Ihana treenipäivä

Kuvat tämänpäiväiseltä kuntorataverkkailulta.

Kun nyt en näy saavan viikoittaista treenipäiväkirjaani ajan tasalle, kerron yhdestä erinomaisesta treenipäivästä tältä viikolta. Se oli keskiviikko, jolloin minulla oli rehellinen vapaapäivä töistä. Arkivapaat ovat muutoinkin toimeliaita, mutta tänä keskiviikkona sain käyttää päivän justiinsa niin kuin tykkäsin. Toki täällä uudessa kodissa oli vielä tavaroita, jotka etsivät paikkaansa, ja niitä siinä lomassa järjestelinkin, mutta treenien suhteen päivä oli ihanteellinen.

Menin kerrankin aamuhölkälle; tavallisina työarkiaamuina tällaiset päivänavaukset ovat haave vain, kun minun pitää kaitsea kaksi palleroa päiväkotiin ja suoriutua itsekin töihin toiselle puolelle kaupunkia. Mutta jos - siis jos - saisin treenata kuten itse haluaisin, päivät voisivat näyttää useamminkin tältä.

Asumme tätä nykyä ihanteellisessa paikassa: kuntorataa ympäröivään metsään on vain vajaat puoli kilometriä. Ajatuksenani oli verkkailla kevyesti poluilla puolisen tuntia ja palata takaisin kotiin järjestelemään. Risteilin hyvinkin juurakkoisia polkuja sinne tänne, välillä tulin metsästä ulos pujahtaakseni sinne jälleen takaisin, korkeuserotkin olivat mukavan vaihtelevia. Välistä piti poiketa polulta, kun maasto oli sateiden jäljiltä niin mutaista velliä. Kerran kompastuin maasta törröttävään kiveen - ja lensin pitkin pituuttani täydessä vauhdissa! Sattui kipeästi, onneksi ei tullut isompia ruhjeita, mutta komea mustelma polveeni sentään ilmestyi. Pohkeet aavistuksen kiristivät, mutta ajattelin polkumaaston olevan juuri sellaista palauttelevaa verkkailua, joka tekee jaloille hyvää. Matkaa tuli kuutisen kilometriä, aikaa meni 39 minuuttia ja keskitahti oli 6:56/km, suurin osa matkasta vaikeakulkuisilla poluilla. Keskisyke tuppaa metsässä nousemaan itselläni kevyissäkin vauhdeissa tavallista korkeammaksi, mutta nyt se oli 146. Lenkin jälkeen olin täynnä virtaa ja hyvää oloa.

Ja sitä olin illallakin, kun vuorossa oli viidensadan vedot Ruissalon Kansanpuiston suoralla. Ehdin paikalle kutakuinkin iltakahdeksalta, ja ryhdyin saman tien hommiin. Ensin verkkaa suoraa edestakaisin 2,20 kilometriä tahtiin 6:12 (aika lujaa verryttelyksi!), sitten perusteelliset venyttelyt, liikkuvuusharjoitteet ja neljä kunnon aukkaria. Siinä vaiheessa kylmästä hytisevä kehoni oli lämmennyt toimintakykyiseksi ja valmentaja saapunut paikalle, joten pääsin heti aloittamaan, mikä oli hyvä.

Aamuinen polkuverkkailu ei tuntunut missään, joten se oli ollut pelkästään hyväksi. Valmentaja on aika ajoin muistutellut, että olisi hyvä käydä silloin tällöin aamuisin puolen tunnin verkalla, vaikka illalla olisikin kovat treenit. Arkisin aie on itselleni kutakuinkin mahdoton, ja viikonloppuisin en taas ole saanut sitä itsestäni irti. Mutta arkivapaa, silloin onnistuu.

Tarkoituksena oli juosta 10 x 500 metriä kahden minuutin palautuksin ja lähteä liikkeelle niin, että vauhti olisi itselle mukavan juostava. Heitin ilmoille ajatuksen 4:50/km lähtövauhdista, mutta valmentaja tyrmäsi sen heti ja sanoi, että näitä juostaan kymmenen, aloita hiljempaa. Tavoittelin ajatuksen tasolla siis 5:05 lähtövauhtia, mutta sitten se viisisatanen tuntuikin niin lyhyeltä matkalta ja juoksu kulki, että lähtövauhti olikin... 4:38, hehheh. Ei kyllä tuntunut siltä, että olisin juossut noin kovaa, ja seuraava veto meni tahtiin 4:36. Kolmas 4:22, neljäs 4:18, viides 4:14. Sitten alkoi jaloissa vähän painaa, kuudes tahtiin 4:22. Jos olisin ollut yksin treenaamassa, harjoitus olisi jäänyt tähän, mutta valmentaja ei antanut luovuttaa. En voinut enää juoda mitään, koska vatsassa hölskyi ikävästi kaikki juotu vesi, joka näin viileällä säällä oli sitä paitsi liioittelua muutenkin. Seitsemäs tahtiin 4:26, kahdeksas 4:26. Yhdeksäs meni 4:24 ja kymmenes 4:28. Lopuksi 1,57 km loppuverkkaa tahtiin 7:04.

Olin haltioissani. En ole ikinä juossut kymmentä viissatasta, enkä olisi uskonut, että vaikka aloitin tyypillisesti liian lujaa, pystyin pitämään tahdin loppuun saakka itselleni kovana. Harjoitus myös osoitti, että vauhtini ovat kasvussa, tässä vitosen keskitahdiksi tuli jo aika hurja alle 4:30. Jalkani eivät sitä paitsi olleet mitenkään ihan rikkipoikki, ja torstaina kävelemäni vajaat kymmenen kilometriä toimivat hyvänä palautteluna.

Tänään valmentaja soitti ja sanoi, että ne viissatasethan menivät tosi hyvin. Sitten hän tiedusteli, että enkös minä täytäkin tänä vuonna 40 (ihan oikeasti täytän, en voi uskoa todeksi!!!!???!!!!) ja että kiinnostaisiko minua kenties osallistua syksymmällä veteraanien ratakisoihin! No, arvaatte varmaan, että vastaukseni oli JOOOOOOOO!!! Joten ihmeiden aika ei ole ohitse.

Uusien Fresh Foamien testailua.