumme tätä nykyä ihanteellisessa paikassa: kuntorataa ympäröivään metsään on vain vajaat puoli kilometriä. Ajatuksenani oli verkkailla kevyesti ...

Herkullinen väritys. Neonkeltaista! Olen juossut jo useamman vuoden Adidaksilla. Viime kesään saakka minulla oli aina kerrallaan yhdet juoksukengät, jotka kulutin loppuun ja vaihdoin uusiin. Parina talvena olin jo tosin juossut liukkaat kaudet Icebugeilla. Olin kyllä kuullut, että olisi hyvä omistaa parit kengät, joita sitten vaihdella, jo pelkästään sen vuoksi, että toiset ehtivät kuivua kunnolla lenkkien välissä. Minähän juoksin ennen viime kevättä kaikki lenkkini samaa vauhtia, joten en ajatellut, että kaltaiseni perus hölkkäniilo tarvitsisi kuin yhdet kengät.  Ennen Adidaksia juoksin useammat Asicsin Nimbukset pohjista sileiksi, vaihdoin vain jaloilleni teetetyt pohjalliset uusiin kenkiin. Sittemmin Asicsin lesti leveni ja paljastui, että pohjallinen ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla jalkaani tukenut, joten homma meni kokonaan uusiksi. Asiantunteva Intersportin myyjä suositteli minulle Adidaksen Adistar Ridea, joka oli tuolloin melko kapea työkenkä peruspuurtami...

Näillä mentiin tällä kertaa. Lauantaina oli vuorossa kauden ensimmäinen puolikas, jonka oli määrä näyttää suuntaa kesäkuun alussa häämöttävän Tukholman maratonin tavoitevauhtien suhteen. Vapusta asti jatkuneet yllätyshelteet hermostuttivat, sillä kuumalla ilmalla juokseminen ei ole minua varten. Etenkään nyt, kun keho ei ollut vielä tottunut hellelukemiin, mittaria kovaa vauhtia ylöspäin nouseva elohopea huolestutti toden teolla. Tiesin tietysti kisan lähestyvän, mutta varsinaiseen valmistautumiseen ei jäänyt liiaksi aikaa. Koko vappuviikonloppu oli kulunut muuttaessa, enkä ehtinyt levätä lainkaan. Viikolle osui tiukkoja työpäiviä sekä loputonta säätämistä uuden kodin muuttokaaoksessa, joten puolimaratoniin oli pakko suhtautua yhtenä tapahtumana, joka vain hoidetaan pois. Lisäksi jännitin viimeiseen asti, joudunko myös minä vatsataudin uhriksi, sitä oli nimittäin liikkeellä sekä kotona että töissä. Säästyin taudilta, mutta muutoin en voi sanoa olleeni elämäni vedossa lau...