Hyvien juoksublogien ylistys ja runner's high

Vuodenkierto on parhaimmillaan juuri nyt. Luonto herää.

Tämä on ylistyskirjoitus hyville juoksublogeille, jotka pitävät minutkin innostuneena, uteliaana ja ennen kaikkea liikkeessä. Elämäntilanteeni vuoksi en ehdi osallistua juoksuvalmennukseen tai seuran toimintaan, kuten vaikkapa maratonkouluun tai Vauhtisammakon juoksukouluun. En ole ihan varma, olisivatko ne muutenkaan aivan minun juttuni, mutta ainakin valmentajalta saisi hyviä vinkkejä treeneihin ja tekniikkaan.

Nyt olen pitkälti itseni ja tiedonjanoni varassa. Kuten olen maininnut, treeniohjelmani laati Runkeeper eli iphonen juoksutreenisovellus. Syötin omien taustatietojeni lisäksi sovellukseen tavoitteekseni juosta maratonin kesäkuun lopussa neljässä tunnissa. Ja siitäpä treeniohjelma napsahti valmiina luuriini. Ohjelmassa on treenikuvausten lisäksi myös muita vinkkejä, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin.

Mutta sosiaalinen kaipuuni ja ehtymätön tiedonjanoni tyydyttyy pitkälti hienojen juoksublogien ansiosta, joita olen blogimaailmaa kahlatessani löytänyt. Olen juossut kaikki lenkit toisen raskauteni jälkeen yksin. Nautin siitä, ja on totisesti minun juttuni olla lenkkipolulla vain omien ajatusteni kanssa, mutta joskus olisi kiva treenata myös seurassa. Luottojuoksukumppanini treenaa triatlonia, ja hänelläkin on tuhatyksi rautaa tulessa, joten aikataulut on helpointa säätää vain itsensä kanssa. 

Siksi on mahtavaa, että on ihmisiä, jotka ovat innostuneet juoksemisesta ja pitävät treeneistään blogia. Oma kehitys ja treenit sisältöineen peilautuvat hyvin muiden kokemuksiin. Sitä pysyy myös helpommin kartalla, minkätahtista oma harjoitteleminen on ja mitä osa-alueita olisi hyvä kehittää ja lisätä. On mahtava lukea toisten onnistumisista treeneissä ja kisoissa. Se innostaa myös itseä: ai tuo juoksi jo noin kovaa, minäkin haluan! Lisäksi muilta saa loistavia vinkkejä esimerkiksi tankkaamisen suunnittelemiseen.

Kestävyysjuoksija kilpailee vain itsensä kanssa. Siksi on ollut hienoa huomata, että toisten onnistumisista iloitsee vilpittömästi vailla kateuden häivääkään. Ne innostavat itseä tavoittelemaan yhä parempia tuloksia ja treenaamaan lisää. Koska se, joka on päässyt maistamaan juoksun hurmaa, tietää, kuinka mahtavasta asiasta on kyse, ja oman edun tavoittelun sijaan ilosanomaa haluaa jakaa koko maailmalle. Se ei ole keneltäkään pois.

Siksipä julistan juoksun evankeliumia tässä sen verran eteenpäin, että esittelen lukijoille muutamia juoksublogeja, joita seuraan ja joiden lukemisesta nautin.

Runaway Maman Krista postaa pääasiassa juoksutreeneistään ja juoksemiseen liittyvistä asioista. Samassa kaupungissa asuvana on hauska lukea, missä Kristan juoksureitit kulkevat ja minkälaisia treenejä hän tekee. Nuori nainen pinkoo sitäpaitsi ihailtavan kovaa: Maskun Maratonin puolikkaalla tuli sellainen aika, josta itse kuvittelen voivani toistaiseksi vain haaveilla. 

Keep calm and run faster -blogia kirjoittaa Katju, joka treenaa kunnioitettavan kovaa. Hänen aikansa maratoneilta ovat silmissäni utopiaa, ja tuntuu, että hän on siirtynyt jo juoksijan kolmanteen todellisuuteen, josta juoksuvalmentaja Joonas Laurila yllä linkkaamassani Hesarin lehtiartikkelissa puhuu. 

