Siirry pääsisältöön

Uusia suunnitelmia

Toivuttu on, viimeistään eilisen hieronnan ansiosta. Varpaatkaan eivät ole enää kipeät, vaikka pari päivää piti vältellä liian kapeita kenkiä. Suurin maratonhuuma on jalostunut uusiksi suunnitelmiksi.

Punoimme eilen hieroja-valmentajan kanssa juonia uusia kilpailuja varten, ja päätin, että seuraava tavoitteeni on yrittää parantaa puolikkaani aikaa, jossa ennätykseni on siis 1:55,43 (TCR 05/15). Aikaisempi ennätykseni puolikkaalla on 1:55,53 (Pöytyä 08/2014), joten järin suuresta kehityksestä ei voi puhua, hehheh.

Ennen kaikkea minua kiinnostaakin tietää, oliko toukokuussa syynä epäonnistunut vauhdinjakoni (lähdin aivan liian lujaa, sillä ensimmäiset viisi kilometriä tuli juostua alle 5 min/km:n keskinopeudella, ja se on minulle tuolla matkalla vielä aivan liian kova aloitusvauhti) vai riittämätön kestävyys. Vaikka ensimmäinen syy todennäköisesti vähän lopputulokseen vaikuttikin, epäilen, että en ollut ehtinyt treenata vauhtikestävyyttäni toukokuun alkuun mennessä riittävästi, jotta sillä olisi ollut vauhtiini kovin suurta vaikutusta. Aloitinhan vk-lenkkien ja vetojen harjoittelemisen vasta helmikuun alkupuolella.

Kerroin hierojalleni myös epäilyistäni, etten ollut ehtinyt juosta tarpeeksi monta pitkää lenkkiä maratonin pohjaksi, sillä pitkäkestoisen iskutuksen rasitus alkoi tuntua jo ennen ensimmäisen puolikkaan loppua. Hän arveli sen johtuvan kuitenkin ennen muuta kiihtyvätahtisten vauhtikestävyyslenkkien vähyydestä, ne kun antavat hyvää pohjaa nimenomaan voimakkaan iskutuksen kestämiselle. Kun maratonpalautuminen on hoidettu valmiiksi, aion ottaa säännölliseen treeniohjelmaani mukaan kiihtyvät vk-lenkit, pituudeltaan 10 - 15 kilometriä.

Mutta nyt tuleviin suunnitelmiin. Loppukesän ja syksyn juoksukalenteri näyttää todennäköisesti tältä:

22.8. Leppävaarajuoksu, Espoo 10 km
5.9. FightBackRun, Turku 5,2 km
12.9. (Tampere Puolimaraton 21,1 km) -> Turku City Marathon 21,1 km
25.10. Kaarinan Syysmaraton, Kaarina 42,195 km

Muutamasta lyhyemmästä juoksusta saan hyvää vauhtikestävyystreeniä puolikasta varten, jonka juoksen näillä näkymin Tampereella. Sopivaa tapahtumaa tai varsinkaan ajankohtaa ei tahtonut löytyä, mutta sitten ajattelin, että onkin hauska mennä vanhoihin opiskelumaisemiin juoksentelemaan. Vaihdoin Ruissalojuoksut nyt siis Tampereen puolikkaalle, koska tasaisemmalla, asfaltoidulla reitillä aikaparannus on todennäköisempi kuin Ruissalon mäkisillä hiekkateillä.

Ja kyllä, siellä hännänhuippuna komeilee jälleen täysmatka! Katsotaan, miten rahkeet ja aika riittävät, mutta nälkä jäi Paavolta. Se kai on juoksutapahtumien tarkoituskin, kasvattaa juoksunälkää entisestään.

Tällä viikolla aion uskaltautua jo lenkkipolulle. Tänään teen keskivartalotreeniä kotona, venyttelen ja rullailen. Huomenna olisi tarkoitus kiskaista rennon letkeä 4 - 5 kilometriä mökkimaisemissa, katsotaan, miltä tuntuu.

EDIT: Kannattaisi tutkia, ennen kuin hutkii. Syyskuun 12. päivänä Turussa järjestetään siis Turku City Marathon, jossa kokomatkan lisäksi on puolimatka ja kymppi! Menen tietenkin sinne juoksemaan sen puolikkaan, sitten on sama reitti ja näkee, onko mitään kehitystä tapahtunut!

Lisätietoja FightBackRunista löytyy täältä.

Kommentit

  1. Hei, kivalta näyttää sun suunnitelmat! Tuonne Kaarinan Syysmaratoniin aion kanssa tulla, mutta tosin taas kympille! :) Itse juoksin Tampereella viime vuonna, mutta minusta reitillä oli kyllä jonkin verran mäkiä. Tosin nyt en tiedä mitä kautta reitti tarkalleen menee, kun rantatie on osittain remontin alla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, hyvä tietää! Katselin sitä Tampereen reittikarttaa (puolikkaan sanottiin olevan sama kuin viime vuonna), mutta en muista ihan tarkkaan niitä seutuja, joten mäet ovat reitillä hyvinkin mahdolliset! Täytyypä vielä miettiä siis. TCR:ää tasaisempaa maastoa saa hakea, joten sellainen olisi tilauksessa syyskuuksi, harmi että Turussa on silloin Ruissalojuoksujen lisäksi vain TCR Maraton :D

      Mutta tsemppiä sullekin treeneihin, lokakuussa juostaan taas samoissa kisoissa :)

      Poista
  2. Kaarinan maralla kohtaamme taas , juoksin siellä puolikkaan viime vuonna ja nyt himottas kokonainen ;) Hyvältä kuulostaa sun pläänit! Mulla Ruissalojuoksut mietinnöissä mutta tuo TCM kuulostaa myös hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kisasuunnitelmat ovat hyvästä! Pysyy vireessä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen