Esimerkki hyvästä ja huonosta treeniviikosta (vkot 9 ja 10)

Raportoin nyt kahden viikon treenit, viikoilta 9 ja 10. Olen jäljessä, mutta ei se mitään, käypähän näistä ainakin selväksi, miten treenaaminen etenee. Olen pystynyt noudattamaan maratontreeniohjelmaa kaiken kaikkiaan hyvin. Harjoituskausi on sujunut pääpiirteittäin suunnitelmien mukaan. Vauhdit ovat kasvaneet, ja ihmettelenkin, miten samoilla sykkeillä pääsee nyt selvästi kovempaa kuin vielä tammikuussa. Mutta. Aivan käsikirjoituksen mukaan homma ei ole mennyt. Syynä on välillä ollut liiallinen kiire (lue: liikaa sovittuja asioita liian lyhyeen aikaväliin) ja välillä pienen flunssanpoikasen ja raskaiden treenien tuottama uupumus. En kuitenkaan sorru selittelemään, enkä varsinkaan pelkää, että kuntoni on muutaman väliin jääneen treenin jälkeen romahtanut.

Ensin se huonompi tai ei niin suunnitelmien mukaan edennyt treeniviikko 9.

Ma: Lepo
Ti: Kevyt 8,13 km / 50:50 / 6:15/km / KS 156 + 3x100m vedot radalla
Kuntosali 45 min
Ke: Lepo
To: Verkat 5,12 km / 37:36 / 7:20/km
10x200/200' = 4km / 27:25 / 6:51/km / KS 147
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Lepo
Juoksukilometrejä yhteensä 17,25 km, keskitahti 6:42/km

Viikon 9 oli onneksi muutenkin tarkoitus olla kevyt viikko, mutta ei sentään ihan näin kevyt. Maanantaina pidin toisen perättäisen kovan viikon jälkeen ansaitun lepopäivän. Tiistaina kevyt kahdeksikko pitkästä aikaa tavallisilla tossuilla ulkona. Näin kirjoitin lenkistä harkkapäiväkirjaan:

"Lähdin juoksemaan ennen salitreeniä. Pitkästä aikaa tavalliset tossut jalassa. Kadut loskaiset ja märät, piti hyppiä jonkun verran megalomaanisten vesialtaiden ylitse. Alussa tuntui kevyeltä ja mukavalta juosta pitkästä aikaa ulkona eikä jäätiköllä, siksi vauhti vissiin nousi liikaa. Syke nousi taas alkumatkasta, mutta se voi johtua vyöstäkin. Loppulenkistä jalat alkoivat tuntua jumisilta ja sunnuntain mattopitkis painaa. Syke kuitenkin tasaantui.
Lenkin jälkeen satasen vedot hallissa, jalat aukesivat mukavasti."

Muistan tuon lenkin vielä hyvin. Ensitunne tavallisilla tossuilla oli mahtava, ja vauhtikin nousi lennossa lähelle vitosta. Annoin helpon alkutuntuman hämätä ja kuvittelin, että nyt ollaan todella kovassa nosteessa. Ei pitäisi ikinä mennä näihin helppoihin. Sykehän se sieltä salakavalasti nousi myös, ja vaikka kulku tuntui kevyeltä, sykkeen nousu antoi ymmärtää, että ei sitä oikotietä onneen edelleenkään ole. Lenkin päätteeksi oli sovittu salitreeni, ja voimaillessa kaksi kuormittavaa viikkoa tuntuivat jaloissa. Keventelyviikolla sitä luulee, että lenkkien pitäisi kulkea jotenkin kevyemmin kuin keskellä raskasta jyystöä, mutta silloin sitä vasta raskaalta tuntuukin. Lähes poikkeuksetta on mennyt näin.

Viikon toiset juoksut kulkivat matolla. Verkkaa alkuun taas rapiat kolme kilsaa sisältäen muutamia aukivetoja, sitten 10 x 200 metrin vetoja 200 metrin hölkkäpalautuksella. Tämä oli toinen tällainen treeni matolla, vauhdit ensimmäistä settiä kovemmat.Tahdit progressiivisesti: 4:30 / 4:28 / 4:26 / 4:24 / 4:22 / 4:20 / 4:19 / 4:17 / 4:15 / 4:13. Maksimisyke oli 170, eli pysytteli alle anaerobisen. Ihan hyvä fiilis jäi tästä.