Valmentaessaan ihmisiä maratonille Laurila on huomannut, että juoksuharrastus etenee usein kolmessa vaiheessa. Aluksi juoksu on vain väline, jolla saavutetaan esimerkiksi kapeampi vyötärön ympärys tai oma ennätys. Kun takana on tarpeeksi kilometrejä, koetaan runners high, jolloin juoksemisesta tulee nautinnollista ja rentoa. Kolmatta vaihetta Laurila kutsuu täydelliseksi kontrolliksi. Silloin voi tahdon voimalla vetää treenit tai maratonin loppuun lähes missä tahansa olosuhteissa, kunhan vain päättää niin. (HS 10.4.15)

Itse uskoisin olevani tuossa runners high -vaiheessa. Edelleen riittää tavoiteltavaa, ja mikäs sen mahtavampaa.

Sitten on Juoksuttaa-blogin Piia, jonka järjestelmällisyys treeneissä ja niistä kertomisessa on tehnyt suuren vaikutuksen. Häneltä olen myös saanut kullanarvoista tietoa erilaisten treenien vaikutuksesta, maratonille valmistautumisesta pari viikkoa ennen ja niin edelleen.

Töppöjalkaa toisen eteen -blogin Hannan tekstit ovat niin ikään kiintoisaa luettavaa, sillä myös Hanna juoksee samoilla seuduilla.

Yllä lainaamani Hesarin jutun ansiosta löysin eilen myös Joonas Laurilan blogin Running to Live, joka on ammattimaisen juoksuvalmentajan tekstiä ja nostaa tietoisuuteni uudelle tasolle.

Mahtavaa. Loppuun vielä tämän lepoviikon pari ensimmäistä treeniä. Maanantaina oli lyhyt pk-lenkki, joka päättyi kuuteen puolen minuutin vetoon. Tuulisesta säästä huolimatta juoksu kulki vähän pk-vauhtia nopeammin, ja pk-osuuden keskivauhdiksi tuli 5:36 min/km. Tällä viikolla pk-juoksu on kulkenut vähän turhan lujaa, ja siksi aionkin palauttaa mieleeni, mikä merkitys rauhallisilla pk-lenkeillä on kestävyyden kehityksen kannalta.

Vetojen nopeus vaihteli roimastikin, johtuen puuskittaisesta tuulesta ja kolmannen vedon osumisesta jyrkkään alamäkeen.

Tässä vielä intervallien nopeudet:
0'30 nopea 4:21 min/km
2'00 hidas 6:00
0'30 nopea 4:02 
2'00 hidas 6:20
0'30 nopea 5:24 
2'00 hidas 6:00
0'30 nopea 4:04
2'00 hidas 6:03
0'30 nopea 5:06
2'00 hidas 6:08
0'30 nopea 4:11

Treeni 34/64: 8:79 km / 49:09 / 5:36 min/km

Keskiviikkoinen pk-treeni meni niin ikään pikkaisen turhan nopeasti, mutta en malttanut pitää jalkojani kurissa. Oli ihana aurinkoinen kevätpäivä, ja lenkkini kulki Aurajoen länsirantaa Halistenkoskelle ja sieltä toista rantaa takaisin. Joenposket olivat täynnä hymyileviä ihmisiä, ja luureista kuului hyvää musiikkia. Luulen, että tuolla lenkillä saavutin sen tilan, jota Laurila Hesarin jutussa kutsuu nimellä runner's high.

Treeni 35/64: 11,31 km / 1:00:31 / 5:20 min/km

Tämän viikon loput lenkit eli huomisen lyhyen pk:n ja lauantaisen pitkiksen lupaan kuitenkin juosta hitaasti, niin että tavoitevauhtini pysyttelee 5:45 - 6:00 min/km:n tuntumassa.