Tässä vaiheessa olen aavistuksen irtautunut Runkeeperin treeniohjelmastani ja antanut mahdollisuuden myös muunlaisille harjoitteille. Yksin treenaamisessa on tietyt riskinsä, kuten epävarmuuden sietäminen, tekeekö kaiken oikein tai ainakin järkevimmällä tavalla. Onneksi on hieroja, joka entisenä kilpajuoksijana on edelleen niin omistautunut lajille, että tulee treenaamaan juoksusta innostunutta asiakastaan perjantai-iltana ihan hyvää hyvyyttään.
Keskiviikkona uskaltauduin jo lenkille tunnustelemaan puolikkaalta palautuvia jalkojani. Väsyneet olivat, mutta rento kahdeksan kilometriä tuntui silti ihan mukavalta, etenkin kun loppupuolella poikkesin jälleen metsään hakemaan tuntumaa maastosta. Vähän oli liian märkää kaatosateiden jäljiltä. Torstaina menin salille ja tein jalkapainotteisen treenin juuri hierojan ohjeista. Tehokas oli! (Hätiköin salille tosin liian pian puolimaratonin jälkeen, olisi pitänyt jättää enemmän aikaa palautumiselle. Ei silti tuntunut pahalta.)
Perjantaille olimme sopineet hierojan kanssa treffit Orikedon polttolaitoksen kuntoradan parkkipaikalle. (Taas uusi hieno reitti plakkariini, pääsen tuonne Virnamäen kulttuuripolun sivuitse suoraan kotoa.) Minulla ei ollut aavistustakaan treenien sisällöstä tai siitä, kuinka monta juoksijaa paikalle saapuisi. Olinkin vähän ällikällä lyöty, kun hieroja kurvasi paikalle ja sanoi, että aloitetaan. Treeneissä olin vain minä! Kukaan ei ole koskaan kommentoinut juoksuani tai antanut palautetta tekniikastani tai mistään muustakaan, joten olin vähän jännityksissäni. Juoksimme ensin puolentoista kilometrin verryttelyn, ja sain kehuja rullaavasta askeleestani ja juoksuasennostani. Venyttelyiden jälkeen hieroja neuvoi erilaisia loikkia, hyppyjä ja kiihdytyksiä, joita voi tehdä kovempien vetotreenien alkuun lämmittelyksi. Sain palautetta myös käsieni käytöstä, joiden rentouteen saan kiinnittää huomiota. Sitten oli vuorossa kiihtyviä mäkivetoja, jotka menivät hyvin. Hierojaa ihmetytti, kun en lainkaan hengästynyt, ja hän tuli siihen tulokseen, että säännöllinen treenaamiseni Lausteen mäkisissä maisemissa on ollut suureksi avuksi hapenottokykyni kehittymisessä. Ja sitä kun juuri olen miettinyt, miten sen laita mahtaa olla!
Juoksuasentoni on kuulemma hyvä, käsiä saan käyttää enemmän ja rennommin, uudet treenit viikon päästä. Sovimme, että teen sitä ennen yhden vetoharjoituksen kiihtyvällä vauhdilla (2000 m, 1500 m, 1000 m, 500 m, 200 m ja 200 m) ja kirjaan vauhdit muistiin. Niiden perusteella voimme sitten arvioida ajankäyttöäni maratonilla ja sitä ennen juostavalla kympillä (en ole vielä ihan varma paikasta, eli menenkö Raision Trail Runiin vai minne).
Henkisesti henkilökohtaisella juoksuvalmennuksella oli valtaisa merkitys. Kun kilpauraa tehnyt ihminen sanoo, miten juoksuni kulkee ja miten sitä voi kehittää, harrastukseen tulee ihan uudenlaista varmuutta. Huomasin tämän, kun eilen työpäivän päätteeksi vedin 17 kilometrin pk-pitkiksen Ruissalossa. Ensinnäkin käsien käyttö tuntui nyt luontevammalta. Ja kun askel oli rento ja pakottamaton, matkakin kulki kevyesti keskivauhdilla 5:41.
Perjantaisen ansiosta sain hieman erilaista tuntumaa tuohon nopeampaan juoksuunkin, eli mitä tarkoittaa juosta rennosti kovaa. Kun ei pakota, homma sujuu helpommin.
Perjantaisen ansiosta sain hieman erilaista tuntumaa tuohon nopeampaan juoksuunkin, eli mitä tarkoittaa juosta rennosti kovaa. Kun ei pakota, homma sujuu helpommin.
Kommentit
Lähetä kommentti