Sitten lähdinkin perjantaiaamuna kello 6.40 lentokoneella Ruotsiin, ja siellä matkustin junalla, bussilla ja minibussilla. Lenkkikamat oli toiveikkaasti pakattu kassiin, aikeena vetää kasin kevyt keskellä Taalainmaata. Käyttöä oli kuitenkin vain läppärille. Ohjelmaa oli tiiviisti aamusta iltaan, jolloin Åmålin lähellä olevassa pikkukylässä nimeltä Fengersfors oli jo pilkkosen pimeää, eikä ilman katuvaloja viitsinyt lähteä pellonpientareelle randomina loikkimaan. Harmitti aika lailla, koska minusta on mahtavaa juosta aina siellä, missä milloinkin olen. Ikään kuin keräilen uusia juoksumaastoja ja samalla myös juoksumuistoja. Lisäksi piilevä latentti suorittajaminäni piiskasi taustalla: nyt jää juoksuohjelmasta yksi treeni väliin! Mitä tämä tämmöinen peli on!? Mutta vakavasti puhuen, olen ihan oikeasti sitä mieltä, että jos tällaista treeniohjelmaa näinkin lyhyen aikaa noudattaa, olisi se kyllä hyvä sitten noudattaa sitä. En usko, että kuntoni notkahtaa tai tulokseni näistä väliin jääneistä lenkeistä kärsivät, mutta silti. Jos johonkin ryhtyy, sen haluaa tehdä kunnolla eikä vähän sinne päin.

Ehkä tämä ei sittenkään ollut niinkään suorittajaminälleni kriisin paikka, sen sijaan tunnollisuusminäni itki. Suorittaminen ja tunnollisuus ovat kaksi eri asiaa, se olisi hyvä nykyaikana muistaa, kun aina soimataan ihmisiä jotka suorittavat kaikkea. Suorittavat onnellisuutta, suorittavat elämää. Mutta jos onkin ihan vain puhtaasti tunnollinen siinä mitä tekee, ja saa siitä aitoa nautintoa? Miksi se pitäisi määritellä suorittamiseksi? Tämä olikin hyvä oivallus: olen tunnollinen, en suorittaja. Tällä päätelmällä olen myös armollinen itselleni. Miksi itsensä pitäisi aina arvioida helpommin kielteisen kautta? No, siinä pohdittavaa itse kullekin.

Sunnuntaipäivä meni suurimmaksi osaksi matkustamiseen ja lentokenttäelämään. Pieninä annoksina se on todella kiinnostava maailma (mihin nämä kaikki ihmiset ovat koko ajan menossa, ja ennen kaikkea miksi??), mutta pidemmän päälle puuduttavaa. Onneksi oma odotteluni koostui vain tunneista. Kotona olin vähän ennen yhtä yöllä, ja selvää on, etten lentokentällä tai matkalla sinne suoriutunut mitenkään viikon 17 kilometrin pitkiksestäni. Seuraavana aamuna nukuin puoli yhteentoista ja valmistauduin lähtemään kahden päivän Tampereen-eksursiolleni. Lenkkikamat saivat olla edelleen kassissani. Mutta en ehtinyt enää väliin jääneelle pitkikselle, kuten olin suunnitellut, illalla istuin jo bussissa Tampereelle. Kaksi treeniä välistä, yhyy.

Viikko 10, hyvä viikko
Ma: Lepo eli pakkauspäivä
Ti: Kevyt 8,31 km / 49:14 / 5:55/km / KS 157
Ke: Lepo
To: Verkat 2,77 km / 19:51 / 7:09/km / KS 150
Reipas 10 km / 58:44 / 5:52/km / KS 165
Pe: Kevyt 8,53 km / 53:29 / 6:16/km / KS 154
La: Verkat 5,4 km / 34:51
2 x 2000/2' + 1000
Kuntosali 20 min
Su: Pitkis 23,83 km / 2:30:39 / 6:19/km / KS 154 + 3 x 100m vetoa hallissa
Juoksukilometrejä yhteensä 63,84 keskitahtiin 6:09/km

Tiistaina pääsin kuin pääsinkin juoksemaan pitkän opiskelupäivän päätteeksi. Oli ihanaa juosta vanhassa opiskelukaupungissani. Siellä kadut olivat sulat, tosin hiekka pöllysi myrskyisässä tuulessa, mutta askeleeni oli todella kevyt. Nyt oltiin lähellä sellaista lenkkiä, joka saa minut hurmioon.

Kaunis Nekala.

