Siirry pääsisältöön

Vauhteja metsästämässä

Kuvat helmikuiselta luisteluretkeltä Rymättylässä meren jäällä.



























Ei tämä alkuvuosi ole mennyt ihan niin kuin ajattelin, vaikka tammikuussa sainkin pistettyä kaikkiaan 100,5 kilometriä tossua toisen eteen. Kaikki lajit mukaan laskettuna kilometrejä oli kasassa 159,23. Helmikuun alkupuolella olin pääsemässä hyvän treenin makuun, juoksua oli tullut 25,92 km, kaikki yhteensä 49,00 km. Juoksutreenit olivat olleet monipuolisia, ja vaikka takareisi aina välillä ilmoittikin olemassaolostaan, fiilis oli pääpiirteittäin hyvä. Olin tehnyt vetoja radalla ja ulkona, kiihtyviä lenkkejä ja pitempiäkin hölkkiä. Juoksutestistä sain lisää intoa treeneihini. Tuntui, että juoksukunto on taas nousussa, kun tiedän, miten minun kannattaa treenata.

Helmikuun 9. päivänä lähdimme hiihtoloman viettoon Vierumäelle. Viime vuonna suoritin läpi lomamme kunnianhimoista maratonohjelmaa, mutta tällä kertaa olin päättänyt nauttia hohtavista laduista ja ottaa rennosti. Mutta en sentään ihan näin rennosti... Torstaina olin ollut hallissa juoksemassa eri mittaisia vetoja parin minuutin palautuksella: 10'/6:30'/3'/2' kiihtyvällä tempolla. Vaikka olin treeniin lähtiessäni väsynyt, juokseminen tuntui kevyeltä ja mukavalta. Vetojen jälkeen menin vielä salille, joskin kevennettynä versiona. Kuiva halli-ilma ja kovat treenit on ollut huono yhdistelmä, sillä olen kärsinyt yleensä pari päivää treenin jälkeen allergisesta aivastelusta, limakalvot ovat olleet aivan turvoksissa ja niistäminen lähes tauotonta. Joskus talven ensimmäisillä pakkasjuoksuilla on sama vaikutus, mutta nyt elimistöni oli jo tottunut kovaan treeniin kuivassa/kylmässä ilmassa, eikä reaktioita ollut enää moneen treeniin tullut.

Tällä kertaa tunsin kuitenkin jo samana iltana pistävän kutinan nenässäni. Seuraavana päivänä alkoi hillitön aivastelu, mutta ajattelin sen johtuvan vain kovasta treenistä. Perjantaina hakiessani lapsia hoidosta ihmettelin, miten rauhallinen käveleminen sai minut niin hikoilemaan, mutta tässä on jo pidempään ollut samantyyppistä oirehdintaa palautumisen ollessa kesken. Lauantaina heräsin Vierumäellä, ja olin innoissani upeassa kunnossa olevista laduista ympärilläni. Menimme ensi töiksemme Heinolaan ruokakauppaan ostamaan apetta koko viikoksi. Aivastelin ja niistin, ja reissun jälkeen olo olikin sen verran väsynyt, että jätin perheen yhteisen rauhallisen hiihtolenkin väliin. Ymmärsin, että taisin olla tulossa kipeäksi, sillä perheessä oli ollut kuumetta ja väsymystä edeltävällä viikolla. Tauti oli kuitenkin talttunut kuopuksella muutamassa päivässä, mies oli käynyt koko ajan töissä. Ajattelin, että no jos nyt pari päivää lepään, ehdin vielä mainiosti nauttimaan talviriemuista. Kuumetta ei ollut paljon, mutta olo huononi päivä päivältä. Ei huvittanut olla pystyssä lainkaan, ulkona en edes käynyt. Tiistaina menin Heinolassa lääkäriin. Tehtiin influenssatestit, ja niinhän sieltä paljastui influenssa B -virustartunta. Hyvä kun jaksoin matkustaa perjantaina kotiin. Vielä seuraavalla viikolla tein töitä kotona ja otin pitkiä päiväunia. Tiesin, että influenssasta tekee vaarallisen taudin korkea jälkitautiriski, joten päätin, että tällä kerralla en lähde mihinkään treeniin, ennen kuin olen kunnolla terve.




