Vetojen tiistai

Mäkivetojen jälkeen maistuu meinaan.

Vauhtikestävyys on se, jota minun on treenattava lisää ja lisää ja lisää. Tiistaina vein lapset puistotädille ja menin  juoksemaan vetoja. Tarkoitus oli juosta 1,5 kilometrin verkka, jonka jälkeen kiihtyvällä vauhdilla 2000 m, 1500 m, 1000 m, 500 m sekä 2 x 200 m kahden minuutin palauttelulla. Palauttelu reipasta kävelyä.

Hyvä, että sain juoksuharrastukseeni viimeistään nyt valmentajan, joka neuvoo, miten treenataan oikein. Aina ennen olin tehnyt palauttelut hölkällä, ja kuten kaikessa muussakin harjoittelussani, se ei riittänyt palauttamaan sykkeitäni riittävästi vetojen välissä. Lisäksi sykemittarin puuttuminen johti siihen, että treenasin vetoja aivan väärällä taktiikalla, kun minulla ei ollut tietoa tarkasta vauhdistani. Nyt asiat ovat paremmin Rahikaisella, ja treenaamiseni on saanut uutta pontta.

Mielenkiintoista, että vauhdeilla, joilla vetoja tein, eivät niinkään väsyneet jalkani vaan hapenottokykyni sanoi sopimuksensa irti. Hapenottokykyäni kehittääkseni minun on kuitenkin treenattava nimenomaan isommilla tehoilla. Ja muistettava se hiton palautuminen ja sille suotava aika. Jos treenaan aina liian kovaa, keho ei palaudu eikä kehitystä tapahdu. Tässä minulla on  parannettavaa. Koutsini sanoi, että juoksen verryttelytkin liian kovaa, joten kotiläksynä on opeteltava tuntemaan verryttelyjuoksu, kevyt rento juoksu, jolla jaksan juosta hamaan tappiin saakka, rento kova juoksu, jolla juostaan kisoissa, kova juoksu ja maksimijuoksu.

Yksin treenatessa tulee helposti se ongelma (vieläkin, vaikka sykemittarin jo omistankin), että luovuttaa liian helposti. Eli jos pitäisi jaksaa jatkaa kovaa vauhtia treenin lopussa vaikkapa 500 metriä, lopettaa juoksemisen vähän aiemmin kun matka tulee täyteen, koska ei vaan jaksa. Vaikka varmasti jaksaisi. Jos olisi kirittäjä huutamassa vieressä, sisu ei antaisi periksi. Onneksi tällaisiakin vetoja on koutsin kanssa luvassa.

Tiistainen vetotreeni meni kuitenkin suunnitelmieni mukaan, vaikka vauhdit olinkin määritellyt vielä hieman liian kevyiksi. Juoksin alkulämpän ja verryttelyn jälkeen 2000 m kiihtyvällä tahdilla 5:00 - 4:50/km, 1500 m 4:50 - 4:40/km, 1000 m 4:45 - 4:35/km ja 4:40 - 4:30/km. Sitten loppui aika kesken, oli tehtävä pikaiset venytykset ja haettava lapset. Pysyin tavoitevauhdissani, mutta viimeisellä puolen kilometrin osuudella vauhti tahtoi roikkua lähempänä 4:40:tä, kun sen olisi pitänyt olla oikeastaan lähempänä 4:20/km.

Petrattavaa riittää. Yksi haaste on oppia juoksemaan rennosti kovaa, eikä verenmaku suussa puristaen, kuten olen aloittelijana varmasti senkin virheen tehnyt. Hyvä keino on kokeilla, miltä tuntuu kävellä pakotetusti kädet jännitettyinä heiluen ja vaihtaa sitten juoksuksi. Siinä huomaa, miten paljon energiaa turha jännittäminen ja puristaminen vie.

Olin vetoihin kuitenkin aika tyytyväinen, koska nyt tein ne oikeaoppisesti enkä sinne päin huidellen. Treenin jälkeen sain hierojalta tekstiviestin, jossa hän ehdotti illalla mäkivetoja. Menin innoissani päivän kakkostreeneihin, vaikkei se välttämättä ollut järkevää. Teimme siksi melko kevyen mäkivetoharjoituksen, jossa opin käyttämään enemmän reisi- ja pakaravoimaa jo mäen päälle päästyäni, jolloin vauhti kiihtyi siellä vielä huomattavasti entisestään.

Aloitin aamupäiväisen vetotreenini lämmittelyt tekemällä muun muassa askelkyykkyjä, minkä seurauksena vasen takareiteni nappasi vähän ikävästi kiinni. Juoksemista se ei liiemmin haitannut, mutta huomasin jalan olevan kipeämpi iltaa kohden parin tiukan treenin jälkeen. Vuorossa oli rullailut, ja keskiviikkona päätin keskittyä venyttelyyn ja pitää lepopäivän.

Tänään kävin lasten puistoilun aikana juoksemassa ensin rennon kevyttä pk-juoksua noin 7 kilometriä, jonka jälkeen kiihtyvällä vauhdilla vielä noin 1,5 kilometriä. Tuntui hyvältä ja mukavan kevyeltä.

Tänään varasin ajan myös Paavo Nurmi -keskuksen kuntotestiin, jossa määritellään sykerajani ja mitataan maksimaalinen kestävyyskuntoni.