Treenipäiväkirjassa lukee näin:

"Hirvittävät omantunnontuskat, kun juoksuohjelmasta joutui jättämään kaksi treeniä väliin. Vuorokauden tunnit vain loppuivat kesken Ruotsin intensiivikonferenssin takia. Onneksi eivät olleet mitään avainharjoituksia. No, tänään Tampereella oli lenkkivaatteet taas mukana ja mitä kävi! Muutaman päivän tauon aikana oli jotain tapahtunut, meinaan juokseminen tuntui vastaan puhaltavasta myrskytuulesta ja pöllyävästä katuhiekasta huolimatta ihmeellisen kevyeltä. Syke vain pyrki ylös, oli pitkään 160-162 eli liikaa, mutta ei tuntunut noita lukemia vastaavalta menolta vaan kevyeltä."

Keskiviikolle oli ohjelmaan merkitty reipas tasavauhtinen, mutta koska päivä meni taas opiskellessa ja matkustaessa kotiin, päätin siirtää sen torstaille ja torstain kevyen perjantaille. En tiedä, kuormittivatko nämä siirrot kehoani liikaa, sillä sitten viikolla 11 alkoi tuntua eteneminen yhä raskaammalta ja raskaammalta, mutta siitä myöhemmin lisää. Lepopäivät olisi hyvä pitää silloin kuin ne on ohjelman suunnittelija kirjannut pidettäviksi.

Torstaiaamuna menin joka tapauksessa salille, jossa mattoreipas. Oli satanut taas lunta, joten ulkoreipas ei huvittanut tippaakaan. Säädin maton tahdin ensin toiveikkaasti tahtiin 5:36, joka tuntuikin ihan mukavalta ja juostavalta ja olisin varmasti jaksanut juosta sitä koko kybän. Mutta sykkeet olivat jo alkuverkassa nostaneet päätään, ja nyt ne pomppasivat saman tien 167:een, joka olisi saanut olla koko maksimisykepiikki. Laskin kolmannella kilsalla tahdin ensin 5:42:een, jota olin viimeksi juossut koko kympin, sitten 5:49:ään, ja kun sykkeessä ei vieläkään muutoksia, suosiolla tasan kutoseen. Siinäkin pysytteli koko loppumatkan 167:n tuntumassa, vaikka juoksutuntuma oli ihan ok. Ehkä näytti väärin, ehkä ei. Vika kilsa meni 5:52, ja syke edelleen 167. Ei siis vaihteluja vauhteihin juurikaan. Sitten muistin, että ai niin, sykevyössä on paristot, joita ei ole kahden vuoden aikana vaihdettu kertaakaan! Ja kas kummaa, uudella paristolla lukemat alkoivat näyttää tutummilta.

Sitten alkoi kauan odotettu talviloma. Kaksi viikkoa olin paahtanut kuin mielipuoli sillä tiedolla, että kohta pääsee huilaamaan. Siis henkisesti. Fyysisesti pääsee tekemään sitä, mistä nauttii eniten. Perjantaina meni yllättävän monta tuntia pakatessa koko perheen viikon talviurheilukamoja. Sitten nokka kohti Vierumäkeä. Illalla kevyt 8 kilsaa, taas sai kiskoa Sarvat jalkoihin. Viikoksi olin varannut itselleni kolmet erilaiset juoksukengät, kaikkia tuli käytettyä.

Lauantaina menin tekemään vetoja Vierumäkihallin kuntosalin matolle. Matto oli todella raskaskulkuinen, ja piti lopettaa treeni kesken, kun en tajunnut vauhtien sijaan katsella sykkeitä. Maksimisykeraja ylittyi jo toisella vedolla. Treenistä kirjoittelin erikseen täällä.

Alkulomasta maisema oli Vierumäellä vielä hyvinkin talvinen.

Sunnuntaina oli vuorossa viikon pitkis. Olin kauppareissulla Heinolaan todennut, että suurin osa pyörätiestä oli sulaa, joten uskalsin laittaa tavalliset juoksutossut jalkaan. Alkumatkasta oli kyllä vähän lipsuttelua, mutta sitten parani. Aurinkoisena päivänä oikein mukava lenkki Heinolaan ja takaisin. Harjumaisemissa on aika toista juosta kuin lättänässä Varsinais-Suomessa. Heti ylämäkeä seurasi alamäki. Sulalla tahti oli alle kutosta kevyesti. Lenkin lopussa kävin vetämässä Urheiluhallin radalla 3x100 metriä kävelypalautuksin. 24 kilometriä juoksua. Tuollaisen matkan jälkeen on aina jotenkin omissa maailmoissaan, vaikka vointi olisikin ihan hyvä ja reipas. Matka on niin paljon muutakin kuin vain siirtyminen paikasta toiseen. Kun kaksi ja puoli tuntia hikoilee ja liikuttaa itseään, ehtii ajatella yhtä sun toista ja pääsee aika lähelle itseään. Suosittelen.