En tehnyt 14 päivään mitään, eli taukoa kaikesta liikunnasta tuli kaksi viikkoa. Sitten aloitin hissuksiin. Ensin menin poikani kanssa hiihtämään, ja vauhti oli niin maltillinen, että siinä tuli miltei kylmä. Seuraavana päivänä menimme perheen kanssa luistelemaan meren jäälle Rymättylään ja saavutimme miltei saaren, jossa kesämökkimme sijaitsee. Parisataa metriä ennen rantaa matkan katkaisi väylä, joka oli kylläkin jäässä, mutta siitä oli silti kuljettu veneellä vastikään. Ei siis turhia riskejä, ja käännyimme takaisin. Matkaa tuli leppoisalla vauhdilla kuutisen kilometriä. Olipahan jännittävä seikkailu! Tuijotin jään värivaihteluita silmä kovana, ja vaikka tiesin, että jäällä on ajettu myös moottorikelkalla ja näin siellä muitakin kävelijöitä, oli se silti hurjaa puuhaa.

Vasta 1. maaliskuuta, 20 päivää sairastumisen jälkeen pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan vähän kovempaa liikuntaa. Kävin luisteluhiihtämässä runsaat 11 kilometriä ja sain ylämäissä miltei veren maun suuhun. Hiihtelin maaliskuun alussa useita kertoja, ja lenkit kovenivat kerta kerralta. Ihan mahtava laji! Oli upeaa päästä Turussakin vuosien tauon jälkeen luonnonlumille hiihtelemään. Pääsin harrastamaan talvilajeja niin reippaasti, ettei sairastamiseen huvennut lomaviikko harmittanut enää niin paljon. Mutta juoksutaukoa tuli kaikkiaan 25 päivää. Maaliskuun 6. päivänä menimme miehen kanssa kevyelle lenkille Kupittaan harjasuolatuille väylille. Keskisyke pysyi matalana 152:ssa, mutta tuntuma oli vähän reilun 7 kilometrin matkalta raskas. Ymmärsin, että taas täytyy aloittaa miltei pohjalta, tai siltä se ainakin tuntui. Juoksutauko oli tuonut kuitenkin jotain hyvääkin: etusäären kiristys ja kummallinen penikkatyyppinen kipu oli poissa, eikä se ole siitä eteenpäinkään vaivannut.



Ajattelin jo tuolloin ensimmäisellä juoksulenkillä, että ei kyllä huvita juosta pakkasessa ja tuulessa enää ollenkaan, voisin vain hiihtää, hiihtää, hiihtää. Mutta sitten tajusin, että Karhuviestiin on enää kuukausi aikaa, ja sinne nyt on kuitenkin mentävä, kun ilmoitettu on. Juoksua on tullut tauon jälkeen tuo ensimmäinen hölkkä mukaan lukien nyt viisi kertaa, ja ainakin jalat tuntuvat toistaiseksi hyvältä. Olen seurannut monien blogistien esimerkkiä ja alkanut kuunnella äänikirjoja juostessani. Se on ollut loistava ratkaisu. Pidemmätkin lenkit taittuvat jotenkin huomaamatta, kun uppoaa tarinan käänteisiin, ja sitä paitsi tämäntyyppinen kaksi kärpästä yhdellä iskulla -toiminta tekee minulle muutenkin mielihyvää. Olen tajunnut, etten ikinä ehdi elämäni aikana lukea kaikkia kirjoja, jotka haluaisin, mutta kuuntelemalla kirjoja juoksu- ja kävelylenkeillä, voin ainakin yrittää. Nyt olen kuunnellut jo kolme kirjaa, ja jonossa on lukuisia muitakin kiinnostavia teoksia, joiden pariin en malta odottaa pääseväni.

Tänään olimme miehen kanssa vierekkäisillä juoksumatoilla vetämässä kovan treenin. Alkuverkka upeassa auringonpaisteessa ulkona, sitten uimahallin hikiselle salille huhkimaan. Kaiken huipuksi kesken juoksun lähelle tuli kuntopyöräilemään tyyppi, joka oli lotrannut parfyymiä oikein reippaasti ennen salille tuloaan. Juoksen kaikista mieluiten ulkona. Hallissakin voin juosta, jos on liian kylmä. Mattoa vältän viimeiseen saakka. Mutta nyt, kun juoksukuntoa pitää riipiä jälleen pohjamudista, menen mieluiten tekemään kovat treenit matolle, sillä matto ei armahda, vaikka tekisi mieli luovuttaa.  Hallissa juoksisin kyllä piiskurin valvovan silmän alla tai porukan mukana vedot loppuun saakka, mutta yksin se on tuskaisaa. Joten, tänään kutsui matto. Juoksin ensin 5:21 tahdilla 18 minuuttia, jonka jälkeen oli pakko käydä vessassa. Taukoa tuli kolme minuuttia, jonka jälkeen juoksin vielä 8 minuuttia 5:10 tahdilla. Tähän hetkeen todella kova treeni, mutta tuntuupa siltä, että olen ainakin tehnyt jotain!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen